Glen Garioch

Glen Garioch 10 yo 43% (1980’s)

Viime viikolla maistetun kahdeksanvuotiaan Glen Gariochin jälkeen tuli maisteltavaksi myös toinen 1980-luvun Italia-pullote samasta tislaamosta. Nyt ikää on jo täydet kymmenen vuotta. Smoke On The Waterin raportin perusteella nuoruutta ei pidä tässäkään aliarvioida.

Glen Garioch 10 yo (1980’s)

(43%, OB, 1980’s, Soffiantino Import, 75 cl)

Tuoksu: Maltainen ja hedelmäinen, yllättävänkin turvesavuinen ensivaikutelma. Tuoretta luumua, aprikoosia, hiukan hunajaa ja kanervaa. Hiukan purukumia. Kamomillateetä, aavistus laventelia, lakritsia. Maanläheinen ja multainen ulottuvuus löytyy myös. Vahaa, mausteöljyä, yrttejä, tuoretta ruohoa.

Maku: Varsin suolainen. Maltaisuus ja hedelmäisyys ovat edelleen kärjessä. Makeaa omenaa, persikkaa, sitruksisuutta ja oikein kunnolla laventelia. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hiukan vahamainen. Turvesavua, salmiakkia, tervaa, pientä pippurista kihelmöintiä. Sitruksisuutta, yrttisyyttä, paahteisuutta. Jälkimaku on varsin suolainen ja mehukkaan laventelinen. Tummaa marjaisuutta, lakritsia, pehmeää multaisuutta, luumua. Kamferia, vahamaisuutta, hapokkuutta. Kääntyy lopulta varsin tummaksi ja hiukan happamaksi, kun tammi ja paahteisuus pääsevät kunnolla esiin. Melko pitkä finaali.

Arvio: Herkullinen laventeli puhuttelee taas voimakkaasti. Ei aivan niin rönsyilevä kuin 8-vuotias pikkuveljensä. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hieno ja kivan rosoinen sekä monivivahteinen viski”.

Glen Garioch 8 yo 43% (1980’s)

Maistelussa nuorta Glen Gariochia 1980-luvulta. Smoke On The Water suitsutti tätä, ja aina kun on laventeli mukana kuvioissa, kyllä kiinnostaa.

Glen Garioch 8 yo (1980’s)

(43%, OB, 1980’s, Soffiantino Import, 75 cl)

Tuoksu: Maltainen ja alkuun hiukan ummehtunut. Tämän aikakauden laventeli tulee komeasti esiin koko kattauksella, lakritsista tervaan saakka. Ylikypsää hedelmää, mandariinia, aprikoosia, luumua, hiukan siirappia. Palanutta puuta, kosteaa tuhkaa, jännää rasvaisuutta. Vaniljaa, rusinaa, nahkaista happamuutta.

Maku: Mahtava laventeli, todella herkullinen. Savua, salmiakkia, hiukan tervaa. Samalla ylikypsä ja muhkean makea hedelmäisyys vyöryy täydellä rintamalla. Tätä ei heti uskoisi näin nuoreksi viskiksi. Luumua, maitosuklaata, makeaa aprikoosihilloa, sitruunalimonadia. Suutuntuma on melko täyteläinen ja sopivan öljyinen. Hedelmäteetä, siirappista ja vaniljaista makeutta yhdistettynä tammiseen ja maltaiseen karheuteen. Jälkimaku on erittäin laventelinen ja kihelmöivän mausteinen. Palanut puu tekee paluun, ylikypsä hedelmäisyys muuttuu hiukan karvaaksi. Mustaherukkaa, rusinaa, mausteita, öljyä. Keskipitkä finaali.

Arvio: Alkuun tuoksu ei täysin puhuttele, mutta maku korvaa kaiken. Ikäluokassaan todella mainio viski. Tätä tosin uskaltaa suositella vain FWP-aikakauden Morrison Bowmore -faneille, muille laventeli voi olla liikaa. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hieno nuorukainen 30 vuoden takaa”.

Glen Garioch 1995/2012, 55,3%

Tällä kertaa käsiin sattui ex-bourbonissa kypsynyttä Glen Gariochia. Ikää viskillä on noin 16 vuotta.

Glen Garioch 1995/2012

(55,3%, OB, 1995–2012, Batch No. 10, First Fill Bourbon Barrels, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Paksun hedelmäinen, hunajainen, mausteinen ja vahvan tamminen. Mehiläisvahaa, kovia toffeekarkkeja, maitosuklaata. Trooppisia hedelmiä, mangoa ja cantaloupemelonia. Siirappinen ja yrttinen, paahteinen ja jopa etäisesti kuivan savuinen. Minttua, kamferia. Vesilisä nostaa maltaisuuden kivasti esiin.

Maku: Muhkea ja mausteinen. Siirappinen ja vahamainen ensivaikutelma, tölkkiananasta ja päärynöitä mausteliemessä. Maitosuklaata, pähkinäisyyttä, yrttejä. Trooppisia hedelmiä edelleen runsaasti, mangosta alkaen. Toffeeta, kookosta, inkivääriä, kevyttä pippurisuutta. Suutuntuma on painava ja öljyinen. Tammi on aktiivista mutta ei silti aja muun paletin yli. Jälkimaku on todella tamminen ja mausteinen, pippurinen ja inkiväärinen, minkä lisäksi erittäin kuiva turvesavu tulee selvästi esille. Kookosta, karamellia, maitosuklaata, hedelmiä, jogurtin happamuutta. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo hapokkuutta ja heinäisyyttä pintaan.

Arvio: Mielenkiintoinen ja kaikessa voimassaankin monitahoinen viski. Hyvää. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 81/100 (Neil Ridley), 78/100 (Rob Allanson).

Glen Garioch 1998/2014 Wine Cask Matured 48%

Käsissä Glen Gariochin kokeilu viinitynnyrien kanssa. Edellisenä vuonna pullotettu sherryversio ei ollut hassumpi, joten tämäkin kyllä kiinnostaa.

Glen Garioch 1998/2014 Wine Cask Matured

(48%, OB, 23.6.1998–2014, Batch No. 24, Bordeaux Wine Barrels, 70 cl)

Tuoksu: Viininen ja hapokas, todella maltainen ja marjaisa. Väkevää viiniä, nahkaisuutta, punaista viinimarjaa, vadelmaa. Hiukan raparperia, kirsikkaa, sitruksisuutta. Maltaisuudessa on puuromainen sävy, leipäisyyttä löytyy. Imelä makeus liikkuu hunajan ja toffeen maastossa. Vesilisä korostaa siirappista makeutta.

Maku: Todella viininen, yhtä aikaa purevan mausteinen ja imelän hunajainen. Hehkuviiniä, hapokkuutta, tanniineja. Maltaisuus on todella puuromaista, tunkkaista ja ummehtuneen leipämäistä, mutta inkiväärin ja valkopippurin napakkuus leikkaa siihen kiinni. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kihelmöivä. Varsin sekava kokonaisuus, punaiset viinimarjat ja vadelmat ja mandariinit ovat kaikki samassa sopassa. Jälkimaku alkaa chilin kaltaisella kuumotuksella, tammi laulaa ja hapot säestävät. Hunajaisuutta ja kovia toffeekarkkeja löytyy, mutta inkivääri ja raparperi määräävät. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo imelyyttä kosolti pintaan.

Arvio: Todella viininen. Selvästi liikaa tanniineja ja happoja omaan makuuni. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 86/100 (Chris Goodrum), 88/100 (Joel Harrison).

Glen Garioch 1999/2013 Sherry Cask Matured 56,3%

Kun Highland Parkin Suomi-pullotteen verkkokauppadraaman ääressä paistetut popparikulhot ovat vähitellen tyhjentyneet, on aika palata varsinaisen asian ääreen.

Glen Garioch julkaisi taannoin pari tällaista viini- ja sherrytynnyreissä kypsytettyä vuosikertaviskiä, joista maistelussa nyt yksi. Vuonna 1999 tislattu ja vuonna 2013 pullotettu oli kypsynyt koko ikänsä ex-sherryssä.

Batchin koosta ei tosin ole tietoa, mutta toisaalla tislaamo viittaa tähän nimenomaiseen tuotteeseen small batchina – muutamista tynnyreistä varmaan puhutaan.

Glen Garioch 1999/2013 Sherry Cask Matured

(56,3%, OB, 1999–2013, Batch No. 30, Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Joulutorttua ja luumuhilloa. Runsas siirappisuus ja makea pähkinäisyys, vaikka samalla tammi tuntuu aktiiviselta ja mausteisuus hiukan kireältä. Mineraalinen rikkisyys puskee myös läpi. Kuivattuja hedelmiä, rusinoita, aprikoosia, imelää hilloisuutta, kahvia. Varsin muhkea. Vesilisä availee sitruksisuutta, mandariinin makeutta.

Maku: Kunnon sherrypommi. Luumu on kärjessä, perässä tulevat rusinat, taatelit, paksu suklaisuus, tallisuus ja nahkaisuus. Hiukan karvasta pähkinäisyyttä, hapokasta maltaisuutta, purevaa tammea. Tummaa kahvia, rikkisyyttä. Suutuntuma on erittäin mausteinen ja tekstuuri tiivis. Taustalta löytyy myös kuivattuja hedelmiä, ripaus minttua. Jälkimaku alkaa todella rikkisenä ja ruutisena. Joulukakun mausteita, kuivahedelmää, piparkakun maustelientä, siirappisuutta, luumuhilloa. Rusinoita, kahvisuutta, hiukan lakritsia. Tammi kuivuu pitkällisesti ja raskaasti, mausteet tuntuvat varsin purevilta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä löytyy appelsiini ja tietty makea leivosmaisuus.

Arvio: Oikeaoppinen sherrypommi, varsin runsas ja tiivisrakenteinen. Vain järeä rikkisyys häiriköi muuten maukasta kokonaisuutta. 86/100

Glen Garioch 15 yo Sherry Cask Matured 53,7%

Glen Garioch julkaisi vuodenvaihteessa 2015–2016 tällaisen ex-sherryssä kypsyneen viskin tax free -myyntiin, tynnyrivahvuisena. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Glen Garioch 15 yo Sherry Cask Matured

(53,7%, OB, +/- 2015, Travel Retail, Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Tallinen ja siirappisen makea, erittäin ruutinen ja taatelimainen. Todella paksu sherrytuoksu, joka on täynnä suklaata, luumuja, rusinoita ja ylikypsää kirsikkaa. Kaakaota ja munalikööriä, piimäkakkua ja rasvaa. Uuniomenaa, fariinisokeria, pähkinävoita, tammea ja mausteita. Vesilisä nostaa paahtuneisuutta ja mausteita pintaan.

Maku: Kermainen ja paksu, mutta ei aivan niin syvä kuin tuoksu antaa odottaa. Siirappista makeutta, tammen purevuutta, ylikypsien hedelmien vyöryä. Ruutisuus on edelleen järeää. Tallimaisuus ja nahkaisuus saavat mukaansa runsaan mausteisuuden, jossa on pippuria, kanelia ja valtava kirjo muitakin makuja. Suutuntuma on pehmeä mutta tammi tuo sopivan särmän. Uuniomenaa, taatelia, rusinaa, viikunaa, hiukan likaista rasvaisuutta. Jälkimaku lähtee todella ruutisena ja rikkisenä, munaliköörimäisenä ja imelänä, kunnes tammi, mausteet ja nahkaisuus alkavat vyöryä. Keskipitkä, napakasti kuivuva finaali. Vesilisä ohentaa profiilia varsin herkästi, nuorekkaat elementit nousevat pintaan.

Arvio: Suurieleinen viski, muhkea sherryisyys syö kaiken. Ruutisuus kulkee rajoilla, mutta silti homma toimii. 87/100

Glen Garioch 15 yo 43%

Glen Gariochin 15-vuotias on vuosien varrella jakanut mielipiteitä. Joku väittää, että siihen on päässyt Bowmoren laventelia mukaan. Jos näin on, viski iskee meikäläiseen kuin miljoona volttia.

Glen Garioch 15 yo

(43%, OB, +/- 2007, 100 cl)

Tuoksu: Jännä yhdistelmä hiukan puuroista maltaisuutta ja lakritsista särmikkyyttä. Salmiakki ja aavistus laventelia leijuvat ilmassa. Siirappista makeutta, makean sherryisiä sävyjä, rusinaa – kaikki toki varsin kepeässä muodossa. Appelsiinia, punaista omenaa. Tuoretta heinää ja ruohoisuutta. Roteva ja ryhdikäs.

Maku: Keskitäyteläinen ja korostuneen maltainen. Jää hiukan jälkeen kovia odotuksia nostaneesta tuoksusta. Silti hyvä kokonaisuus ylikypsiä hedelmiä, rusinaisuutta, siirappia, lakritsia, havuisuutta. Mukavasti yrttisyyttä ja mausteista napakkuutta. Mallassokeria, ruohoisuutta. Tammi on varsin tanniinisena läsnä. Jälkimaku vetää edelleen maltaisuus edellä, mutta mukavasti siinäkin sherryisyys, hedelmäisyys ja tammisuus taittavat peistä. Tanniinisuutta, mausteisuutta, kovia toffeekarkkeja, hiukan lakritsia ja aivan aavistus laventelia. Heinäisyyttä, tiettyä muromaista karheutta. Keskipitkä finaali, mukavasti balanssissa.

Arvio: Maukas ja ryhdikäs viski. Suurempi laventeli on jäänyt aiempiin editioihin, mutta siitä huolimatta makuprofiilissa on jotain, mikä puhuttelee. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 77/100 (per 1).

Glen Garioch 23 yo 1990/2014, Berry’s Own Selection 56,1%

Glen Gariochin vuosikertojen joukosta löytyy helmiä, vaikka nykyinen perustuote ei oikein lennä. Edellinen maistamani Garioch oli täysin yllättäen taivaallista tavaraa, joten odotukset ovat jälleen korkealla.

Glen Garioch 23 yo 1990/2014, Berry’s Own Selection

(56,1%, Berry Bros & Rudd, 1990–2014, Cask No. 7939, 70 cl)

Tuoksu: Balsamicoa! Todella mielenkiintoinen rusinaisuus, johon yhdistyy suolaisuutta ja soijaa. Luumuinen tunkkaisuus kohtaa ruohoisen kirpeyden. Omenaa, heinäisyyttä, viikunaa, nahkaisuutta, mustetta, hiukan lakritsia. Todella voimakas ja monitahoinen tuoksu. Hieno on. Vesilisällä pintaan tulee käsivoidetta.

Maku: Ylikypsää hedelmäisyyttä, mausteisuutta ja suolaisuutta oikein kunnolla. Edelleen balsamico ja soija ovat pinnassa, mutta tietty makuprofiilin raskaus jyrää. Runko ei ole silti mikään mahdottoman suuri, suutuntuma on rasvainen ja enimmäkseen pistelevä. Tammisuutta, kirpeää omenaa, sitruksisuutta. Jälkimaku aloittaa vyöryn, jossa pippurisuus ja lakritsisuus ottaa oikein kunnolla suolaisuuden ja sitruksisuuden kanssa yhteen. Järeää tammisuutta, omenaa, musteisuutta, nahkaa, suklaisuutta, soijaa, hiukan karamellisuutta – kaikkea löytyy, suolaista ja makeaa. Finaali on erittäin pitkä ja räiskyvä. Vesilisä tuo toffeeta ja kermaisuutta, pehmentää mukavasti.

Arvio: Omassa genressään suorastaan loistelias viski, jossa on valtavasti ulottuvuuksia. Vain oma rajoittuneisuuteni estää ylistämästä tätä avoimemmin. Tunkkaisuus ja valtavan suurten vastakkaisten elementtien kohtaaminen eivät ole koskaan olleet täysin oma juttuni. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Glen Garioch 25 yo 1986/2011, 54,6%

Glen Gariochin 25-vuotias vuodelta 1986 jäi julkistuksensa aikoihin tislaamon nuorempien tuotteiden jalkoihin. Nyt on hyvä hetki kokeilla, millaisesta viskistä on kyse. Ohut kokemukseni Glen Gariochista ei ole kovinkaan kohottava.

Glen Garioch 25 yo 1986/2011

(54,6%, OB, 1986–2011, Batch No. 11, North American Oak, 3000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja raikas. Nektariinia, punaisia viinirypäleitä, makeaa omenaa. Tammi tuntuu selvästi mutta hyvällä tavalla, tuo ryhtiä ja ulottuvuutta, mausteita ja potkua. Maltaisuudessa on rapsakkaa hapokkuutta. Nättiä kukkaisuutta, runsaasti minttua. Houkutteleva. Vesilisä avaa kurkkupastillia ja mineraalisuutta.

Maku: Öljyinen ja hedelmäinen, raikas ja mausteinen… kunnes iskee täydellinen pommi. Laventeli ajaa sisään eri rekalla! Sieltä tulee tervat ja salmiakit samassa kyydissä – aivan silkkaa juhlaa. Perusmaku sinänsä on omenainen, kermainen, vaniljainen, persikkainen ja napakka. Maltaisuus ja tammi ovat hyvässä balanssissa, suutuntuma on öljyinen ja painava. Jälkimaku nostaa tämän kuitenkin heti täysin toiselle tasolle, kun laventeli tulee mukaan kuvioihin. Omena ja vanilja saavat kylkeensä lakritsia ja pientä tervaisuuttakin. Todella hienoa yrttisyyttä, minttua ja eucalyptusta. Tammea, hiukan savuisuuttakin. Pitkä ja komea finaali. Vesilisä herkistää, tuo kukkaisia ja suolaisia sävyjä pintaan.

Arvio: Nyt kolisee. En olisi ikinä uskonut, että Bowmoren 1980-luvun tuotannosta tuttu laventeli voi tehdä näin paljon. Love it. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 76/100. Whisky Magazine 85/100 (Gavin D. Smith), 88/100 (Rob Allanson).

Ian Buxton: But the Distilleries Went On

Ian Buxtonin kirjoittama Morrison Bowmore -historiikki oli itselleni tämän alkuvuoden odotetuin viskikirjauutuus. Buxton pääsi jälleen yhteen graafisen suunnittelijan Jules Akelin kanssa, koossa oli siis sama tiimi kuin upeissa Glenfarclasin ja Glenglassaugh’n historiikeissa.

But the Distilleries Went On: The Morrison Bowmore Story. The History of a Scotch Whisky Company 1951–2014 (Angels’ Share in association with Morrison Bowmore Distillers Ltd, 2014) käsittää viskiyhtiö Morrison Bowmoren koko itsenäisen tarinan, joka siis päättyi nyt vuodenvaihteessa, kun yhtiö sulautettiin osaksi Beam Suntorya.

Kirja on ulkoisesti upea, kuten odottaa saattoi. Hienosti sidottu, paksut sivut, tyylikäs taitto ja komea kuvitus varmistavat, että kirjaa silmäilee mielellään jokainen, joka on vähänkään viskistä kiinnostunut.

Buxton_Morrison_Bowmore_002Tekstille on kuitenkin pakko langettaa pieni varaus. But the Distilleries Went On ei ole varsinaisesti tietyistä viskeistä kertova teos. Enemmänkin se on klassinen yrityshistoriikki, jossa vain sattuu olemaan viskiin liittyvä yhtiö kyseessä. Fokus on siis voimakkaasti asiakirjoissa, yrityskaupoissa, markkinaosuuksissa, myyntiluvuissa, johtajuusvaihdoksissa, hallituksen jäsenyyksissä ja kumppanuuksissa. Kirjaa pitää lukea puoleenväliin saakka, ennen kuin päästään tislaamoihin kunnolla kiinni. Itse viskit jäävät sivuosaan. Mutta kun asian hyväksyy, kirjan kanssa pääsee kyllä sinuiksi.

Konsepti on hiukan vastaava kuin Buxtonin kirjoittamassa The Enduring Legacy of Dewar’s -historiikissa, mutta tässä tarina kulkee ilman Tommy Dewarin kaltaista aurinkokuningasta. Totta kai Stanley P. Morrisonia käsitellään yhdenlaisena suurmiehenä, mutta samanlainen idealinko ja sanaseppo mies ei ollut kuin Whisky Tom oli. Stanleyn pojat Tim ja Brian Morrison saavat kuitenkin hyvin tilaa tarinassa, kun vuodet vierivät. Myös Jim McEwanin merkitys aiheellisesti korostuu, kun saavutaan myöhempiin aikakausiin.

Suntoryn osaomistus tislaamoyhtiössä henkilöityy paljolti Lontoosta toimineeseen Hiroyoshi ”Mike” Miaymotoon. Siinä on tietenkin selitys sille, miksi tämä historiikki piti kirjoittaa ja julkaista juuri nyt. Kun Suntory otti yhtiön vuoden 2015 alusta haltuunsa, sille ei enää riitä etäältä tarkkailevan valvojan rooli. Morrison Bowmore Distillers lakkasi kokonaan olemasta.

Buxton_Morrison_Bowmore_008Luopumisen tunnelma Morrison Bowmoren historiikissa on vahva: kirja määrittelee samalla myös yhden aikakauden loppumisen. Asia käy selväksi esimerkiksi tislaamoiden johtajien kunniatauluissa, joissa on merkitty johtajat ja vuodet – jokaisen tislaamon kohdalla viimeisen Distillery Managerin aikakausi päättyy kirjassa vuoteen 2014. Alistair McDonald (Auchentoshan), Kenny Grant (Glen Garioch) ja David Turner (Bowmore) ovat tietääkseni jatkaneet tehtävissään myös omistusrakenteen muutosten jälkeen.

Teos on jaettu rakenteellisesti kahteen jossain määrin erilliseen puoliskoon. Ensimmäinen puoli sisältää Morrison Bowmore Distillersin yrityshistorian, ja se on rehellisesti sanottuna aika lakonista luettavaa. Ensin kerrotaan Stanley P. Morrisonin lähtökohdista, sitten Bowmoren tislaamon hankinnasta, toiminnan laajentumisesta, johdon hyväntekeväisyyshankkeista ja lopuksi uusista hankkeista, joihin vanhat omistajat ovat sittemmin suuntautuneet.

Buxton_Morrison_Bowmore_009Ian Buxtonin humoristiselle otteelle olisi enemmänkin tarvetta, mutta lähinnä se vain pilkahtaa siellä täällä. Hersyvimpiin kuuluu kuva Skotlannin erään sosieteetin vuosittaiselta lounaalta, jossa salillinen mustiin pukeutuneita herroja pönöttää kameralle. ”Spot the lady members”, Buxton kehottaa kuvatekstissä.

Kiinnostavia pieniä yksityiskohtia historian varrelta toki löytyy, vaikka tekstin yleiskuva onkin jäykänpuoleinen. Mielenkiintoinen anekdootti on kirjattu ylös loppuvuodelta 1991, kun Bowmoren washbackit uudistettiin. Uusien pönttöjen alle kaivettiin monttu, josta tehtiin aikakapseli. Sinne on haudattuna valokuvia nykyisistä ja menneistä työntekijöistä, kyseisen päivän sanomalehdet (The Ileach tietysti mukaan luettuna), kaikkien yhtiön kolmen tislaamon pullotteet sekä esimerkiksi tuon vuoden juna-, lento- ja lautta-aikataulut.

Invoices for barley, malt and fuel may well entertain some lucky visitors from the future should they stuble on the time capsule, though they will have to remove a washback first!

Viskistä kiinnostuneen näkökulmasta tislaamo-osuus on kirjan herkullisinta antia. Silti on heti kärkeen sanottava, että Auchentoshan ja Bowmore ansaitsisivat myös ihan omat historiikkinsa – Glen Gariochilla sellainen jo onkin. Patrick Brossardin varsin suppea Glen Garioch: The Manson Distillery julkaistiin 2013. Mutta etenkin Bowmoresta saisi jättimäisen esityksen. Buxtonilla jo tämä parikymmenen sivun paketti sisältää niin mahtavaa materiaalia karttoineen ja kontrahteineen.

Buxton_Morrison_Bowmore_003Kaikista tislaamoista Buxton kertaa historian ihan alkuhämäristä asti, merkitsee ylös johtajat ja vaiheet. Lopuksi tulee muutama sana klassikkopullotteista ja nykyisistä julkaisuista sekä tislaamon fact sheet, johon on merkitty niin käytetyt ohralajikkeet ja hiivatyypit kuin pannujen vetoisuudet ja tuotantomäärät.

Tislaamoesittelyt Buxton aloittaa Glen Gariochista. Sen kohdalla Buxton avaa jälleen keskustelun Skotlannin vanhimman tislaamon tittelistä: Glen Garioch on perustettu virallisten asiakirjojen mukaan 1797, mutta tutkimuksissa on löydetty varhaisempiakin todisteita sen olemassaolosta. Esimerkiksi Aberdeen Journalissa on kirjoitettu jo vuonna 1785 tislaamosta, joka on hyvin suurella todennäköisyydellä Glen Garioch.

Auchentoshanin Buxton esittelee tislaamoksi, jonka johto on suhtautunut erityisellä intohimolla raaka-aineiden alkuperään ja kaikkialla ulottuvaan puhtauteen (”cleanliness is next to godliness”). Kaikkineen Auchentoshan-osuus jää varsin ohueksi. Se on sivumäärältään suurin piirtein puolet siitä, mitä Buxton käyttää Glen Gariochiin.

Buxton_Morrison_Bowmore_004Bowmore-esittely on näistä tietysti merkittävin, jo pelkästään asiakirjojen ja materiaalin osalta. Kokonaisuutena Bowmore-osuuden laajuus on melkein saman kuin mitä Auchentoshanilla ja Glen Gariochilla yhteensä. David ja Hector Simsonin 1779 aloittama tislaamo päätyi William ja James Mutterille 1837, kunnes siirtyi vuonna 1892 Lontoossa toimivan sijoitusyhtiön haltuun ja muutettiin Bowmore Distillery Companyksi. J.B. Sherriff & Co. piti tislaamoa hallussaan 1925–1950 ja William Grigor & Son Ltd. oli omistajana 1950–1963. Sitten Stanley P. Morrison tuli kuvioihin ja alkoi Morrison Bowmoren aikakausi.

Morrison Bowmoren aikakaudella Bowmore on menestynyt vähintään kiitettävästi, minkä lisäksi etenkin viime vuosien viskibuumi on ollut tislaamolle suosiollinen. Bowmore on ollut myös huutokauppojen halutuimpien joukossa jo vuosikaudet. Siitä Buxton kertoo anekdootinkin:

While considering the question of record auction prices, it may be appropriate to mention here the infamous ’Mutter’ bottle of Bowmore, said to date from 1850, which sold a McTears of Glasgow in September 2007 for £29,000 – then a world record auction price for any bottle of whisky. It was claimed by the anonymous private owner that the bottle has been presented to William Mutter in 1851 and remained since then in family hands. (…) Certainly the world record price has been repeatedly broken and, if genuine, the Mutter bottle now looks like something of a bargain.

Pullo myytiin venäläiselle keräilijälle eikä sen sijainnista ole tällä hetkellä tietoa. Joka tapauksessa viski herätti epäilyksiä huutokaupassa muun muassa siksi, että se oli keraamiseksi pulloksi varsin täynnä, vaikka kesken huutokaupan esittelyn korkki putosi pulloon sisälle ja jouduttiin onkimaan sieltä ylös. Lisäksi epäilyksiä herättivät pullon logo ja kylkeen kirjattu informaatio, jos kyseessä oli 1800-luvun puolivälin tuote.

Buxton_Morrison_Bowmore_006Varsinaisesti Buxton esittelee Bowmoren yhteydessä neljä legendaariseksi julistettua pullotetta. Samaroli Bouquet 1966 (53%, pullotettu 1984), Black Bowmore 1964 (First Release, 50%, pullotettu 1993), Bowmore Bi-Centenary (43%, pullotettu 1979) ja Largiemeanoch 12 yo (54,2%, pullotettu 1979) ovat viskejä, joista kolme Buxton esitteli myös 101 Legendary Whiskies -teoksessaan – sieltä puuttui vain tuo Samaroli. Valinnat ovat kurantteja, mutta jotenkin mukaan olisi toivonut myös omien aikakausiensa perustuotteiden esittelyä. Ylipäänsä eri vuosikymmenien tyylit hedelmäisyyden kautta nykyiseen keskitason turpeisuuteen olisi ollut mielekästä avata.

Screen Printed Label -aikakaudesta Buxton ei mainitse sanallakaan eivätkä 2000-luvun vaihteen omaperäisyydessään unohtumattomat pullotteet tule esille missään (omasta mielestäni ainakin Voyage ja Claret olisivat kuuluneet esille). Sen sijaan ranskalaisen huoran parfyymista heränneeseen härdelliin Buxton viittaa avoimesti:

There are bottles suffering from the infamous ’flowery water problem’ or, less politely, ’French whore perfume’. Let’s refer to it as the FWP debate. In essence, in the late 1990s, a number of experienced tasters, in particular, from the PLOWED Society and the well-known Malt Maniacs group on the web, claimed to detect a heavy concentration of an over-powering aroma of lavender from distillery bottlings dating from the 1980s. Suffice it to say that they didn’t care for it and a furious debate broke out amongst enthusiasts as to the precise cause of the offending odour with a number of more-or-less-well-informed amateur theories circulating on the web.

Mitään lopullista selitystä Buxton ei odotetusti FWP:lle tarjoa. Hän käsittelee sitä enemmän myynnin ja PR:n haasteena ja toteaa, että Bowmoren onneksi sosiaalinen media ei ollut noina vuosina vielä samanlaista kuin tänä päivänä.

Buxton_Morrison_Bowmore_007Olisi ollut kiinnostavaa, jos Buxton olisi voinut tarjota aiheesta hiukan enemmän informaatiota, mutta ehkä sen paikka tulee joskus siinä lopullisessa ja ylivoimaisessa Bowmore-historiikissa, jota kaikki odottavat. Siinä FWP:n aromit sisältävät pullotteet varmasti perataan oikein kunnolla läpi, ja laventelin fanit saavat myös sanoa sanottavansa. Jostain syystä FWP nimittäin luetaan aina noiden Bowmore-pullotteiden karkeaksi virheeksi tai fataaliksi off-noteksi, vaikka moni (mukaan luettuna minä) pitää siitä todella paljon. Buxton mainitsee kyllä ohimennen tämänkin faniryhmän, mutta suurempaa painoarvoa asia ei siltä osin saa.

Ensimmäistä kertaa ainakin omaan silmääni osuu, että viskikirjailija viittaisi himottujen Bowmore-pullojen kohdalla viskibloggarin tekemiin arvioihin niistä. Buxton nimittäin legitimoi näiden klassikoiden arvon viittaamalla Serge Valentinin antamiin pistemääriin ja arvioihin (vaikka Valentin on tosiaan yksi FWP:tä kritisoineista Malt Maniacs -ryhmän jäsenistä). Jostain syystä Sergen läsnäolo tuntuu nykypäivänä relevantimmalta kuin esimerkiksi Jim Murrayn stetson-arvostelu tai jonkin varhaisemman aikakauden muistiinpano Michael Jacksonilta.

Buxton on ammattimies, joka on tehnyt laatutyötä jälleen kerran. Silti esimerkiksi mainittuun Glenfarclas-historiikkiin verrattuna But the Distilleries Went On tuntuu paikka paikoin hiukan kiireessä tehdyltä – esimerkiksi hakemisto puuttuu kokonaan. Sisältö on selvästi Glenfarclas-teosta ohuempaa esimerkiksi haastatteluiden osalta. Toki materiaali on monilta osin laveampaa ja vaikeammin pidettävissä kasassa. Pelkästä Bowmoren tislaamosta olisi tosiaan kirjoittanut itsenäisenkin teoksen.

Buxton_Morrison_Bowmore_005Buxton tukeutuu paljolti dokumentaatioon ja yleisesti tiedettyyn tietoon ja yhdistelee kokonaisuuteen mielellään asioita, joista hän on kirjoittanut niin monta kertaa aiemminkin. Syvällisiä haastatteluita ja avainhenkilöiden esittelyitä on verraten vähän, tarinan punainen lankakin ajoittain hukkuu. Etenkin Stanley P. Morrison Ltd:n aikaisten hallitushenkilöiden hyväntekeväisyystoimet tuntuvat sellaiselta asialta, jonka olisi voinut sujuvuuden nimissä jättää myös pois. Mutta todennäköisesti kirjan tilaaja on vaatinut ne mukaan, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kymmenien sivujen selvitykset säätiöistä on hiukan puisevaa luettavaa.

Pienestä kritiikistä huolimatta But the Distilleries Went On kuuluu jokaisen viskiharrastajan hyllyyn. Totta kai viskistä kiinnostunut ihminen imee itseensä jokaisen pienen nippelin, jonka Buxton näistä vaiheista tarjoilee. Lukemisen jälkeen jää pieni haikeus. Yksi aikakausi on todella päättynyt. Morrison Bowmore Distillersiä ei enää ole, mutta tislaamot jatkavat.