Tom Bruce-Gardyne: The Scotch Whisky Treasures

Tom Bruce-Gardynen viskikirja The Scotch Whisky Treasures. A Journey of Discovery into the World’s Noblest Spirit (Carlton Books, 2015) panostaa näyttävyyteen ja kokoon. Se onkin hyvä strategia, kun mitään varsinaista uutta ei yleispätevään teokseen ole pakattu mukaan. Laatua kuitenkin riittää ihan mukavasti sen noin sadan sivun verran, mitä teos käsittää.

Teos on paketoitu komeaan pahvikuoreen, jonka sisällä on itse kirja ja julistekotelo. Kaikki on neliväripainatettua paksulle kartongille. Kirjassa itsessään on vielä neljä Scotch Whisky Memorabilia -taskua, joihin on taiteltu kopioita klassisista dokumenteista, mainosjulisteista, kartoista ja muusta paperitavarasta. Kirjasta ei päällepäin uskoisi, että sivumäärä on niinkin vähäinen ja sisältö niin kovin karsittu.

Viskikirjoittajana Tom Bruce-Gardyne on monille varmasti tuttu Whisky Magazinen sivuilta. Muutaman yleisluonteisen viskikirjan mies on julkaissut jo ennen tätä, ainakin The Scotch Whisky Book (2002) ja Scotch Whisky Souvenir Guide (2007) löytyvät monilta listoilta. Itse en ole yhtään Bruce-Gardynen teosta aiemmin lukenut, mutta The Scotch Whisky Treasuresin ensimmäisiltä sivuilta käy kyllä heti ilmi, että ammattimies on asialla.

Kirja jakautuu sisällöllisesti kolmeen osaan. Niitä edeltää lyhyt johdanto ja pieni kuvaus viskin tuotantoprosessista. Ensimmäisessä osassa käydään läpi 20 sivun mitassa skotlantilaisen viskin historia, eikä kovinkaan syvälle tosiaan päästä. Myös memorabilia-paketti jättää hiukan haljun tunnelman, kun mustaan kartonkitaskuun pakattu setti tuntuu lähinnä kopiokoneesta otetuilta ja hiukan sivuista leikatuilta lärpäkkeiltä.

Toisessa osassa käydään läpi Skotlannin viskialueet, kuten tällaisissa teoksissa yleensä tapana on. Islay aloittaa kimaran ja saa merkittävästi tilaa. Esimerkiksi Ardbeg, Bowmore, Bruichladdich, Laphroaig ja Lagavulin esitellään omilla aukeamillaan. Myös jokaiselta on maistettu jonkin perustuote ja kerrottu siitä lyhyessä kainalopätkässä. Loput Islayn tislaamot pistetään nippuun päätösaukeamalla, ennen kuin siirrytään Länsi-Skotlannin saarille. Sen jälkeen vuorossa on Highlands, sitten Speyside, Campbeltown ja Lowlands.

Etenkin Highlands- ja Speyside-osuudet ovat melkoista läpijuoksua. Suurimmat, myydyimpiä viskejä tuottavat tislaamot saavat toki oman aukeamansa, mutta silti vain yhdeksän tislaamon esitteleminen Speysiden alueelta tuntuu jotenkin karulta ratkaisulta – etenkin, kun karsittuja ei mainita oikeastaan missään. Myös Highlandsin typistäminen Glenmorangien ja Pulteneyn esittelyyn sekä Highland Parkin, Scapan ja ”muiden” niputtaminen yhteen aukeamaan menee reippaasti ylimalkaisen puolelle.

Ylipäänsä tislaamoesittelyiden näkökulmien valinnassa oman huomioni kiinnitti se, miten paljon kirjassa kuluu arvokasta palstatilaa tislaamotoimintojen transaktioiden rahamääriin. Kuitenkin moni tislaamo on siirtynyt villisti omistajalta toiselle ilman, että sillä on ollut varsinaisen tuotteen jälkimaineeseen sen suurempaa merkitystä. Myös tislaamotarinat ovat voimakkaan henkilövetoisia, mikä on sinänsä tällaisessa ihan ymmärrettävää.

Jokainen Skotlannin viskialueen esittely alkaa The Whisky Heritage of… -johdantoaukeamalla. Niissä luodaan hiukan pohjaa sille, miksi alue on muodostunut viskituotannon kannalta sellaiseksi kuin on. Jotenkin olisin siinä toivonut hiukan perusteluita varsinaisille tislaamoesittelyiden valinnoille ja jonkinlaista taustaa sille, miksi seuraavat aukeamat ovat ylipäänsä olennaisia kirjassa. Informaation irrallisuuden luulisi häiritsevän satunnaista lukijaa pykälän enemmän kuin yleensä tällaisissa atlasmuotoisissa teoksissa.

Kirjan kolmas osa jää sekin varsin ohueksi. Siinä käsitellään Burns Nightia, viskiä populaarikulttuurissa, viskiä kirjallisuudessa ja viskiturismia varsin yleispätevissä aukeaman paketoinneissa. Kovin inspiroivina näitä esityksiä ei osaa pitää, kun mukaan on otettu aina ne ilmeisimmät. Onneksi The Angels’ Share -elokuva on päässyt esille, sen ansiosta kokonaisuus ei ole ihan niin kuivakka.

Muhkeaan kokoonsa ja yltiöpäiseen paketointiinsa nähden The Scotch Whisky Treasures jää hiukan kapeaksi esitykseksi aiheestaan. Myös joitain pikkuvirheitä mahtuu mukaan. Laphroaigin kirjoitusasu ei mene jokaisella kerralla ihan kohdalleen. Myös Roderick ja Rodney Kempistä puhutaan aivan kuin kyseessä olisi kaksi eri henkilöä. Lisäksi Bruce-Gardyne muun muassa kirjoittaa, että Islaylla vettä riittää eikä siitä ole ollut koskaan tislaamoissa pulaa: ”In Islay there has never been a shortage of water for distilling.”

Ehkä yleisellä tasolla vettä saarella onkin ollut, mutta ainakin muutamat tislaamot ovat kärsineet vesipulasta useampaankin kertaan. Viimeksi kesällä kymmenen vuotta sitten puolet Islayn tislaamoista oli pysähdyksissä, kun vettä ei riittänyt tarpeeksi. Myös vähintään yksi 1970-luvun alun kuivista kesistä pysäytti tuotannon kokonaan muistini mukaan ainakin Bowmoren tislaamossa. Ja olisiko ollut niin, että myös Brora joutui tuolloin korvaamaan Caol Ilaa osittain myös Islayn vesipulan takia, ei pelkästään Caol Ilan laajennusten aiheuttamien tuotantoseisokkien paikkaamiseksi? Oli miten oli, väite Islayn loputtomista vesivarastoista tuntuu hataralta.

Kokonaisuutena en tiedä, kenelle voisin The Scotch Whisky Treasuresia suositella. Sen memorabilia-paketit eivät ole niin hienoja, että se riittäisi kompensoimaan kilpaileviin viskiatlaksiin verrattuna ohueksi jäävää sisältöä. Toki valtava pahvikotelo on näyttävä, jos haluaa käyttää sitä sisustuselementtinä. Takakannen whisky on the rocks -kuvasta en kyllä itse pidä yhtään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.