Olen vuosia sitten hankkinut viskikirjan, joka jäi aikanaan kesken. Rehellisesti sanottuna en päässyt siinä alkua pidemmälle. En ollut ainoa, koska Just Peat It! -blogin Sampo kohtasi saman tilanteen ja kirjoitti siitä postauksenkin. Nyt päätin ottaa kirjasta revanssin, kun se tuntui jatkuvasti kummittelevan kirjahyllyssä eikä uusia viskikirjoja enää ilmesty ihan kuumimpien vuosien tahtiin.

Sittemmin yksityisenä pullottajana mainetta hankkinut David Stirk kirjoitti viime vuosikymmenen alkupuolella viskikirjan Campbeltownin kadonneista tislaamoista. The Distilleries of Campbeltown. The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World (The Angels’ Share, 2005) on aiheen tasolla todella kiinnostava. Teos dokumentoi 35 tislaamon historian ja kertoo skotlantilaisen viskin pääkaupungista, jossa oli parhaimmillaan yhtäaikaisesti 26 toimivaa tislaamoa.

Ajatuksen tasolla kirjassa on ideaa. Valitettavasti toteutus vain ontuu pahemman kerran. Stirk on hankkinut kirjaa varten niin valtavasti materiaalia, että itse kirja on jäänyt kirjoittamatta. Jäntevän tarinakokonaisuuden sijaan teos on käytännössä vain kasa materiaalia, ajatus kirjan lähdeaineistoksi. Jotain kertoo sekin, että kirjan jälkipuolisko, toiset sata sivua, on käytännössä replikaa muun muassa Alfred Barnardin tislaamoesittelyistä 1800-luvulta, vanhoista kirjeistä, muisteloista ja muusta liitemateriaalista.

Minkäänlaisia tulkintaohjeita ei anneta eikä huomioita esitetä. Lukija päätelköön itse, mihin tällä kaikella pyritään ja mistä on mahdollisesti ollut kyse. Ei ihme, että monella on jäänyt kirja kesken. Toisaalta Stirk tunnustaa jo teoksen johdannossa, mitä tuleman pitää:

What I have written is not a definitive account, more a collection of evidence, anecdotal and otherwise, that will help to for some hypotheses about the industry.

Ongelma tosiaan on, että kyse ei ole toimitetusta tietoteoksesta vaan pinosta aineistoa. Teoskokonaisuutena se herättää suurta harmia, koska kaikki hyvät tarinat on jätetty kertomatta ja punainen lanka vetämättä. Minkäänlaista kokoavaa näkemystä teoksesta ei lopulta synny, ja vaikka itsekin olen muutaman viskikirjan elämäni aikana jo lukenut, tämä on ollut kokemuksena yksi tuskallisimmista.

Teos kyllä etenee kronologisesti, minkä luulisi auttavan lukijaa. Johdannossa saakin muutamassa sivussa yleispätevän kuvan siitä, miten irlantilaiset ovat saapuneet lännestä ja asuttaneet Islayn ja Kintyren niemimaan. Vähitellen tislaustaitokin on levinnyt sitä kautta alueelle. Campbeltowniin on syntynyt joukko tislaamoita, joiden ympärillä on ollut sopivasti viljavainioita ja hyvät vesivarastot.

Johdannon jälkeen kirjan tarina leviää täysin käsiin. Alkaa tulla kirjeitä ja kaikenlaista aineistoa, joita ei pohjusteta tai kontekstualisoida mitenkään. Vasta kirjan lopusta löytyy liite C, ”Distillery Histories”. Siinä on varsinaisesti kirjan kova ydin, jota viskistä kiinnostunut lukija etsii alusta asti. Itse kirjan pääosan tarinaa on vaikeaa seurata, jos ei ihan muista, mikä on Glen Nevis, milloin Ardlussa toimi ja missä Hazelburn sijaitsi, ennen kuin siitä tuli Springbankin tuotemerkki. Saati sitten, mikä tislaamo oli suuri ja merkittävä, mikä keskikokoinen ja kohtalainen, mikä pieni ja väliaikainen.

Teos siis käsittelee käytännössä näitä tislaamoita:

Albyn 1830–1927
Ardlussa 1879–1923
Argyll #1 (McKinnon) 1827–1844
Argyll #2 1844–1923
Benmore 1868–1927
Broombrae 1833–1834
Burnside 1825–1924
Caledonian 1823–1851
Campbeltown 1817–1924
Dalaruan 1825–1922
Dalintober 1832–1925
Drumore 1834–1847
Glengyle 1873–1925, 2004 –
Glen Nevis 1877–1923
Glenramskill 1828–1852
Scotia (myöh. Glen Scotia) 1832–
Glenside 1834–1926
Hazelburn 1825–1925
Highland 1827–1852
Kinloch 1823–1926
Kintyre 1825–1921
Lochead (Lochhead) 1824 –1928
Lochruan 1833–1925
Lochside 1830–1852
Longrow 1824–1896
Meadowburn 1824–1886
Mossfield 1834–1837
Mountain Dew (Thistle) 1834–1837
Riechlachan 1825–1934
Springbank 1828–
Springside 1830–1926
Tober an Righ (Toberanrigh) 1834–1860
Union 1826–1850
West Highland 1830–1850

Olisi ollut mielenkiintoista lukea näistä tislaamoista kootusti tarkempiakin kuvauksia kuin vain muutaman virkkeen tiivistelmät teoksen liitteistä. Moni kuitenkin esiintyy teoksessa moneen otteeseen erilaisten lehtileikkeiden ja kirjeiden aiheissa. Lisäksi lukijan kiinnostuksen herättävät erityisesti 1920-luvun tapahtumat, kun noin moni tislaamo suljettiin silloin.

Vain kymmenen Campbeltownin tislaamoa lopetti 1800-luvun puolella, melkein kaikki muut 1920- ja 1930-luvuilla. Tätä selventää hiukan luku otsikolla ”Closure”, mutta sekin epäonnistuu kokoavan selityksen luomisessa. Pattisonin kriisi rampautti aivan 1800-luvun loppuvuosina koko viskibisnestä, minkä jälkeen ensimmäinen maailmansota heikensi Campbeltownin yhteyksiä maailmalle entisestään. Kaupunki jäi osattomaksi kasvavasta treidauksesta. Vähitellen kaupungin suuret perhedynastiat hylkäsivät muusta maailmasta eristäytyneen Campbeltownin ja siirtyivät Glasgow’hun. Myös maku muuttui: blendereille Campbeltownin ”kalanhajuiset” viskit olivat liian raskaita, kun suuri yleisö oli jo tottunut kepeämpään Speyside-tyyliin.

Kaikkineen kirja sisältää valtavan määrän anedooteiksi kelpaavaa tavaraa sanomalehdistä ja aikalaiskirjoituksista. Esimerkkinä sellaisesta kelvatkoon vaikka tämä:

Campbeltown Courier
22nd November 1873

Extensive Theft of Whisky

We understand that a bonded warehouse connected with Springbank Distillery occupied by J & A Mitchell & Co., distillers, was broken into between Saturday night and Monday morning last by making a hole in the side wall through solid masonry and a large quantity of whisky stolen from a puncheon in the premises. Two men named respectively George McNaughton, labourer, formerly mashman in the distillery and Dougald Graham, a fisherman and son in law of the said George McNaughton are in custody charged with the theft.

Juttu on sinänsä veikeä, mutta ei liity oikein mihinkään. Kertooko se jotain Springbankin tislaamosta? Elämästä Campbeltownissa 1870-luvulla? Rikollisuudesta? Jostain? Varmaan se tosiaan jostain kertoo, mutta kirjan kontekstissa on hankala sanoa, mistä.

Kun kyse on materiaalipinosta, jopa parhaat tarinat tuntuvat katoavan sen alle. Yksi harvoista elämäntarinoista, jonka Campbeltownin viskihistoriasta entuudestaan kursorisesti tunsin, on sekin piilotettu liitteisiin.

Liitteestä I löytyy Duncan McCallumin nekrologiksi nimetty paketti, jossa kerrotaan tämän tislaajan itsemurhasta, vaiheista, hautajaisista ja muistoadressien allekirjoittajista (!). Varsinainen tarina katoaa hiukan siinäkin. Duncan McCallum kuitenkin muistetaan ikuisena poikamiehenä, joka hukuttautui joulun 1931 aatonaattona tislaamoiden käyttämään vesilähteeseen. McCallum oli perustanut Glen Nevisin tislaamon 1877 ja ostanut myöhemmin Glen Scotian ja osuuksia muistakin kaupungin tislaamoista. Yhtäkkiä mies vain riisti hengen itseltään ja jätti neljännesmiljoona puntaa käsittäneen omaisuutensa vaille perijää. Kuulemma McCallum kummittelee edelleen Glen Scotian tislaamolla. Sitä ei tässä teoksessa kuitenkaan mainita.

Jos jotain positiivista teoksesta hakee, vanhat kartat ja valokuvat ansaitsevat kiitoksen. Kartoista hahmottaa tekstiä paremmin, miten tiheässä tislaamoita on kaupungissa parhaimmillaan ollut. Myös vanhojen tislaamorakennusten kuvat nykyasussaan ovat mielenkiintoisia – yllättävän monesta on tullut jonkinlainen autotalli. Lisäksi esimerkiksi juliste ”Rules & Regulations to be Observed by the Workmen at Lochruan Distillery” muistuttaa hiukan vanhaa suomalaista kämppälakia. Sakkoa tulee, jos tappelemaan ryhtyy.

Kaikkineen The Distilleries of Campbeltown jättää pettyneen olon. Olen mielikseni nauttinut David Stirkin perustaman The Creative Whisky Companyn pullottamia viskejä ja lukenut hänen tekstejään Whisky Magazinesta, mutta tätä kirjaa ei voi missään mielessä pitää onnistuneensa suorituksena. Kyllä jokainen teos tarvitsee kuitenkin olemassaolon oikeutuksen. Pelkkä materiaali ei vielä oikein riitä, kun kirja pitäisi vielä kirjoittaa. Jos Skotlannin lopetetusta tislaamoista haluaa kokonaiskuvan, suosittelen lämpimästi Brian Townsendin teosta Scotch Missed (esittelyn ja arvion pokkariversiosta löydät täältä). Ja kenties joku vielä joskus kirjoittaa Campbeltownin tislaamoista oikein kunnon kirjan. Lähdeaineisto on kuitenkin tässä jo kerättynä.