John Lamond

John Lamond & Robin Tucek: The Malt Whisky File

Mielenkiintoista lukea viskikirja, joka on ollut 1990-luvun lopussa jonkinlainen perusteos mutta joka on jäänyt täysin oman julkaisuajankohtansa vangiksi. John Lamondin ja Robin Tucekin The Malt Whisky File. The Essential Guide for the Malt Whisky Connoisseur (Canongate 1995, toinen laitos 1997, kolmas laitos 2001) esittelee vuosituhannen vaihteessa myynnissä olleita viskejä ja kirjaa niiden maistelunuotteja.

Käsissä oleva painos on ilmeisesti suunnattu Pohjois-Amerikan markkinoille, koska kannen sitaatit on kaivettu Esquiren ja The Malt Advocaten kirja-arvosteluista. ”Over 150,000 copies sold”, etukansi ilmoittaa.

Maistelumerkinnät eivät ole kenen tahansa sutaisuja, vaan niistä vastaa John Lamond, entinen Scotland’s Institute of Wines and Spiritsin johtaja. Kirjan taustatyöstä ja historiaosuuksista vastaa Robin Tucek, jota ei sen tarkemmin esitellä. Pakko kyllä myöntää, etten ollut kuullut John Lamondista ennen tämän kirjan lukemista – mutta kun kävin miehen nettisivustolla, kokemus porautui kyllä välittömästi tajuntaan. Ysäriefektejä parhaimmillaan, ihan niin kuin tässä kirjassakin.

Kirjan johdanto- ja taustaosuus on erittäin napakka, 17 sivua. Siitäkin menee muutama sivu Skotlannin viskialueiden karttoihin ja silloisten viskikauppojen yhteystietoluetteloihin. Sitten päästään jo itse maistelunuotteihin, jotka isketään tiskiin aakkosjärjestyksessä tislaamojen perusteella.

Lamond_Tucek_The_Malt_Whisky_File_003Jokaisesta tislaamosta tarjotaan muutaman lauseen ympäripyöreä johdanto ja kolme perusfaktaa: sijainti (Location), muistiinpanot (Notes) ja tislaamon käyttämän veden lähde (Water). Sinänsä en kyllä käsitä, miksi juuri nuo kolme asiaa on poimittu jokaisesta. Sijainti ja vesilähde olisi ollut mahdollista niputtaa yhteen, ja muistiinpano-osuuteen näyttää kelpaavan oikeastaan ihan mikä tahansa tieto tislaamosta, sen tuotannosta tai historiasta. Ja jos muistiinpanoa ei irtoa, sen voi jättää tietyissä tapauksissa myös pois.

Maistelunuottien erikoisuutena on myös täysin omaperäinen kolmijako, jolla jokainen viski määritellään. Faktat ovat makeus (Sweetness), turpeisuus (Peatiness) ja saatavuus (Availability). En äkkiseltään keksi järjettömämpää tapaa viskien kategorisointiin. Makeus ja turpeisuus vielä jotenkin menevät (joskin turpeisuutta tuntuu löytyvän sellaisistakin viskeistä, jossa sitä ei kai pitäisi olla ollenkaan), mutta saatavuuden suhteen systeemi on täysin mahdoton. Uskon, että se on ollut sitä jo vuonna 1995, kun kirja on ilmestynyt. Miten viskille voi antaa pisteitä sen saatavuudesta asteikolla 1–10? Eikö harvinaisuuden olisi voinut merkitä vaikka tähdellä, eikö se olisi riittänyt?

The Malt Whisky File ei ole jäänyt varsinaiseksi viskikirjaLamond_Tucek_The_Malt_Whisky_File_002llisuuden kulmakiveksi, joten siihen lienee turha kohdistaa tämän enempää kritiikkiä. Maistelunuotit on kyllä tehty ihan huolella, ja niistä löytyy koko joukko mielenkiintoisia viskejä – joskin tietyt indie-pullottajat, kuten Murray McDavid ja Cadenhead, tuntuvat olevan hiukan yliedustettuina. Gordon & MacPhailin laajan edustuksen ymmärtää, koska joukossa on myös suljettujen tislaamoiden tuotantoa, ja niistä G&M on pullottanut laajasti saatavilla olevia yksilöitä.

Teoksen arvo tämän päivän lukijalle on tietysti sen tarjoamassa ajankuvassa. Tietyt asiat eivät tunnu muuttuneen vuosien saatossa, ainoastaan voimistuneet. The Macallan oli jo 1990-luvun lopussa haluttua tavaraa:

Old vintages of The Macallan are much sought after and very valuable. Old bottle was bought for £12,000 in 1997.

Olisi tietysti hienoa, jos samassa yhteydessä kerrottaisiin, mistä erityistä pullosta mahtoi olla kyse ja missä tuo kauppa tehtiin (ainakin yksi 50-vuotias Macallan on myyty Glasgow’ssa tuohon hintaan newyorkilaiselle sijoittajalle). Nykypäivänä kuitenkin tuon hintaiset Macallanit ovat huutokaupoissa jo melkein arkipäivää, ja jos haluaa päästä uutisotsikoihin, hintalappuun pitää laittaa melkeinpä nolla perään.

The Malt Whisky File ei tosiaan jää aikakirjoihin viskikirjallisuuden klassikkona, mutta hauska sitä on selailla. Ainakin muistaa, mistä on tultu näihin nykyisiin teoksiin ja miksi Jim Murray’s Whisky Bible on myös mahtunut ottamaan markkinoilta sen tilan, jota se nykyään hallitsee.