Littlemill 24 yo 1989/2014, Liquid Library 48,7%

Littlemill on tehnyt viime vuosina todella ison uuden tulemisen indie-julkaisuiden voimin. Tislaamohan lopetti toimintansa vuonna 1996 ja tuhoutui tulipalossa lopullisesti jo 2000-luvun alussa.

Nyt käsissä on The Whisky Agencyn sarjoihin kuuluvan Liquid Libraryn pullote, joka on peräisin uudelleentäytetystä ex-bourbontynskästä.

Littlemill 24 yo 1989/2014, Liquid Library

(48,7%, The Whisky Agency, Liquid Library, 1989–2014, Refill Hogshead, 199 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todellinen hedelmäpommi. Ananasta, banaania, viinirypäleitä, hunajamelonia, kiiviä, persikkaa. Tiiviin öljyinen vaikutelma. Tammisuus tulee hienosti esiin hedelmien seasta, vaniljaisena ja tuoreena. Ruohoisuutta ja tuoretta heinää löytyy myös. Herkullinen vaikutelma. Vesilisä avaa kukkaisuutta ja apilaa.

Maku: Hedelmien vyöry ottaa heti yhteen tammen kanssa. Tölkkiananasta, omenaa, vesimelonia, kaikkea hiukan kapeammalla kattauksella kuin tuoksussa. Tammi on tuoretta ja aavistuksen päällekäyvää, mausteista ja tiukkaa. Suutuntuma on öljyinen ja hiukan kireä. Ruohoisuutta, saksanpähkinää, mantelia, pientä karheaa karvautta. Jälkimaussa tulvahtaa urheilujuomaa ja banaania oikein reippaalla kädellä. Tanniinit purevat kunnolla kiinni, vanilja ja pähkinät maistuvat. Pitkän finaalin lopussa tulee vielä mojova kahvisuus ja tumma suklaa esille. Vesilisä on paikallaan, hedelmäisyys saa tilaa tammelta. Päärynä tulee nätisti esiin.

Arvio: Erittäin herkullinen lajissaan. Vain pieni maun epätasapaino jättää mietteliäälle mielelle. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 90/100.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.