Glendronach on ollut omalle harrastukselleni viski, joka omalla tavallaan vertautuu aiemman harrastajasukupolven Macallaniin. Monen vuoden ajan tuntui siltä, että Glendronachissa sai aina rahoilleen valtavasti vastinetta, ja uusia julkaisuja tuli hankittua runsain määrin. Se näkyy tietysti myös tässä blogissa, kun maistettujen Glendronachien määrä alkaa olla jo kohtalainen.

Tänä päivänä Glendronach on murrosvaiheessa. Omistus on siirtynyt Billy Walkerin johtamalta konsortiolta Brown-Formanille ja valta vaihtunut myös tislaamon sisällä. Walkerilla oli loistava nenä erinomaisille tynnyreille, ja hänen tiimiään on kiittäminen tämän vuosikymmenen mahtavista single caskeista sekä BenRiachin että Glendronachin valikoimissa.

Nyt on maistelussa ensimmäinen todella leimallisesti uuden aikakauden Glendronach, josta vastaa tislaamon uusi master blender Rachel Barrie. Vuosikerta on itselleni se kaikkein rakkain, 1993, ja sekoituksessa on käytetty sekä PX-tynnyreitä että olorosoa.

Barrie on tehnyt aivan loistavaa jälkeä hienolla urallaan erityisesti Bowmoren tislaamossa, joten kyllä tähänkin viskiin kohdistuu kovasti odotuksia. Henkisesti olen valmistautunut siihen, että aivan paksuimpien ja järeimpien Glendronachin single caskien tyyliä tämä ei noudata. Ehkä olemme senkin ansiosta aidosti uuden äärellä.

Glendronach 25 yo Master Vintage 1993

(48,2%, OB, 1993–2019*, Pedro Ximénez & Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, pähkinäinen ja varsin aromaattinen. Rusinaa, kanelia, inkivääriä, makeaa viinisyyttä. Tikkukaramellia, vaniljaa, marsipaania. Hiukan tunkkainen aluksi, pientä rakentelun makua. Maitosuklaata, viikunaa, taatelikakkua, uuniomenaa. Vesilisä availee yrttisiä, ruohoisia ja sitruksisia sävyjä.

Maku: Kermainen ja kinuskinen, sitruksinen ja monikerroksinen. Maltaisuutta, kuivattavaa tammisuutta, maitosuklaata, vaniljaa, omenaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko jopa hiukan odotettuakin kevyempi. Kanelia ja inkivääriä riittää, samoin rusinaisuutta ja marsipaania. Hapokkuutta, sitrusta, appelsiinimarmeladia, taatelia. Jälkimaku aukeaa mahtavasti, todella laajalla skaalalla rusinasta suklaan kautta kinuskiin ja uuniomenaan. Kanelia, pähkinää, hiukan pippuria, sitrusta, karviaismarjahilloa, tummasävyistä paahteisuutta, kuivaa tammea, pientä savua. Pitkä finaali. Vesilisä avaa öljyisiä aromeja.

Arvio: Tuoksu ei vielä vakuuta, mutta pureskelu auttaa. Jälkimaku on paikoin suorastaan hieno. Silti tämän kanssa ei voi välttyä ajatukselta, että nyt on oltu rakentamassa viskiä, jonka on tarkoitus tehdä vaikutus. Eikä se toki yksinomaan huono asia ole. Mutta let’s face it: jos ottaa samanikäisen vuoden 1992 Cask #52:n tai vaikkapa vuoden 1993 Cask #3:n tähän rinnalle, liikutaan täysin eri sarjoissa. 87/100