Voisin valita Tokiosta montakin eri viskipaikkaa esittelyyn, mutta lopulta Campbelltoun Loch on tehnyt minuun kaikkein suurimman vaikutuksen. Olen kirjoittanut siitä ensin ohimennen postauksessani Dominic Roskrow’n Whisky Japan -kirjasta, sen jälkeen vielä tarkemmin keskellä pohdintojani japanilaisesta viskistä. Nyt ajattelin, että voisin vielä kerran palata ajatuksissani tuohon mahtavaan baariin, kun rupesin näitä hyviä viskipaikkoja maailmalta keräilemään omiksi julkaisuikseen.

Kävin Campbelltoun Lochissa kaksi kertaa kevään 2017 matkallani Tokioon. Asuin tuolloin Ginzassa, vaikka olin tuolloin viimeiseen saakka vältellyt asumista niin länsimaisella ja tylsällä alueella. Satuin vain saamaan ylivoimaisen hyvän hotellitarjouksen, etten voinut vastustaa kiusausta – Tokiossa yöpyminen on keskimäärin kallista ja huoneet naurettavan pieniä. Kun pääsin paikalle, etsin tietysti lähistöltä kaikki mahdolliset viskipaikat, ja niitä löytyi kiitettävän paljon. Kiertelin monissa, kunnes löysin tieni Campbelltoun Lochiin.

Paikka sijaitsee erikoisessa paikassa lähellä Yurakuchon juna-asemaa. Ginzan merkkiliikkeiden keskittymästä pitää kävellä muutamia kortteleita Hibiyan puiston suuntaan, jotta tulee vastaan katutason yläpuolella kulkeva junarata. Siitä jyrää jatkuvalla syötöllä junia Tokyon hirviömäiselle asemalle ja sieltä pois. Radan alapuolella on rivissä erikoisia ravintoloita, joista yhdessä tuli käytyä silloin oikein kunnolla syömässäkin. Kalaruoka oli aivan ensiluokkaista, tunnelma ja tupakansavu katossa, meteli korviahuumaava. Sellaisen jälkeen ihmisen tekee herkästi mieli viskiä.

Campbelltoun Loch löytyy radan vierestä kulkevan kadun toiselta laidalta, paikallisen lounasravintolan kellarista. Sisäänkäynti on outo. Kyltissä on paikan nimi, katutasolta lähtee kierreportaat syvyyteen. Ei erityisen houkuttelevaa, pakko myöntää. Onneksi viskiaiheinen rekvisiitta on harrastajan näkökulmasta sen verran vakuuttavaa, että kiusaus laskeutumiseen käy ylitsepääsemättömäksi.

Alhaalta löytyy pahvilaatikoita ja roinaa, niiden välissä ovi. Kun siitä astuu sisään, tajuaa, että nyt on tultu viskipaikkaan. Suorakaiteen muotoisessa huoneessa ei ole muuta kuin rivi baarijakkaroita seinää vasten, baaritiski ja seinänkokoinen hylly – ja kaikki paikat aivan täynnä viskiä. Koko baaritiski on täynnä viskiä. Sitä viskiä on laatikoissa päällekkäin ja pinottuna jokaiseen mahdolliseen koloon, hyllyt ovat täynnä limittäin ja lomittain aseteltuja pulloja, takahuoneessa verhon takanakin on varmasti lattiasta kattoon viskejä.

Ja yhtäkkiä kaiken sen viskin keskeltä nousee pystyyn mies hymy kasvoillaan. Hän on paikan omistaja Nobiyuki Nakamura.

Nakamura on luonnollisesti kova Campbeltown-fani, siitä paikan nimikin juontaa juurensa. En kehdannut kysyä, miksi paikan nimi ei ole Campbeltown Loch vaan vähän vaihtelevasti Campbeltoun Loch tai Campbelltoun Loch, mutta tästä fanituksesta se joka tapauksessa kumpuaa. Nakamuralla on myös lämmin suhde Islayn saareen ja sen viskeihin. Hän kertoi käyvänsä usein hakemassa baariinsa täydennyksiä suoraan paikan päältä. Pääsin itse maistamaan esimerkiksi Bowmoren hand-filled-julkaisun, joka oli baarin pitäjän itsensä tislaamolla pullottamaa tavaraa.

Valikoimaltaan Campbelltoun Loch painottuu skottiviskeihin. Baaritiskillä oli oman vierailuni aikaan runsaasti Kilchomanin single caskeja, Lagavulinia, Ardbegia, valtavat rivit Old Malt Cask -pullotteita. Hyllyssä oli sitten laajemmin skotlantilaista viskiä laidasta laitaan.

Toisena iltana pyysin Nakamuraa suosittelemaan valikoimastaan jotain poikkeuksellista maistettavaa, ja päädyin nauttimaan luonnollisesti Springbankia. Pullote olikin mitä mainion. Itse poimin pöydältä yhden Glendronachin single caskin ja yhden Port Ellenin legendaarisen indie-pullotteen. Viskit eivät olleet mitenkään poikkeuksellisen kalliita, vaikka Port Ellenistä saa totta kai maksaa tänä päivänä joka puolella maailmaa merkittäviä summia. Kun loppulaskun aika tuli, sain eteeni käsinkirjoitetun paperin ja tajusin, ettei lompakkoni käteinen riitä maksuun.

Jouduin lähtemään rahanhakureissulle umpitäydestä baarista. Baari oli kyseisenä perjantai-iltana aivan viimeistä jakkaraa myöten täynnä, kun paikalliset salaarimanit olivat saapuneet palkitsemaan itseään viikon ahkeroinnista kunnon viskeillä. Sain neuvon, että lähin pankkiautomaatti olisi samassa korttelissa, sisäpihalla, erään pankkikonttorin eteisaulassa. Jouduin jättämään seuralaiseni baariin pantiksi juomaan kuohuviiniä.

Kun Tokiossa ei ole kaduilla järjellisiä nimiä eikä missään mitään numeroita suunnistamisen helpottamiseksi, oikean sisäänkäynnin löytäminen pieneen lasikoppiin vei oman aikansa. Kun sain luottokortin sisään japaninkieliseen koneeseen, löysin muutaman mutkan kautta tiedon, että kone toimii ainoastaan japanilaisilla pankki- ja luottokorteilla.

Oli pakko luovuttaa heti alkuunsa. Otin luottokortin ulos automaatista ja lähdin etsimään sellaista, josta voisi nostaa rahaa myös länsimaisilla luottokorteilla. Kävelin pitkän matkaa takaisin Ginzaan ja etsin Google Mapsilla automaatteja. Kaikissa sama juttu: länsimäinen kortti ei kelpaa. Yö oli pimeä, valomainokset välkkyivät, junat jyräsivät rauteilla. Yhtäkkiä tajusin, että Yurakuchon juna-aseman vieressä on Seven Eleven. Muistin, että niissä yleensä on sellaisia automaatteja, joissa myös länkkärikortit kelpaavat.

Olin oikeassa. Onnistuin löytämään pienen elintarvikemyymälän perältä portaat, joita pitkin pääsin nousemaan ahtaaseen yläkertaan. Sen takanurkasta löytyi pieni automaatti, johon joukko muitakin länsimaisia jonotti kortteineen. Kun sain setelit, huokaisin syvään. Seven Eleven oli ollut todella viimeinen ideani. Seteleiden nostaminen kesti lopulta kaikkineen noin tunnin. Kun lopulta laskeuduin takaisin Campbelltoun Lochiin ja avasin oven ahtaaseen baariin, japanilaiset taputtivat minulle ja luovuttivat seuralaiseni minulle takaisin juhlallisin elein. Maksoin loppulaskuni Nobiyuki-sanille ja kiitin kaikkia, ennen kuin nousimme takaisin kadulle. Ikimuistoinen viski-ilta, pakko myöntää.

Campbelltoun Lochin viskivalikoima, loistava omistaja ja äärettömän tiivis tunnelma tekevät siitä ehdottomasti vierailun arvoisen paikan, jos sattuu Tokioon ja eksyy kulmille. Baarissa on mahdollista kokea todellinen selkä seinää vasten -viskielämys, kun poimii baaritiskiltä viskipullon, pyytää siitä dramin ja nauttii sen äärettömän ahtaassa tilassa kymmenen japanilaisen keskellä. Sellaiset illat tuppaavat jäämään mieleen.