Kilchoman

Kilchoman 2007/2013 Loch Gorm 46%

Kilchomanin rajoitetun Sherry Cask -version korvasi tänä vuonna nuori Loch Gorm, joka on nimetty Islayn suurimman sisäjärven mukaan.

Loch Gorm on viettänyt aikansa ensin butt-kokoisissa oloroso-sherrytynnyreissä. Lopuksi sitä on kohdannut kahden kuukauden viimeistely hogshead-koon olorosotynnyreissä.

Kilchoman 2007/2013 Loch Gorm

(46%, OB, 2007–2013, 10 000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hiilisavuinen ja makea. Tuhkaa, suolaa, salmiakkijauhetta. Samalla makeaa sherryä ja luumua. Imelyydestä huolimatta hyvin kuiva vaikutelma. Joulukakun mausteita ja kuivattuja hedelmäpaloja. Tupakkaa ja kuivaa nahkareppua. Aavistus sisäkumia. Currya ja kurkumaa. Vaneripölyä. Ei silti huono.

Maku: Sherryinen, hiilisavuinen ja yllättävän pehmeä. Salmiakkijauhe ja savu liukuvat siirappisuuteen, mutta suutuntuma pysyy melko kevyenä ja helppona. Hiukan lihaisuutta (savumakkaraa) on mukana. Kuivia hedelmiä, kandisokeria, joulukakkua, kanelia, currya. Tammisuus on mietoa eikä korostu edes jälkimaussa. Loppuliuku on savuinen, nahkainen, hiukan suolainen ja aika ohut. Eikä kestä kovin pitkään.

Arvio: Kilchomanin sherrykypsytys kehittyy, mutta suuruudesta ollaan vielä kaukana. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 85/100Whisky Monitor Database 87/100 (per 2).

Kilchoman Inaugural 100% Islay 50%

Vuonna 2005 aloittanut farmitislaamo Kilchoman toi vuonna 2011 markkinoille viskin, jonka ohra on kasvatettu, mallastettu, mäskätty, tislattu ja lopuksi pullotettu Islayn saarella.

Tällaiset artesaaniviskit herättävät aina kunnioitusta harrastajassa. Tämä Inaugural-pullote on siis kypsynyt kokonaisuudessaan ex-bourbontynnyreissä (bourbon barrels, Buffalo Trace).

Kilchoman Inaugural 100% Islay

(50%, OB, NAS, 2011, 70 cl)

Tuoksu: Hiilisavuinen ja kuivakka. Veriappelsiinia, tuoretta neilikkaa, kalliota meren rannalla. Yskänlääkettä, apteekin salmiakkia. Hiukan ohut vaikutelma, runsauden tunnetta tuova makeus puuttuu. Tietty kalkkisuus tuoksussa dominoi, se ei aivan aukea. Vesilisä ei tunnu juuri vaikuttavan.

Maku: Kirpeä, kuiva ja suolainen. Voimakas hiilisavu ja sitruunankuorta. Lääkemäisyyttä, jodia, jotain antiseptistä. Body on odotuksia ohuempi eikä makupalettikaan laajene, bourbonvaikutus ei tuo tähän kovinkaan paljon ulottuvuuksia. Savu leijuu jälkimakuun, jonka pieni hunajaisuus ja vaniljaisuus ilahduttavat. Tammisuus on vaimeaa, ja jälkimaku kuihtuu nopeasti. Vesilisä ei vaikuta tämän luonteeseen.

Arvio: Hiukan yksioikoinen pelkällä bourbonkypsytyksellä, kun lihaisuus jää vaimeaksi. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 82/100. Dramming 83/100Whisky Monitor Database 84/100 (per 6).

Kilchoman Machir Bay 2012, 46%

Vuonna 2005 aloittanut Kilchoman oli ensimmäinen uusi Islay-tislaamo 124 vuoteen. Sen oma ohra on kasvatettu Rockside Farmissa ja mallastettu itse (loppu tulee Port Elleniltä).

Tämä ”Kikkomanin” sijaintipaikan mukaan nimetty viski on yhdistelmä kolmevuotiasta (60 %), nelivuotiasta (35 %) ja viisivuotiasta (5 %) ex-bourbontynnyreissä kypsytettyä viskiä (first fill). Lopputulos on vielä viimeistely kahdeksan viikon ajan ex-oloroso-tynnyrissä (sherry butt).

Kilchoman Machir Bay 2012

(46%, OB, NAS, 2012, 70 cl)

Tuoksu: Hiilisavua, hiukan makeampi kuin aiemmat versiot. Märkä nuotio rantakalliolla. Lääkemäinen, antiseptinen vivahde. Salmiakkijauhetta, merilevää. Asfalttia? Sitrusta ja kiiviä, omenaa. Hyvä kokonaisuus.

Maku: Yllättävän makea, hunajainen. Jopa hiukan sherryisen hedelmäinen vivahde tunkee ilmeisen hiilisavun läpi. Salmiakkijauhe ja tervaleijona maistuivat voimakkaina. Suutuntuma on pehmeä ja kypsä, osin maltainen. Mieto savu kantaa hiukan ohuen keskimaun yli. Jälkimaussa salmiakki ja hilloisuus kamppailevat, hiilisavu ja tammisuus korostuvat. Tietty ”likaisuus” tuntuu aivan loppuun saakka.

Arvio: Edeltäviä bourbonversioita makeampi, joskin epäpuhtaampi. Hyvällä tiellä ollaan. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Dramming 87/100Whisky Monitor Database 84/100 (per 6).

Kilchoman Sherry Cask 46%

Kilchoman on päässyt ensimmäisten tynnyriensä kanssa jo sellaiseen ikään, että se voi julkaista eri versiota. Maatilatislaamon tätä sherryversiota on tuotettu vain 6 000 pulloa.

Viisivuotias viski on viettänyt koko kypsytysaikansa entisissä Miguel Martinin ex-oloroso-sherrytynnyreissä (fresh butt).

Kilchoman Sherry Cask

(46%, OB, NAS, 2012, 6 000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Nokisavun tuntee heti. Kuivan savun takaa nousee paksu sherry: joulun hedelmäkakku savuttaa vahvasti. Erikoinen tuoksu, ei voi muuta sanoa. Jotain punaista tässä on, haljenneita uuniomenia. BBQ-fiilis, possun nahka käristyy turpeensavussa. Hiukan epäpuhdas kokonaisuus, tasot eivät erotu kovinkaan selvästi.

Maku: Sherryn makeus saa hienoisen yliotteen heti, BBQ-kastike nousee pääosaan. Rasvaa ja lihaa! Maku peilaa tuoksua hyvin. Ensimaun jälkeen suutuntuma ohenee ja savu alkaa pistää läpi. Lopulta tammisuus kuivattaa suun ja jättää kielelle tummaa kitkeryyttä. Omituinen jälkimaku, hiukan palanut, savuinen ja imelä.

Arvio: Erikoinen tapaus. Ei ihme, että on jakanut rajusti mielipiteitä. Tynnyri dominoi nuorta viskiä, se on selvä. Mutta jotain omituisen kiehtovaakin tässä on. Ei jätä kylmäksi! 82/100

Kilchoman Spring 2011 Release 46%

Kilchomanin Spring 2011 Release on yhdistelmä 3–4-vuotiaita viskejä. Ensin niitä on kypsytetty entisissä Buffalo Tracen barrel-kokoisessa ex-bourbontynnyreissä (fresh ja refill), sitten Miguel Martinin oloroso-sherrytynnyreissä (fresh butt).

Kilchoman Spring 2011 Release

(46%, OB, NAS, 2011, 70 cl)

Tuoksu: Omaperäisen nokinen ensivaikutelma! Nokisavuksi sitä voisi kutsua, hehkuvia hiiliä tuhkassa. Siitä huolimatta tuoksu on houkuttelevan raikas ja suolainen, aavistuksen makea ja vaniljainen. Samalla mukana on laiturinlankkuja, merilevää ja kosteaa köyttä, kuten monessa klassisessakin Islay-viskissä.

Maku: Kuiva ja savuinen. Hiilinen perusmaku seuraa täysin tuoksua. Salmiakkijauhe maistuu vahvasti, suolaa ja lääkettä löytyy. Silti maku on vaniljainen eikä yhtään tunkkainen. Jälkimaku makeutuu selvästi.

Arvio: Tislaamon kuudes julkaisu maistuu ikäistään kypsemmältä. Nokisavu on tiukan hiilinen, eikä distillery characterista voi erehtyä. Vahvan salmiakkinen esitys ei jätä mitään arvailujen varaan. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 81/100. Dramming 86/100Whisky Monitor Database 85/100 (per 12).