Uisge-festivaali järjestettiin taas Vanhalla ylioppilastalolla 31.1.–1.2. Osallistuin perjantaihin, mutta varsin täysipainoisesti – ennätin maistaa viitisentoista viskiä. En ole tottunut tekemään näistä tilaisuuksista mitään viskinuotteja, joten en tehnyt sitä tälläkään kerralla. Tärkempää on tuttujen tapaaminen ja uusien viskielämyksien hankkiminen.
Aloitin perjantai-illan BenRiachin ja Glendronachin tastingilla. Session veti tislaamojen omistajan Billy Walkerin poika Alistair Walker. Mies oli luontainen tarinankertoja ja otti yleisön hienosti huomioon. Sessio kuitenkin keskittyi enemmän tislaamojen historiaan ja yleiseen tarinankerrontaan kuin varsinaiseen maisteluun. Meillä oli kuusi viskiä merkittyinä edessä ja yksi sivussa ilman merkintää, tuttuja tietysti suurin osa. Merkitsemätön muki oli Glendronachin tuoretta single caskia, joka olikin koko session paras viski: Glendronach 22 yo 1989/2012 Single Cask #5475 PX 51,6%.
Kaksi tuntia kului tastingissa siivillä. Sen jälkeen piti käydä kahvilla, ennen kuin suu oli valmis alakerran haasteisiin. Sieltä mieleen jäi erityisesti Caol Ila 27 yo Sherry Cask 1984/2011 Douglas Laing Old & Rare 51,9%. Sherryisiä Caol Iloja ei kovin usein tapaa, ja tämä yksilö oli kyllä erinomainen esitys aiheesta. Erinomainen oli myös The Balvenie Tun 1401 Batch #5 50,1%, jonka olin blokannut listoilta jo etukäteen: sitä piti päästä maistamaan. Dave Stewartin eli ”Quiet Daven” maaginen vattaus ei jättänyt kylmäksi. Loistava viski.
Port Ellen 6th Releasen oli myös blokannut listoilta etukäteen, mutta pullo oli jo tyhjä, kun pääsin paikalle. Onneksi olin sitä päässyt maistamaan aiemmin jo muualla – olisin vain halunnut tarkastaa, oliko se niin hyvä kuin muistin. Port Ellenin sijaan lasiini päätyivät viimeiset tipat Talisker 25 yo 2005 Release 57,2% -pullosta. Mielenkiintoinen esitys, tuon vuoden kaksivitosta ei enää usein tapaa.
Uisge 2013 jätti hyvän maun suuhun. Olen ehdottomasti laittamassa ensi vuoden Uisgen kalenteriin heti, kun päivämäärät kerrotaan. Jos vaikka pääsisi molempina päivinä paikalle. Nostan hattua järjestäjille: he ovat tehneet loistavaa työtä suomalaisen viskikulttuurin eteen vaikeissa olosuhteissa (festivaaliahan ei saa edes mainostaa). Täytyy vain luottaa siihen, että tieto kulkee.