Umberto Angeloni: Single Malt Whisky. An Italian Passion

Harvoin tulee luettua yhtä erikoista viskikirjaa kuin tämä. Yhtä poikkeavaa. Yhtä yllättävää. Yhtä… romanttista. Umberto Angelonin Single Malt Whisky. An Italian Passion (Brioni, 2001) kertoo italialaisten intohimosta skotlantilaiseen mallasviskiin.

Kirjan kirjoittaja on nykyään italialaisen Caruso-vaateyhtiön omistaja ja monimiljonääri, joka on aikoinaan keksinyt Brioni-räätäliyhtiön johtotehtäviensä ohessa tehdä tällaisen teoksen ja päättänyt kustantaa sen viimeisen päälle ihan itse. Kirja on sidottu hienosti, painettu upealle paperille ja pakattu vielä erilliseen pahvilaatikkoon, jotta vaikutelma on varmasti riittävän loistokas. Ja onhan se: tällaista teosta tulee väkisinkin hiveltyä, jos sen jättää sohvapöydälle. Sisäkannetkin ovat metallinhohtoiset ja kiiltävät, mitään yksityiskohtaa ei ole hutiloitu. Esipuheen on kirjoittanut Charles MacLean, joka huudahtaa johdantonsa lopuksi: ”As Brioni is to suits, Scotch whisky is to spirits!”

Mitä tiesin etukäteen italialaisten viskitouhuista? Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti Glen GrAngeloni_Single_Malt_Whisky_002ant, josta tuli jossain vaiheessa Italian suosituin viskibrändi ja jonka Gruppo Campari osti 2005. Sitten tulivat mieleen Samarolin, Silver Sealin ja Moon Importin kaltaiset pullottajat, joilta tuntuu tulevan edelleen aivan timanttisia julkaisuja, vaikka historia on jo täynnä klassikoita. Sen jälkeen mieleen tuli… tyhjää. Ei oikein mitään. Hämärästi mieleen palautui jokin viskikeräilijä… Zagatti! Kyllä, Valentino Zagatti, joka oli otsikoissa syyskuussa 2014. Viskikokoelma tai sen osa taisi vaihtaa omistajaa muutamilla miljoonilla. Mutta siinä kaikki. Muuta en italialaisten viskihommista tiennyt etukäteen, kun tähän kirjaan tartuin.

Single Malt Whisky. An Italian Passion -teoksen tarkoituksena ei selvästi ole ladata tiskiin historiikkia siitä, miten italialaiset ovat ryhtyneet viskiä harrastamaan ja millaista liiketoimintaa se on maassa tänä päivänä. Angeloni ei kerro Glen Grantin nousua Italian suosituimmaksi single malt -viskiksi saati kuvaile Silvano S. Samarolin ja muiden ponnistuksia parhaiden tynnyrien hankkimisesta italialaisille pullottajille. Angeloni keskittyy kaikkeen ihan muuhun – joka on sinänsä oikein kiinnostavaa mutta liikkuu pääosin jollain metatasolla. Kokonaisuus tuntuu keskeneräiseltä, niin paljon jää puuttumaan konkretiaa.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_003Single Malt Whisky. An Italian Passion on teoksena kuriositeetti, joka myös keskittyy kuriositeetteihin. Sen kovan ytimen muodostaa viiden keräilijän melko pintapuolinen esittely, joka on silti erittäin mielenkiintoinen ja upeasti kuvitettu. Angeloni kertoo ”the magnificent fivesta”, jonka muodostavat Giuseppe Begnoni, Antonio Casari, Giorgio D’Ambrosio, Sandro Montanari ja tietysti tuo jo aiemmin mainittu Valentino Zagatti.

Edoardo Giacconen Angeloni määrittelee italialaisen viskikeräilyn kummisedäksi, jonka kokoelma on aikakauteensa suhteutettuna edelleen jotain ylittämätöntä. Niin kuin onkin: vuonna 1958 kolmekymppinen Giaccone avasi Gardajärven rannalle Salòon viskibaarin ja ryhtyi keräilijäksi. Kun hän kuoli vuonna 1996, kokoelmaan kuului yli 30 000 viskipulloa, joukossa maailman vanhimpia ja harvinaisimpia yksilöitä, joita olisi ollut myöhemmin todennäköisesti mahdotonta löytää mistään.

Giacconen kuoleman jälkeen viskikokoelman ostajaksi ilmaantui nuori bolognalainen Giuseppe Begnoni, joka oli kerännyt ja treidannut viskiä jo vuodesta 1969 saakka, pankkitoiminnan ohessa. Kun hän osti Giacconen kokoelman, hänellä oli jo oma Whisky Paradise -baarinsa perustettuna. Yhteenlaskettu pullomäärä ylitti kaupan jälkeen 50 000 pullotetta. Angelonin kirjassa on paitsi kuvia tuosta kokoelmasta vitriineissä myös viisi arvokkainta pulloa ryhmäkuvassa – joukossa muun muassa Ardbeg 1897 ja The Macallan 1859. Täysin mykistäviä, pakko myöntää.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_004Sandro Montanarin Angeloni kuvailee edustavaksi esimerkiksi italialaisesta keräilijästä: Montanarille kelpaa kaikki arvokas, viskin lisäksi kokoelmissa on vino pino vanhaa calvadosta, konjakkia ja portviiniä (yli 200-vuotiaitakin). Viskipuolella Montanarin kokoelman kova ydin on Macallaneissa: häneltä on kirjan kirjoittamishetkellä löytynyt jokainen Macallan-pullote, mitä on ikinä tehty – vuodesta 1856 saakka. Angeloni itse tuntuu jääneen koukkuun Glen Avoniin, eikä jätä mainitsematta, että Montanarin kautta hän sai itsekin käsiinsä Glen Avonin 50-vuotiaan julkaisun.

Giorgio D’Ambrosio on Bar Metron perustaja ja kerännyt baarinsa nimissä viskiä vuodesta 1966. Myös D’Ambrosion kokoelmassa on valtava määrä aivan järkyttävän vanhaa viskiä, mutta harvinaisimmaksi pullokseen hän nostaa verraten uuden Bowmoren: häneltä löytyy maailman ainoa valmistettu yksilö 30-vuotiasta Bowmorea, joka on pullotettu formulakuljettaja Jim Clarkin mestaruuden 30-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1993. Nuo 1900-luvun alun Lagavulinit ja Ardlussat ovat pientä siihen verrattuna! No, leikki sikseen.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_006Valentino Zagatti on tietysti näistä keräilijöistä se kaikkein tunnetuin, ehkä persoonansakin takia: hän on sokea. Angeloni kertoo, miten Zagatti pystyy tunnistamaan omistamansa pullot tunnustelemalla niitä käsin ja osaa kertoa niiden tarinat. Myös Zagattin kyky tunnistaa viski aistinvaraisesti on tehnyt Angeloniin valtavan vaikutuksen.

Even after many hours, Valentino’s prodigious olfactory capacity is capable of establishing precisely which whiskies the individual glasses have contained. The image of his genuine and pure smile etched upon his face remains the most beautiful memory of my research.

Zagattin kokoelman helmet ovat ehkä koko teoksen pysäyttävimmät. Viisi Zagattin kokoelmastaan valitsemaa viskiä ovat nämä: 12-vuotias Port Ellen kuningattaren vierailun kunniaksi 9.8.1980. Campbeltown, joka on tislattu 17.6.1952 ja pullotettu Lockerbie Disaster Fundille joulukuussa 1980. Whisky 143, kokoelman vanhin pullote, jossa on isän tyttärelleen kirjoittama viesti viskin pullotuksesta vuonna 1843. Ikivanha 10-vuotias Glen Grant. Usher’s Glenlivet, kokoelman arvokkain pullo, on löydetty Firth of Cromartyyn 1898 uponneen laivan rahdin joukosta vuonna 1974 ja on toki pahasti haalistunut mutta ehjä silti (yhteensä 22 pulloa saatiin pelastettua).Angeloni_Single_Malt_Whisky_007

Antonio Casarin kokoelmissa on ollut kirjan kirjoittamishetkellä 18 000 viskiä. Hänelläkin on keräilyvimmaa riittänyt viskin lisäksi myös konjakkiin, jota on tullut napsittua kaappiin sellaiset 2 000 pulloa. Casari on kerännyt pullojaan vuodesta 1960 saakka Modenan-kotiinsa, ja kuvien perusteella miesluolassa alkaa olla melkoisesti täytettä. Casarin kokoelma on poikkeava siitä syystä, että hänellä on maailman kattavin kokoelma italialaista viskiä, jota tehtiin fasismin aikana, kun skotlantilaisen viskin maahantuonti oli kiellettyä. ”Whischy Medicinal” ja ”Whisky Italiano” toistuvat etiketeissä – vähintään mielenkiintoinen kokoelma.

Näiden keräilijäbiografioiden jatkoksi tekisi melkein mieli lukea myös nuo Valentino Zagattin kokoelmasta kertovat – hyvin vaatimattomasti nimetyt – teokset The Best Collection of Malt Scotch Whisky Collection Part One ja Part Two. Internetin ihmemaailma paljastaa myös, että viime syksynä Zagattin kokoelman ydin tosiaan myytiin hollantilaiselle sijoittajalle Michel Kappenille hintaan, jota ei julkisuuteen kerrottu. Lisäksi tiedämme, että Guiseppe Begnonin Whisky Paradise koostuu tällä hetkellä yli 40 000 pullotteesta ja että Giorgio D’Ambrosion Bar Metro on edelleen kovassa iskussa Milanossa. Da Sandro al Navile on myös Sando Montanarin ja hänen vaimonsa käsissä edelleen, viskikokoelmineen kaikkineen.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_005Vaikka näiden italialaisten viskikokoelmat ovat monessa mielessä täysin käsittämättömät, yhdessä suhteessa niistä tulee hyvä mieli: superrikkaiden luokkaan ampaisseet nousukkaat voivat käydä poimimassa Lontoon Harrod’sin vitriineistä miljoonillaan vaikka kuinka paljon The Dalmoren Constellationia, mutta siitä huolimatta heidän viskikokoelmansa ei ole näihin italialaisiin verrattuna oikeastaan mitään. Nämä muinaisviskien kokoelmat ovat jotain, mitä ei ole mahdollista saada enää edes rahalla.

Lopuksi vielä muutama sana Single Malt Whisky. An Italian Passion -teoksesta näiden keräilijöiden ulkopuolella: Umberto Angeloni ei tosiaan edes yritä luoda kokonaiskuvaa italialaisen viskikulttuurin synnystä ja kehityksestä. Kirja alkaa ”A Passion for Whisky. The Experiment Begins” -jaksolla, joka on jonkinlaista kirjoittajan omaa sisäänajoa ja lämmittelyä aiheeseen. Sen jälkeen päästään vasta keräilijöiden kimppuun, ja ”The Collectors. The Magnificent Five” -luvussa vierähtää teoksen pääosa.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_008Keräilijöiden jälkeen Angeloni heittäytyy taas romantiikan vietäväksi luvussa ”A Visual History. La Dolce Vita and Italy”. Viskin historiaa käydään läpi hyvin italialaisesta näkökulmasta, tiedemiesten ja renessanssinerojen perspektiivistä. Viskin nousu Harry’s Barin kaltaisissa instituutioissa 1920-luvulla, tuontikielto fasismin vuosina ja toisen maailmansodan jälkeinen vapautuminen ovat tärkeä osa italialaista viskihistoriaa. Ja kun 1950-luvulla Italian elokuvateollisuus aloitti huiman nousun, viski virtasi pitkälle 1960-luvulle saakka.

Angeloni korostaa moneen otteeseen sitä, miten viski on vuosikausien ajan ollut ”hyvän elämän” tärkeä osatekijä Italiassa. En epäile sitä yhtään. Elokuvatähdet ovat usein samoissa kuvissa viskipullojen kanssa, ja näistä otoksista tässäkin teoksessa otetaan kaikki ilo irti. Kaikilla tuntuu olevan viskimuki kädessä, Claudia Cardinalea ja Sophia Lorenia myöten.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_009Tuon luvun jälkeen teoksen ylijäämämateriaalilta haiskahtava aines on koostettu pieneksi ”Whisky Ephemera” -luvuksi, jonka ehdottomasti mielenkiintoinen osuus on Whisky Time -aikakauslehden esittely. Kirjan mukaan Italiassa perustettiin maailman ensimmäinen viskiä käsittelevä aikakauslehti, kun Whisky Timen ensimmäinen numero ilmestyi joulukuussa 1986. Whisky Magazine alkoi ilmestyä Lontoossa vasta 1999. Whisky Timessa on julkaistu kaikkea yleishyödyllistä sisältöä, mutta viski on sentään ollut mukana: lehdessä on kirjoitettu viskikeräilijöiden lisäksi esimerkiksi Armando Giovanettista, joka rakensi Glen Grantin maineen ja myynnin Italiassa.

Angeloni_Single_Malt_Whisky_010Kirja päättyy täysin käsittämättömään lukuun, jossa on ilmeisen summittaisesti poimittu maailmalta muutama viskibaari esittelyyn. Paikalliset viskituntijat kertovat sivun mitassa siitä, mitä kyseisestä baarista löytyy – koko luvussa mikään ei liity millään tavalla Italiaan tai italialaiseen viskikulttuuriin. Esillä on New Yorkista Hole In One, Tokiosta Tableaux Restaurant & Lounge, Hannoverista Oscar’s, Lontoosta Boisdale, St. Moritzista The Hotel Waldhaus am See, San Sebastiánista Museo Bordonaba Del Whisky ja Pariisista The Auld Alliance – en näe näissä yhteistä nimittäjää, jos pelkkää viskiä ei sellaiseksi kelpuuta.

Baariesittelyiden sarja on sinänsä täysin hämmentävä tapa päättää tällainen monumentaalinen teos, jolla olisi voinut olla suurtakin historiallista arvoa. Kirja olisi ehdottomasti kaivannut jonkinlaisen loppunousun, tiivistyksen sanomastaan ja katseen tulevaisuuteen.

Toisaalta tällainen lopetus oikeastaan kuvastaa teoksen henkeä, elämän ohikiitävää hetkeä, jossa viskikokoelmat vaihtavat omistajaa ja sokea mies hymyilee. Kiinnostava, askarruttava, erikoinen viskikirja tämä Single Malt Whisky. An Italian Passion.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.