International Whisk(e)y Day vaatisi melkeinpä Macallania lasiin, mutta koska sopivaa ei ole juuri nyt käsillä, voin juuri ja juuri ajatella Glendronachin 1990-luvun single caskien jatkavan ”viskin rolls-roycen” määritelmällistä perintöä, kun Macallan itse on… muuttunut.

Itse asiassa Whisky and Wisdom -blogia pitävä Andrew Derbidge on kirjoittanut Macallanin tarinan vaikuttavalla tavalla auki viskiharrastajan näkökulmasta. Michael Jacksonin ylistämä viski oli aikoinaan ihan eri tavaraa kuin nykyinen, ja sen voi todistaa varmasti ihan jokainen, joka on päässyt maistamaan Macallan-viskejä parin vuosikymmenen takaa. Nykyinenkään ei ole huonoa, mutta se vanha oli silti jotain aivan poikkeuksellista.

Maistelussa on kuitenkin tänään siis Glendronachin kaksikymppinen sherryjyrä vuonna 2016 julkaistusta erästä numero 13. Voltit ovat ainakin hiukan alhaalla verrattuna moniin vastaaviin pullotteisiin.

Glendronach 20 yo 1995/2016

(48,6%, OB, 6/1995–1/2016, Batch No. 13, Cask #3047, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 636 bts., 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen, pähkinäinen, luumuinen ja yllättävän karvas. Rusinaa, hapanta kirsikkaa, hehkuviiniä. Happamuudessa on ruohoinen sävy ja hiukan tunkkaisuutta. Runsaasti mustaa teetä, hiukan soijaa ja sitruksisuutta. Tummaa suklaata, paahteisuutta, kaakaojauhetta. Vesilisä tuo raikasta omenaisuutta pintaan.

Maku: Siirappinen makeus löytyy, vaikka tuoksu ei sitä juuri indikoi. Pääosan varastavat kuitenkin nahkaiset, pähkinäiset ja happaman ruohoiset sävyt. Tavallaan tällainen tallimainen, multainen, karvas ja kitkerän teemäinen ote tuo ryhtiä, toisaalta taas suklaa ja luumu eivät aivan pärjää niille. Suutuntuma on melko täyteläinen mutta balanssi ei ole aivan kohdallaan. Tammisuus ja paahteinen maltaisuus tulevat reippaasti läpi. Jälkimaku alkaa tanniinisena ja mausteisena, jopa pippurisena. Tammea, paahteisuutta, tallia, nahkaa, pähkinää, ruohoisuutta. Pitkä ja varsin karvaaksi käyvä finaali. Vesilisä tekee tälle hyvää, avaa hedelmäisyyttä ja makeutta.

Arvio: Hyvä sherryviski, mutta balanssi ei ole aivan parhaasta päästä. Vierellä verrokkina Cask #447 tuo hyvän vertailukohdan, mitä tasapaino voi näissä viskeissä oikeasti tarkoittaa. 87/100