Ardbeg

Ardbeg 10 yo Ten 46%

Ardbeg Ten on moderni klassikko, jonka pariin tulee palattua aika ajoin. Pulloista löytyvät batch-numeroinnit eli nuo kuuluisat L-koodit auttavat hiukan hahmottamaan, minkä ajankohdan tuotteesta on kyse.

Toisaalta massatuotteiden batch-numeroinneille voi aina myös naureskella, koska tuotantomäärät ovat niin suuret. Mutta joka tapauksessa nyt kädessä on puolikkaaseen pulloon pakattu L11-versio.

Ardbeg 10 yo Ten

(46%, OB, +/- 2013, Batch No. L11, Bottle No. 207 21:54 BB, 35 cl)

Tuoksu: Tervainen ja tuhkainen. Todella paljon kuivaa hiilisavua. Turve tuntuu vahvana, samoin lääkemäisyys. Greippiä, sitruunaa, tuoretta ananasta. Vaniljaisuus ja hunaja pehmentävät vaikutelmaa. Salmiakkijauhe ja suolaisuus ovat selviä, jodia ja antiseptisiä aineita löytyy. Vahva ja terävä kokonaisuus.

Maku: Suutuntuma on rasvainen, ja sen takia ensimaku tulee viiveellä. Tuhkaisuus, hiilisavu, salmiakki ja suola tuntuvat voimakkailta, vaniljainen makeus on vaimeampaa kuin tuoksussa. Sitruunaa, ananasta. Tekstuuri on hiukan sekava, body alun iskun jälkeen odotuksia kevyempi. Keskivaiheilla maku tuntuu jopa ontolta, kunnes savu palaa takaisin. Jälkimaku tulee voimakkaana, makean tammisena ja vaniljaisena, kunnes terva herää. Loppuliuku on salmiakin ja hunajan vuoropuhelua, suolaista voita ja sitruunanmehua.

Arvio: Voimakas ja kompromissiton bourbonkypsytetty savupommi, joskin nuori vielä. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Dramming 84/100.

Ardbeg Corryvreckan (2013) 57,1%

Olen maistanut Corryvreckania monta kertaa monessa yhteydessä, mutta en ole koskaan tehnyt varsinaisia maistelunuotteja. Nyt on aika korjata tilanne.

Corryvreckan lanseerattiin vuonna 2008, ja sen nimi viittaa Islayn salmessa olevaan suureen vesipyörteeseen. Itse viskikin on melkoinen pyörre erilaisilla kypsytyksillä varustettuja viskejä.

Huomattava osa viskistä on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (first fill), kun taas osa on peräisin ranskalaisista tammitynnyreistä. Corry-pullotteet sisältävät pääosin noin 11–12-vuotiaita viskejä – osin hiukan nuorempia ja vanhempiakin. Ota siitä nyt sitten selvää.

Ardbeg Corryvreckan

(57,1%, OB, NAS, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Makea, tervainen ja savuinen. Lihaisa turve, karamellipossua ja nuotiohiillos. Toffeefudgea, rusinoita, akaasiahunajaa, Tervaleijona-pastilleja. Suolaa ja merilevää, yskänlääkkeen makea vivahde. Siirapin ja merisuolan ystävyys. Upea! Vesilisällä paljastuu hedelmiä: appelsiinia, mangoa, sitruunaa.

Maku: Pistelee suussa pahaenteisesti mutta aukeaa jumalaisella tavalla. Hunajainen makeus tulee tervaisen savun kyydissä, merellinen suola löytyy siirapin sisältä. Loistava tasapaino. Erittäin juotavaa myös ilman vesilisää. Löytyy tervaleijonaa, chiliä, tammea, viinimäisyyttä. Loppua kohden maku jalostuu ja monipuolistuu: tervaa, salmiakkia, makeaa jälkiruokaviiniä, toffeeta. Wow. Vesilisällä sitruksisuus nousee.

Arvio: On vaikea sanoa, kumpi on parempaa, tämä vai Uigeadail. Tämä on kyllä loistava. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 88/100Dramming 86/100Whisky Monitor Database 90/100 (per 2).

Ardbeg Uigeadail (L11) 54,2%

Ardbegin ikämerkitsemätön Uigeadail on kerännyt ylistystä lanseerauksestaan saakka. Ex-bourbonissa ja ex-sherryssä kypsyneitä viskejä yhdistelevä savupommi ei näytä jättävän ketään kylmäksi.

Ardbeg Uigeadail (L11)

(54,2%, OB, NAS, Bottled 18.8.2011, Batch L11 230, 70 cl)

Tuoksu: Salmiakkia, lääkemäinen terävyys. Vahvasti savua, turvetta ja tervaa. Vaniljaa, hunajaa. Nuotiohiilloksen makea vivahde.

Maku: Ensin tuntuu kuin olisi laittanut väkevän tervaleijonan suuhun. Kuivasta tuntumasta huolimatta vesi herahtaa kielelle. Täyteläinen salmiakki väistyy, tilalle tulee pippurisuutta ja paahteisuutta, joka tuntuu kuitenkin erittäin moniuloitteiselta. Jälkimakuna nousee lempeä makeus.

Arvio: Kiistaton huippuviski. Erittäin järeä turpeensavu muuttuu yhden suullisen aikana monimuotoiseksi ja vähitellen lempeäksi viskielämykseksi. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 3).