Suomi

Christian Rönnbacka: Viskiretki

Dekkaristina tunnettu Christian Rönnbacka on laajentanut viskikirjallisuuteen. Viskiretki. Suomalaisen viskin jäljillä (Docendo, 2018) on Rönnbackan toinen tietokirja vakuutusetsivistä kertovan Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat -teoksen (Bazar Kustannus, 2017) jälkeen. Pitkän poliisinuran tehnyt Rönnbacka tunnetaan parhaiten Antti Hautalehto -dekkarisarjastaan.

Viskiretki on hyvällä hetkellä saapuva päivitys kotimaisten tislaamojen tilanteeseen ja sattuu sopivaan saumaan, etenkin, kun Jarkko Nikkanen ei tänä syksynä viskikirjaa julkaissut (vaan sen sijaan ginistä kertovan teoksen, joka lienee parhaillaan painossa). Rönnbacka ottaa Viskiretkessä tehtäväkseen vierailla toimivissa suomalaissa tislaamoissa ja tutkii samalla, miten Sääntö-Suomessa huippuluokan viskeistä tuli elintarvikeviennin kärkituote.

Kirjan tarina alkaa hieman yllättäen The Helsinki Distilling Companysta, ennen kuin etenee Kyrön, Valamon, Teerenpelin ja Ägräsin kautta suomalaisen mallasviskin syntysijoille Beer Hunter’siin. Hetken aikaa Suomen viskikartalla heilunut Koulu jää teoksessa kokonaan ilman mainintaa, eikä Turusta taideta ihan hetkeen uutta viskiä saadakaan, sen verran spontaanista projektista oli aikanaan kyse. Itse muistelen Koulussa aikanaan maistamaani Sgoilia hyvällä.

Viskiretki alkaa kirjoittajan omakohtaisella tutkielmalla siitä, miten pientislaamot saivat yhtäkkiä Suomessa jalansijaa ja menestys syntyi. Hieman vierastan Rönnbackan käyttämää anglotermiä ”craft-tislaamo”, koska Suomen mittakaavassa voisi edelleen puhua ihan vain pientislaamosta tai esimerkiksi Teerenpelin isomman laitoksen kohdalla tislaamosta. Lisäksi jäin kaipaamaan johdannosta jonkinlaista kansainvälistä kontekstia, joka kytkisi tislaamobuumin vauraissa länsimaissa laajemmin vaikuttavaan ilmiöön jalojen juomien noususta.

Ruotsissa paljon pidempään edenneen tislaamobuumin vaikutus Suomeen olisi antanut hyvää perspektiiviä, vaikka toki se olisi vaatinut pienen sivupolun tämän kirjan varsinaisesta ytimestä. Yhtään suomalaisten tislaajien saavutuksia latistamatta lukijalle jää nyt hiukan sellainen kuva, että menestys olisi luotu omin käsin likimain tyhjyyteen, ilman esikuvia ja kansainvälisen megatrendin vetoapua. Toki täällä on tehty asioita omaperäisesti ja hyvin, ei siinä mitään.

Viskiretken varsinainen retki alkaa Teurastamolta, The Helsinki Distilling Companyn tiloista. Tislaajamestari Mikko Mykkäsen haastatteluun perustuva luku on mehukasta luettavaa ja tarjoilee ainakin itselleni paljon pientä nippelitietoa, josta en ole kuullut. Mykkäsen opinnot maailman viskikoulutuksen mekassa Heriot-Wattissa olisivat ihan jatkojutunkin arvoisia. En muuten tiennyt sitäkään, että Mykkänen ja HDCO:n toimitusjohtaja Kai Kilpinen ovat keskenään lankomiehiä – tai että he ovat tunteneet tislaamon kolmannen osakkaan Séamus Holohanin jo yli 20 vuotta. Muutenkin Rönnbackan kirjaamaa Mykkäsen tarinointia HDCO:n vaiheista ja esimerkiksi ginireseptiikasta lukee mielellään. Ja hyvä, että Olvin hankkima 67 prosentin enemmistöomistus HDCO:sta tulee sekin mainittua, vaikka vaikutuksista ei vielä oikein mitään tiedetäkään.

Helsingistä Rönnbackan matka jatkuu Isoonkyröön, jonka osuusmeijerissä Kyrö Distillery Company pitää majaansa. Teksti hiukan hakee tässä kohdassa suuntaa – kirjailija voimakas läsnäolo Kyrö-osiossa ei ehkä olisi ollut kaikilta osin välttämätöntä. Kyrö-jakso alkaa pitkällä takaumalla, jossa Karjalohjat, Lahden Seurahuoneet ja Helsingin Malminrinteet vaihtelevat tiheään tahtiin. Kestää aikansa, ennen kuin Isoonkyröön todella saavutaan. Napuet ja muut käydään kyllä kattavasti läpi, koska Kyrön tarina on sen verran vahva, ettei mitään olennaista ole oikeastaan edes mahdollista sivuuttaa. Myös Kyrön ensimmäisistä virallisista viskijulkaisuista syntyy omat kiihkeät muistelonsa jakson lopuksi.

Pohjanmaalta siirrytään Heinävedelle. Valamo Monastery Distillery -jakso alkaa taas selkeällä matkakertomuksella, jossa kirjailija saapuu Valamoon ja muistaa lapsena haistamansa mehiläisvahakynttilät. Timo Kettusen avulla saadaan tislaamon tämän hetken faktat haltuun ja Arttu Taposen jutut ovat luonnollisesti mojovia. Jaksossa selviää, että Valamon uusi tislain on tulossa tänä syksynä, ja sen ansiosta tuotantomäärä enemmän kuin tuplaantuu. Tislaamolla on ajatuksena tehdä jatkossa 8–12-vuotiasta savuviskiä.

Valamon jälkeen juna saapuu Lahteen, ja matkamies päätyy heti Taivaanrannan ravintolassa omatoimitastingiin. Jari Mämmi kierrättää kirjailijan Taivaanrannan alakerran tislaamossa, mutta varsinaisesti kiinnostava osuus Teerenpeli-jaksossa on vierailu Lotilan teollisuusalueella, jossa sijaitsee Teerenpelin vuonna 2015 käyttöön otettu uusi tislaamo. Siellä on Forsythin tehtaalta tilatut Taivaanrannan pannujen kopiot pöhisemässä. Wash still on puolet suurempi kuin Taivaanrannan 1500-litrainen, kun taas 900-litraisia spirit stillejä uudessa tislaamossa on kaksi. Näin tehtiin Rönnbackan selvityksen mukaan siksi, ettei tisleen maku ja luonne muuttuisi. Käy järkeen. Nykyisellään Teerenpelin vuosituotanto on jo lupaavat 100 000 litraa. Viennin osuus liikevaihdosta on noussut tänä vuonna jo yli 30 prosenttiin. Teerenpelin uudesta tislaamosta olisin lukenut mieluusti enemmänkin, enkä olisi pannut pahitteeksi laajaa kuvallista esitystäkään, jos sellainen olisi saatu mukaan.

Teerenpelin jälkeen matka jatkuu Fiskarsiin, jossa toimii Ägräs Distillery. Rönnbacka hersyttelee idyllin kuvauksella oikein kunnolla:

Ägräs Distillery ja Rekolan panimo toimivat samassa rakennuksessa ja ovat vuokralaisina Fiskarsin entisessä veitsitehtaassa. Kulmana takana olevan Tap Roomin edustalta johtaa silta kapean ja matalan joen yli. Kävelen sillalle katsomaan, näkyisikö kirkkaassa vedessä kaloja. Siellä uiskenteleekin muutama ahven jonkun mulkvistin jokeen heittämää Toyotan pölykapselia tutkiskellen.

Rönnbackan isäntänä kierroksella on tislauksesta vastaava Tomi Purhonen, joka on saanut oppinsa alkujaan Kampin Teerenpelissä ja sen jälkeen Teerenpelin tislaamossa. Ägräsin perustivat kuitenkin Rekolan panimon Jani Leinonen ja Juha Kuronen yhdessä Anssi Takalan ja Susanna Kankareen kanssa. Ägräs nimenä tarkoittaa muinaissuomalaista viljan ja kasvillisuuden jumalaa, joka löytyy myös Mikael Agricolan jumalainluettelosta. Ägräsin ensimmäinen viski tulossa kuluttajien käsiin vuonna 2020, joten nyt keskitytään vielä jonkin aikaa akvaviittiin ja giniin. Viskitynnyrit on kuitenkin valittu Espanjasta, olorosoa ja PX:ää, ja viskiä on kypsymässä 1 500 litraa – ensimmäisen erän hankkimisen kanssa saa olla aikanaan valppaana. Rönnbackan lausunto puoli vuotta kypsyneistä viskeistä vaikuttaa aivan lupaavalta.

Fiskarsin jälkeen vuorossa on viimeinen tislaamo, jonka olisi oikeastaan kuulunut myös Rönnbackan mielestä olla kirjassa se ensimmäinen. Porin Beer Hunter’s aloitti toimintansa vuonna 1998, jolloin vallalla oli konjakkibuumi. Perustaja Mika Tuhkanen (tuolloin nimeltään vielä Heikkinen) kuitenkin teki yhteistyötä viskipiireissä tunnetun Peter Piltzin kanssa ja sai komeita viskejä Kauppahuone Piltz & Loukusan kautta myyntiin. Vähitellen myös oma tislaustoiminta alkoi.

Beer Hunter’s -jakso on koko kirjan paras, täynnä huikeita anekdootteja ja hienosti ajoitettuja äkkikäänteitä. Viskiretki on muutenkin siitä erikoinen teos, että tarinan syvyys ja tekstin intensiteetti nousevat kirjan loppua kohti – yleensähän tuppaa käymään päinvastoin. Rönnbacka on saanut Tuhkasen tarinoista todella paljon irti. Esimerkiksi Säpin saarella asuvat muflonit tulee käsiteltyä näin:

Mika harmittelee, että hän ei koskaan ole vielä Säpin saarella käynyt, eikä nähnyt elävää muflonia. Kolme kertaan [sic] hän on sinne lähtenyt, mutta säästä johtuen ei ole koskaan päässyt perille. Tälle syksylle on olemassa suhteellisen kova lupaus. Eräs merimies on luvannut, että jos Mikaa ei Säpin saareen syksyllä saada, hän järsii oikean kätensä. Toisin sanoen, jos Porissa liikkuu kirjan julkaisuaikaan pelkästään vasenkätinen merimies, ei Mika ole vieläkään päässyt käymään Säpin saaressa.

Viskiretken loppujakso kertoo, että uutta on tulossa. Kuopiolainen Iso-Kallan panimo on hankkinut 200 litran kuparipannun tislaustoimintaansa varten. Panimolla on jo valmiiksi 30-litraisia bourbon- ja sherrytynnyreitä valmiina odottamassa. Myös Tampereella toimiva Pyynikin käsityöläispanimo on saanut tislausluvan, ja tynnyröinti alkaa vielä tänä syksynä. Itse Viskiretki päättyy Rönnbackan summaukseen nähdystä ja koetusta.

Kokonaisuutena Viskiretki tarjoilee odotetun päivityksen suomalaisen viskintislauksen tilanteeseen. Rönnbackan omakohtainen ote tulee parhaimmillaan lähelle ja teksti etenee kuin juna, vaikka ajoittain tyyli hakeekin suuntaansa. Myös lauseenvastikkeiden jälkeisten pilkkujen ampuminen ja muun välimerkityksen hinkkaaminen kohdalleen olisi ollut editorin tehtävä. En ole ihan varma siitäkään, onko jokaisen kysymyksen esittämistä haastateltavalle olennaista tuoda lukijan tietoon, mutta nämä ovat tietysti tyylivalintoja. Kirjan yleisilme on siisti, vaikka kuvallinen epäyhtenäisyys ajoittain minua hiukan vaivaakin. Ymmärrän toki, ettei ihan samanlaiseen viskiretkeen ole Suomen oloissa taloudellisia edellytyksiä kuin minkä Dave Broom teki taannoin Japanissa valokuvaaja Kohei Taken kanssa.

Sen verran kiihkeästi viskikulttuuri Suomessa edelleen elää, että viskiretkiä tehdään varmasti jatkossakin. Mielikseni tämän Viskiretken luin, vaikka suhteeni kotimaisten tislaamoiden tuotantoon on lievästi ristiriitainen. Se johtuu pitkälti siitä yksinkertaisesta syystä, etten kykene nauttimaan ruisviskistä. Myös muiden nuorten tisleiden kanssa on ollut vaikeuksia. Olen kuitenkin oppinut näiden vammojen kanssa elämään keskittymällä pääosin hieman iäkkäämpiin skotlantilaisiin mallasviskeihin. Kukin tyylillään.

Teerenpeli 8 yo 2009/2017 Bessie 61,7%

Hämeenlinnan The Local Whisky Clubin toinen yksityinen Teerenpeli-pullote sai nimensä Laphroaigin voimanaisen Bessie Williamsonin mukaan.

Maistelen tämän nyt heti toisen The Local Whisky Clubin Teerenpeli-privaattipullon Ionadailin perään. Ionadail oli kyllä ikäänsä nähden oivallinen esitys, joten tähänkin kohdistuu merkittäviä odotuksia. Kummastakin menee kiitos Smoke On The Waterille.

Tästä Bessiestä tuli itse asiassa mieleen ensimmäinen käyntini Teerenpelin tislaamolla Lahdessa viisi vuotta sitten. Laphroaigin QC-tynnyrit olivat Ravintola Taivaanrannan kellarissa jo silloin pysäyttävä näky.

Teerenpeli 8 yo 2009/2017 Bessie

(61,7%, OB for The Local Whisky Club, 2009–2017, Ex-Laphroaig Quarter Cask, 50 cl)

Tuoksu: Öljyinen, hedelmäsiirappinen, voimakas ja varsin monitahoinen. Voita, suolaa ja popkornia. Omenaa, aprikoosia ja papaijaa. Tammessa on hiukan hapan vivahde, vaikka vanilja pehmentääkin. Ruohoisuutta, sitruunaa, aavistus palanutta puuta. Yllättävänkin kompleksinen. Vesilisä avaa raikasta päärynää ja minttua.

Maku: Öljyisen painava ja hedelmäinen kokonaisuus. Teerenpelin tisleen tuttu maltaisuus tulee hyvin esiin. Tammi on varsin aktiivista, vaniljaista ja mausteista. Suutuntuma on öljyinen ja kihelmöivä, etenkin täysillä volteilla. Vihreä omena, aprikoosi ja sitruksisuus ovat hyvin mukana. Voita ja suolaa riittää. Jälkimaku nostattaa sitruunaa ja suolaa pintaan oikein kunnolla. Paahteisuutta, pippurisuutta, ruohoa, pientä turpeisuutta, hapokkuutta, lääkemäisyyttä. Melko pitkä finaali makeutuu hunajaiseksi ja vaniljaiseksi vähitellen. Vesilisä saa sävyt kunnolla auki ja pientä maitosuklaisuuttakin mukaan.

Arvio: Todella iso Teerenpeli. Tyyliä ja laatua. Hyötyy vesilisästä suuresti. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Bessie on kauniisti ikääntynyt ja vivahteikas Teerenpeli”.

Teerenpeli 4 yo 2013/2017 Ionadail 43%

Hämeenlinnan The Local Whisky Clubin yksityinen Teerenpeli-pullote on nimeltään Ionadail, gaelin kielellä siis ’local’. Viski on kypsynyt napakat neljä vuotta ensimmäisen täytön PX-tynnyrissä, joten sherryistä makeutta sopii odottaa. Maistiaisista kiitos Smoke On The Waterin Hannulle.

Teerenpeli 4 yo 2013/2017 Ionadail

(43%, OB for The Local Whisky Club, 4.11.2013–9.11.2017, Cask No. 18/13, 1st Fill PX-Sherry Cask, 50 cl)

Tuoksu: Suklainen ja vahamainen vaikutelma. Rusinaa, kuivattua luumua, hiukan kypsää kirsikkaa. Hapahkoa sitruksisuutta, nahkaisuutta, huonekaluvahaa. Tammi pysyy taustalla, vaikka hiukan teroitettua lyijykynää löytyykin. Reipas viikunaisuus, vadelmahilloa, kanelia, piparkakkua. Mukava kokonaisuus.

Maku: Todella luumuinen. Suklaa ja vahamaisuus ovat edelleen mukana, mutta hilloinen mehukkuus korostuu reippaasti. Kuningatarhilloa, rusinakeittoa ja viikunahilloketta. Luumuinen liköörisyys ulottuu yrttiseen päätyyn saakka, lakritsia ja mentholia löytyy. Suutuntuma on vahasta huolimatta keskitäyteläinen ja runko hyvässä balanssissa. Jälkimaku lähtee syventämään yrttisyyttä ja lakritsia. Suklaata, luumua, yrttilikööriä, appelsiinia. Vadelmahillo ja mustikkaisuus pysyvät mukana, samoin tietty vahamaisuus. Tammi häilyy taustalla varsin pehmeänä. Keskipitkä finaali, jossa yrtit ja hilloisuus pitävät kutinsa.

Arvio: Hilloinen, luumuinen ja kaikin puolin maukas Teerenpeli. Nam. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Puhdaspiirteinen ja maukas, herkullisen sherryinen Teerenpeli”.

Valamo 5 yo 2011/2016 for VYS 55,1%

Valamon luostarin tislaamon ensimmäinen viski tuli yleiseen myyntiin Suomessa kesäkuun alussa 2017. Ex-bourbonissa kypsynyt viski on tislattu Valamon Viinihermanin ensimmäisillä tislauspannuilla, ja siksi tisleen perusmaku on ihan omanlaisensa.

Olen tätä viskiä päässyt maistamaan Uisge 2017:n tastingissa, jossa Arttu Taponen maistatti tislaamon tuotantoa. Ainakin tuolloin olin vahvasti sitä mieltä, että pidin alkuperäisillä tislaimilla tehdystä tisleestä enemmän kuin uudemmasta juuri sen omaperäisyyden takia.

Valamo 5 yo 2011/2016 for VYS

(55,1%, OB for Viskin Ystävien Seura, 5.9.2011 & 31.10.2011–29.12.2016, 1st Fill Bourbon Hogsheads, 725 bts., 50 cl)

Tuoksu: Korvapuustia, vaniljaa, imelää hedelmäisyyttä. Kardemummaa ja kanelia. Erittäin omalaatuinen, hedelmäsiirappinen ja pullataikinamainen yleisilme. Jakaa varmasti mielipiteitä. Tammessa on pehmeät mausteet, pullan seasta tuntuu vahva alkoholisuus ja jyväinen maltaisuus. Vesilisä tuo hiukan Eucamenthol-karamelleja.

Maku: Korvapuustinen, hedelmäinen ja mausteinen tuoksu kääntyy yllättävän samankaltaiseksi makupaletiksi. Hedelmäsiirappi, kardemumma, kaneli, taikinaisuus, kaikki on mukana. Suutuntuma on kevyt ja pistelevän mausteinen. Tietty esanssisuus tässä on koko ajan läsnä, hedelmäteetä ja likööritippoja. Päärynää ja ruohoisuutta kuten näin nuoressa viskissä usein. Jälkimaku lähtee nopeasti tammiseen ja mausteiseen kuiluun, josta ei paljon sävyjä irtoa. Ruohoista happamuutta, jyväistä kitkeryyttä, maltaisuutta, pistelevää alkoholisuutta riittää sentään hetkeksi. Melko lyhyt finaali. Vesilisä korostaa makeutta entisestään.

Arvio: Todella persoonallinen viski. Kaiken makeutensa keskellä nuori ja raaka, mutta silti jännittävä ja hauska. Jotain kovasti puhuttelevaa tässä alkuperäisessä tisleessä on, siitä en pääse mihinkään. 79/100

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish 43%

Teerenpelin Distiller’s Choice -sarjan Kaski oli erinomainen esitys. Valitettavasti sitä seurannut Äes ei enää samalla tavalla sävähdyttänyt. Hosan maistoin talvella Uisgessa, mutta tämän Portwood Finishin jätin silloin väliin. Nyt tuli sopiva tilaisuus suorittaa paikkaus.

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish

(43%, OB, NAS, 2015, Portwood Finish, Limited Edition for Tallink Silja Line, 50 cl)

Tuoksu: Portviini kohtaa saippuaisen, heinäisen maltaisuuden. Vahva mustaherukkainen marjaisuus, mustikkaa, hiukan puolukkaakin. Puuromaista maltaisuutta, varsin nuorekas sävy kaikkineen. Vastasahattua tammilankkua, mietoa mausteisuutta. Vesilisä nostaa herukkaa pintaan.

Maku: Marjaisa ja maltainen. Noudattelee varsin hyvin tuoksun sävyjä. Mustaherukkaa, punaherukkaa, mustikkaa, puolukkaa, vähän mansikkaa. Kotiviinihenkinen viritys. Suutuntuma on varsin kevyt, portviinin ansiosta myös vähän nahkea. Eucalyptusta, anista, vihertävää yrttisyyttä. Tammisuus on rapeana läsnä koko ajan. Maltaisuus tuntuu myös heinäisenä ja puuromaisena. Jälkimaku alkaa tammen komennossa, viinisyyttä ja marjaisuutta riittää. Yrttisyyttä, vihreää teetä. Melko lyhyt finaali. Vesilisällä löytyy ripaus lakritsia.

Arvio: Marjaisa ja kepeä, maltainen ja aavistuksen nahkainen. Ei nostata suuria tunteita. 82/100

Old Buck 2010/2014 VYS 53,7%

Toinen maistamani Old Buck on Alkon tilausvalikoimaankin tullut pullote, jolla juhlistettiin Viskin Ystävien Seuran kaksivuotista taivalta.

Noin neljävuotias yksilö on tislattu turpeistetusta maltaasta, minkä lisäksi sen kypsytyshistoria on hieman tavallisuudesta poikkeava: se on kypsynyt Jack Daniel’s -tynnyrissä, jossa on edeltäneiden kahdeksan kuukauden ajan kypsynyt panimoravintola Plevnan Siperia-stoutia.

Mielenkiintoisesta viskistä on siis kyse, jo värin perusteella erilaisesta kuin aiempi maistamani Old Buck. Tästä VYS-pullotteesta voi lukea lisää esimerkiksi kotimaisista Smoke On The Water– ja Just Peat It! -blogeista.

Old Buck 2010/2014 VYS

(53,7%, OB, 2010–2014, VYS 2 v. -juhlapullote, 150 bts., 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja tumman omenainen. Tuoretta ruohoa, ananasta, kookosta, marsipaania, laventelisaippuaa. Tuoretta tammisuutta. Hapokas kastikemaisuus, rasvainen ja sitruksinen. Paahtunut jyväisyys, poltettua tulitikkua. Mielenkiintoinen, tumma ja runsas tuoksu. Vesilisä tuo heinää ja kukkaisuutta esiin, herkistää kokonaisuutta.

Maku: Omenainen ja tamminen. Yllättävän makealla tavalla viinimäinen ja hapokas, tanniininen. Trooppista hedelmää, sitrusta, hapanta maltaisuutta, jopa humalaiselta tuntuvaa terävyyttä. Suutuntuma on täyteläinen. Mausteisuus on pinnassa, jotain liimamaistakin tässä on. Jälkimaku alkaa hapokkaan omenaisena ja tanniinisena, mausteisena ja runsaana. Vähitellen sitruksisuus, vanilja ja neilikka tulevat esiin. Oikein nätti, yrttinen finaali. Vesilisä avaa tiettyä saippuaisuutta ja jyväisyyttä, jopa tylppää viinamaisuutta.

Arvio: Tummasävyinen ja voimakas viski, jonka turpeisuus on kuitenkin varsin maltillista. 86/100

Old Buck 6 yo 2005/2012, 41,1%

En ole aiemmin päässyt maistamaan Old Buckia, mutta nyt kun pääsin, maistoin kerralla kaksi. Beer Hunter’sin Porissa tislaama viski on saavuttanut sentään jo kansainvälistäkin mainetta.

Ensimmäisenä vuoroon pääsi vuonna 2005 tislattu ja vuonna 2012 pullotettu yksilö, jossa huomio kiinnittyy heti melko alhaiseen alkoholiprosenttiin. Onko ex-bourbontynnyrin laadussa ollut häikkää, kun prosentit ovat kuudessa ja puolessa vuodessa dropanneet noin alas? Toivottavasti ei vaikuta makuun.

Old Buck 6 yo 2005/2012

(41,1%, OB, 25.10.2005–26.3.2012, Barrel No. 6, 70 cl)

Tuoksu: Kermainen ja sitruksinen, käsivoidemainen. Makean valkoviininen. Trooppisia hedelmiä, pehmeää tammisuutta, aloe veraa, oliiviöljyä, kukkaisuutta. Kevyt ja jopa yllättävänkin miellyttävä. Vesilisä ei ole tarpeen.

Maku: Pehmeän kermainen ja makean sitruksinen. Bourbonmaisuus tulee miellyttävällä tavalla läpi. Hiukan pihkainen, hyvin öljyinen ja mieto. Höyhenenkevyt suutuntuma. Valkoviinimäisyyttä, makeaa metisyyttä, hiukan leivosmaisuutta. Jälkimaku alkaa vahvan mausteisena ja odottamattoman isona, tasaantuu vähitellen omenaiseksi ja vaniljaiseksi. Jyväisyys ja leivosmaisuus ovat pinnassa loppuun asti. Vettä tähän ei uskalla lisätä, niin kevyt tuote on kyseessä.

Arvio: Miellyttävä, maukas ja hyvin kevyt. Positiivinen yllätys. 85/100

Teerenpeli Distiller’s Choice Kaski 43%

Vuonna 2002 perustettu Teerenpeli on lahtelaisen Anssi Pyysingin pientislaamo, joka toimii Lahden keskustassa ravintola Taivaanrannan kellarissa. Se oli järjestyksessään Suomen toinen tislaamo ja perustettu pian porilaisen Old Buckin jälkeen.

Kaski on kypsynyt ex-sherrytynnyreissä (Pedro Ximénez) noin 6–7 vuotta. Mielenkiintoista päästä maistamaan, mitä siinä ajassa on saatu syntymään.

Teerenpeli Distiller’s Choice Kaski

(43%, OB, NAS, 2013, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja rusinainen. Herkullinen, paksu sherryisyys. Paahdettuja pähkinöitä, piparkakun maustelientä, nahkaisuutta. Kuivattuja hedelmiä, viikunaa, suklaata. Parfyymimäistä kirsikkaisuutta. Ailahdus jotain leivonnaista, kenties pullapitkoa. Monimuotoinen, runsas ja laadukas vaikutelma.

Maku: Fariinisokeria, siirappisuutta, piparkakkua, rusinoita. Tummaa suklaata ja kihelmöivää mausteisuutta (joulukakkua, neilikkaa, kardemummaa). Vaikka body ei ole kovin vahva, PX-sherry puhaltaa tähän hengen. Vähitellen tanniinit alkavat kuivattaa suuta. Nahkaisuus, kahvisuus ja sikarisuus korostuvat. Jälkimaku on hiukan kitkerällä tavalla kahvinen, makea, mausteinen, suklainen, tamminen muttei kovin pitkä. Silti kokonaisuus ryhdikäs ja herkullinen. Hento tisle löytänyt sherrytynnyristä tasapainoisen kumppanin.

Arvio: Paras suomalainen viski tähän mennessä. Sherrytynnyri on tehnyt ihmeen. 87/100

Teerenpeli 8 yo 43%

Teerenpeli on täysin kotimaisista raaka-aineista tehty mallasviski, jota ei ole kylmäsuodatettu eikä värjätty. Lahden tislaamossa on tehty viskiä vuodesta 2002.

Käsissä on 8-vuotias pullote, joka on normaalin kypsytyksen lisäksi myös viimeistelty. Pulloon päätynyt tuote on käynyt finisteltävänä ex-bourbontynnyreissä (noin 60 %) ja ex-sherrytynnyreissä (noin 40 %).

Teerenpeli 8 yo

(43%, OB, 2004/2012, 50 cl)

Tuoksu: Pirteän kukkea, vaniljainen, hedelmäinen, maltainen. Ei kovin moniuloitteinen, mutta maltaisuudessaan selkeä.

Maku: Alussa maku on jopa yllättävänkin runsas: maltaisuutta, persikkaa, tammisuutta. Suussa tuntuu myös tietty suolainen ja rasvainen vivahde. Äkisti maltaisuus leikkautuu tai ”sakkaa” niin, että kieli kuivahtaa täysin – tanniinit ovat odottamattoman voimakkaat. Ensimaun hedelmäisyys liukenee, jäljelle jää lähinnä vain kevyen tamminen suutuntuma. Jälkimaku on todella vähäinen ja mieto, jatkaa vain hetken samaa maltaisuutta ja makean hedelmäisyyttä, jonka maku esitteli.

Arvio: Lupaavan tuoksun ja ryhdikkään ensimaun jälkeen viski antaa periksi. Jälkimaun niukkuudesta ja ulottuvuuksien puutteesta kyllä huomaa, että kyseessä on vasta 8-vuotias pullote. 78/100