Lahti

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish 43%

Teerenpelin Distiller’s Choice -sarjan Kaski oli erinomainen esitys. Valitettavasti sitä seurannut Äes ei enää samalla tavalla sävähdyttänyt. Hosan maistoin talvella Uisgessa, mutta tämän Portwood Finishin jätin silloin väliin. Nyt tuli sopiva tilaisuus suorittaa paikkaus.

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish

(43%, OB, NAS, 2015, Portwood Finish, Limited Edition for Tallink Silja Line, 50 cl)

Tuoksu: Portviini kohtaa saippuaisen, heinäisen maltaisuuden. Vahva mustaherukkainen marjaisuus, mustikkaa, hiukan puolukkaakin. Puuromaista maltaisuutta, varsin nuorekas sävy kaikkineen. Vastasahattua tammilankkua, mietoa mausteisuutta. Vesilisä nostaa herukkaa pintaan.

Maku: Marjaisa ja maltainen. Noudattelee varsin hyvin tuoksun sävyjä. Mustaherukkaa, punaherukkaa, mustikkaa, puolukkaa, vähän mansikkaa. Kotiviinihenkinen viritys. Suutuntuma on varsin kevyt, portviinin ansiosta myös vähän nahkea. Eucalyptusta, anista, vihertävää yrttisyyttä. Tammisuus on rapeana läsnä koko ajan. Maltaisuus tuntuu myös heinäisenä ja puuromaisena. Jälkimaku alkaa tammen komennossa, viinisyyttä ja marjaisuutta riittää. Yrttisyyttä, vihreää teetä. Melko lyhyt finaali. Vesilisällä löytyy ripaus lakritsia.

Arvio: Marjaisa ja kepeä, maltainen ja aavistuksen nahkainen. Ei nostata suuria tunteita. 82/100

Teerenpeli Distiller’s Choice Kaski 43%

Vuonna 2002 perustettu Teerenpeli on lahtelaisen Anssi Pyysingin pientislaamo, joka toimii Lahden keskustassa ravintola Taivaanrannan kellarissa. Se oli järjestyksessään Suomen toinen tislaamo ja perustettu pian porilaisen Old Buckin jälkeen.

Kaski on kypsynyt ex-sherrytynnyreissä (Pedro Ximénez) noin 6–7 vuotta. Mielenkiintoista päästä maistamaan, mitä siinä ajassa on saatu syntymään.

Teerenpeli Distiller’s Choice Kaski

(43%, OB, NAS, 2013, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja rusinainen. Herkullinen, paksu sherryisyys. Paahdettuja pähkinöitä, piparkakun maustelientä, nahkaisuutta. Kuivattuja hedelmiä, viikunaa, suklaata. Parfyymimäistä kirsikkaisuutta. Ailahdus jotain leivonnaista, kenties pullapitkoa. Monimuotoinen, runsas ja laadukas vaikutelma.

Maku: Fariinisokeria, siirappisuutta, piparkakkua, rusinoita. Tummaa suklaata ja kihelmöivää mausteisuutta (joulukakkua, neilikkaa, kardemummaa). Vaikka body ei ole kovin vahva, PX-sherry puhaltaa tähän hengen. Vähitellen tanniinit alkavat kuivattaa suuta. Nahkaisuus, kahvisuus ja sikarisuus korostuvat. Jälkimaku on hiukan kitkerällä tavalla kahvinen, makea, mausteinen, suklainen, tamminen muttei kovin pitkä. Silti kokonaisuus ryhdikäs ja herkullinen. Hento tisle löytänyt sherrytynnyristä tasapainoisen kumppanin.

Arvio: Paras suomalainen viski tähän mennessä. Sherrytynnyri on tehnyt ihmeen. 87/100

Teerenpeli 8 yo 43%

Teerenpeli on täysin kotimaisista raaka-aineista tehty mallasviski, jota ei ole kylmäsuodatettu eikä värjätty. Lahden tislaamossa on tehty viskiä vuodesta 2002.

Käsissä on 8-vuotias pullote, joka on normaalin kypsytyksen lisäksi myös viimeistelty. Pulloon päätynyt tuote on käynyt finisteltävänä ex-bourbontynnyreissä (noin 60 %) ja ex-sherrytynnyreissä (noin 40 %).

Teerenpeli 8 yo

(43%, OB, 2004/2012, 50 cl)

Tuoksu: Pirteän kukkea, vaniljainen, hedelmäinen, maltainen. Ei kovin moniuloitteinen, mutta maltaisuudessaan selkeä.

Maku: Alussa maku on jopa yllättävänkin runsas: maltaisuutta, persikkaa, tammisuutta. Suussa tuntuu myös tietty suolainen ja rasvainen vivahde. Äkisti maltaisuus leikkautuu tai ”sakkaa” niin, että kieli kuivahtaa täysin – tanniinit ovat odottamattoman voimakkaat. Ensimaun hedelmäisyys liukenee, jäljelle jää lähinnä vain kevyen tamminen suutuntuma. Jälkimaku on todella vähäinen ja mieto, jatkaa vain hetken samaa maltaisuutta ja makean hedelmäisyyttä, jonka maku esitteli.

Arvio: Lupaavan tuoksun ja ryhdikkään ensimaun jälkeen viski antaa periksi. Jälkimaun niukkuudesta ja ulottuvuuksien puutteesta kyllä huomaa, että kyseessä on vasta 8-vuotias pullote. 78/100