Glenfarclas

Glenfarclas 1986/2012 Family Casks Release IX, 58,4%

Glenfarclasin Family Casks -julkaisujen suosio on kasvanut tasaisesti. Nyt maistelussa refill-sherryssä kypsynyt yksilö vuodelta 1986.

Glenfarclas 1986/2012 Family Casks Release IX

(58,4%, OB, 1986–21.2.2012, Refill Sherry Butt, Cask No. 4336, 574 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rusinainen ja suklainen, hienon monitasoinen sherrytuoksu. Yrttisyyttä, kanelia, piparkakkua, luumuhilloa, viikunaa. Tammisuudessa on hienostuneen antiikkinen, nahkainen ja kuiva luonne. Pieni ummehtuneisuus tästä löytyy myös, aavistus rikkiä ja metallisuutta. Vesilisä korostaa rikkiä entisestään.

Maku: Nahkainen, tallinen ja erittäin voimakkaasti kuivuva. Sahapuru pölähtää melkein välittömästi, tanniinit liimaavat kielen kitalakeen. Maanläheisyyttä, heinää, rusinaa, viikunaa. Tammi ohjautuu yli, suutuntuma on mahdottoman kireä. Tummaa suklaata, kanelia, piparkakkutaikinaa, ummehtunutta nahkaisuutta, melko runsaasti rikkiä. Tasapaino on jossain määrin hukassa. Jälkimaku nostaa tumman suklaisen, rusinaisen ja sherryisen puolen hiukan paremmin esiin. Piparkakkua, viikunaa, rikkiä, karvautta, saksanpähkinää, vahvaa tammisuutta. Melko pitkä ja kovasti kuivattava. Vesilisä tuo sentään kermaisuutta ja auttaa kuivumisen oireisiin.

Arvio: Hyvistä lähtökohdista huolimatta tämä ei säväytä, koska rikkisyys ja tammi lyövät täysin yli. Suutuntuma kuivuu aivan liikaa. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 73/100 (Martine Nouet), 78/100 (Rob Allanson).

Glenfarclas 25 yo 43%

Glenfarclasin 21-vuotias on ollut omaan suuhuni aina liian kevyt. Siihen verrattuna tämä 25-vuotias on ollut paljon paksumpi luonteeltaan, lähempänä sherryistä 17-vuotiasta kuin ohuempaa 21-vuotiasta. Nyt on aika tehdä siitä vihdoin ihan kunnolliset nuotit.

Glenfarclas 25 yo

(43%, OB, +/- 2013, 5 cl miniature)

Tuoksu: Luumuinen, viikunainen, hiukan kahvinen. Ei kovin täyteläinen, korostunut maltaisuus tekee tästä nuorekkaan. Hunajaista makeutta, rusinaa, kahvinpapuja. Nahkaa, tummaa suklaata, hapanta appelsiinia. Yrttejä, hapokkuutta. Aukeaa nätisti mutta jää silti vähän ohueksi.

Maku: Maltainen ja alkuun karvas. Saksanpähkinää, espressoa, karvasmantelia. Luumuinen ja tumman suklainen sivujuonne löytyy, mutta yleisilme on karvaan ja hapokkaan puolella. Suutuntuma säilyy keskitäyteläisenä kuten tuoksu ennakoi, jotain levottomuutta tässä kuitenkin on. Appelsiinia, hapanta hilloisuutta, pientä epätasapainoa. Jälkimaku alkaa tummana ja paahteisena, kahvisena ja kuivattavalla tavalla kaakaomaisena. Finaali kuitenkin kasvaa hyvin: omenaa, lakritsia, siirappisuutta, pähkinäisyyttä. Varsin pitkä, joskaan ei luonteeltaan kovin loistelias loppuliuku.

Arvio: Selvä parannus 21-vuotiaasta, mutta pieni jäsentymättömyys tätä silti vaivaa. Moni viski on tässä iässä huomattavasti kypsempi. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 10).

Ian Buxton: Glenfarclas – An Independent Distillery

Kirja on upea jo esineenä: hienosti sidottu, nahkaiset kannet, paksu paperi, näyttävä taitto, punainen kirjanmerkkinauha välissä. Jokainen yksityiskohta Ian Buxtonin Glenfarclas – An Independent Distillery -teoksessa on mietitty huolella. Se todella houkuttelee tarttumaan.

Teos kulkee myös nimellä Glenfarclas 175, koska se julkaistiin Glenfarclasin 175-vuotisjuhliin, mutta yhdestä ja samasta kirjasta on kuitenkin kyse. Kustantajana on Neil Wilsonin perustama The Angels’ Share, julkaisuvuosi on 2011.

Itsenäisen Glenfarclasin tarina on kieltämättä niin vaikuttava, että tislaamo ansaitsee tällaisen historiikin. Ian Buxtonin teksti on tärkeilemätöntä ja Jules Akelin graafinen suunnittelu upeaa kautta linjan. Myös valokuvat hivelevät silmää.

Buxton_Glenfarclas_003Glenfarclasin perusti muuan Robert Hay vuonna 1836, mutta vuodesta 1865 tislaamo on ollut yhden ja saman perheen omistuksessa. Käytännössä Glenfarclas vaihtoi omistajaa yhdessä yössä, 8. kesäkuuta tuona vuonna, kun Hay oli kuollut ja perikunta myi tislaamon Granteille. Kauppahinta oli 511,95 puntaa eli nykyrahassa noin 400 000 euroa. Omistuksesta on sen jälkeen pidetty tiukasti kiinni. Buxtonin teoksen läpäisee perheyrittäjyyden ja perinteiden kunnioittamisen eetos. The Family Casks -sarja (kuvassa) on edustava esimerkki siitä, miten syvällä perhe on kaikessa Glenfarclasin tekemisessä.

Grantin perhe on tehnyt suuren työn Glenfarclasin nostamisessa huipulle, sitä ei käy kiistäminen. On suorastaan hämmästyttävää, että sukulinjaan ei ole vuosikymmenien saatossa sattunut syntymään yhtään tuhlaajapoikaa, joka olisi pannut tislaamon lihoiksi ja mällännyt miljoonansa jossain paratiisisaarella. Ei, koko porukka on ollut sitoutunutta ja päämäärätietoista. Edes avoin shekki ei lokakuussa 1966 kelvannut George Grantille, vaikka siihen olisi saanut kirjoittaa minkä summan hyvänsä.

Toisaalta Glenfarclasin ja Grantin perheen tarina ei ole kaikesta kunnollisuudesta huolimatta pätkääkään tylsä. On ollut vaikeita aikoja, on tarvittu paljon onnea, on menty hiuskarvan varassa. Luku Pattisonin kriisistä on kirjan syvällisimpiä ja hienoimpia, mikä ei sinänsä ole ihme, koska Buxton on tutkinut tuon ajan tapahtumia vuosikaudet. Lisäksi Mähler-Bessen perheen ja heidän yhtiönsä merkityksen korostaminen on kirjassa ansiokasta, koska harvemmin jakelijat saavat tuollaista näkyvyyttä tislaamokirjoissa.

Buxton kaivaa Grantien perheenjäsenten ja tislaamon työntekijöiden lisäksi todistajia myös kauempaa yhtiön ulkopuolelta. Mielenkiintoisena esimerkkinä on Anders Fridén, joka on paitsi In Flamesin nollamies myös tunnettu viskimies ja keräilijä. Glenfarclasin In Flames -erikoispullote on jo arvossaan kansainvälisissä viskihuutokaupoissa. (Tosin Fridén kertoi pari vuotta sitten Soundi-lehden haastattelussa, että hän on enemmän savuviskin kuin speysidereiden ystävä, mutta arvostaa toki Glenfarclasia suuresti.)

Mehukkain tarina on ehdottomasti Luc Timmermansilla, belgialaisella it-yrittäjällä, jonka valitsemia viskejä olen itsekin joskus maistanut. Timmermans on maailman tunnetuin Glenfarclas-keräilijä, ja Buxtonin kirja tutustuttaa hänen kokoelmaansa, filosofiaansa ja tislaamosuhteeseensa.

Timmermansin käynnit tislaamolla kuulostavat siltä, mitä jokainen harrastaja toivoo sisimmässään joskus kokevansa: hän saa antaa arvion siitä, mitä pullotetaan, ja häntä kuunnellaan kaikessa. Kyseessä ei ole siis mikään nettiäänestys faneille, vaan ihan oikea konsultointisuhde.

Timmermansin Glenfarclas-kokoelmassa on myös jotain haikeaa, niin kuin mielestäni kaikissa suurissa viskikokoelmissa: siellä ne seisovat kellarissa, eikä niitä ehkä kukaan muu pääse koskaan nauttimaan.

Sama kohtalo lienee esimerkiksi Geert Beron maailmankuululla Ardbeg-kokoelmalla, vaikka Bero onkin avannut toista sataa pulloa ystäviensä maisteltavaksi. Vastaavasti Ulf Buxrudin Rare Malts -kokoelma lienee jossain varmassa tallessa. Hollantilainen Hans Sommer sentään myi Bowmore-kokoelmansa takaisin tislaamolle syyskuussa 2004.

Ilahduttavana poikkeuksena säännöstä on ruotsalaisen Magnus Fagerströmin BenRiach-kokoelma, jonka keräämiä sataa BenRiach-viskiä pääsee maistamaan 1.-2. marraskuuta Påarpissa (vielä näyttää olevan paikkojakin vapaana).

Eikä toki pidä unohtaa Mahesh Patelia, jonka Universal Whisky Experience sisältää paitsi maailman kalleimpien pullojen ostelua (muun muassa koko 21 pullon Dalmoren Constellation Set 250 000 dollarilla) myös luksustastingeja Grand Canyonin kaltaisissa paikoissa.

Buxton_Glenfarclas_002Glenfarclas-teos kieltämättä lietsoo luksustunnelmiin, sen verran hienosta teoksesta on kyse. Sen voi jättää sohvapöydälle tai antaa lahjaksi. Siihen myös palaa mielellään myös jälkikäteen, selailemaan valokuvia ja vanhoja dokumentteja, tunnelmoimaan tarinoiden äärellä.

Jotkut onnistuvat, kun kymmenet muut sortuvat. Ja jos onnistuu näin komeasti, on myös historiikkinsa ansainnut. Upea pala viskihistoriaa, upea teos.

Glenfarclas 21 yo 43%

Myönnän heti alkuun: Glenfarclasin 21-vuotiaan suosio on ollut minulle mysteeri. Miksi suurista sherryherkuista tunnetun tislaamon suosikkituote on ollut niin valju esitys aiheesta?

Nyt on aika kokeilla, olenko vain maistanut tuotteen aina jotenkin väärin. Ehkä olen ollut makuaistini kanssa hakoteillä, koska pidän lähes kaikesta, mitä Glenfarclas on viime vuosina julkaissut.

Glenfarclas 21 yo

(43%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Kukkea ja maltainen. Pehmeä, miedon laventelinen ja vain etäisen sherryinen. Pähkinäisyyttä ja sen mukana hiukan öljyisyyttä. Aavistus pistävää glyserolia. Hiukan kestomakkaraa (metvurstia). Toffeeta, ananasta, appelsiinia. Yrttisyyttä, basilikaa ja persiljaa. Tasapainoinen, kepeä fiilis.

Maku: Alkuun karamellinen ja hiukan pistävä (glyseroli!), vähitellen miedon maltainen ja hunajaisen kukkainen. Saippuaisuutta. Sherrykypsytys ei juuri tunnu. Makuprofiili on kevyt ja suutuntuma jotenkin huokoinen. Hunajaa, tuoretta tammea, paahdettuja pähkinöitä, sitruksisuutta. Jälkimaku on suorastaan bourbonmaisen tamminen ja mausteinen. Aavistuksen verran on myös kitkeryyttä, joka tuntuu mustalta teeltä. Tölkkiananasta, toffeeta. Vahamainen, oheneva lopuksi. Keskipitkä finaali.

Arvio: Jotain olennaista tästä kyllä puuttuu. Sherrytynnyröinti on vain liian kevyt. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Dramming 88/100Whisky Monitor Database 81/100 (per 6).

Glenfarclas 17 yo 43%

Robert Hay perusti Glenfarclasin vuonna 1836. Tislaamo päätyi Grantin perheyhtiön omistukseen 1865, eikä yhtiötä ole sen jälkeen myyty. Perhe ei ole sukua muille viskiteollisuuden Granteille.

Glenfarclasin varastot ovat laajat ja erilaisia pullotteita perusvalikoimassa mittavat määrät. Tämä 17-vuotias on kypsynyt ex-sherrytynnyreissä, jotka ovat olleet pääosin olorosoa.

Glenfarclas 17 yo

(43%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Siirappinen ja taatelinen. Hunajaisen makea. Voimakkaan kahvinen. Rommirusinasuklaata, toffeefudgea. Maapähkinöitä, hapahkoa maltaisuutta. Kutsuva ja maukas vaikutelma.

Maku: Yllättävän kevyt suutuntuma. Miellyttävän pehmeä sherryisyys ja nahkaisuus, mutta runko todella on melko hento. Ympärille rakentuu kuitenkin maukas makupaletti: toffeefudgea, rommirusinaa, taatelia, neilikkaa ja tammisuutta löytyy. Jälkimaku happanee, niin kuin Glenfarclasille kuuluu, kun hiukan kitkerä kahvisuus nostaa päätään. Loppu on suklainen, espressoinen, nahkainen, rusinainen ja miedon tamminen.

Arvio: Oikein hyvä sherryinen perusmalt, mutta viimeinen silaus vielä puuttuu. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 83/100. Dramming 88/100Whisky Monitor Database 88/100 (per 3).

Glenfarclas 40 yo 46%

Vuonna 1836 Robert Hayn perustama Glenfarclas päätyi Grantin perheelle 1865. Siitä asti se on ollut samaisen perheyhtiön omistuksessa. Tislaamon varastossa lepää huomattavan kattava valikoima vuosikertaviskejä pitkältä aikaväliltä.

Tislaamon virallinen 40-vuotias julkaisu on kypsynyt pääosin ex-olorosossa. Kaiken lisäksi tuote on hinnoiteltu asiallisesti. Kannattaa myös muistaa, että harva tislaamo pystyy edes tuomaan 40-vuotiasta viskiä markkinoille.

Glenfarclas 40 yo

(46%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Huumaava oloroso-sherry. Joulun kuivakakkua. Kahvinpapuja. Pähkinäsekoitusta. Suolaista voita. Rasvattua nahkaa, tupakkalaatikkoa. Tuoreen ruohon vivahteita. Yllättävän raikas ja pirteä, ei ollenkaan tunkkainen. Eikä niin siirappinen kuin 105 on. Hieno on.

Maku: Voimakkaan sherryinen. Alkoholiprosenttiaan vahvemman oloinen. Erottuva hasselpähkinä. Upea, vastakeitetty espresso. Tummaa suklaata, voita, hunajaa. Body on keskitäyteläinen, eikä tynnyri ole kaapannut liikaa valtaa. Tasot erottuvat hyvin. Tietty raikkaus jatkuu maussakin – ei liian makea. Jälkimaku on espressoinen, pähkinäinen, tanniininen, mausteinen, uskomattoman pitkä. Tasapaino on huippuluokkaa.

Arvio: Erinomainen sherryviski. Ei mikään helppo, vaan haastaa myös maistajansa. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whiskynotes 91/100. Dramming 92/100Whisky Monitor Database 93/100 (per 1).

Glenfarclas 105, 60%

Vuonna 1836 perustetun Grantien perheyhtiön viskivarastossa on valtavat vuosikertavalikoimat. Silti yksi sen suosituimmista tuotteista on ikämerkitsemätön 105.

Nimi tulee brittien vanhasta mittaustavasta, jonka perusteella 60 tilavuusprosenttia merkitään proof-asteikolla lukemalla 105. (Nykyään se olisi siis 120.)

Tiettävästi satavitonen on kypsynyt ex-sherrytynnyreissä 8–10 vuotta. Sitä saa nykyään kolmessa koossa: 100 cl, 70 cl ja 35 cl. Käsissä on nyt tuo pienin pullokoko.

Glenfarclas 105

(60%, OB, NAS, +/- 2012, 35 cl)

Tuoksu: Vahva sherry, miltei huumaava. Sulaa toffeeta, karamellia, esanssisuutta, kypsää hedelmää, maitosuklaata. Ylikypsää kirsikkaa. Hiukan palanutta paahtoleipää. Ryhdikäs ja herkullinen vaikutelma.

Maku: Upean sherryinen, todella uljas ja makea aloitus. Yllättäen täysin juotavaa myös ilman vesilisää. Voimakkaan hedelmäinen (uuniomenaa, kypsiä luumuja, viikunoita, taatelikakkua) ja rotevan maltainen. Espresson kitkerä vivahde leikkaa makeutta. Lisätyllä vedellä aukeaa pähkinäisyys: paahdettuja maapähkinöitä. Maun keskivaihe on upeasti kasassa karamellisuudella. Siirappimaisuus jatkuu jälkimakuun asti. Lopussa tulee vielä tanniineja ja kahvinpapuja.

Arvio: Legendaarinen sherrypommi on maineensa veroinen. Näin nuoreksi viskiksi yllättävän täyteläinen, vahva ja monipuolinen makuelämys. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Dramming 85/100Whisky Monitor Database 87/100 (per 1).

Glenfarclas 10 yo 40%

Robert Hay perusti Glenfarclasin vuonna 1836, mutta tislaamo päätyi John Grantille 1865. Siitä asti Glenfarclas on ollut saman perheyhtiön omistuksessa. Kyseinen Grantin perhe ei kuitenkaan ole sukua muille viskiteollisuuden kuuluisille Granteille.

Nyt maistelussa Glenfarclasin peruskymppi, lentokentillä myytävänä pikkupullona.

Glenfarclas 10 yo

(40%, OB, +/- 2012, 35 cl)

Tuoksu: Maltainen, sherryinen, suklainen. Rusinoita ja joulun kuivakakkuja, paahdettuja pähkinöitä, siirappia. Hunajainen ja toffeefudgeen vivahtava yleisvaikutelma.

Maku: Ensimaku on ohuempi ja terävämpi kuin tuoksu antaa odottaa. Siirappinen hedelmäisyys (appelsiinimarmeladi) ja makea maltaisuus tulevat ensin, sen jälkeen sokerihuurretut murot ja voimistuvat tanniinit. Jälkimaku kääntyy espressomaisen karvaaksi ja maltaisuudessaan ohueksi. Lyhyt jälkimaku korostaa viskin nuorta ikää.

Arvio: Sherryisen makea entry-level-viski, joka ei nostata tunnekuohua. Hienoudet puuttuvat, mutta perusominaisuuksissa on kuitenkin selvästi potentiaalia vaikka mihin. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Dramming 83/100Whisky Monitor Database 79/100 (per 11).