Springbank 10 yo for The Ardshiel Hotel 2010, 46%

Maisteluun pääsi tällä kertaa Campbeltownissa sijaitsevan Ardshiel Hotelin ja erityisesti sen maineikkaan viskibaarin kunniaksi tehty nimikkopullote Springbankilta.

Ardshielin nimissä on olemassa tältä samalta vuodelta kaksi Springbank-julkaisua, tämä kymppivuotias ja erikseen vielä 15-vuotias. Molemmat löytyvät myös miniatyyreinä, mutta tämän 10-vuotiaan minin kyljestä ei viskin ikää löydy. Kyse on kuitenkin kaiken tiedon mukaan samaisesta kymppivuotiaasta kuin täysikokoisessakin pullotteessa.

Springbank 10 yo for The Ardshiel Hotel 2010

(46%, OB for The Ardshiel Hotel Whisky Bar of the Year 2010, 5 cl miniature)

Tuoksu: Merellinen, hedelmäinen ja yllättävänkin kevyen oloinen. Suolaisuutta, kuivaa heinää, omenaisuutta, keltaista luumua. Ruohoisuutta ja kukkaisuutta. Pieni turpeisuuden ailahdus. Hiukan popcornia ja voita, kevyttä tammisuutta. Vesilisä availee viinikumia ja nallekarkkeja, sokerista makeutta.

Maku: Hedelmäinen, yrttinen ja varsin suolainen. Makea ja raikas hedelmäisyys nousee heti pintaan omenan ja persikan johdolla. Yrttisyydessä on sitruunamelissaa ja minttuista pirteyttä, mutta suolaisuuden mukana tulee merellisyyttä ja samalla vähän särmääkin. Vegetaalisuus on silti varsin kevyttä, kostea turpeisuus ei mitenkään hallitse. Suutuntuma on melko täyteläinen mutta runko edelleen selvästi öljyisimpiä lajitovereita kevyempi ja ilmavampi. Tammi puree kunnolla kiinni ja maltaisuuttakin riittää. Jälkimaku on tamminen ja metallinen, edelleen todella suolainen ja nyt varsin tummasävyiseksi kääntyvä. Rasvaa, voita, turpeisuutta. Nahkaisuutta, aprikoosia, pientä kitkeryyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo esiin rasvaa ja hiilisyyttä.

Arvio: Odotuksia kevyempi Springbank. Tavallaan hyvinkin laadukas, mutta lopulta hiukan väritön. 85/100

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.