Burn Stewart Distillers

Deanston 12 yo 40%

Deanston oli puuvillatehdas 1700-luvun lopulla, mutta vuosina 1965–1966 se muutettiin viskitislaamoksi. Vasta 2000-luvulla Deastonin viskiä on tullut saataville laajemmin, 30-vuotias vuonna 2006 ja uusi 12-vuotias 2009. Valtaosa tuotannosta menee blendeihin.

Deanston 12 yo

(40%, OB, +/- 2005, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella maltainen. Märkää pahvia. Aavistus savua. Hedelmiä: ylikypsää banaania, vanhentunutta hedelmäsalaattia. Aamupuuroa ja suolaa. Epämiellyttävä.

Maku: Pehmeä mutta vetinen suutuntuma. Kehnoa, hapotonta valkoviiniä. Märkä pahvi ja puuroisuus ovat läsnä, maltaisuus muistuttaa suolaisesta makrillista ja oluen vaahdosta.Hedelmäisyys on vahva mutta jotenkin epäpuhdas, appelsiinit ja banaanit ovat pehmeitä jo. Pieni valonpilkahdus tulee mausteiden ja yrttien myötä, minttu ja persilja käyvät pinnassa hetken ajan, tammi säestää. Jälkimaku on vetinen, puiseva, pistelevä, maltainen, ohut ja kaiken kaikkiaan epämiellyttävä.

Arvio: Vain hieman parempi kuin aiemmat pohjat vetänyt Inchmurrin 12 yo. Surkea silti. 65/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 77/100. Whisky Monitor Database 73/100 (per 6).

Ledaig 10 yo 46,3%

Vuonna 1798 perustetti Tobermory on Mullin saaren ainoa tislaamo. Se myy turpeistamatonta viskiään tislaamon nimellä ja turpeistettua nimellä Ledaig (lausutaan ”le-zig”).

Ledaig 10 yo

(46,3%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Paljaan turpeinen, ei savua juuri yhtään. Farmimainen fiilis. Lihaisa ja makea. Hunajaa, koivunmahlaa, vappusimaa. Makeutta leikkaa ylikypsä, hapokas hedelmäisyys – sitrusta, hiukan mätää omenaa. Pesuainetta, hammastahnaa, antiseptisiä aineita. Todella omaperäinen kokonaisuus.

Maku: Lihaisa turve tulee ensin. Maussa selvästi enemmän savua kuin tuoksussa. Hedelmäisyys on sherryistä sorttia. Todella selvä sinappi maistuu. Turpeen sivussa tulee se hammastahna, eucalyptus, erikoinen puhdistusainemaisuus. Body on kuitenkin aika hento, kun maun keskivaihe alkaa. Jälkimaku on makeutuva, toffeemainen, maukas ja riittävän pitkä. Tietty paljaus tekee tästä aidon oloisen viskin.

Arvio: Kymppivuotiaaksi kypsä ja omaperäinen, joskin aavistuksen ohut vielä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Dramming 74/100. Whisky Monitor Database 81/100 (per 11).

Deanston 18 yo 1994/2012, Cadenhead’s 57,3%

Vuonna 1966 perustettu Deanston on maatilatislaamo eteläisellä Ylämaalla. Tosin kapasiteetti on kolme miljoonaa litraa vuodessa, joten ihan pikku farmista ei ole kyse.

Useimmiten Deanstoniin törmää IB-puolella Cadenhead’sin ja Signatoryn kautta. Tämä Cadenheadin yksilö on kypsynyt butt-kokoisessa ex-bourbontynnyrissä.

Deanston 18 yo 1994/2012, Cadenhead’s

(57,3%, Cadenhead’s, Authentic Collection, 1994–10/2012, 270 bts., 5 cl miniature)

Tuoksu: Jyrkän hedelmäinen. Verigreippiä, kypsää appelsiinia. Samalla jotenkin puuroinen, ohrapuuroa mehukeitolla. Hunajainen makeus. Rasvainen (aurinkorasvaa) ja hitusen metsäinen (kuivia havuja). Lisätyllä vedellä puuromaisuus korostuu, samoin pistävä alkoholisuus rauhoittuu.

Maku: Todella voimakas sitrus, jota tukee kirpeä ja päällekäyvä maltaisuus. Huh! Vesilisällä sitrus aukeaa, mutta maku jää junnaamaan siihen. Sitruunankuorta, havuisuutta, terävää likööriä, pirteää mehiläisvahaa – mutta tämä ei kehity mihinkään. Jälkimaku mustaa teetä, mustaherukkaa, tanniinista sitrusta. Harmiton.

Arvio: Hedelmäinen mutta jotenkin persoonaton kokonaisuus. Hyökkää terävästi sitruksella, mutta ei kehity yhtään eikä tarjoa mitään tutkittavaa. 77/100

Bunnahabhain 9 yo 2001/2011, Douglas Laing 50%

Vuonna 1881 perustettu Bunnahabhain käyttää läheisen Margadale Springs -tekojärven vettä eikä pelaa turpeen kanssa niin kuin muut Islay-tislaamot. Nyt maistossa on Douglas Laingin pullottamaa nuorta Bunnaa butt-kokoisesta ex-sherrytynnyristä (500 litraa).

Bunnahabhain 9 yo 2001/2011, Douglas Laing

(50%, Douglas Laing, Old Malt Cask, Advance Sample, 10/2001–7/2011, Sherry Butt, Cask (DL ref) #7503, 20 cl)

Tuoksu: Makean sherryinen. Tuoretta niityn tuoksua, kukkia ja hunajaa. Kirsikka tunkee voimalla läpi. Tulee myös mieleen jokin itämainen suitsuke. Vähän öljyinen fiilis. Lisätty vesi avaa tuoksun kukkaisuutta.

Maku: Sherrytynnyrin makeus on liian hallitseva. Maltainen maku taittuu nopeasti tammiseksi ja kuihtuu. Ilman vettäkin aika ohut runko, terävä alkoholi täyttää suun ja haihtuu nopeasti. Lisätyllä vedellä maku muuttuu maltaisen olkiseksi, kukkaiseksi ja entistä kevyemmäksi. Hennon kirsikkainen sherryisyys on jälkimaun keskeinen elementti. Jotain saippuamaista tässä on (yrttisaippuaa? aloe vera -käsivoidetta?).

Arvio: Aika vaatimaton kokonaisuus, jossa tynnyri dominoi. Saippuamaisuus vähän etoo. 75/100