Dumbarton

Inverleven 36 yo 1973/2010, Chivas Brothers 48,85%

Tänään on maistelussa viski, jollaista en ole aiemmin kohdannut. Inverleven-tislaamon viskit ovat olleet kiven alla, ja vaikka olen pyrkinyt jo parin vuoden ajan saamaan yhden sellaisen käsiini, onnistuin siinä vasta nyt.

Käsissä on Chivas Brothersin Cask Strength Edition -sarjassa pullotettu yksilö, jolla on ikää peräti 36 vuotta. Viskin liikanimi ”Deoch an Doras” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”one for the road”.

Inverleven suljettiin vuonna 1991 eikä tislaamolla ole niin suurta jälkimainetta, että näitä kauheasti markkinoilla kulkisi. Tislaamohan kulki myös nimellä Dumbarton, kotipaikkansa mukaan. Unohdettuja kaikki.

Inverleven 36 yo 1973/2010, Chivas Brothers

(48,85%, Chivas Brothers, Cask Strength Edition, ’Deoch an Doras’, 1973–2010, 70 cl)

Tuoksu: Hyvin kuivan ja heinäisen oloinen, mutta vaniljainen makeus pilkistää seasta. Kevyttä sitruunaisuutta, hiukan valkoviinimäistä hapokkuutta ja kermatoffeen sävyä. Kakkutaikinaa, vanilliinisokeria, kuivaa tammea, hiukan ruohoisuutta. Melko ujo tuoksu. Vesilisä tuo hunajaa esille.

Maku: Tammisuudessaan ja mausteisuudessaan yllättää tuoksun jälkeen. Tammessa on hapokas ja tumma sävy, muttei liian kireä ollenkaan. Runsaasti sitruksisuutta, appelsiinia, mangoa, persikkaa, banaania. Hedelmäisyys ja vaniljaisuus muistuttaa hetkellisesti jopa irkkuviskin makumaailmaa. Reipas maltaisuus on myös mukana. Suutuntuma on melko kevyt ja kuiva. Jälkimaku alkaa varsin happamana ja paahteisena, tammi tuntuu kireältä ja mausteet tulevat pippurin suunnasta. Vähitellen vaniljaisuus, kermatoffee, raikas hedelmäisyys ja tomusokeri nousevat taustalta. Melko pitkä ja kuivahko finaali. Vesilisällä löytää mintun.

Arvio: Mielenkiintoinen, toisaalta kuiva ja toisaalta maukkaan hedelmäinen viski. Vaikea tätä on verrata oikeastaan mihinkään, koska profiili ei muistuta Alamaan yleisempää, rasvaisempaa tyyliä miltään osin. 87/100