Robin Laingin The Whisky River otettiin niin hyvin vastaan vuonna 2007, että mies teki pari vuotta myöhemmin toisenkin kirjan hiukan vastaavalla konseptilla. Whisky Legends of Islay (Luath Press 2009, korjailtu laitos 2012) keskittyy tietysti vain tuohon mainittuun saareen ja sisältää kirjana vielä enemmän alueen kulttuurihistoriaa kuin pelkkiä tislaamoanekdootteja. Teoksen rakennekin etenee ihan muiden kulmien kuin tislaamoiden kautta.

Ensimmäisessä luvussa esitellään viskilegendoja Islayn baareista, hurjia juomareita ja muita jännittävyyksiä (The Power of Whisky). Toinen luku keskittyy Islayn saaristohistorialliseen selvitykseen ja viskin osuuteen siinä (The Whisky Island). Kolmas luku vapauttaa viskipedot ja muut kummajaiset, joita Islayn tervesoilla on lymyillyt (Whisky Beasts). Neljännessä luvussa päästään yliluonnollisen äärelle, pirunmetsästykseen ja enkeleihin (Otherworld Spirits). Viides luku kokoaa yhteen Islayn viskihistorian suurimmat sankarit (Whisky Heroes).

Kaikkineen kokonaisuus kulkee poukkoilevasti ja inspiraation vallassa, sivupolkuja kaihtamatta. Aina jos jostain löytyy pienikin anekdootti, Laing kyllä kertoo sen. Juttujen mukana kulkeva Bob Dewarin kuvitus on The Whisky Riverin tapaan oivaltavaa ja usein hauskaakin. Dewarin viiva ainakin saa Islayn monsterit näyttämään riittävän karvaisilta ja homeisilta.

Tällaisen valtavan määrän pieniä kulttuurijuttuja sisältävän kirjan lukemisen jälkeen on aina hiukan epämääräinen olotila. Mitä jäi lopulta käteen? Mieleen jäi vahvasti ainakin Auld Nick eli itse paholainen, joka oli pyörähtänyt Bowmoren pyöreässä kirkossa ja piiloutunut tynnyriin (ja päätynyt vuosia myöhemmin Bowmoren Devil’s Casksin pr-matskuksi). Toisessa tarinassa samainen piru kävi tanssimassa Bruichladdichin laiturilla. Jostain syystä Auld Nick on vieraillut Islaylla monen monituista kertaa ja saanut aina erikoislaatuiset lähdöt saarelta. Vastaavasti viskitynnyrit ovat kyllä vetäneet puoleensa enkeleitäkin. Laingilla on tietysti myös kummitusjuttuja Islaylta, muutenhan tämä kirja ei olisi mistään kotoisin.

Kiinnostavimpiin tarinoihin kirjassa kuului myös tarina varastetusta 40-vuotiaasta Bowmoresta. Varkaus tapahtui Kanadassa juuri ennen Jim McEwanin tastingia, joten Islay-tarinasta ei varsinaisesti ole kyse, mutta kytkös on kuitenkin vahva. Pullo oli kidnapattu Edmontonissa paikallisesta myymälästä, ja kaappaajat vaativat siitä 2 500 dollarin lunnaita (sinänsä hauskaa, että liput illalliselle ja tuohon maailman ekslusiivisimpaan tastingiin maksoivat tonnin kappale). Lopulta lunnasvaatimusta ei otettu tosissaan ja pullo numero 249 katosi ikuisiksi ajoiksi. Vastaavia Bowmoren nelikymppisiä oli tehty kuitenkin niin monta kappaletta, ettei panttivangin vaihtoon liittyvään vaaratilanteeseen haluttu joutua.

Laing kertoo myös muista varastuista viskeistä, ja niistä jutuista tämä isompi varkaus on jo kovaa kamaa:

The 40 year old Bowmore stolen in Canada was not the only memorable theft of whisky from this most unfortunate distillery. On 4 December 2007, a shipment of Bowmore whisky was taken in a bold, broad daylight heist. 10,000 bottles of Bowmore worth £300,000, and intended for the Christimas market, were stolen from an independent haulier in Hertfordshire. The thieves persuaded the Dutch lorry driver (who had limited English) waiting to unload his cargo into the bonded warehouse in Hoddesdon, that due to a problem with the fork lift truck, he should follow them and unload his stuff into another warehouse in nearby Waltham Abbey instead. Presumably there were howls of laughter as their lorry sped off to a riotous party that evening, and some professional criminals has large, clinking stockings that Christmas.

Tuosta voi jo sanoa, että källi oli melkoinen.

Laing toki kertoo paljon myös tislaamoista ja niissä tapahtuneista tilanteista. Kuivat kaudet ja vesiongelmat tulevat käytyä läpi, samoin monet muut nippelit. Laphroaigin historiallisista henkilöistä Laing esittelee pienen lyhennelmän The Legend of Laphroaig -kirjan perusteella ja Lost Distilleries -tarinat ovat tietysti myös Charles MacLeanin viskihistoriikeista tuttuja. Haaksirikkojen lisäksi Bruichladdichin pommitehdasepäilytkin on tullut tämän kirjan jälkeen kerrottua monessa paikassa. Toki se ei ole tämän teoksen vika, että näistä tarinoista on sittemmin tullut laajemminkin tuttuja.

Kaiken kaikkiaan Whisky Legends of Islay on mukavaa luettavaa, laulunsanoineen ja runoineen jälleen varsin monilähteistä tavaraa. Laingilla on tarinankertojan kyky näpeissä ja anekdootteja riittää. Mikään syvällinen Islay-kokonaisesitys tämä kirja ei ole, enemmänkin leppoisa nojatuolimatka, jolla voi helposti nostattaa matkakuumetta Islaylle.