Month: huhtikuu 2015

Talisker 25 yo 2011 Edition 45,8%

Taliskerin 25-vuotiaissa vuoden 2011 julkaisu oli ensimmäinen, jota ei tuotu markkinoille enää tynnyrivahvuisena vaan Taliskerin normaalilla alkoholiprosentilla. Sellainen herättää aina epäilyksiä.

Toisaalta myönnän auliisti, että Taliskerin 25-vuotias on ollut vuosikaudet yksi suurista suosikeistani. Kovin pahalla silmällä en tätäkään tuotetta osaa katsoa.

Talisker 25 yo 2011 Edition

(45,8%, OB, 2011, Refill Casks, 5946 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tiiviin omenainen, pehmeän turpeinen, mausteinen ja hilloinen. Todella kompleksinen, sen tajuaa heti. Toffeeta, kurkkupastillia, seetriä, raparperihilloa, omenapiirakkaa, kanelia, kuivaa tammisuutta. Todella latautunut, silti herkkä. Eucalyptusta, sitruksisuutta, minttua. Hiukan kaakaojauhetta ja happamuutta. Koko ajan löytyy lisää ulottuvuuksia. Vesilisä avaa herukkaisuutta ja tuo pintaan hiukan kuivalihaa.

Maku: Erittäin intensiivinen. Omenaisuus ja tiivis makeus kamppailevat kuivan tammen, suolaisuuden, turpeisuuden ja kaakaomaisen happamuuden kanssa. Tummaa kahvisuutta, paahteisuutta, salmiakkia, vadelmahilloa, kovia toffeekarkkeja. Suutuntuma on varsin kuiva ja tiiviin öljyinen. Kompleksisuus ja voima ovat todella kohdallaan. Jälkimaku menee upean tammen ja kahvisuuden komennossa. Salmiakkia, suolaa, savua, yskänlääkettä, vähitellen nousevaa hunajaa ja omenaa. Erittäin pitkä. Vesilisällä esiin nousee hienosti trooppisia hedelmiä.

Arvio: Erittäin kompleksinen viski, kiehtova labyrintti. Sen, minkä voimakkuudessa menettää, ulottuvuuksissa voittaa. Silkkaa mahtavuutta. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 6). Whisky Magazine 91/100 (Dave Broom), 89/100 (Martine Nouet).

BenRiach 18 yo Albariza 46%

Alkuvuoden 2015 uutuutena BenRiach lanseerasi ex-Pedro Ximénez -viimeistellyn Albarizan, johon on käytetty turpeistettua mallasta. Eli jossain Solsticen tyylisessä maastossa liikutaan, mutta PX-kierteellä.

BenRiach 18 yo Albariza

(46%, OB, 2015, Peated, PX Finish, 3886 bts., 70 cl)

Tuoksu: Luumuinen ja nahkainen, rasvainen ja siirappinen, varsin turpeinen. Tervaa ja salmiakkia. Suklaata, kahvinpapuja, joulukakkua, piparkakun maustelientä. Yrttisyyttä, hiukan maltaisuutta. Kuivattuja sekahedelmiä, taatelia. Pekonia, kuivaa lihaisuutta. Varsin tummasävyinen yleisilme. Vesilisä tuo omenaa ja raikkaampaa hedelmäisyyttä mukaan.

Maku: Luumua ja viikunaa, runsasta turpeisuutta, salmiakkia ja tervaa. Runsas paletti. Miellyttävän rasvainen suutuntuma, melko raskas kaikkineen. Tiettyä koneöljymäisyyttä. Siirappinen ja sekahedelmäinen makeus kohtaa nopeasti hapahkon kahvisuuden ja mausteisen tammisuuden, joka kuivahtaa kunnolla. Jälkimaku on tumman yrttinen ja varsin hapan, osittain karvas – tämän viskin heikoin lenkki. Luumu ja rusina ovat mukana, mutta ylikypsät hedelmät tuntuvat todella ylikypsiltä. Tiettyä tunkkaisuutta ja kireyttä. Kahvisuutta, tummaa suklaata, tammea. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä on tälle hyvästä, hedelmäisyys aukeaa ja jälkimakukin rauhoittuu.

Arvio: Raskas ja runsas BenRiach, joka ei aivan lunasta odotuksia. Perusmaku silti miellyttää. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

Auchentoshan 18 yo 43%

Auchentoshanin 18-vuotias on kypsynyt täysin ex-bourbonissa. Sen pitäisi kaiketi edustaa jonkinlaista ”luonnollista”. Maistan ilman odotuksia.

Auchentoshan 18 yo

(43%, OB, +/- 2012, American Bourbon Oak Casks, 5 cl miniature)

Tuoksu: Omenainen, vaniljainen ja yrttisen raikas. Kermatoffeeta, mehiläisvahaa, tammisuutta. Piparminttua (Polka-karkkeja), appelsiinimehua, pehmeää sitruunavaahtoa. Maltaisuus tuo hiukan happamuutta, tammessa on mausteista terävyyttä. Silti varsin miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Omenaa, minttua ja varsin runsasta tammea heti kehissä. Yrttiteetä, tiettyä karvautta, mausteisuutta. Kanelia ja kardemummaa. Omena ja sitruksisuus tuovat hapokasta pirteyttä. Kiteinen toffee ja siirappisuus tulevat esiin makeudessa, joka on vielä korostuneempi kuin tuoksu antoi odottaa. Suutuntuma on vahamainen ja hetkellisesti jopa siirappinen, kunnes kevyt runko tulee esiin. Tammisuudessa on aavistuksen antiikkinen sävy, se on tässä parasta. Jälkimaku on varsin paahteinen ja tummasävyinen, tamminen ja kahvinen. Kovia toffeekarkkeja, tikkunekkua, briossia, vaniljaa, sokerisuutta, yrttisyyttä. Keskipitkä finaali.

Arvio: Myönteinen yllätys kaikin puolin. En osannut odottaa oikein mitään aiempien kokemusten perusteella. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 1). Whisky Magazine 73/100 (Dave Broom), 76/100 (Rob Allanson).

Bowmore Black Rock 40%

Black Rock oli Bowmoren uutuus tax free -myyntiin vuonna 2014 yhdessä White Sandsin ja Gold Reefin kanssa. Kuulemani mielipiteet eivät ole olleet mairittelevia, mutta maistetaan silti avoimin mielin.

Bowmore Black Rock

(40%, OB, 2014, Travel Retail Exclusive, Matured in sherry and bourbon casks, 100 cl)

Tuoksu: Nuorekkaan maltainen, luumuinen ja hiukan ummehtunut. Maltaisuus on tunkkaista sorttia, hiukan lenseää ja pahvista. Jokin metallinen, aavistuksen rikkinen vivahde. Ylikypsää sekahedelmää, omenaa, siirappia, paahtoleipää, jotain palanutta. Pehmeä savu, irrallinen sherry. Yllättävän epätasapainoinen.

Maku: Luumuinen, rusinainen, suklainen ja sekava. Hiukan herukkaista kirpeyttä ja vihreää omenaa, toisaalla siirappista sekahedelmää, jonkin verran kosteaa turvetta ja pehmeää savuisuutta, nuorta maltaisuutta ja taikinaisuutta. Suutuntuma on jossain määrin ohut, vaikka siirappinen makeus ja nuorekas tammi tuovat tähän sentään ryhtiä. Sherryisyys tuntuu irralliselta. Savumakkaraa ja paahtoleipää, edelleen jotain metallista (rautaa). Jälkimaku on suklainen, lakritsinen, aavistuksen tervainen. Piparkakkua, rusinaa, hapahkoa kahvisuutta. Ei erityisen pitkä finaali, jättää suuhun tanniinisen ja hiukan kitkerän maun.

Arvio: Varsin mitäänsanomaton esitys, sherry ei tunnu erityisen integroituneelta eikä kokonaisuus puhuttele. Hukassa on sekä tasapaino että sielu. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 86/100 (per 2). Smoke On The Water, ”Todella vaatimaton Bowmore”.

Neil M. Gunn: Whisky and Scotland

Skotlantilainen Neil M. Gunn (1891–1973) tunnettiin etevänä romaanikirjailijana, mutta vuonna 1935 hän teki jotain hiukan odottamatonta – julkaisi kirjan viskistä. Whisky and Scotland (George Routledge & Sons, 1935, myöhempi pokkaripainos Souvenir Press, 1988) on nykyäänkin yksi viskikirjallisuuden ylittämättömiä klassikoita.

Kirjailijana Gunn kuului 1920- ja 1930-luvuilla vaikuttaneen skotlantilaisen renessanssin edustajiin, ja ajattelijana mies yhdisti varsin omaperäisesti nationalismin ja sosialismin. Ennen romaanikirjailijan uraansa Gunn toimii Glen Mhorin tislaamolla tullimiehen tehtävissä, viskitermein oli siis siellä Excise Officerina. Tullimieskollega Maurice Walsh kannusti Gunnia kirjoittamaan, ja aiheeksi päätyi myös viski – olihan Gunn työskennellyt pitkään sen parissa ja nähnyt paljon.

Tältä pohjalta tietenkin myös Whisky and Scotland möyrii voimalla kansallistunteen, Skotlannin kyläyhteisöjen ja etenkin Ison-Britannian kruunun kritisoinnin parissa. Kirja on kaikkineen erinomainen läpileikkaus aikansa skotlantilaiseen tapaan ajatella viskistä ja kuluttaa sitä. Gunnin tunnettu viskisitaatti kuuluu näin:

Indeed, it may be said that until a man has had the luck to chance upon a perfectly matured, well-mannered whisky, he does not really know what whisky is.

Mikään suoraviivainen viskikirja ei tosiaankaan ole kyseessä. Tästä teoksesta on turha hakea tarkkaa kuvausta tislausprosessista, selvitystä tynnyrikypsytyksen ulottuvuuksista tai makukuvauksia eri tislaamoiden lopputuotteista. Itse viskille – käytännössä siis Skotlannin 1930-luvun alun tislaamopullotteille – Gunn säästää kyllä muutaman sivun teoksen lopusta, mutta siihen mennessä on kahlattu läpi jo pari sataa sivua Skotlannin kansanluonteen ilmentymismuotoja ja viskin käyttötapoja. Ja itse asiassa se on tässä juuri niin mehukasta.

Kirja alkaa Gunnin kirjailijakollegan Hugh MacDiarmidin pojan Michael Grieven esipuheella vuoden 1977 laitokseen. Jo siinä tulee esiin todellisten skotlantilaisten inho viskin ankaraa verotusta kohtaan – on nimittäin täysin kohtuutonta raskauttaa kansallisjuomaa poikkeuksellisen korkealla verotuksella. Gunnin oma teksti lähtee Uisgebeatha-luvusta liikkeelle, mutta etenee nopeasti täysin omille raiteilleen. (Gunn oli tosiaan tunnettu siitä, ettei äärimmäisestä kansallistunteesta huolimatta kirjoittanut gaelin kielellä vaan englanniksi.)

Gunn_Whisky_And_Scotland_002Kun kirjan ensimmäinen osa lyhyine historioineen on käyty läpi, tulee itse alkoholin vuoro: toinen osa on alaotsikoltaan The Spirit. Kohtalo ja perinne toistuvat Gunnin tekstissä vähintään usein. Yhden luvun nimi on peräti Why? – kuvastaa hyvin sitä henkeä, jolla kirjailija on liikenteessä. Gunnin suuriin ansioihin kuuluu nimenomaan kyseenalaistaminen. Tuntuu, ettei mikään olennainen jää kysymättä. Mukana on myös suoraviivaisesti nimetty luku Nationalism, eikä Gunn vähimmässäkään määrin tavalla peittele kansallishenkeä, jolla paukuttelee tekstiä menemään. Ja koska pelkkä Nationalism ei mitenkään riitä, mukana on myös luku, jonka nimi on Scottish Nationalism!

Kolmas osa on alaotsikoltaan viimein Whisky, mutta sekin alkaa heti viskin määrittelyllä ja paluulla historiaan. Brewing, Distilling, Maturing, Blending. Gunnin palo on Blending-luvun loppuhuipennuksessa vähintään intohimoista:

Yet my intentions are so simple: to cultivate our tastes and our barley patches, with reason and the help of science, so that we may enrich ourselves and the world. But ourselves first – in decency, in modesty. With publican’s whisky what it can be, how may I tell a Slav to weaken his vodka or a Teuton to put less gas in his beer? If we cut off the output of blatancy and carbonic acid, science and manners could put the world right in a week. Some day some small country may show how to set about it. I should like to think I knew the name of that country!

Käskepä teutoonia pistämään vähemmän kaasua kaljaansa! Viski on tosiaan ollut vielä 1900-luvun alkupuolellakin jotain hiukan toista kuin nämä nykyiset pullotteet; sen voi jokainen Edward Burnsin Bad Whiskyn lukenut muistaa.

Vihdoin päästään kirjan lopuksi lukuun, jonka otsikkona on kokeilevasti Some Single Whiskies. Siinä Gunn viittaa jatkuvasti George Saintsburyn teokseen Notes on a Cellar Book, joka oli ilmestynyt noin 12 vuotta aiemmin ja jossa englantilainen (!) kirjailija jakoi omia näkemyksiään skotlantilaisesta viskistä. Saintsbury on pitänyt viskikaapissaan aina vähintään yhden pullon Clynelishiä, Smithin Glenlivetiä, Glen Grantia, Taliskeria, Glendronachia ja jotain Islay-viskiä. Gunn harmittelee, ettei Saintsbury mainitse yhtään Campbeltownin viskiä, vaikka sellainen listaan ehdottomasti kuuluisi.

Gunn_Whisky_And_Scotland_003Gunn lähtee laajentamaan Saintsburyn listasta omaansa: mukaan kuuluvat noiden lisäksi ainakin Glenfiddich ja Strathisla, Glenmorangie, Dalmore, Glenburgie, Linkwood, Pulteney ja Highland Park. Etenkin Dalmorea Gunn ylistää vähintään Linkwoodin, Glenburgien, Ordin, Millburnin ja vastaavien tasoiseksi tuotteeksi. Lisäksi hän kuvailee kotipaikkansa Wickin omaa viskiä Pulteneya monisanaisesti:

I must say something of Pulteney – the whisky of my native county – Old Pulteney, as it was always called, though I have childhood memories of seeing it in a bottle perfectly white and certainly new. In those days it was potent stuff, consumed, I should say, on the quays of Wick more more for its effect than for its flavour! A very individual whisky, it was naturally disliked by some as ardently as it was praised by others. Whisky has its human parallel. It is not a machine-made article and has to be come upon as one comes upon a friend, and then treated with proper respect. When I got of an age to understand Old Pulteney, I could admire its quality when well matured, recognising in it some of the strong characteristics of the northern temperament. Though very pronounced in flavour, it was never quite so peaty as some of the Speyside stills, which occasionally err just a trifle in this respect, I think.

Gunn tarjoaa jälleen hyvän muistutuksen siitä, millaisia Speysiden viskit ovat aikanaan olleet, jos edes Old Pulteney ei ole pystynyt vastaavanlaiseen turpeisuuteen. Gunnin kirja päättyy An Economic Note -lukuun, jossa kirjailija vielä oikein kunnon pamflettihenkeen käskee esivaltaa lopettamaan viskin verotuksellisen diskriminaation ja kannustaa Ylämaiden ihmisiä pitämään oman traditionsa puolia kaikissa tilanteissa. Kirjan loppulauseet sisältävät vielä Gunnin iloisen julistuksen mukana pysyneille lukijoille:

And when I use wold whisky I can but hope that the reader who has followed this long and devious excursion may now have some faint glimmering of what I mean. I wish him (and her) the best, anyway!

Gunnista ei koskaan tullut varsinaista viskikirjailijaa – eihän sellaista genreä tuohon maailmanaikaan ollut kirjallisuudessa edes olemassa. Whisky and Scotlandin jälkeen hän julkaisi vuonna 1937 romaanin Highland River, josta tuli hänen fiktiotuotantonsa kiistaton kärkiteos. Viimeistään The Silver Darlings (1941) betonoi miehen maineen aikakautensa romaanikirjallisuuden parissa.

Whisky and Scotland kuitenkin jäi viskikirjojen yhdeksi peruskiveksi, jonka esseehenkisillä jalanjäljillä ovat kulkeneet myöhemmin niin Michael Jackson, Phillip Hills kuin Iain Banks. Klassikkoon on aina syytä palata.

Springbank 17 yo 1997/2015 Sherry Wood 52,3%

Alkuvuoden 2015 kovin Springbank-julkistus oli tämä täysin sherrykypsytetty 17-vuotias. Pullot myytiin monesta paikasta heti loppuun, mikä on tietysti osaksi myös vedätystä, koska markkinoille tuli yli 9 000 lestiä.

Iso osa pulloista on varmasti jemmassa viskikauppiaiden takahuoneissa, ja ne tulevat sieltä myyntiin vasta myöhemmin – tai ainakin sellainen fiilis minulla on. Kuplan aikana kaikki on sallittua.

Springbank 17 yo 1997/2015 Sherry Wood

(52,3%, OB, 4/1997–1/2015, 9120 bts., 70 cl)

Tuoksu: Karamellia ja koneöljyä, maltaisuutta ja hunajaisuutta. Minttua, raikasta yrttisyyttä, sen vastapainona siirappisuutta ja ylikypsiä sekahedelmiä. Ei silti mikään suuri sherrytuoksu, vaan kompleksinen kokonaisuus, jossa on myös varsin kuiva ja terävän turpeinen ulottuvuus. Tiettyä kovuutta tässä on. Tuhkaa, tammista mausteisuutta, sahanpurua. Vesilisä vapauttaa kevyitä, kukkaisia sävyjä.

Maku: Raskaan öljyinen ja hedelmäinen, varsin maltainen ja tammisen rouhea. Omenaa, jogurttirusinaa, hiukan lihaisuutta. Kuiva ja tuhkainen kovuus on läsnä, turpeinen ja terävä puoli. Suutuntuma on silti täynnä rasvaa, vaikka sherry ei tunnu erityisen vahvana. Tammisuus tuo sekä vaniljaista makeutta että valkopippuria ja potkua. Jälkimaku on suolainen ja raskas, tamminen, lakritsinen, turpeinen, sekahedelmäinen ja varsin pitkä – itse asiassa todella hieno. Vesilisällä minttuinen ja hunajainen puoli korostuu.

Arvio: Hienoon jälkimakuun huipentuva Springbank. Finaalin herkuttelussa tämän kuiva ja sekava puoli viimeistään unohtuvat. 88/100

Tomatin Decades 46%

Decades on Master Distiller Douglas Campbellin luomus: yksi hogshead vuodelta 1967 sekä erinäisiä butteja, hogsheadeja ja barreleita vuosilta 1976, 1984, 1990 ja 2005. Tuollaisen perusteella on melko vaikea luoda oikein mitään odotuksia, mutta yritystä on ainakin ollut.

Tomatin Decades

(46%, OB, NAS, 2011, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hunajaa, mehiläisvahaa, toffeeta. Hapokasta maltaisuutta, eucalyptusta, minttua. Miellyttävä havuisuus, pieni pähkinäisyys. Vaniljaa. Rusinainen vivahde, kuivattua aprikoosia, appelsiininkuorta. Vesilisä tarjoilee ruohoisuutta ja kukkaisuutta, entistä enemmän kermaista makeutta.

Maku: Hunajainen ja appelsiininen. Mielenkiintoisesti kerrostunut makean rusinaisuuden ja hapokkaan raikkauden yhdistelmä. Maltaisuus on pirteää ja yrttisyys raikasta, eucalyptus ja minttu etenkin. Hedelmäteetä, kermatoffeeta, kuivattuja sekahedelmiä, siirappia. Kermainen suutuntuma. Tammisuus on nättiä ja pehmeän mausteista, kuivaa ja mehiläisvahamaista. Jälkimaku on aluksi makean suklainen ja pähkinäinen, kunnes hedelmätee, vaniljaisuus ja paahteinen tammisuus alkavat nousta. Lakritsia, hunajaa, ruohoisuutta, limettiä, kurkkupastilleja. Varsin pitkä ja tyylikäs finaali. Vesilisä tuo esiin briossia ja sokerisuutta.

Arvio: Hiukan kerrostunut mutta silti oikein herkullinen Tomatin. Tällainen pirteän yrttisyyden ja vahamaisen makeuden yhdistelmä maistuu aina. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor 84/100 (per 10). Whisky Magazine 77/100 (Martine Nouet), 85/100 (Rob Allanson). Whiskynotes 89/100. Dramming 85/100.

Glen Moray Elgin Classic Port Cask Finish 40%

Uudet omistajat lanseerasivat vuonna 2014 Glen Moraylle Elgin Classic -sarjan. Joku voisi väittää, että viittaukset Elgin kaupunkiin ja klassisuuteen haiskahtavat markkinoinnilta – tislaamo on nykyään ranskalaisten omistuksessa.

Elgin Classic -sarjan osana hyllyihin saatiin myös tämä ex-portviinitynnyreissä kahdeksan kuukauden ajan viimeistelty viski. Nyt pudotetaan markkinointi mielestä pois ja keskitytään itse juomaan.

Glen Moray Elgin Classic Port Cask Finish

(40%, OB, NAS, 2015, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja kukkainen, roséeviinimäinen ja hiukan nahkainen. Vaahtokarkkimaista makeutta, tuoretta heinää, mausteista tammisuutta. Varsin nuoren oloinen, maltaisissa piirteissä myös hiukan kypsymätön. Punaherukkaa, vadelmaa, marjamehua. Kepeä vaikutelma.

Maku: Viskin vastine roséeviinille! Kepeän viininen ja marjaisa, jopa pirskahteleva olemus. Välittömästi miellyttävämpi kuin tuoksu, hedelmäinen makeus jättää raa’ahkon maltaisuuden lähes täysin taka-alalle. Mangoa, vesimelonia, mandariinia, vadelmamehua. Suutuntuma on kevyt ja varsin raikas. Jälkimaku on heinäinen ja maltainen, tammisen mausteinen ja vaniljainen. Kuivahtaa nopeasti, tanniinit ja vihreä tee tulevat reippaina mukaan. Finaali on lopuksi varsin puiseva ja paahteinen, eikä kestä kovinkaan pitkään.

Arvio: Hetkellisesti raikkaan roséeviinimäinen ja mukava, mutta silti pohjimmiltaan vielä varsin nuori ja maltaisuudessaan kypsymätön. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 90/100 (Joel Harrison), 88/100 (Annabel Meikle).

Deanston 1998/2013 Toasted Oak 56%

Deanston on myynyt Toasted Oakia pääosin suoraan tislaamolta, vaikka pulloja on toki näkynyt myös tislaamon ulkopuolella. Kolme erää on kai tähän mennessä saatu ulos.

Reseptinä on kypsyttää viskiä ensin yhdeksän vuotta uudelleenhiilletyissä (re-charred) ex-bourbontynnyreissä ja sen jälkeen kuusi vuotta entisissä viskitynnyreissä (”ex-whisky”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan). Väri on ainakin tumma.

Deanston 1998/2013 Toasted Oak

(56%, OB, 1998–2013, 313 bts., 70 cl)

Tuoksu: Luumua ja rusinaa oikein kunnolla. Kanelia ja leivosmaisuutta, vaniljaa, maapähkinävoita, joulukakkua, kuivattuja sekahedelmiä, siirappisuutta. Maltainen puraisu kaiken makeuden keskellä, yrttisyyttä ja tammista ryhtiä. Fariinisokeria, mokkanahkaa, kahvisuutta. Vesilisä korostaa karamellista makeutta ja leikkaa tammista mausteisuutta.

Maku: Luumuinen ja pehmeä, rusinaa ja suklaata. Karamellinen ja siirappinen makeus kohtaa kahvisen ja yrttisen karvauden – toimii hyvin. Runko ei ole kovin raskas, mutta silti suklainen makeus ja tamminen mausteisuus kantavat hienosti. Maltaisuus, heinäisyys ja paahtoleipä tekevät tästä poikkeavan; kyseessä ei ole mikään sherrymonsteri, vaikka elementit hetkellisesti sitä muistuttavatkin. Jälkimaku on makean tamminen ja mausteinen, erittäin ryhdikäs ja vähintään keskipitkä. Kanelia, joulukakkua, luumua, suklaata, siirappia, pähkinää. Nam. Vesilisä tuo vaniljaa ja leivosmaisuutta, selviä bourbonelementtejä lisää esiin.

Arvio: Parasta maistamaani Deanstonia tähän mennessä. Hyvää! 87/100

Talisker 175th Anniversary 45,8%

Talisker julkaisi tällaisen synttäripullotteen vuonna 2005, kun tislaamotoimintaa tuli kunnioitettavat 175 vuotta täyteen.

Talisker 175th Anniversary

(45,8%, OB, NAS, 2005, 60000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen turpeisuus on selvästi esillä. Savuinen ja varsin tamminen, paahteinen. Vaniljakastiketta, hunajaa, pehmeää uunijuuresta, siirappia. Runsas mausteisuus, roteva pippuri etunenässä. Hiukan salmiakkia, tuhkaa, suolaisuutta. Vesilisä tuo esiin hiukan nuorekasta maltaisuutta.

Maku: Savuinen ja rasvainen, vaniljainen ja hiukan juuresmainen. Suolaa, merilevää, merellisyyttä. Yllättävän kevyt runko, todella pehmeä suutuntuma. Hedelmäisyyttä, herukkaisuutta, sitrusmaisuutta, salmiakkia. Jälkimaku on täynnä sitruunalakritsia, suolaisuutta, salmiakkia ja tervaa, mustapippuria – hyvin kepeässä muodossa. Keskipitkä ja varsin kaunis finaali. Vesilisä pehmentää yleisilmettä tuntuvasti, tuo esiin juuresmaisia ja pehmeän hedelmäsosemaisia piirteitä.

Arvio: Mukavan ulotteikas mutta yllättävän kevyt kokonaisuus. Toki erittäin maistuva kaikin puolin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 20). Dramming 87/100.