Perjantaina 30.9.2016 olimme saaneet täyden annoksen Lagavulinia, kun lähdimme puoli yhdeltä kävelemään Ardbegille.

Laitoimme aurinkolasit silmille ja lähdimme tallustelemaan Kildalton Roadia itään. Autotien viereen oli rakennettu ihan erillinen kävelytie, jota pitkin pääsi suoraan Ardbegille. Kuljimme sitä pitkin kuin kuninkaat.

Oli täysin epätodellista nähdä Ardbegin tulevan vähitellen näkyviin rannasta. Pagodat loistivat auringossa, lampaat kulkivat niityllä, keli tuntui lämpimältä ja komealta kaikin puolin.

Ardbegin pihalla kaikki näytti valtavan suurelta ja sliipatulta. Ranskalaisten samppanja- ja luksuslaukkumiljoonat kiilsivät ympärillä. Otimme valokuvia ja ihmettelimme tunnelmaa, ennen kuin astelimme sisään Old Kiln Caféhen. Ajatuksena oli syödä siellä lounas.

Kahvilassa Jackie Thomson palveli meitä kovassa kiireessä. Kaikki pöydät olivat lopulta varattuja, meteli melkoinen. Päädyimme pääsalin sijaan baarin puolelle syömään, ja sekin tila täyttyi nopeasti ihmisistä. Ihmettelimme ulkona sisäpihalla näkyvää maisemaa, täysin puhdasta ja viimeisen päälle laitettua tislaamoympäristöä.

Kahvilassa ystäväni söi Cheese Macaroni -annoksen, joka on jonkinlainen paikallinen erikoisuus – ilmeisesti hyvää oli. Otin itse Argyll Steak Pien, joka oli maukas mutta konseptiltaan tavanomaisempi annos. Oluet juotiin kyytipojaksi ja lopuksi otettiin vielä kahvitkin. Tuntui kuin olisi ollut lomalla.

Vähän ennen kahta siirryimme tislaamokaupan puolelle. Hyllyissä nähtiin vinot pinot uutta Ardbeg Twenty Onea ja rivikaupalla Supernova SN2015 -pulloja sekä paljon kaikkea vähän tavanomaisempaakin. Kassalta saimme ostaa liput kierrokselle, joka oli jälleen varattu etukäteen.

Kahden ja puolen tunnin mittainen Deconstructing The Dram piti sisällään sekä kierroksen että tastingin. Hintaa sillä oli 40 puntaa, ja tuolla hinnalla saatiin oikeat kultatiketitkin vielä käteen.

Noin 25-vuotiaan oloinen Ross tuli hakemaan meidät kierrokselle vähän kahden jälkeen. Meitä oli kymmenkunta, muutama saksalainen, pari jenkkiä, kaksi edinburghilaista ja me kaksi suomalaista.

Ross aloitti melko pitkällä, noin puolen tunnin historialuennolla mallastamon päätyhuoneessa. Saimme selonteon myös turvesavuisen viskin kemiallisista yhdisteistä ja siitä, millaista kisaa ppm-luvuilla oli käyty erään toisen tislaamon kanssa.

Luentohuoneesta noustiin yläkertaan, jossa kamerat piti laittaa pois. Ranskalaisilla omistajilla oli tällainen fiksaatio, ettei kuvauksen kanssa saanut ottaa paloturvallisuusriskiä. Itse muistin aiemmin kohdanneeni yhtä ehdottoman kuvauskiellon vain Dalmorella.

Kierros paljasti, että Ardbeg oli fyysisesti pienempi tislaamo kuin miltä se henkisellä tasolla tuntuu. Tislaimia oli todella vain kaksi, ja vaikka ne olivat hyvän kokoisia, täydellä kapasiteetilla ajaminen ei tosiaan tuota kuin sen 1,2 miljoonaa litraa alkoholia vuodessa. Muistiin jäi myös, että Ardbeg on yksi harvoista tislaamoista, joilla on Robert Boby Mill tavallisemman Porteuksen sijaan.

Käymisastioista päästiin nuuhkimaan vierrettä ja maistamaan yhtä niistä, varsin valmiin oloista ja erittäin savuista ja makeaa lientä. Washbackien välistä ikkunasta näkyi aurinkoinen iltapäivä ja vaahtopäitä pärskivä meri. Sieltä kuljettiin tislauspannujen kautta ulos laiturille, jossa Ross korkkasi pullon Dark Covea ja kaatoi kaikille siivut. Aurinko paistoi, kun nostimme maljat Ardbegille.

Rannasta kävelimme pihan poikki Ardbegin Warehouse 3:een, johon Ross oli kattanut mielenkiintoisen setin. Pääsimme maistamaan viskit, joista tunnetuimmat Ardbegit rakennetaan – siitä siis kierroksen nimi, Deconstructing The Dram.

Ensin maistettiin kaksi bourbonkypsytettyä viskiä, joista rakennetaan Ardbeg Ten. Ensimmäinen viski oli vuodelta 2006, peräisin tynnyristä 1960 ja alkoholiprosenteiltaan 56,7%. Kyseessä oli first fill bourbon, ja sen kyllä huomasi. Tammi oli erittäin aktiivista ja viskin makean banaaninen puoli puski vahvasti pintaan.

Toinen kymppivuotiaan rakennusosa oli peräisin refill bourbon barrelista. Se oli tislattu vuonna 2004, tynnyri oli numeroltaan 1213 ja voltit olivat tasolla 56,6%. Refillin ja first fillin eron huomasi välittömästi. Sävy oli refillissä paljon kuivempi, ja samalla tietty merellinen purevuus oli noussut pintaan. Hyviä viskejä nämä kumpikin kyllä olivat.

Tenin ainesosien jälkeen katsottiin, miten Ardbeg Uigeadail syntyy. Käytännössä se rakennetaan sekoittamalla bourbonkypsytettyä ja sherrykypsytettyä keskenään. Tällä kertaa sherrysample oli vuodelta 2005, peräisin tynnyristä 1322 ja voimakkuudeltaan 57,6%. Viski oli tummaa ja voimakasta tavaraa, aivan priimaa. Harmi, että Rossin näytepullossa oli niin vähän jäljellä – saimme tätä herkkua kaikkein pienimmät siivut.

Viimeisenä viskinä purettiin osiin Ardbeg Corryvreckan, joka vastaavasti rakentuu bourbonkypsytetystä ja ranskalaisessa tammessa kypsyneestä viskistä. Näytepullo oli vuodelta 2005, tynnyri oli 4586 ja voltit 55,6%. Upeaa viskiä oli sekin, mutta jakoi selvästi eniten mielipiteitä kaikista maistetuista näytteistä. Muutaman mielestä tanniineja oli liikaa ja pippurisuus tuntui liian vahvalta, mutta omaan suuhuni sekin kyllä toimi todella hyvin. Upeaa viskiä.

Tämän yltäkylläisen setin jälkeen saimme nauttia vielä 4,5-litraisista jättipulloista haluamaamme viskiä. Tarjolla oli Supernova SN2015, Alligatorin Committee Release, Galileo, Auriverdes ja Ardbog. Mielessä kävi, että olisin voinut vaihtaa niistä minkä tahansa lasilliseen Ardbegin new makea, mutta se jäi kokematta.

Otin tarjotuista vaihtoehdoista lopulta Supernovaa, ystäväni nautti lasillisen Alligatoria. Jälkimmäinen vei siitä kaksikosta voiton. Saksalaiset alkoivat höpistä jo ”halligallista”, mikä on tiettävästi Ruhrin alueen saksalaisten tapa puhua juovukkeeseen hankkiutumisesta, ’halligalli machen’.

Varastosetin aikana ulkona satoi hetken aikaa lujasti vettä, mutta kun pääsimme ulos, sade oli lakannut. Kävelimme tislaamokauppaan ja tuliaisten kanssa suoraan minibussiin, joka kuskimme oli pysäköinyt pihalle varttia vaille viisi.

Saimme taas vauhdikkaan autokyydin Bowmoreen, keli oli edelleen upea. Hotellihuoneessa odotti Bowmoren kassi, jossa oli kaksi pulloa Stillman’s Selectionia ja kuitti. Hehkutimme saalista kiitollisina, fiilistelimme pulloja ja juhlimme suurta voittoa.

Puoli kuuden jälkeen olimme jo Bowmoren laiturilla katsomassa maisemia, kun keli oli kerrankin kääntynyt upeaksi. Sadekuuro oli juuri ylittänyt Loch Indaalin ja liikkunut Bridgendin suuntaan. Sen jäljiltä näimme upean sateenkaaren, joka ulottui Loch Indaalin rannalta rannalle.

Viimeisen illan kunniaksi söimme vielä Lochside Hotelissa erinomaisen illallisen ja pakkasimme tavarat. Seuraavana aamuna olisi lähdön aika. Islay oli jäämässä lopullisesti taakse, kolme upeaa päivää oli koettu paratiisisaarella. Enää olisi jäljellä viikonloppu Glasgow’ssa.