Ardbeg

Gavin D. Smith & Graeme Wallace: Ardbeg. A Peaty Provenance

Ardbegin vaiheista kertova kirja ilmestyi jo kuusi vuotta sitten, mutta kun en napannut teosta ajoissa itselleni, hankinnan kanssa piti nähdä vähän enemmän vaivaa. Lopulta Ardbeg. A Peaty Provenance (GW Publishing, 2008) kuitenkin löytyi – ja tuli myös luettua.

Ardbegin vaiheet ovat mielenkiintoiset, ja tarinan vaikeuksien kautta voittoon -rakenne on tietysti kirjan muodolle otollinen: dramaturgia toimii kuin itsestään. Lisäksi Ardbegin matkan varrelle on sattunut melkoinen määrä erikoislaatuisia persoonallisuuksia, joista Gavin D. Smith ammentaa kiitettävän määrän anekdootteja.

Graeme Wallacen valokuvat herkuttelevat tislaamon yksityiskohdilla, tynnyreillä ja pulloilla. Myös tislaamossa kirjan julkaisun aikaan työskennellyt henkilökunta esiintyy koko sivun valokuvissa. Mikä muu toimiala käyttää jokaisen rividuunarin esittelemiseen koko sivun potretin ja kirjoitetun elämäntarinan, jossa selitetään kaikki lempinimen taustoja myöten? Tavallaan ymmärrän myös niitä ihmisiä, joita Ardbegin kultinrakennus avoimesti ärsyttää. Fetissiesineiden, niiden tuottamisen ja tekijöiden ympärillä leijuu niin paljon tähtipölyä, ettei kaikki tunnu aina ihan todelliselta.

Itse kyllä arvostan suuresti Ardbegin viskejä, tislaamon tarinaa ja huolella rakennettua brändiä. Niin kuin Smith kirjoittaa, markkinoinnin ytimessä on ollut sitouttaminen, lupauksista on pidetty kiinni ja yksittäistä kuluttajaa – siis Ardbeg-komitean jäsentä – on kuultu. Lisäksi Ardbeg on hyödyntänyt nokkelasti itseironiaa ja suoranaista hauskuutta. Oma suosikkini telkkariin tehdyistä viskimainoksista on nimenomaan Ardbeg Alligatorin tv-spotti.

Ardbeg. A Peaty Provenance alkaa selvittää tislaamon turpeista alkuperää aina historian alkuhämäristä saakka. Smith esittää ohimennen jopa järkeenkäyvän arvion siitä, miten 1700-luvun lopussa laittomasti tislatut viskit olivat todennäköisesti laadukkaampia kuin lailliset. Miksi muuten kellään olisi ollut kiire hankkia tislauslupa? Luvattomasti tislatut kävivät kaupaksi muutenkin.

Ardbegin tarina yhtiönä alkoi John MacDougallin vuonna 1815 saamasta tislausluvasta. Ardbegiä pyörittävä Alexander MacDougall & Co kehittyi muun muassa epäkelvon Colin Elliott Hayn johdolla niin, että omistajayhtiö muutettiin Ardbeg Distillery Ltd:ksi 5.1.1959. Samalla The Distillers Company Ltd (DCL) ja Hiram Walker lisäsivät omistustaan yhtiöstä.

Smith_Ardbeg_A_Peaty_Provenance_002Lopulta koko Ardbeg siirtyi Hiram Walkerille 22.12.1976. Alkoi kokeilujen aika, joka kuitenkin päättyi 25.3.1981 tislaamon sulkemiseen. Viskijärvi oli kasvanut niin suureksi, etteivät markkinat enää vetäneet. Ardbegin 80-luku oli surumielinen, kun Hiram Walker joutui vihamielisen valtauksen kohteeksi ja lopulta luopumaan myös Ardbegistä. Tislaamo siirtyi vuonna 1987 Allied Lyonsille noin miljoonan punnan hinnalla. Tuotanto alkoi uudelleen lokakuussa 1989.

Ardbegin 1990-luvun ensimmäinen puolikas oli erikoinen, koska Allied Distillers Ltd osti heti tammikuussa 1990 Whitbread & Co Ltd:n, joka omisti Laphroaigin. Iain Henderson oli juuri nimitetty Laphroaigin johtoon, ja hän korvasi pian Don Raittin myös Ardbegin tislaamon vetäjänä. Tilanne oli kuitenkin Ardbegille vaikea, koska sille ei löytynyt yhtiöstä luontevaa paikkaa. Vuosina 1991–1995 tislaamo toimi vain noin kolmanneksella kapasiteetistaan. Heinäkuussa 1996 Allied sulki Ardbegin.

Ardbegin myyntiprosessi oli omanlaisensa ooppera. Mark Reynier tuntuu kirjassa edelleen hiukan katkeralta siitä, ettei saanut Ardbegiä. Myöhemmin Reynier otti menetyksestä osan takaisin Bruichladdichin johdossa, mutta Ardbeg meni Glenmorangielle helmikuussa 1997 seitsemällä miljoonalla punnalla.

Tuotanto alkoi uudestaan 20.6.1997, mutta käytännössä suuri osa ensimmäisestä toimintavuodesta meni korjaus- ja kunnostustöissä. Ed Dodson tuli Glen Morayn tislaamolta laittamaan homman liikkeelle. Kun Ed oli työnsä tehnyt, remmiin tuli Stuart Thomson. Vaimonsa Jackien kanssa he tekivät huiman työn Ardbegin nostamisessa uuteen kukoistukseen. Kuuluisa Old Kiln Café avattiin 1998. Stuart Thomson lähti yhtiöstä elokuussa 2006, ja tilalle tuli Juran tislaamosta Mickey Heads, joka johtaa Ardbegin operatiivista toimintaa edelleen. Bill Lumsdenin roolia ei kuvata kirjassa kovin tarkasti, mutta selväksi käy, että kaikki suuret päätökset menevät hänen kauttaan.

Smith_Ardbeg_A_Peaty_Provenance_003Ardbegin henkilökuntaa esitelläänkin sitten yli kahdenkymmenen sivun verran. Ja sen jälkeen käydään läpi tislausprosessi, sen muutokset ja erityispiirteet. Turpeistus on tietysti keskeistä, sen tasot ja muutokset. Huomiota saa myös tislauspannun kuuluisa suodatin (purifier), joka tiettävästi tuo tisleeseen lisää makeutta, hedelmäisyyttä, kukkaisuutta ja kompleksisuutta – eli kaikkea hyvää, mitä kuvitella saattaa.

Vuonna 2008 saatavana ollutta tuotantoa tarkastellaan kirjassa erityisellä tarkkuudella. Tislaamon vierailukokemusta ja markkinointia käydään myös läpi antaumuksella – Jackie Thomsonin rooli on ollut valtava, mitä tarinoihin tulee. Mukaan mahtuu myös suomalaisen Jarkko Nikkasen omakohtainen kertomus ensikäynnistä Ardbegin tislaamolla. Nikkanen on tullut sen jälkeen tunnetuksi Ardbegin brand ambassadorina, Viskin Ystävien Seuran puheenjohtajana, viskikirjoittajana ja monien viskikirjojen suomennosten tarkistajana.

Nikkanen on Ardbeg-kirjassa hyvässä seurassa. Hänen lisäkseen Ardbeg-suhdettaan avaavat muun muassa The Whisky Exchangen omistaja Sukhinder Singh, hollantilainen pullottajaguru Han Van Wees sekä maailman tunnetuin Ardbeg-keräilijä, belgialainen Geert Bero.

Beron näkemykset ja maistelunuotit ovat esillä myös pullote-esittelyissä Bill Lumsdenin rinnalla. Kirjassa on siltä osin myös hienoa suoraselkäisyyttä: Bero saa myös haukkua pullotteita, joista ei ole pitänyt. ”Disappointing. I get quite a strong rum flavour from it – almost as though it has been in a rum cask at some point?” Bero kommentoi vuonna 2005 julkaistua ja huiman arvokasta Ardbeg 1965 -pullotetta. Hauska kontrasti syntyy, kun kommenttia ennen voi lukea Bill Lumsdenin paneutuneen arvion viskiharvinaisuudesta.

Ardbeg. A Peaty Provenance dokumentoi mahtavan palan viskihistoriaa. Jos kritiikkiä kehtaa esittää, olisin toivonut teokselle tasokkaampaa graafista suunnittelua – etenkin, kun Ardbegin graafinen ilme on muuten niin tyylikäs. Osa kirjan heikkolaatuisista kuvista olisi ollut järkevää jättää kokonaan pois tai laittaa pienemmässä koossa, ehkä toonattuna tai muuten korostetusti käsiteltynä. Monet mustavalkoisetkin kuvat ovat vailla kunnon kontrastia. Toisaalta mukaan on otettu auki taiteltavia panoraamakuvia, jotka ovat erittäin näyttäviä. Kuvien keskinäiset laatuerot ovat joka tapauksessa kohtuuttoman suuria.

Smith_Ardbeg_A_Peaty_Provenance_004Pahinta ovat kuitenkin tekstiaukeamat – ne ovat sanalla sanoen kammottavia. Liian suuri kirjasinkoko, liian pienet marginaalit, kelvottomat nostot ja perusteeton kaksipalstaisuus tekevät lukemisen työlääksi. Miksei tekstiä ja kuvia ole saatu toimimaan yhteen? Mikäli on kyse siitä, että osalle painoarkeista ei ole haluttu maksaa kallista neliväripainatusta, tällainenkaan ei ole mikään moderni ratkaisu. Että on jätetty kaikki kuvat omiin, yltiöpäisiin kuvaliitteisiinsä.

Jos lopputulosta vertaa upeasti taitettuun Glenfarclas-historiikkiin, Ardbeg-teos jää visuaalisesti todella kauas. Mutta ei se sinänsä tarinaa himmennä. Ulkoisilta mitoiltaan ja kansiltaan Ardbeg-teos on toki jykevä ja komea.

Ardbeg Auriverdes 49,9%

On vaikea tarttua viskiin, jota on hypetetty yli oman tarpeen. Olin pitkään sitä mieltä, ettei Ardbeg Auriverdesin tarvitse kiinnostaa minua ollenkaan. Mutta lopulta halusin kuitenkin maistaa sen, kun tuli tilaisuus.

Futisteemaan nivottu Auriverdes on siis kädenojennus jalkapallon MM-kisoille: kultainen (auri) viski ja vihreä (verde) pullo ovat synkassa Brasilian maajoukkueen värien kanssa.

Viski on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä, joiden päädyt ovat paahdettua uutta tammea.

Ardbeg Auriverdes

(49,9%, OB, 2014, Limited Edition, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen ja tervainen, suolainen ja turpeinen. Salmiakkia, sammutettua nuotiota, makeaa tammisuutta, vaniljaa, sitruksisuutta, savumakkaraa, kuivattuja hedelmiä (aprikoosia). Hyvä balanssi makean ja suolaisen suhteen. Yrttisyys on houkuttelevaa, löytyy basilikaa ja rosmariinia ainakin. Ja samalla maitokahvimaista makeutta. Vesilisä tuo maanläheisyyttä ja tiettyä ruohoisuutta.

Maku: Turpeinen ja miellyttävä, ei yltiöpäisen savuinen. Vaniljan makeus on heti läsnä, samoin savumakkaran tietty imelyys ja kuivatut hedelmät. Niitä leikkaa tyylikkäästi salmiakkisuus ja tervaisuus. Tiettyä rasvaisuutta suutuntumassa, tämä sopisi varmaan savulohen kaveriksi. Taustalla pientä karvautta, tummaa paahtoa, kaakaota (Van Houten), tummaa suklaata. Jälkimaku alkaa vaniljaisena ja savuisena, syvenee yrttiseksi ja kahviseksi, lihaisaksi ja hienoksi. Vesilisä tuo sitruksisuutta mutta ei ole mitenkään välttämätön.

Arvio: Erinomainen esitys, tasapainoinen ja herkullinen. Nousee omissa merkinnöissäni Alligatorin tasolle, kevyesti ohi epätasapainoisen Galileon ja sekavan Ardbogin. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hyvä viski”.

Ardbeg 10 yo ’Mor’ Second Edition 46%

Nyt on iso viski käsissä! ’Mor’ tarkoittaa suurta: Ardbeg Mor saapuu 4,5 litran pullossa. Yksi pullo täyttää siis sujuvasti koko perusjantterin viskikaapin.

Morin ensimmäinen versio vuonna 2007 oli tynnyrivahvuinen, tämä kakkosversio nyt vain 46%. Vierellä on peruskymppi verrokkina.

Ardbeg 10 yo ’Mor’ Second Edition

(46%, OB, 2008, 2nd edition, 450 cl)

Tuoksu: Savuinen, vaniljainen ja turpeinen. Lääkemäinen, antiseptisiä aineita ja jodia. Suolaa, hiilisavua, tuhkaa. Turve on märkää ja savuista, fiilis lämmin ja melko makea. Rinnakkain tässä ei ole huomattavaa eroa peruskymppiin. Sitruunaa, märkää köyttä, laiturinlankkuja, tammisuutta. Oikein herkullinen esitys.

Maku: Sitruksinen, vaniljainen ja savuinen. Makea, paksu turpeisuus, lempeä lääkemäisyys. Miellyttävä, makean vaniljainen ja herkullisen sitruunainen. Salmiakkijauhetta ja suolaisuutta. Suutuntuma on rasvainen ja pehmeä, tekstuuri melko väljä ja rauhallinen. Rinnakkainmaistelussa 10 yo Ten Batch No. L11 on tätä robustimpi, tervaisempi ja terävämpi – siinä on enemmän hyökkäävyyttä ja mausteisuutta. Jälkimaku tässä on hunajainen, makean tamminen ja lakritsinen. Vaniljaa, sitruunaa, hunajaa, suolaisuutta. Keskipitkässä finaalissa makea turvesavu, pehmeä tuhkaisuus ja hunajaisuus ovat mukavasti tasapainossa.

Arvio: Pienen pykälän peruskymppiä miedompi, mutta silti oivallinen savupommi. 85/100

Ardbeg 1998/2006 Still Young 56,2%

Kun Glenmorangie osti Ardbegin ja tislaamon toiminta alkoi uudelleen, alkoi myös uusien tuotteiden rakentelu. Ensin Ardbeg Committee sai maistettavakseen Very Young for Discussion -pullotteen, josta tehtiin lopulta komitean hyväksymä Very Young.

Sen jälkeen tuli noin kahdeksanvuotias Still Young, noin yhdeksänvuotias Almost There ja lopulta noin kymmenen vuoden ikäinen Renaissance. Siltä pohjalta syntyi siis nykyinen Ardbeg Ten.

Nyt lasissa tuota Still Youngia.

Ardbeg 1998/2006 Still Young

(56,2%, OB, 1998–2006, 2nd Release, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, lihaisa, oikein klassinen bourbonkypsytetty mallasviski. Tuhkainen, hiilisavuinen.

Maku: Hiilisavuinen, tuhkainen, hiukan ohut. Mieto lihaisuus, kirkas maltaisuus, jopa jyväisyys. Jälkimaku on tuhkainen, hiilinen, hiukan kova. Hunajaa löytyy vasta aivan lopuksi.

Arvio: Ihan hyvä rakentelu kohti kymppiä, mutta silti aika kovapintainen. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 21).

Ardbeg 10 yo Ten 46%

Ardbeg Ten on moderni klassikko, jonka pariin tulee palattua aika ajoin. Pulloista löytyvät batch-numeroinnit eli nuo kuuluisat L-koodit auttavat hiukan hahmottamaan, minkä ajankohdan tuotteesta on kyse.

Toisaalta massatuotteiden batch-numeroinneille voi aina myös naureskella, koska tuotantomäärät ovat niin suuret. Mutta joka tapauksessa nyt kädessä on puolikkaaseen pulloon pakattu L11-versio.

Ardbeg 10 yo Ten

(46%, OB, +/- 2013, Batch No. L11, Bottle No. 207 21:54 BB, 35 cl)

Tuoksu: Tervainen ja tuhkainen. Todella paljon kuivaa hiilisavua. Turve tuntuu vahvana, samoin lääkemäisyys. Greippiä, sitruunaa, tuoretta ananasta. Vaniljaisuus ja hunaja pehmentävät vaikutelmaa. Salmiakkijauhe ja suolaisuus ovat selviä, jodia ja antiseptisiä aineita löytyy. Vahva ja terävä kokonaisuus.

Maku: Suutuntuma on rasvainen, ja sen takia ensimaku tulee viiveellä. Tuhkaisuus, hiilisavu, salmiakki ja suola tuntuvat voimakkailta, vaniljainen makeus on vaimeampaa kuin tuoksussa. Sitruunaa, ananasta. Tekstuuri on hiukan sekava, body alun iskun jälkeen odotuksia kevyempi. Keskivaiheilla maku tuntuu jopa ontolta, kunnes savu palaa takaisin. Jälkimaku tulee voimakkaana, makean tammisena ja vaniljaisena, kunnes terva herää. Loppuliuku on salmiakin ja hunajan vuoropuhelua, suolaista voita ja sitruunanmehua.

Arvio: Voimakas ja kompromissiton bourbonkypsytetty savupommi, joskin nuori vielä. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Dramming 84/100.

Ardbeg Corryvreckan (2013) 57,1%

Olen maistanut Corryvreckania monta kertaa monessa yhteydessä, mutta en ole koskaan tehnyt varsinaisia maistelunuotteja. Nyt on aika korjata tilanne.

Corryvreckan lanseerattiin vuonna 2008, ja sen nimi viittaa Islayn salmessa olevaan suureen vesipyörteeseen. Itse viskikin on melkoinen pyörre erilaisilla kypsytyksillä varustettuja viskejä.

Huomattava osa viskistä on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (first fill), kun taas osa on peräisin ranskalaisista tammitynnyreistä. Corry-pullotteet sisältävät pääosin noin 11–12-vuotiaita viskejä – osin hiukan nuorempia ja vanhempiakin. Ota siitä nyt sitten selvää.

Ardbeg Corryvreckan

(57,1%, OB, NAS, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Makea, tervainen ja savuinen. Lihaisa turve, karamellipossua ja nuotiohiillos. Toffeefudgea, rusinoita, akaasiahunajaa, Tervaleijona-pastilleja. Suolaa ja merilevää, yskänlääkkeen makea vivahde. Siirapin ja merisuolan ystävyys. Upea! Vesilisällä paljastuu hedelmiä: appelsiinia, mangoa, sitruunaa.

Maku: Pistelee suussa pahaenteisesti mutta aukeaa jumalaisella tavalla. Hunajainen makeus tulee tervaisen savun kyydissä, merellinen suola löytyy siirapin sisältä. Loistava tasapaino. Erittäin juotavaa myös ilman vesilisää. Löytyy tervaleijonaa, chiliä, tammea, viinimäisyyttä. Loppua kohden maku jalostuu ja monipuolistuu: tervaa, salmiakkia, makeaa jälkiruokaviiniä, toffeeta. Wow. Vesilisällä sitruksisuus nousee.

Arvio: On vaikea sanoa, kumpi on parempaa, tämä vai Uigeadail. Tämä on kyllä loistava. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 88/100Dramming 86/100Whisky Monitor Database 90/100 (per 2).

Ardbeg Uigeadail (L11) 54,2%

Ardbegin ikämerkitsemätön Uigeadail on kerännyt ylistystä lanseerauksestaan saakka. Ex-bourbonissa ja ex-sherryssä kypsyneitä viskejä yhdistelevä savupommi ei näytä jättävän ketään kylmäksi.

Ardbeg Uigeadail (L11)

(54,2%, OB, NAS, Bottled 18.8.2011, Batch L11 230, 70 cl)

Tuoksu: Salmiakkia, lääkemäinen terävyys. Vahvasti savua, turvetta ja tervaa. Vaniljaa, hunajaa. Nuotiohiilloksen makea vivahde.

Maku: Ensin tuntuu kuin olisi laittanut väkevän tervaleijonan suuhun. Kuivasta tuntumasta huolimatta vesi herahtaa kielelle. Täyteläinen salmiakki väistyy, tilalle tulee pippurisuutta ja paahteisuutta, joka tuntuu kuitenkin erittäin moniuloitteiselta. Jälkimakuna nousee lempeä makeus.

Arvio: Kiistaton huippuviski. Erittäin järeä turpeensavu muuttuu yhden suullisen aikana monimuotoiseksi ja vähitellen lempeäksi viskielämykseksi. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 3).