Bruichladdich

Matka Islaylle 2016: Varastotasting Bruichladdichilla

Ensimmäinen matkapäivämme 28.9.2016 Islaylla alkoi Laphroaigin tislaamolla, josta kuljettiin Bowmoressa sijaitsevan Lochside Hotelin kautta Bruichladdichille. Minibussi vei minut ja ystäväni Bowmoresta Bridgendin kautta Loch Indaalin toiselle puolelle.

Perille Bruichladdichin pihaan saavuttiin vähän puoli kolmen jälkeen. Sade laantui äkisti, ja pääsimme ottamaan hiukan valokuviakin pihamaalta. Fiilis oli todella progressive, kuten slogan kuuluu, kun turkoosit kirjaimet loistivat valkoisilla seinillä.

visit-bruichladdich-2016-002Bruikan tislaamokauppa oli tyylikäs ja varsin kattavan oloinen valikoimaltaan. Pullojen hinnat tuntuivat toki karanneen käsistä, kun katseltiin Port Charlotten vanhoja tislaamopullotteita. PC5, PC6, PC7 ja kumppanit pyörivät useissa sadoissa punnissa. Tislaamokaupan katonrajaa kiersi valtava määrä pullotteita ja baarin puolella notkui ihmisiä, jotka olivat selvästi joltain kierrokselta tulleita.

Erittäin kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen olimme päätyneet hiukan toisenlaiseen lähestymiseen Bruichladdichin kanssa. Tarjolla olisi ollut monenlaisia kierroksia, mutta olimme varanneet itsellemme paikat Warehouse Tastingiin. Tällä kertaa ei siis kierrettäisi jokaista pannua ja pönttöä läpi, vaan mentäisiin suoraan asian ääreen, varastoon maistelemaan herkkuja.

Warehouse Tastingin 25 punnan kulu maksettiin kassalla, jossa myyjä vahvisti, että ennakkovarauksemme löytyi kirjoista.

visit-bruichladdich-2016-004

Kierroksen tuli vetämään Connor, joka kävelytti meidät lasien kanssa pihan poikki suoraan Bruichladdichin varastoon. Syvällisen ja kattavan Laphroaig-kierroksen jälkeen kontrasti oli mahtava: Connor heitti läppää ja nauroi niin, että koko varasto kaikui. Varsinaisia tuotannon prosessikuvauksia ja historiakatsauksia kuultiin vähän, jos ollenkaan.

visit-bruichladdich-2016-003Meitä oli tastingissä kymmenkunta ihmistä: porukkaa tuli Yhdysvalloista ja Saksasta meidän lisäksemme. Meille oli varattu kolme tynnyriä. Aloitimme Bruichladdichilla, etenimme Port Charlotteen ja lopulta Octomoreen. Kattaus oli käytännössä juuri sen mukainen, mitä olimme odottaneetkin.

Connor keskittyi pääasiassa kyselemään ihmisiltä matkasuunnitelmista, kokemuksista ja taustoista. Ja toki siinä availtiin myös tynnyreitä. Valinchilla (jota päätimme kutsua suomeksi nimellä ruutta) nostettiin varsin isoja näytteitä copitoihin; ystävänikin sai lasiinsa niin paljon Port Charlottea, että jouduin vähän jeesaamaan. Siinä vaiheessa tuli mieleen, mitä tislaamo oli viestittänyt ennakkovarausten yhteydessä:

We advise that you organise alternative transport as it is 3 cask strength drams that will take you over the limit.

Over the limit, tosiaankin. Ensimmäiseksi nautittu Bruichladdich oli vuodelta 1989 ja kypsynyt tuoreessa ex-bourbonissa. Päivämäärät itse tynnyrin tarroissa olivat 3.7.1989 ja 3.7.2012, jälkimmäinen siis ilmeisesti nykytynnyröinnin alkamisen päiväys. Tynnyrin numero oli 44, mutta alkoholipitoisuus jäi epäselväksi. Viski oli kyllä 27-vuotiaaksi Bruikaksi klassisen ruohoista ja mehevää tavaraa.

visit-bruichladdich-2016-005Toisena maistettiin Port Charlotte, joka oli varsin vanhaa Port Charlotteksi: tynnyri oli täytetty 7.7.2003, joten ikää viskillä oli jo 13 vuotta – sinänsä paljon melkein mille tahansa Port Charlottelle. Tynnyri oli numeroltaan 631 ja voltteja oli 62,94%. Se oli setistä ilmeinen suosikkimme, juuri niin raskas ja lihaisan rasvainen kuin Port Charlotte parhaimmillaan ovat.

Viimeiseksi posautettiin auki Octomore vuodelta 2005. Yksitoistavuotias viski oli tynnyristä 2570 ja alkoholipitoisuudeltaan 60,04%. Octomore oli kypsynyt ensin ex-bourbonissa, ennen kuin se oli siirretty tähän ex-sherrytynnyriin. Sherrytynskän jännittävistä vaiheista kertoi, että siinä oli ollut aiemmin rommia. Kyseisen Octomoren ppm-lukema on 159. Erittäin maukas ja suurimuotoinen viski, joten odottaa saattoi.

visit-bruichladdich-2016-006

Suussa oli melkoinen määrä savua, kun homma pistettiin kasaan ja lähdettiin varastolta pihalle. Kävelimme pihan poikki takaisin myymälään, jossa saimme maistaa vielä paria viskiä – tosin suu oli melkoisen käsitelty jo tässä vaiheessa. Visitor Centerissä ollut Port Charlotte teki kuitenkin mieli pullottaa, ja niin sitten myös tehtiin.

visit-bruichladdich-2016-007Kyseessä oli siis Port Charlotte 12 yo 2003/2016 Cask Exploration No. 10 ’An Tuba-Mhasgaidh’ 58,4%. Viski oli peräisin ex-bourbontynnyristä, joka oli kulkenut koodilla R15/358-001, ja se oli tislattu 4.12.2003. Pullo oli kokoluokaltaan 500 millilitraa, ja siihen pääsi liimaamaan itse myös etiketin.

Hintaa pullolle oli laitettu 75 puntaa, mikä oli mielestäni kyllä hiukan yläkanttiin. Toisaalta aiemmilta reissuilta oli tullut opittua sen verran, että tislaamopullotteista kannattaa kyllä vähän maksaa, jos vain sellaisia pääsee itse täyttämään. Kokemukset ovat kuitenkin ainutkertaisia, ja kyseisessä viskissä on ikuisesti tietynlainen hehku, jota ei voi korvata millään.

Toisena tynnyrivaihtoehtona oli tarjolla Bruichladdich 12 yo 2004/2016, 61,2%. Se oli kypsynyt first fill -sherrytynnyrissä koodilla R09/155-023 mutta ei ollut mielestäni aivan niin äärimmäistä tavaraa kuin Port Charlotte, joten päätin jättää sen pullottamatta. Ehkä sitä voi joskus katuakin, mutta tulipa nyt ainakin yksi oma pullotus mukaan Bruikaltakin.

visit-bruichladdich-2016-008Taksikuskimme tuli hakemaan meidät tislaamolta sovitusti vähän viiden jälkeen. Keli oli kohentunut, ja pysähdyimme matkalla ottamaan vähän valokuviakin rannasta kohti Bowmorea.

Hotellille päästiin ketterästi, vietiin ostokset huoneeseen ja lähdettiin alakerran ravintolaan syömään. Lochside Hotelin baari oli uudistunut, kun vertasin siihen aiemmin näkemiäni kuvia vanhasta Duffie’s Barista.

Hyllyssä oli edelleen Black Bowmore, Port Elleneitä ja paljon muuta, mutta hinnat olivat täysin karanneet. Black Bowmore maksoi 250 puntaa dramilta, Port Ellenit noin puolet siitä. Mielestäni kohtuutonta kaikin puolin, kun kyse oli vain pienistä siivuista. Keskityimme uudehkoihin Feis Ile -pulloihin, joiden hinnat olivat vielä mahdolliset normaalin ihmisen lompakolle.

Tosin kymmenen saksalaisen seurue osti kaksi dramia Black Bowmorea yhteensä 500 punnan hintaan ja piti melkoista mekkalaa baarissa. Tilanne lähenteli jonkinlaisia viskiorgioita, kun lasi kiersi kädestä käteen ja isot miehet huokailivat kovaan ääneen.

Ensimmäinen päivä Islaylla oli näiltä osin paketoitu. Seuraavana aamuna olisi vuorossa Craftman’s Tour naapurissa sijaitsevassa Bowmoren tislaamossa.

visit-bruichladdich-2016-009

Octomore 07.2, 208 PPM Edition 58,5%

Octomore käy koko ajan savuisemmaksi. Muistan, kun maistoin ensimmäistä kertaa Octomorea. Vuosi taisi olla 2010 ja lasissa oli Edition 02.1, jossa turvepartikkeleiden määrä oli silloin järisyttävät 140. Tuntui kuin olisi juonut nestemäistä savua.

Tässä viisivuotiaassa 7.02:ssa ppm-lukema on jo 208. Mallastusprosessia on viritetty entistä pidemmälle siihen suuntaan, että turvesavua on saatu imeytettyä ohraan käsittääkseni jo vähän keinotekoisella toistolla.

Tämän pullotteen kypsytyksessä on käytetty ex-börppää ja Rhônen alueen ex-viinitynnyreitä, joten taas on pistetty myös vähän erikoisempaa tynnyriä kehiin. Toivottavasti sillä on saatu piristäviä sävyjä yltiöpäisen savun sekaan.

Octomore 07.2, 208 PPM Edition

(58,5%, OB, 2015 (5 yo), Travel Retail Exclusive, ’Ochdamh-mòr 208 PPM’, American Oak & Rhône Syrah Wine Casks, 70 cl)

Tuoksu: Savu on hallitseva, mutta enemmän kuivalla tavalla kuin kostean turpeisella. Tuhkaa, suolaisuutta, sammutettua nuotiota. Kirpeää omenaa, raakaa luumua, sitruunaa. Tervaisuutta ja sen mukana hiukan makeuttakin. Pieni lihaisuus ja terävä lääkemäisyys, aavistus tinneriä. Vesilisä lisää savun irrallisuutta, minttuinen ja omenainen viski erottuu hiukan paremmin sen alta.

Maku: Aluksi sitruunaisen raikas ja hapokas yleisilme jää täysin massiivisen savun taakse. Turpeisuus on paljon makeampaa ja paksumpaa kuin tuoksussa. Muutenkin sävy on hedelmäisellä tavalla tummahko. Tervaa, yrttilikööriä, siirappisuutta, ylikypsää hedelmää. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja mausteisuus kuumottavaa. Suolaisuutta, tanniinisuutta, hiukan lihaisuutta. Tuhkaa. Jälkimaku alkaa paksulla ja imelällä turvesavulla, jossa on tumman suklainen ja ylikypsän hedelmäinen sävy. Tuhkaa, suolaa, tervaa, mustapippuria. Tanniineja, hapokkuutta. Keskipitkä, mausteisen kuumottava finaali. Vesilisä tuo kosolti makeaa hedelmää pintaan.

Arvio: Turvesavun rajat tulevat vähän vastaan, mutta mielenkiintoinen tämä silti on. Tämä ei tosiaan tunnu neljä kertaa Ardbegia savuisemmalta. Kuitenkin tässä on jotain primitiivisesti vetoavaa, se on pakko myöntää. 87/100

Bruichladdich 23 yo 1990 Black Art Edition 04.1, 49,2%

Jim McEwanin töihin on luotu mustaa mystiikkaa, kun progehemmot Hebrideiltä piirtelevät viskibokseihin tällaisia tähtikuvioitakin. Nyt mennään jo neljännessä erässä tätä Bruichladdichin Black Art -sarjaa.

Kypsytyksestä ei ole pahemmin tietoa, mutta aina näissä on ollut melkoisesti viinitynnyreitä mukana, käytännössä siis ranskalaista tammea. Ei muuta kuin maistamaan ja arvioimaan, mitähän kaikkea tämä voisi sisältää.

Bruichladdich 23 yo 1990 Black Art Edition 04.1

(49,2%, OB, 1990–2013*, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hilloinen ja paksu. Viinimäinen makeus kohtaa salmiakkilakritsin. Viinikumikarkkia, tikkunekkua, Snören-lakunauhaa. Suolainen ja merellinen tuulahdus muistuttaa, mistä ollaan kotoisin. Suklaisuutta, taatelia, imelää rusinaisuutta. Mielenkiintoinen ja raskas nenä. Vesilisä avaa yrttisiä sävyjä upeasti.

Maku: Marjaisa, hilloinen ja viininen kokonaisuus. Lakritsikastiketta ja kakkua. Karamellisuutta, suklaata, rusinaa. Maussa korostuu kuitenkin tietty tunkkaisuus ja vähän ummehtunutkin puoli, josta tuoksussa ei ollut viitteitä. Suutuntuma on varsin runsas ja mausteisuus tulee voimalla läpi. Tammi tuntuu aktiiviselta ja melko raffilta, viinisyys on tanniinista ja jopa väkevää. Balsamicoa, suolaa. Jälkimaku liikkuu edelleen vahvan lakritsisella ja suolaisella puolella, viinisyyttä ja tammea riittää. Tummat viinikumikarkit ovat hyvin edustettuina, samoin rusinat ja tietty pippurisuus. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo esiin ruohoisia piirteitä.

Arvio: Toisaalta epätasapainoinen ja sekava, toisaalta vahva ja mielenkiintoinen. Tällaiset tunkkaisen viiniset viskit eivät ole varsinaisesti minun juttuni, mutta tämän voimaa ja ulottuvuuksia ei voi kyllä väheksyä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 86/100 (per 1).

Octomore 5 yo 06.1_167, 57%

Octomore kulkee äärimmäisen turpeisuuden tiellä: tässä viisivuotiaassa viskissä fenolipartikkeleita on jälleen tukevat 167 ppm. Ja ohra on täysin skotlantilaista alkuperää.

Octomore 5 yo 06.1_167

(57%, OB, 2013, Ochdamh-mòr, 167 ppm, 18000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin savuinen, runsaan turpeinen ja vegetaalinen. Suolasillin rasvaisuutta ja merellisyyttä, hiukan eltaantuneena. Vaniljakastiketta, omenaviineriä, roimaa tammisuutta. Hedelmäisyys on makeassa liemessä kelluvaa tölkkitavaraa. Salmiakkia, tervaa, yrttitippoja. Vesilisä avaa tuoretta omenaisuutta.

Maku: Savu liimautuu välittömästi kieleen kiinni. Vegetaalinen ja suolainen puoli ovat erittäin vahvoja, toisaalla taas maistuu paahtuneita uunijuureksia hunajassa. Tölkkipersikkaa ja tuoretta ananasta. Yllättävä metallinen sävy, josta ei oikein saa kiinni. Suutuntuma on rasvainen, henkii Liquid Smoke -tunnelmaa. Tuhkaisuutta, kireää yrttisyyttä, tuoretta tammea, valkopippuria, chiliä. Jälkimaku puskee raskasta turvesavua ja makeaa uunijuuresta, suolaisuutta ja tervaa. Tammi imee varsin lujasti kiinni, tanniinit kuivattavat suuta ja turpeisuus painostaa. Pippurisuus kihelmöi kunnolla. Keskipitkä finaali jää hiukan yksipuoliseksi. Vesilisä pehmentää otetta ja korostaa hunajaista makeutta.

Arvio: Aavistuksen kapea-alaiseksi jäävä turvesavun jättiläinen. Odotuksiin nähden jopa pieni pettymys, koska tässä ei ole mitään poikkeuksellista moniin muihin Octomore-julkaisuihin verrattuna. Pienet sivuäänet ja metallisuus suorastaan hiukan häiritsevät. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

Port Charlotte PC12 ’Oileanach furachail’ 58,7%

Port Charlotten tavoitteena on tehdä turpeista viskiä ilman lääkemäisyyttä, ja mielestäni Bruichladdich on onnistunut siinä tähän mennessä loistavasti. Nyt maistelussa PC-sarjasta on numero 12 – niin se aika vierii.

Port Charlotte PC12 ’Oileanach furachail’

(58,7%, OB, 2015, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Toffeeta, lihaisuutta, karamellia, makeaa hedelmäisyyttä. Iso ja runsas tuoksu, kuten odottaa saattoi. Yrttisyyttä, suolaisuutta, koneöljyä, pyöreä turpeensavu. Maltaisuutta löytyy. Tammi puskee esiin kireänä ja mausteisena. Hunajaisuutta, metisyyttä. Savuista kassleria, pekonia. Vesilisä tuo muroja pintaan, maltaisuus näyttäytyy selkeämmin.

Maku: Roiman savuinen ja tuoksuun verrattuna yllättävän kuiva avaus. Turpeisuutta, tuhkaisuutta, suolaisuutta, savumakkaraa. Savu on itse asiassa valtava. Koneöljyä ja likaisuutta riittää. Hunajainen puoli nousee makuun vasta ajan ajan kanssa, sitä ennen kokonaisuus on sulkeutunut. Tammi on reippaana pinnassa, tanniineja ja pippuria riittää. Suutuntuma on paksun öljyinen ja kihelmöivä. Hunajamelonia, tölkkipäärynää, makeaa persikkaa. Jälkimaku alkaa toffeella ja hunajalla, savuisuus tulee runsaana ja turpeisena mukana. Seetriä, eucalyptusta, omenaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä löytyy ruohoinen ja kurkkupastillinen puoli.

Arvio: Lihaisa, likainen ja uhkarohkean suuri viski, joka liikkuu koko ajan rajoilla. Olisin kuitenkin toivonut pykälän verran lisää karamellia ja kassleria makuun. 89/100

Port Charlotte PC11 ’Eòrna Na H-alba’ 59,5%

Bruichladdich on säilyttänyt Port Charlotten PC-sarjan ennallaan, vaikka tuotteilla alkaa olla jo ikää yli 10 vuotta. Näihin voisi jo vähitellen sitä ikämerkintääkin miettiä.

PC11 on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä ja viimeistelty ex-sherrytynnyreissä (oloroso). Olen pitänyt Port Charlotten täyteläisyydestä ja lihaisasta savusta, joten odotukset ovat varsin korkealla.

Port Charlotte PC11 ’Eòrna Na H-alba’

(59,5%, OB, 2013, Eòrna Na H-alba, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rasvaista, käristettyä kassleria. Järeän täyteläinen ja muhkean savuinen. Aavistus bensiiniä mukana. Kumisaapasta, rommilla kostutettua kakkupohjaa, ylikypsiä sekahedelmiä. Nyhtöpossua, oikein siirappisena. Pieni omenainen kirpeys jossain taustalla. Vesilisä tuo esiin suolaista voita ja toffeeta.

Maku: Täyteläinen ja siirappinen suutuntuma. Huomattavan makea ja lihaisa, kassleri maistuu jälleen savuisena ja raskaan rasvaisena. Pieni bensaisuus ja kumisaapas löytyvät. Ylikypsä sekahedelmäisyys, luumu ja rusina ovat pinnassa. Taustalta paistaa kuitenkin pirteääkin hedelmäisyyttä, vihreää omenaa ja limettiä. Tammi maistuu paahteisena, ja tanniinit pyrkivät myös esiin. Jälkimaku alkaa savuisena ja rasvaisena. Kahvisuutta, tummaa suklaata, tammisuutta, saksanpähkinää, kirpeää hilloisuutta, paahtoleipää, hiukan pippuria – varsin lavea skaala näin järeälle viskille. Ja varsin pitkä loppuliuku. Vesilisä pehmentää kovinta terää ja nostaa hedelmäisyyttä pintaan.

Arvio: Erittäin rasvainen ja raskas savuviski, jonka lihaisuus saattaa keskimääräisen grillikioskin häpeään. Pienet sivuäänet ovat hiukan häiriöksi etenkin tuoksussa, mutta kokonaisuus on silti loistava. Vedenkesto on täysin käsittämätön, jatkuu vedellä todella pitkään. 89/100

Port Charlotte 10 yo 2002/2013, Malts of Scotland 57,4%

Malts of Scotlandin Port Charlotte -julkaisut ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Tällä kertaa vuorossa on ex-bourbontynnyrissä levännyt kymppivuotias.

Port Charlotte 10 yo 2002/2013, Malts of Scotland

(57,4%, Malts of Scotland, 11/2002–10/2013, Bourbon Hogshead, Cask #Mos 13053, 275 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Tervaleijonaa oikein kunnolla. Makeaa lakritsia ja muhkeaa tervaisuutta. Turvesavua, likaisuuta, siirappia. Likainen ja runsas, öljyä ja rasvaa runsain määrin. Jägermeisteria ja muita yrttiliköörejä. Suolaa ja merilevää. Raju kaveri! Vesilisä vapauttaa vaniljaisia ja kukkaisia sävyjä, fiilis muuttuu itse asiassa nopeasti.

Maku: Tervaleijona maistuu välittömästi suussa. Paksun liköörimäinen suutuntuma, rasvainen ja pehmeän turpeinen. Jägermeisteria, lakritsia, lihaa, suolaa, paksua savua. Tölkkiananasta ja sen mehua. Varsin makea kaikkineen, siirappinen ja jopa imelä. Tammi maistuu melko pisteliäänä ja lujan mausteisena. Jälkimaku alkaa yrttisenä, minttuakin löytyy. Finaalin teemäiset piirteet, hunajaisuus ja piparjuuri tuovat mukavasti raikkautta. Keskipitkä loppuliuku on pehmeän turvesavuista ja makeaa loppuun asti. Vesilisällä vanilja ja sitruunamehu tulevat selvästi pintaan, muutos on pienelläkin vedellä heti huomattava.

Arvio: Rasvainen ja raju viski, jonka tervaisuus ja suutuntuma ovat jälleen herkkua. Jos jälkimaku olisi pidempi ja kokonaisuus edes hiukan kompleksisempi, mestaruussarjaan mentäisiin heittämällä. 88/100

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland 57,5%

En äkkiseltään muista maistaneeni yhtään Rioja-viinitynnyrissä kypsynyttä viskiä, kun pari vuotta sitten Suomen markkinoille pullotettu BenRiach sattui menemään sivu suun.

Korjaan puutteen maistamalla Rioja-kypsytettyä Port Charlottea Malts of Scotlandilta. Näissä viinitynnyriviskeissä on keskimäärin aina sama ominaisuus: ne herättävät maistajissa voimakkaita tunteita, suuntaan tai toiseen.

Riojaa saa sekä puna- että valkoviinihyllystä, vaikka mielikuva on vahvan punainen. Tämän viskin värin perusteella en edes sulkisi valkoviinivaihtoehtoa täysin pois, vaikka punkku on tässä totta kai paras arvaus.

Mielenkiintoista on tietysti miettiä, miten tuollaisesta viinitynnyristä on muovattu noin 250-litrainen hogshead. Mutta kai Skotlannin tynnyrintekijöiltä onnistuu sekin. Nehän nyt muokkaavat yhden hoggien vaikka mummostaan.

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland

(57,5%, Malts of Scotland, 12/2001–4/2013, Rioja Hogshead, Cask #MoS 13027, 358 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Lihaisa ja turpeinen, viininen ja muhkea. Lihalientä, savupalvia, paksua turpeensavua. Makea viinisyys, silti tanniininen ja mineraalinen. Tuore tammisuus ja vanilja tulevat selvästi esiin. Yllättävän levoton tapaus. Vahamaisuutta, toffeeta, makeaa sitruksisuutta, omenaa. Vesilisä nostaa hedelmäisyyttä.

Maku: Savuinen ja rasvainen. Lihaa, turvetta, viinisyyttä. Tamminen ja mausteinen, voimakas kokonaisuus. Melko ärhäkät tanniinit, toisaalta toffeemaisuutta. Suutuntuma on varsin rasvainen mutta body korkeintaan keskiraskas. Salmiakkia, hiilisyyttä, lyijyä. Jälkimaku on alkuun makean viininen, tamminen ja varsin tervainen. Ohenee nopeasti, jäljelle jää savua, chiliä ja tervaisuutta. Varsin lyhyt finaali. Vesilisä tuo pintaan mineraalisia ja sitruksisisia sävyjä sekä vihreää omenaa. Kokonaisuus on loppuun asti todella levoton.

Arvio: Levoton ja iso viski, joka ei aivan tiedä, mitä haluaisi olla. Herkullinen perusmaku silti, niin kuin tämän ikäluokan Port Charlottessa yleensäkin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 4).

Bruichladdich-tasting Timo McAaltosen johdolla

Keskiviikkona 24.9.2014 Suomen Mallaswhiskyseura järjesti tastingin, jossa oli mielenkiintoinen kattaus ja vielä mielenkiintoisempi esiintyjä. Tarjolla oli Bruichladdichin viskejä ja esiintyjänä Timo McAaltonen, joka työskenteli Bruichladdichin tislaamolla vuonna 2001. Yksi tarjolla olleista viskeistä oli tehty juuri tuohon aikaan.

SMWS_Bruichladdich-tasting_McAaltonenMallaswhiskyseuran perinteiseen tastingpaikkaan Helsingin Yrittäjänaisten tiloihin Uudenmaankadulle saapui noin 35 seuran jäsentä maistelemaan Bruichladdichia ja kuuntelemaan McAaltosen (kuvassa) tarinoita. Pari tuntia vierähti melkein huomaamatta, kun juttu alkoi kulkea. Bruichladdichin tuotannon uudelleenaloituksen päivä, tiistai 23. lokakuuta 2001, oli yksi huippukohdista: McAaltonen luki omasta päiväkirjastaan katkelman tuolta päivältä. Herätys oli ollut viideltä, oli ollut jälleen sateinen päivä, viskiä oli tehty.

McAaltosen kertomat muistot tislaamolta olivat sen verran väkeviä ja runsaita, että kuulijana tuntui välillä vaikealta käsittää McAaltosen olleen siellä työnteossa vain kuukauden päivät. Palkkana oli ollut ryyppy päivässä, mutta ohessa oli päässyt kokemaan kaikki viskintekemisen vaiheet. Ja näkemään läheltä, miten saarella oikeasti eletään.

Mark Reynierin, Simon Coughlinin ja Gordon Wrightin tekemä yrityskauppa muuttui tuolloin jokapäiväiseksi viskintekemiseksi Jim McEwanin johdolla. Bowmorella pitkän uran tehnyt McEwan oli itse kuvaillut Bruichladdichia tanssiaisten ikääntyneeksi seinäruusuksi, joka on jo sulautunut tapettiin mutta jota salskea nuorimies tulee yllättäen hakemaan. Rouva tanssii niin kuin viimeistä päivää. ”The old lady is dancing again.”

Toisaalta McAaltonen kuvaili hauskasti Bruichladdichin kokeilevaa puolta. ”Progressive Hebridean Distillers”, lukee myös pullojen kyljessä. Monissa pulloissa on myös julistus: Clachlan A Choin. En ollut koskaan kiinnittänyt sloganiin huomiota, kunnes se tuli nyt esille. McAaltosen mukaan sanonta on yhtä kuin englannin ”dog’s bollocks”. Melko härö iskulause pulloon painettavaksi: jos koira nuolee pallejaan, niiden on pakko maistua hyvältä.

Bruichladdich_15yo_1980_RinaldiTältä pohjalta lähdettiin näitä suolaisia viskejä maistelemaan. Ensimmäisenä tiskiin iskettiin Bruichladdich 15 yo (43%, OB, 1980–1995, Rinaldi Import, 70 cl) Invergordonin ajalta. Pullon koodimerkinnöistä McAaltonen luki, että viski on pullotettu 1995. Tisle oli siis laskettu tynnyriin vuoden 1980 paikkeilla. Viskinä 15-vuotias oli hyvä startti, koska se antoi välittömästi muistutuksen, miten erilainen Islay-tislaamo on kyseessä. Ja miten erilainen se on oikeastaan aina ollutkin. Tuoksu oli hyvin vaniljainen ja kepeän maltainen, heinäinen ja vain aavistuksen merellinen. Maussa heinäisyys ja maltaisuus korostuivat ainakin omaan suuhuni. Runko tuntui hyvin kevyeltä, ruohoiset ja kukkaiset sävyt eivät käyneet päälle. Vasta jälkimausta löytyi tiettyä merellisyyttä ja mausteisuutta. Suolainen, inkiväärinen ja aavistuksen valkopippurinenkin lopetus muistutti, että saarelta tullaan.

Invergordon oli hankkinut Bruichladdichin vuonna 1968, mutta 1990-luvulla se halusi keskittyä ykköstykkiinsä Juraan, joten tuotanto Bruichladdichissa ajettiin vähin äänin alas tammikuussa 1995. Vuonna 2000 Invergordon myi tislaamon Mark Reynierin johtamalle sijoittajajoukolle tiettävästi noin 6,5 miljoonan punnan hintaan. Kun tiedetään, että kesällä 2012 ranskalainen Rémy Cointreau maksoi tislaamosta 58 miljoonaa puntaa, pojat tekivät melkoisen tilin. Mutta ennen tuota tilipäivää he olivat ehtineet tehdä myös melkoisen vallankumouksen tislaamolla.

Bruichladdich_2001_ResurrectionTämän tastingin hienoimpiin viskeihin kuului kuului Bruichladdich 2001/2008 ’The Resurrection Dram’ (46%, OB, 23.10.2001–10/2008, American Bourbon Casks, 24000 bts., 70 cl), jonka tarina nosti sen vielä aivan omalle tasolleen. Kyseessä oli viski, jonka tekemiseen McAaltonen oli itse tavallaan osallistunut. Hän kyllä muistutti, ettei tislaamon arjessa ajateltu minkään tietyn tuotteen tekemistä, koska työtä vain tehtiin ja tislettä syntyi. Siitä sitten ajan kanssa kypsyi viskiä monenlaisiin pullotteisiin.

Itselleni kaikki illan viskit olivat täysin uusia tuttavuuksia. Olen käytännössä maistanut vain muutaman Bruichladdichin, ja koska tislaamon tuotannon laajuus on 2000-luvun puolella ollut jotain täysin käsittämätöntä, sen tuotteista on ollut aina hiukan vaikea saada otetta. The Resurrection Dram tuntui kuitenkin mukavalta siinä mielessä, että sen turpeisuus oli poikkeuksellisen selväpiirteistä. Maltaassa sitä oli McAaltosen mukaan 10 ppm, ja näin kevyessä kattauksessa sekin tuntui huomattavalta.

Resurrection Dramin tuoksussa oli jotain kostean turpeista ja merellistä. Vaniljaa ja märkää rantakalliota, suolaisuutta, jopa aavistus jodia. Samalla toffeeta ja ruohoisuutta. Maku oli selvästi pehmeämpi ja vähemmän turpeinen kuin tuoksu antoi odottaa. Toffee ja pehmeä savu olivat läsnä, suutuntuma oli hyvin öljyinen. Suolaiset ja merelliset sävyt tuntuivat melko puhtaina. Jälkimaussa maistoin turpeisuutta ja tammisuutta, mausteita ja aavistuksen salmiakkia. Omassa suussani finaali jäi kuitenkin melko kevyeksi ja lyhyenpuoleiseksi.

Bruichladdich_16yo_The_Laddie_SixteenResurrection Dramin jälkeen maisteluvuoron sai Bruichladdich 16 yo ’The Laddie Sixteen’ (46%, OB, bottled 6.7.2013, 70 cl), jonka ikä herätti heti keskustelua. McAaltonen katseli jälleen pullon koodimerkintöjä ja totesi, että tuote oli pullotettu 6.7.2013. Kun siitä laskettiin 16 vuotta taaksepäin, tultiin vuoteen 1997. Tislaamo oli ollut silloin kiinni jo useamman vuoden. McAaltosen arvion mukaan tämän 16-vuotias oli tislattu aikaisintaan vuonna 1994. Siinä tapauksessa viski oli suurin piirtein kaksikymppistä.

Omaan suuhuni The Laddie Sixteen oli illan maistuvin viski. Jo sen tuoksu oli erittäin kutsuva, kinuskinen ja rypälemäinen. Bourbonkypsytyksen sijaan olisin voinut luulla, että kyseessä on virgin oak, niin paljon uuden tammen (myönteisiä) ominaisuuksia oli mukana. Tuoksusta löysin marjaisuutta, ananasta, rusinaisuutta, parfyymistä kukkaisuutta, vaniljaa ja hunajaa, aivan aavistuksen turvetta taustalta. Maussa makea vaniljaisuus korostui, ananas ja uuden tammen sävyt tulivat hyvin esiin. Suutuntuma oli hyvin öljyinen, rypälemäisyys ja mieto marjaisuus sopivat siihen varsin hienosti. Jälkimaussa tuntui tammisuutta ja vaniljaisuutta, edelleen kompleksista marjaisuutta ja hedelmäisyyttä. Pitkä ja kehittyvä finaali oli minun makuuni.

Bruichladdich_20yo_TwentyLaddie Sixteenin jälkeen maisteltu varhaisempi Bruichladdich 20 yo ’Twenty’ (46%, OB, bottled 2001, 70 cl) oli käytännössä samoilta Invergordonin ajoilta kuin ensimmäisenä maistettu 15-vuotias. McAaltonen arveli, että pääosa tämän 20-vuotiaan tisleestä oli peräisin vuosilta 1980–1981, mutta todennäköisesti osin paljon vanhempaakin tavaraa oli seassa. Pullotteena tämä taisi olla session harvinaisin, jos ei viimeisenä tarjottua yksityispulloa lasketa lukuun.

Jos tuo edellä maistettu 16-vuotias oli hengeltään uuden tammen sukulaissielu, tämä 20-vuotias maistui klassiselta bourbonkypsytetyltä Bruichladdichilta. Vaniljaa, hunajaa ja kukkaisuutta riitti tuoksussa. Poimin sieltä myös hunajamelonia ja vihreää omenaa. Hienoutta toi tietty vahamainen sävy, mintun ja eucalyptuksen piirteet. Maussa mieto merellisyys tuli hyvin esiin, öljyinen suutuntuma kantoi hienosti vaniljaisia ja hiukan kurkkupastillimaisia makuja. Jälkimaussa tuntui varsin mehevää tammisuutta ja mausteisuutta, joka huipentui inkiväärin ja valkopippurin kihelmöintiin. Niiden osalta havaitsin jopa tiettyä sukulaisuutta siihen ensiksi maistettuun 15-vuotiaaseen pullotteeseen.

Viimeisenä McAaltonen iski pöytään mystery maltin, jota ei tosin nopean huutoäänestyksen jälkeen kauan piilossa pidetty. Kun piti arvata, missä tynnyrissä kyseinen Bruichladdich oli kypsynyt, punertavan sävyn ja tietyn happamuuden perusteella uskoin itse kypsytykseen punaviinitynnyrissä. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäisen täytön olorosossa kypsynyt viski, McAaltosen tislaamolta pari viikkoa aiemmin saama lahjapullo, jonka hän halusi jakaa tastingissa maistelijoiden kesken. (Arvostan!)

Bruichladdich_12yo_2001_Private_CaskPullote oli tarkemmin siis Bruichladdich 12 yo 2001/2014, Private Cask (50%, OB, Private Cask Bottling, 29.11.2001–3.4.2014, Baraille na Maighstirean, First Fill Sherry Cask, 70 cl). Oman huomioni tuoksussa kiinnitti viinimäisyyden ohessa melko voimakas rikkisyys. Rikin, punaviinimäisen tanniinisuuden ja kuivan nahkaisuuden läpi pääseminen vei minulta oman aikansa, mutta vähitellen aloin löytää viskistä rasvaisia ja suolaisia sävyjä, pähkinäisyyttä ja tupakkaisuutta. Ylikypsät sekahedelmät tuntuivat aavistuksen kuivilta, mutta sinänsä rancio-sävyissä oli tyyliä. Maussa rikkisyys ei juuri tuntunut, vaan rusinaiset ja tumman suklaiset sävyt palauttivat olosoron välittömästi mieleen. Ylikypsät luumut ja savumakkaraisuus maistuivat omaan suuhuni varsin herkullisilta. Jälkimaku lähti melko lakritsisella kierteellä, tumman yrttisenä ja rusinaisena, kunnes kuivui melko tammisena ja tanniinisena napakasti. Mielenkiintoinen, kuivalla tavalla suolainen öljyisyys oli tässäkin viskissä läsnä.

Lopuksi keskustelua herätti totta kai Bruichladdichin saatavuus Suomessa. Bruichladdichin pullotteet ovat päässeet katoamaan Alkosta kokonaan, mutta nyt katseet kohdistuvat uuteen maahantuojaan. Tosin itselleni Bruichladdichin tuotteet pysyvät myös tämän tastingin jälkeen pienenä mysteerinä. En oikeastaan vieläkään tiedä, mitä saan, jos Bruichladdichia käsiini hankin. Toisaalta nyt ainakin muistan tislaamon todellisen sloganin, kiitos Timo McAaltosen: Clachan A Choin!

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland 58,2%

Havahduin saksalaisen Malts of Scotlandin julkaisuihin nimenomaan Port Charlotten kautta. Moni varhainen, nuori ja ylistetty Port Charlotte -pullote oli nimenomaan heidän pullottamaansa tavaraa. (Esimerkkeinä vaikkapa tämä ja tämä.)

Nyt käsissä on vähän myöhemmän ajan Port Charlottea, tislattu toki jo 2001 mutta pullotettu vasta 2013. Tuote on peräisin ex-sherrytynnyristä (sherry hogshead).

Port Charlotte 11 yo 2001/2013, Malts of Scotland

(58,2%, Malts of Scotland, 12/2001–10/2013, Sherry Hogshead, Cask #MoS 13052, 292 bts., 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Savuinen ja kumisaapasmainen. Moottoriöljyä ja tervaa. Lihaisa, sherryinen ja makea. Hapanimeläkastiketta, kosteata hedelmäkakkua. Suolainen ja merileväinen vivahde, yskänpastilleja ja ruutia. Todella paksu turpeensavu, iso viski on kyseessä. Vesilisä tuo lakritsia ja hiukan hapanta suklaisuutta.

Maku: Iso sherry, iso savu! Kolossaalinen. Tervainen ja turpeinen. Salmiakkia, tervaleijonaa, tummaa liköörimäisyyttä, yrttejä. Öljyinen ja paksu suutuntuma, tammisuus tuo purevuutta. Viski ei anna armoa, sherry potkii kumisaappailla, ruuti käryää. Appelsiinia, suklaata, pippuria. Jälkimaku alkaa tervaisena ja turpeisena, makeutuu sherryiseksi ja liköörimäiseksi. Kehittyy tammen, ylikypsien hedelmien, tumman suklaan, vahvan kahvisuuden ja yrttien kanssa pitkään, syntyy hieno finaali. Vesilisällä hedelmäisyys korostuu, limetti ja vihreä omena tulevat selvästi esiin.

Arvio: Jättiläinen. Hirviö. Savuinen, armoton sherryjyrä, täysin hienostelematon. Hiljaiseksi vetää. 88/100