Month: lokakuu 2015

Bowmore 12 yo 43%

Tunnelmointi vanhan Bowmoren miniatyyrisetin parissa jatkuu. Legendin jälkeen käsittelyssä on 12-vuotias, joka on tarjolla tässä paketissa 43-volttisena.

Bowmore 12 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Tervainen, paahteinen ja tumma. Kosteaa lehtisavua, mustaherukkaa, salmiakkia. Raikasta omenaisuutta ja sitruksisuutta, trooppista hedelmäisyyttä, hunajaisuutta, siirappia. Tölkkiaprikooseja, hilloisuutta, runsasta herukkaisuutta. Ja tietysti laventelia. Osuu ja uppoaa.

Maku: Salmiakin ja laventelin pyhä liitto. Nuotiosavua, herukkaisuutta, sitruksisuutta, merellisyyttä. Tumma ja paahteinen sävy, tiettyä mausteista tammisuutta riittää. Mineraalisuutta, trooppista hedelmää, omenaa, aprikoosinkiveä, kukkaisuutta. Suutuntuma on täyteläisen pehmeä, kaikki kohdallaan. Jälkimaku tulee hiukan pistävänä, tammessa on aavistuksen kireämpi sävy kuin minulle tutussa Screen Printed Label -versiossa. Sisu-pastilleja, suolaisuutta, kuivattua hedelmää, laventelia. Suolaisuus nousee vahvasti loppua kohti. Varsin pitkä ja runsas finaali – jälleen kerran on 12-vuotiaaseen viskiin saatu mukaan kaikki olennainen.

Arvio: Pykälän tummempi ja pistävämpi kuin SPL-versio. Hieno silti, totta kai. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 69/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 13). Smoke On The Water, ”Todella maukas Bowmore”.

Bowmore Legend 43%

Käsissä on Bowmoren sylinterimallinen miniatyyriboksi, joka lienee aivan 1990-luvun lopussa julkaistu. Pakkaus sisältää silloisen Legendin lisäksi 12-vuotiaan, 17-vuotiaan ja 21-vuotiaan minipullon.

Aloitetaan kimara Legendillä, joka on pullotettu miniatyyrinä poikkeuksellisesti 43% -vahvuudella. Isot Legend-pullot ovat aina 40% (olen maistanut yhden sellaisen, arviolta vuodelta 2004).

Bowmore Legend

(43%, OB, NAS, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Nuotiosavua, pientä tervaa, reipasta mustaherukkaa. Toffeemainen makeus, hiukan siirappia. Mukava hedelmäisyys, makea sitruksisuus ja raikas tölkkipersikka. Suolainen puoli tulee nätisti esiin, samoin salmiakki ja lakritsi. Laventeliakin löytyy. Todella houkutteleva, melko kevyt kokonaisuus.

Maku: Herukkainen ja miedon turvesavuinen, laventelinen ja kaunis. Tervaisuus ja salmiakkisuus tulevat heti pintaan, samoin toffeen makeus ja sitruksinen kirpeys. Silkkaa herkuttelua. Omenaisuutta, tölkkihedelmiä siirapissa, tammista mausteisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Jälkimaku tuo lakritsia, yrttiteetä, tervaisuutta, miellyttävää turvesavua ja kepeää laventelia pintaan. En tiedä, miten tämä voisi olla näillä eväillä vielä parempi. Eucalyptusta, merellisyyttä, mineraalisuutta, pientä suklaisuutta, marjaisuutta, kevyttä kahvisuutta. Herkullinen finaali, joka on vähintään keskipitkä.

Arvio: Todella hyvä viski, tässä voimakkuudessa jopa pykälän perusversiota parempi. Silkkaa nautiskelua. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 76/100 (per 1). Whiskyfun 76/100. Smoke On The Water, ”Hyvä ja helposti juotava perustuote”.

Yellow Spot 12 yo 46%

Kun edes Redbreastin 21-vuotias ei pystynyt vakuuttamaan minua irlantilaisen pot stillin suuruudesta ja kauneudesta, kannattaako ylipäänsä jatkaa? Kaikesta huolimatta luulen, että kannattaa. Aina tässä jotain oppii.

Seuraavaksi käsiin sattui Yellow Spot, johon käytetyt tynnyrit ovat ex-bourbonia, ex-sherryä ja ex-malagaa. Lähtökohdat ovat kiinnostavat sinänsä, joten ei muuta kuin maistamaan.

Yellow Spot 12 yo

(46%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja hiukan imelä, karkkimainen ja luumuinen. Hunajamelonia, banaania, makeaa viinirypälettä. Vaniljajäätelöä, vaniljakastiketta. Tammisuus tulee selvästi esiin, mausteisena ja hiukan rujona.

Maku: Vaniljainen, omenainen ja osin kitkerä. Kirpeää sitruksisuutta, kevyttä karkkisuutta, pehmeää viinisyyttä. Tammi tuntuu hiukan karkeana ja nuorekkaana. Suutuntuma on öljyinen ja aavistuksen karvas, runko varsin kevyt kaikkineen. Jälkimaku tuntuu omenaisena ja sitruksisena, paahteisena, yrttiteemäisenä ja tanniinisena. Suolaisuus nousee lopussa melkein pistäväksi. Silti varsin yksinkertainen, melko lyhyt finaali.

Arvio: Makea ja simppeli, mutta silti ihan maistuva karkkinen irkkuviski. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 5). Whisky Magazine 85/100 (Dave Broom), 83/100 (Martine Nouet).

Redbreast 21 yo 46%

En ole koskaan ollut mikään suuri irkkuviskin ystävä, vaikka Irlanti on minulle maana tärkeä ja läheinen. Kolmeen kertaan tislatuissa viskeissä on lähtökohtaisesti liian ohut runko omaan makuuni, minkä lisäksi mallastetun ja mallastamattoman ohran yhdistelmä tuottaa aina tiettyä karvautta, johon en ole tykästynyt.

Päätin kuitenkin lähteä taklaamaan ennakkoluulojani vielä kerran. Lasiin laskeutui Midletonin tuotantoa sieltä paremmasta päästä, 21-vuotiasta Redbreastia ex-bourbon- ja ex-olorosotynnyreistä. Jälkimmäiset tynskät ovat olleet jopa ihan first filliä. Ehkä tämä viski vakuuttaa minut lopullisesti irlantilaisen pot still -viskin suhteen – tai sitten ei.

Redbreast 21 yo

(46%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Omenainen, vaniljainen, minttuinen. Varsin helppo, iästä huolimatta. Tiettyä jyväisyyttä ja glyserolia, mutta mausteisuutta ja hienostunutta syvyyttä myös. Sitruksisuutta, hapokkuutta.

Maku: Vaniljainen ja hapokkaan omenainen. Sitruksisuutta, limettiä ja sitruunankuorta. Kepeää suklaisuutta, joulukakun mausteita, pientä luumua. Suutuntuma on tavallaan täyteläisen öljyinen mutta siitä huolimatta runko jossain määrin… ohut. Jälkimaku on sitruunainen, omenainen, tamminen ja kevyen paahteinen. Minttu voimistuu. Glyseroli ja tietty alkoholisuus eivät katoa mihinkään, vaikka sitrus peittää osan. Keskipitkä, mutta omalla tavallaan varsin hienostunut finaali.

Arvio: Syvyyttä ja leveyttä enemmän kuin nuoremmissa irkkukollegoissa. Kovasta yrityksestäni huolimatta en pääse tähän täysin sisään. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 5).

Laphroaig 200 vuotta -juhlatasting Kulosaaressa

Bussilastillinen Laphroaig-fanaatikkoja ja joukko omia reittejään saapuneita harrastajia kokoontui komeissa puitteissa keskiviikko-iltana 30.9.2015 Helsingissä. Laphroaigin 200-vuotisjuhlatasting järjestettiin Kulosaaren eteläkärjessä, Brändö Seglaren hulppeissa tiloissa – miljöö toimi kaikkineen hauskana Islay-simulaattorina. Mukaan mahtui 70 ensiksi ilmoittautunutta, joista 50 jäi myös tastingin jälkeen illalliselle. Itse jouduin poistumaan ilman ruokaa, koska työperäiset syyt.

Illan juontajana toimi Maikkarilta ja Voicelta tuttu ammattimies, Suomen Mallaswhiskyseuran pitkäaikainen aktiivi Toni Immonen. Jokaisen eteen oli katettu neljän viski kattaus, joista pieneen Laphroaig-mukiin oli lorautettu illan odotetuin herkku, täysin ex-sherryssä kypsynyt uusi Laphroaig 32 yo.

Laphroaig-tasting-2015-001Esiintyjäksi oli saapunut Irlannista asti Beam Suntoryn John Cashman, International Brand Ambassador. Reissuväsymystään pahoitellut Cashman pääsi pienen alkulämmittelyn jälkeen vauhtiin ja vapautui jutuissaan, vaikka muistuttikin koko ajan, että todellisia asiantuntijoita ovat nimenomaan Laphroaigin nykyinen pomomies John Campbell ja hänen tiiminsä tislaamolla. ”Keskeyttäkää ja kysykää mitä tahansa… mutta älkää kysykö mitään kovin teknistä”, Cashman sanoi taustaksi omille jutuilleen.

Cashman lupasi, että osallistujat pääsisivät pian viskien kimppuun, mutta äityi silti kertomaan pitkät tarinat Beam Suntorysta, Laphroaigin historiasta ja viskinvalmistuksen käytännöistä. Olin vähän yllättynyt, että kaikista yhtiönsä tuotteista Cashman jätti mainitsematta Yamazakin, mutta poimi ympäri maailmaa esiin liudan vähäpätöisempiä blendejä. Ehkä se meni jetlagin piikkiin, en tiedä. Nautin kuitenkin suuresti Cashmanin jämäkästä irkkuaksentista ja kaikkineen hyvin jäsennellystä esityksestä.

Laphroaig-tasting-2015-003Laphroaigin perustamiselle nostettiin tietysti parikin maljaa, koska tislaamon 200-vuotista taivalta oltiin nimenomaisesti juhlistamassa. Cashmanin kertomus siitä, miten Laphroaigin toinen perustaja Donald Johnston hukkui omaan olueensa, toi omaa hirtehistä ulottuvuuttaan tilanteeseen. ”There’s a bit of Johnston in every drop!” Cashman väläytti. Musta huumori loisti Kulosaaressa ilta-auringon kaikissa sävyissä.

Historiatarinoista en muistanut, että Laphroaig menestyi Jenkeissä myös kieltolain aikaan, koska sitä voitiin myydä lääkkeenä. Jo ammoin Ian Hunterin aikaan valettiin globaali menestys, jota legendaarinen Bessie Williamson ansiokkaasti jatkoi. Cashman korosti Laphroaigin 10-vuotiasta, ihan aiheesta: hänestä tuote on nimi oven päällä, niin kuin Fred Noe sanoo Jim Beamista.

Tislaamon prosesseista jäi mieleen, että Laphroaigin oma mallastaminen kattaa tällä hetkellä 15–18 prosenttia tuotannon tarpeista, loput ostetaan ulkoa. Noin 17 tunnin turpeistuksella tavoitteena on 40–55 ppm:n fenolipitoisuus, joka tuntuu näinä Octomoren aikoina jo varsin maltilliselta. Varastoissa olevat freesit ex-bourbontynnyrit ovat tätä nykyä Beam Suntoryn omistamalta Maker’s Markilta, joiden makeus tukee tisleen omaa makeutta. Maker’s Mark ei käytä mash billissään ollenkaan ruista, ja sen kuulemma huomaa myös tynnyrien vaikutuksesta Laphroaigiin.

Loppua kohti Cashmanin jutut kävivät hyvinkin kiinnostaviksi, eikä ajan kulua enää oikein huomannutkaan. Aurinko laski horisonttiin, ilta ympärillä pimeni. Tulet paloivat ulkona kallioilla, tunnelma alkoi nousta. Oli aika ryhtyä nostamaan laseja.

Tarjolla ollut kattaus oli itselleni hyvinkin tuttu, jos viimeisenä tarjolla ollutta 32-vuotiasta ei lasketa lukuun. Setin aloittanut Laphroaig 12 yo Exclusively for the Nordics 48% oli varsin räväkkä aloitus. Cashman itse pääsi maistamaan sitä ensimmäistä kertaa, koska tuotetta ei ole saanut Lapparin tislaamoltakaan, ainoastaan Pohjoismaista. Omaan suuhuni tuote oli tällä kertaa oikeastaan yllättävänkin tuhkainen lopuksi, vaikka alkuun hedelmäistä makeutta riitti. Poimin mausta lääkemäisyyttä, lyijykynää, sherryisen marjaisaa makeutta, raakaa luumua ja tietysti runsasta turvesavua. Jälkimaussa oli napakka ote, kaiken makeuden jälkeen yllättävän kuivakka ja hiukan kireäkin. Mutta maukas viski oli edelleen kyseessä, ehdottomasti.

Laphroaig-tasting-2015-002Aloituksen jälkeen järjestyksessä tehtiin loikka. Kun jo valmiiksi ihmisten päät oli sekoitettu etenemällä laseissa poikkeuksellisesti oikealta vasemmalle, seuraavana lasina olleen 15-vuotiaan sijaan napattiinkin käteen 18-vuotias. Uutta tuotantoa edustanut Laphroaig 18 yo 48% oli edelleen samankaltaista suurherkkua, jollaisena sen olen muistanutkin (olen viimeksi maistanut viime vuosikymmenen pullotetta). Viski tuntui lujaotteisen 12-vuotiaan jälkeen selvästi kypsemmältä ja hienostuneemmalta. Runsaasti vaniljaa, maukas hedelmäisyyttä, yrttisyyttä, voita. Bourbonvaikutus oli paljon täsmentyneempi kuin muistin. Hieno tuote, edelleen: konsistentti, kompleksinen, komea.

Kolmantena viskinä maistettiin uusi 15-vuotias. John Cashman muistutti, että kyseessä on 200-vuotisspesiaali, joka ei toistu – sen takia pakkauskin on eri sarjaa kuin muut core expressions rangessa. Kun erä loppuu, se loppuu. Tarve tuotteelle oli juuri tämän vuoden takia ilmeinen: 1815, 2015, 15.

Tastingissa maistettuna Laphroaig 15 yo 200th Anniversary 43% tuntui edelleen oivalliselta tuotteelta. Ehkä viimeinen harppaus mestaruussarjaan vielä uupuu, mutta elementit ovat kauniisti läsnä: puhdas bourbonkypsytys, vanilja ja sitrus pinnassa. Cashmanille tuli mieleen Mint Julep, ja Cashman luki muistiinpanoistaan, että John Campbell oli poiminut tuoksusta mustaherukan. Ja kun tuotetta sen jälkeen tuoksutti, herukkaisuus tosiaan löytyi. Cashmanin mukaan tämä 15-vuotias on puhtaasti Maker’s Markissa kypsynyt, kun taas 18-vuotias on sekoitus eri bourbontynskiä, first filliä ja refilliä.

Laphroaig-tasting-2015-004Tässä vaiheessa suu oli kalibroitu ja päämäärä häämötti: Laphroaig 32 yo 46,6%. Cashman muistutti, että ex-sherrytynnyrit eivät ole mitään tyypillisiä Lapparin varastossa, joten käsillä oleva pullo on sen takia varsin rajoitetun erän julkaisu. Uutuuden tislausvuodesta on ollut pientä epäselvyyttä, mutta Cashman puhui nimenomaan vuodesta 1983. Luottakaamme siihen.

Iäkkääksi sherryviskiksi 32-vuotias oli yllättävän marjaisa ja eloisa, ei mikään sherryjyrä edes ulkoisesti. Kokiksen tai sulatetun suklaan sijaan väri oli punertava ja varsin kirkaskin. Kaikkineen viski tuntui sherryiseltä ja marjaisalta, turvesavu ja lääkemäisyys kulkivat huntuna taustalla. Runko oli korkeintaan keskitäyteläinen, mitään sherrymonsterihommia se ei ollut lähelläkään. Mutta pidin sitä kuitenkin lajissaan hyvin onnistuneena viskinä.

Laphroaigin kelpaa kyllä viettää 200-vuotisjuhlaansa. Tislaamon uudet tuotteet ovat olleet tänä vuonna loistavassa tikissä, ja jos viereen pistää toisen 200-vuotiaan eli Ardbegin, Laphroaigin nykyvauhti on kyllä aivan toista luokkaa (vaikka tuotteita ei ehkä olekaan reilua vertailla täysin samalla viivalla).

Ilta Brändö Seglaressa oli tässä vaiheessa pimentynyt ja keskustelu päässyt vauhtiin. Rantamökissä jokainen sai vielä käydä kirjoittamassa tervehdyksensä jättikokoiseen korttiin, joka oli tarkoitus lähettää tislaamolle. Kävelin loimuavien tulien läpi pois, suussa maistuivat savu ja historia. Hieno ilta, suuri kiitos järjestäjille.

Laphroaig-tasting-2015-005