Month: lokakuu 2015

Kinclaith 1966, Gordon & MacPhail 40%

Kinclaith oli Glasgow’n viimeinen tislaamo. Se aloitti toimintansa vuonna 1957 ja lopetettiin vähin äänin 1975. Nykyään tislaamo on purettu kokonaan.

Kohtaan tislaamon viskiä nyt ensimmäistä kertaa enkä oikeastaan edes tiedä, mitä odottaa. Alamaan viskien rasvaisuutta? Voita ja tanniineja? Ei auta kuin ottaa härkää sarvista ja kokeilla.

Kinclaith 1966, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail Connoisseurs Choice, 1990s, 75 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja lakritsinen. Rasvaisuutta, suolaista voita. Karamellia, yrttisyyttä, kosteaa heinää. Maanläheisyyttä, savea, aavistus merilevää. Mineraalisuutta. Voimakas ja uloitteikas, etenkin, kun muistaa tämän alkoholiprosentin. Hedelmäisyys on hiukan ylikypsää. Mielenkiintoinen tapaus.

Maku: Rasvaisuuden ja kukkaisten ulottuvuuksien mielenkiintoinen yhdistelmä. Ruohoisuus on pinnassa, samoin tietty pehmeä savimaisuus. Omenahilloa. Suolaisuutta, mineraalisuutta, minttua. Pieni jyväisyys pilkistää läpi, runko ei ole mikään kovin järeä. Silti suutuntuma on silkkaa rasvaa, vaikka vähitellen monitahoisuus jää sen alle. Jälkimaku on silkkaa yrttiteetä ja lakritsia, runsasta paahteisuutta ja mausteiden herkkää liikehdintää. Loppua kohti toffeemaisuus, siirappi ja tikkunekku korostuvat. Finaali on yllättävän pitkä ja runsas, mintun ja kukkaisuuden kautta hiipuva. Vaikea käsittää, ettei voltteja ole enempää.

Arvio: Omalaatuinen viski, ruohoisten ja rasvaisten piirteiden ohessa tapahtuu todella paljon. 87/100

Rogner Whisky 3/3, 43%

Tästä viskistä on vaikea sanoa yhtään mitään etukäteen. Destillerie Rogner sijaitsee Pohjois-Itävallan Roitenissa. Pieni perheyhtiö on julkaissut vasta pari pullotetta.

Numeroista 3/3 päättelisin äkkiseltään, että tässä on kolmevuotiasta viskiä käsillä. Tämähän voi siis olla ihan mitä vain.

Rogner Whisky 3/3

(43%, OB, Batch No. Wy3/314P2, 50 cl)

Tuoksu: Onpa vähintään puolimyrkyllisen oloista tavaraa. Liuotin on pinnassa. Ärhäkkää pesuainetta, jossa on jokin ruusun kaltainen hajuste läsnä. Yrttilikööriä, lääketippoja – Echinaforce kohtaa Jägermeisterin. Maltaisuudesta kertoo vain pieni jyväinen happamuus taustalla. Melko ilkeä kokonaisuus. Kireä tammi.

Maku: Yrttiliköörin, pesuaineen ja kirpeän mausteisuuden hämmentävä liitto. Hapokkuus on huomattavaa, ylikypsää sitruunaa ja käynyttä omenaa. Suutuntuma on ohut. Tammisuus on mukana jonkinlaisena tanniinisuutena, mutta kovin luontevalta se ei tunnu. Maltaisuus jää maussa täysin paitsioon. Enemmän korostuvat appelsiinimarmeladin happamuus, tuore raparperi ja jokin makeutusaineen kaltainen elementti. Jälkimaku on ohut liuku, jossa alun liuotinmaisuus sulaa sokeriseksi, hapokkaaksi ja pisteleväksi huokaukseksi. On kyllä ilkeä kokonaisuus. En keksi mitään muuta sanottavaa.

Arvio: Pesuainemainen, keinotekoisen kukkainen ja outo viski. Kyllä en pidä. 69/100

Glen Garioch 23 yo 1990/2014, Berry’s Own Selection 56,1%

Glen Gariochin vuosikertojen joukosta löytyy helmiä, vaikka nykyinen perustuote ei oikein lennä. Edellinen maistamani Garioch oli täysin yllättäen taivaallista tavaraa, joten odotukset ovat jälleen korkealla.

Glen Garioch 23 yo 1990/2014, Berry’s Own Selection

(56,1%, Berry Bros & Rudd, 1990–2014, Cask No. 7939, 70 cl)

Tuoksu: Balsamicoa! Todella mielenkiintoinen rusinaisuus, johon yhdistyy suolaisuutta ja soijaa. Luumuinen tunkkaisuus kohtaa ruohoisen kirpeyden. Omenaa, heinäisyyttä, viikunaa, nahkaisuutta, mustetta, hiukan lakritsia. Todella voimakas ja monitahoinen tuoksu. Hieno on. Vesilisällä pintaan tulee käsivoidetta.

Maku: Ylikypsää hedelmäisyyttä, mausteisuutta ja suolaisuutta oikein kunnolla. Edelleen balsamico ja soija ovat pinnassa, mutta tietty makuprofiilin raskaus jyrää. Runko ei ole silti mikään mahdottoman suuri, suutuntuma on rasvainen ja enimmäkseen pistelevä. Tammisuutta, kirpeää omenaa, sitruksisuutta. Jälkimaku aloittaa vyöryn, jossa pippurisuus ja lakritsisuus ottaa oikein kunnolla suolaisuuden ja sitruksisuuden kanssa yhteen. Järeää tammisuutta, omenaa, musteisuutta, nahkaa, suklaisuutta, soijaa, hiukan karamellisuutta – kaikkea löytyy, suolaista ja makeaa. Finaali on erittäin pitkä ja räiskyvä. Vesilisä tuo toffeeta ja kermaisuutta, pehmentää mukavasti.

Arvio: Omassa genressään suorastaan loistelias viski, jossa on valtavasti ulottuvuuksia. Vain oma rajoittuneisuuteni estää ylistämästä tätä avoimemmin. Tunkkaisuus ja valtavan suurten vastakkaisten elementtien kohtaaminen eivät ole koskaan olleet täysin oma juttuni. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Banff 35 yo 1975/2011, Duncan Taylor 42,5%

Banff muistetaan ikuisesti räjähdyksestä. Elokuun 16. päivänä 1941 saksalaisten Junkers Ju-88 pudotti pommin suoraan varastoon numero 12. Huomattava määrä viskiä tuhoutui ja valui lähimaastoon. Juopuneita nautoja nähtiin.

Itselleni Banff on jäänyt hiukan etäiseksi, mikä ei liene tavatonta. Vuonna 1824 perustettu tislaamo sulki ovensa 1983. Lopullisesti rakennukset purettiin 1980-luvun lopussa, ja viimeinen varastorakennus tuhoutui – kuinka ollakaan – tulipalossa 11.4.1991.

Viime vuosina Banffin viskiä on näkynyt vähenevässä määrin missään. Nyt käsissä Banffia Duncan Taylorin, hmmm, vaatimattomasti nimetystä Rarest of the Rare -sarjasta.

Banff 35 yo 1975/2011, Duncan Taylor

(42,5%, Duncan Taylor, Rarest of the Rare, 11/1975-4/2011, Cask No. 3352, 260 bts., 70 cl)

Tuoksu: Metinen ja aromaattinen. Hunajaa, kukkaisuutta, sitruksisuutta. Mehiläisvahaa, kiteistä sokerisuutta. Omenaa, persikkaa, hedelmäistä raikkautta. Antiikkista, kuivaa ja mausteista tammisuutta. Pieni metallinen vivahde, aivan aavistus savua. Yllättävänkin voimakas ja vivahteikas, näin alhaisella alkoholiprosentilla.

Maku: Nyt on vähän väsynyt, valitettavasti. Toki hedelmäisyyttä löytyy, omenaisuutta ja sitrusta, mutta sävyt ovat jossain määrin tukossa. Suutuntuma on öljyinen ja runko selvästi ohentunut. Tammisuus on rutikuivaa. Suolakiveä, mausteita, ruohoisuutta, kukkaisuutta, mettä ja hunajaa. Jälkimaussa maltaisuus tulee esiin, tammeen löytyy hapan ja paahtunut ulottuvuus. Sitruksisuutta ja runsaasti suolaisuutta, pieni hiilisavu taustalla. Mineraalisuus ja aromikkuus jäävät hiukan vaatimattomiksi. Finaali on korkeintaan keskipitkä.

Arvio: Tynnyri on ottanut vallan, sävyt ovat haihtuneet ja runko tuntuvasti ohentunut. Ei toki missään nimessä huono viski, mutta tynnyri on jo nähnyt parhaat päivänsä. Pisteet kuitenkin upeasta tuoksusta. 85/100

Arran Robert Burns Malt 43%

Arran julkaisi Robert Burns Maltin kunnianosoituksena Skotlannin kansallisrunoilijalle jo vuonna 2000. Sen jälkeen pulloja on pyörinyt markkinoilla sen verran paljon, ettei tämän miniatyyrin julkaisuajankohdasta enää ota selvää.

Arran Robert Burns Malt

(43%, OB, NAS, +/- 2014, 5 cl miniature)

Tuoksu: Päärynää, hiukan raakaa banaania, sitruksisuutta. Maltainen ja varsin napakka vaikutelma, suolaisuutta ja mineraaleja. Tammessa on vastahöylätty sävy. Jotain merellistä miellyttävyyttä tässä silti on, mikä viehättää. Melko ohut kokonaisuus toki.

Maku: Tuoksua nuoremman oloinen, maltaisuus on epäkypsää ja hapanta. Jyväisyyttä, tuoretta ja varsin raakaa tammisuutta. Sitruksinen ja terävän päärynäinen puoli on selvästi esillä. Pientä vaniljaista makeutta sentään löytyy, joskin suolainen puoli peittää sitä tehokkaasti. Hiukan aprikoosinkiveä, nektariinia, papaijaa. Suutuntuma on kermainen ja kevyt. Jälkimaku jää pettymykseksi. Tammisuus ja maltaisuus eivät yksinään jaksa kantaa tätä, kun hedelmäisyys ja vaniljaisuus kuihtuvat nopeasti pois. Hapokkuutta, pientä kireyttä. Finaali on lyhyt ja ohut, siitä ei pääse mihinkään.

Arvio: Tuoksu on lupaava mutta maku jää vaatimattomaksi. Kermaisuus ja suolaisuus eivät oikein löydä tasapainoa keskenään. 78/100

Aberlour 16 yo Double Cask Matured 40%

Ranskan myydyin single malt ei ole oikein pärjännyt näissä sarjoissa ja ikäluokissa. A’bunadh on silti niin hyvä viski, että tähän suhtautuu lähtökohtaisen myönteisesti.

Aberlour 16 yo Double Cask Matured

(40%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Aromaattinen ja virkistävä. Mielenkiintoinen yhteys sitruksisen tammisuuden ja rusinaisen sherryisyyden välillä. Päärynää ja raikasta trooppista hedelmää, minttua ja hedelmäkarkkeja. Toisaalla taas tummempia sävyjä, vihreää teetä ja hilloisuutta. Varsin kerrostunut kokonaisuus, myös aavistuksen kirpeä.

Maku: Sherryisempi ensivaikutelma kuin tuoksussa. Rusinaisuus ja kevyt suklaisuus ovat heti läsnä. Vähitellen tammen mausteisuus ja vaniljaisuus ottavat kuitenkin vallan, sitruksinen ja yrttinen kirpeys nousee. Edelleen kovin kerrostunut kokonaisuus. Suutuntuma on hiukan ohut, maltaisuus tuntuu hapokkaana ja osin vähän karheana. Silti tässä on jotain omaperäisyyttä. Päärynää, omenaa, minttua, mausteisuutta. Jälkimaku käy hiukan puisevalla tavalla tammiseksi ja saksanpähkinäiseksi, kunnes sulaa vähitellen toffeen ja karamellin kautta appelsiiniseksi ja omenaiseksi. Minttu, hedelmäkarkkisuus (Jelly Beans) ja maltaisuus hallitsevat keskipitkää, varsin makeaa finaalia.

Arvio: Varsin kerrostunut mutta silti yllättävän kiinnostava perusviski. Pätevää tavaraa, jos kadottaa Aberlourin sherryjyrät kokonaan mielestä ja maistelee tätä omana tapauksenaan. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 11).

Allt-a-Bhainne 18 yo 1995/2014, The Whisky Cask 53,8%

Allt-a-Bhainnen maistaminen on aina tapaus, sen verran harvoin näitä kohtaa. Nyt käsissä neljän sentin näyte saksalaiselta The Whisky Caskilta.

Allt-a-Bhainne 18 yo 1995/2014, The Whisky Cask

(53,8%, The Whisky Cask, 1995–2014, Bourbon Hogshead, 4 cl miniature)

Tuoksu: Intensiivisen päärynäinen. Varsin makea ja limonadimainen. Tammessa on imelän liimamainen vivahde. Hedelmäisyys aukeaa vähitellen, viinirypäleitä ja kiiviä etunenässä. Makeaa omenaa, ruohoisuutta, valkoviinimäistä hapokkuutta, rapeaa maltaisuutta. Ei silti hassumpi. Vesilisä nostaa esiin minttua ja mukavaa kepeyttä.

Maku: Todella ärhäkkä, öljyinen ja voimakas. Liuotinmaisuus on vahvaa, imelä puuliima ja vanerin höyryt ovat mukana. Päärynää, omenaa, vesimelonia, mangoa. Öljyinen suutuntuma on lähes poltteleva. Maltaisuus on aavistuksen hapanta ja kostean pahvista. Valkoviinimäinen hapokkuus ja napakka maisteisuus pelaavat tässä vähän omaa peliään. Tasapaino osin ontuu. Jälkimaku jytisee varsin synkkänä, tumman yrttisenä ja lakritsisena. Ylikypsää hedelmää, mausteisuutta, päärynälikööriä. Liimamaisuus ei jätä rauhaan, mukaan tulee pesuainemaisuutta. Korkeintaan keskipitkä, mausteisen kuumottava finaali. Vesilisä tuo sahanpurua.

Arvio: Tuoksultaan houkutteleva mutta makunsa puolesta liian jyrkkä ja ärhäkän liimamainen. 80/100

Ralph Steadman: Still Life with Bottle

Ralph Steadmanin Still Life with Bottle on ehdottomasti yksi omaperäisimpiä, erikoisimpia ja lennokkaimpia viskikirjoja, mihin olen koskaan törmännyt.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_006Sen rakenne on spontaani ja teksti paikoin täysin pidäkkeetöntä, sen kuvituksessa lentävät lohikäärmeet ja lymyilevät kilttipukuiset salakuljettajat. Tislaamoesittely saattaa purkautua tarinaan alkoholipitoista rankkia syöneen härän vatsavaivoista, ja alkemiasta liikutaan sujuvasti kuparipannujen kuhmujen naputteluun. Mikään ei ole Steadmanille liian suurta tai liian pientä, kunhan mukana vain on hyvä tarina.

Kyseessä ei tosiaan ole viskikirja, josta kenenkään kannattaa viskiharrastusta aloitella. Toki tietämätönkin voi saada siitä paljon irti, mutta varsinainen riemu repeää, kun taustatietoa on vähän enemmän. Yksittäisiin tislaamoihin liittyvät jutut kytkeytyvät aina johonkin, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, mistähän alueesta ja viskityylistä mahtaa olla kyse.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_003Teos on siis koko nimeltään Still Life with Bottle. Whisky according to Ralph Steadman (Harcourt Brace & Company, 1994). Kahta vuotta aiemmin Steadman oli jo tehnyt vastaavan kirjan viinistä, The Grapes of Ralph. Wine according to Ralph Steadman, mutta käsittääkseni tämä viskiteos on saavuttanut niistä kahdesta vakaamman aseman.

Vuonna 1936 syntynyt brittiläinen Steadman tunnetaan erityisesti yhteistyöstään Hunter S. Thompsonin kanssa, ja tuo gonzojournalismin isähahmo mahtuu mukaan tähänkin kirjaan. Steadmanin tarina kuuluu kokonaisuudessaan näin:

I introduced my friend, the writer and Gonzo journalist, Dr Hunter S. Thompson, to Glenfiddich, as a gift, in 1973 when we were in Zaire to celebrate ’the rumble in the jungle’, the fight between George Foreman and Mohammed Ali. That was the first time he had ever tasted a single malt. Wild Turkey and Rebel Yell had been more his kind of tipple until then. He sold our tickets on the very night of the fight, took the bottle and a 10lb bag of African marijuana down the pool’s edge. He set the Glenfiddich down carefully next to a silver bucket of ice and hurled the marijuana into the pool. Then he dived into the middle of it. He spent the time during the fight floating about, watching the marijuana disappearing the filter, whilst he sipped at the Glenfiddich through a handsome goblet full of ice. I never forgave him. That’s no way to drink Glenfiddich.

Tarina kuvastaa oivallisesti koko Steadmanin teoksen henkeä. Kaikki käy. Kaikki, mikä vain liittyy millään tavalla viskiin. Ja jollain kumman tavalla kirja myös toimii, vetää puoleensa, yllättää. Steadmanin äkkiväärä asenne on ajoittain silkkaa parhautta – esimerkiksi kirjan esipuheessa haukkuu graafiset suunnittelijat, mutta antaa armon tämän kirjan suunnittelijalle, ja julistaa vihaavansa kaikkia kustannustoimittajia (”vastenmielistä hyytelöä” ja ”limaista mössöä” koko porukka), mutta tähän kirjaan sattui editoriksi jonkinlainen hämmästyttävä poikkeus.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_007Gonzon asenne on siis syvällä Still Life with Bottlen perusasetuksissa. Steadman korostaa koko ajan henkilökohtaisia havaintojaan ja tuo esille kummallisia kuriositeetteja, jotka jollain hämmentävällä tavalla osuvat yleensä maaliin. Myös tositarinoiden ja sepitteiden rajat tulevat näkyviksi viimeistään luvussa, jossa Steadman esittelee kuuluisia viskin salakuljettajia menneiltä vuosisadoilta: esimerkiksi Amos Andromach, Aberdeen Angus Dromtochie ja Wobbling Henry Mullfarclas ovat sen tason sankareita, että heikompaa hirvittää.

Steadman ei ole todellakaan pyrkinyt Michael Jacksonin kaltaiseksi viskiauktoriteetiksi. Sen sijaan hän on ottanut aiheekseen viskin ja katsonut, mitä kaikkea kynästä rupeaa tulemaan. Piirrosjälki on tuttua Steadmania likimain parhaimmillaan, ideoita on tullut runsaasti eikä mies ole lähtenyt niitä pahemmin suodattamaan. Koko aukeaman levityksiin mahtuu tislaamoita, maisemia ja hirviöitä, pienempiin kuviin aiheiksi on löytynyt kaikkea aina tislaamoiden ötököistä turpeennostovälineistöön.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_002Kun Still Life with Bottlea katsoo kokonaisuutena, lähtökohdaksi otettu Prewhiskery-materiaali tuntuu viehättäneen Steadmania ihan tosissaan. Teoksen alkupuoli menee viskin alkulähteillä ihan luolamaalauksiin ja aboriginaaleihin saakka. Sumerialaiset, egyptiläiset ja kaikki muut alkukantaiset tislaajat käydään hauskalla detaljitasolla läpi. Keskiaikaan ja alkemisteihin saakka ollaan vielä aika kaukana konkreettisesta mallasviskin maailmasta.

Korkki varsinaisesti aukeaa siinä vaiheessa, kun päästään Whiskeryyn. Steadman esittelee kyllä Skotlannin viskialueet kursorisesti, mutta sen jälkeen homma menee lennokkaaksi. Tislaamoista raapaistaan toki monia ihan omissa luvuissaan, mutta väliin tulee kaikkia muuta, sillä hetkellä mielenkiintoiseksi osoittautuvaa juttua aina Cullodenin taistelusta alkaen. Tislaamoista esittelynsä tai kuvansa saa näkyviin Glenturret, Royal Brackla, Glenrothes, Glen Ord, Bowmore, Jura Highland Park, Ardbeg, Laphroaig, Edradour, Glen Garioch, Tamdhu, Aberfeldy ja Fettercairn. Muitakin toki mainitaan. Mutta tuosta jo tajuaa, että järjestys ja valinnat perustuvat enemmän fiilikseen kuin punnittuun päätöksentekoon tahi edustavuuteen.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_005Kirjan vaatima tutkimustyö on ollut varmasti mielenkiintoista hommaa, mutta metodejaan Steadman ei erityisemmin avaa. Kirjan lopussa ei todellakaan ole sisällysluetteloa. Sen sijaan hakemisto löytyy – sieltä voi bongata sellaisetkin hakusanat kuin coca, homunculus ja perfumes. Ei ihan normaalia viskikirjan hakemistokamaa. Ylipäänsä sivun kokoinen hakemisto niputtaa aika hyvin koko hassuttelun. Tätä kirjaa pitää osata lukea.

Toki Steadman on löytänyt haastateltavia ja hankkinut tietoa teostaan varten, se on selvä. Esimerkiksi tuohon aikaan Bowmorella tislaamomestarina toiminut Jim McEwan on antanut tähänkin kirjaan oman, korvaamattoman panoksensa. Anekdootit tarjoillaan purskeina pienissä laatikoissa. Tässä yksi esimerkki McEwanin kaskusta:

The Queen was here in 1980 – that’s the Queen’s barrel there. It’s been maturing since then and we’ve informed the keeper of the royal cellar. I would think they’ll take the barrel. It will be interesting to find out if they are going to charge the Queen any duty of it.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_004Tuosta jutusta ei käy ilmi, milloin ja miten Steadman on sen McEwanilta saanut. Tekstissä se törröttää omana itsenään kuin mikä tahansa anekdootti, jonka Steadman ampuu ilmoille. Kaikki käy, kunhan stoori on hyvä. (Kyseinen Bowmore-tynnyri muuten pullotettiin 2011, noin 17 vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Varmaan niistä 156 pullosta ihan asianmukaiset verotkin maksettiin.)

Kokonaisuutena Still Life with Bottle on aarreaitta, jonka parissa viihtyy. Minään suurena tietolähteenä sitä ei voi pitää, mutta onpahan se ainakin käsittämättömän omaperäinen ja pidäkkeetön viskikirja. Voin suositella sitä surutta kaikille edistyneemmille mallasmielisille henkilöille, joita eivät faktojen rajat pidättele.

Bowmore 21 yo 43%

Bowmoren sylinterinmuotoiseen boksiin pakatun miniatyyrisetin huipentumana on sen neljäs ja iäkkäin viski, 21-vuotias. Isommassakin koossa tällaista 21-vuotiasta alkaa olla jo verraten vaikea löytää, joten on aika nauttia tämä suurella hartaudella.

Bowmore 21 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella marjaisa ja runsas. Mustaherukkaa, viherherukkaa, vadelmaa, mustikkaa. Mausteinen tammisuus, kuivattuja hedelmiä ja mysliä. Uuniomenaa, viikunaa, luumua. Pientä kahvisuutta, aavistus tervaa ja siirappia. Nuotiosavu leijuu jossain taustalla, samoin laventeli. Upea tuoksu.

Maku: Toffeemaisen sherryinen ja makean hedelmäinen kattaus. Marjaisuus on edelleen mukana, mustaherukka etunenässä. Omenaista makeutta, kepeää laventelia. Nuotiosavu ja terva leijuvat huntumaisena kaiken ympärillä. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja silti nyansoitu. Makeus ja mausteisuus ovat kauniissa balanssissa, samoin tammisuus on omalla paikallaan. Jälkimaku on alkuun siirappinen, toffeemainen ja kahvisen paahteinen. Kokonaisuus kuivuu hienosti, tammi imee kaiken tasaisesti ja kompleksisesti kokoon. Jäljelle jää pitkän finaalin lopussa salmiakkia, tervaa, pientä savuisuutta, mineraalisuutta ja herkkää laventelia. Wow.

Arvio: Hienon Bowmore-setin loistava päätös. Herukkaisen Legendin, makean laventelisen 12-vuotiaan ja mineraalisen 17-vuotiaan jälkeen tämä nosti koko homman vielä ihan omalle tasolleen. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 9). Smoke On The Water, ”Herkkä ja herkullinen viski”.

Bowmore 17 yo 43%

Bowmoren 17-vuotias oli aikoinaan kestosuosikki. Miniatyyrisetin tuhoaminen jatkuu tämän klassikon parissa. Tilannetta on pohjustettu Legendillä ja 12 yo:lla, kumpikin erinomaisen hieno viski.

Bowmore 17 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Nuotiosavua ja laventelia. Huomattavaa yrttisyyttä, eucalyptusta ja minttua. Echinaforcea. Merellisyyttä ja mineraalisuutta riittää. Tammisuus tuoksuu mausteisena ja varsin kuivan oloisena. Pieni ripaus lakritsia, aavistus tervaa. Herukkaa ja paahteisuutta. Sävykkyyttä ja hienoa kompleksisuutta.

Maku: Alkuun yllättävänkin vahvasti turvesavuinen ja salmiakkinen, ennen kuin herukkaisuus ja sitruksisuus nousevat esiin. Yrttisyyttä riittää, eucalyptuksesta lähtien. Mineraalisuus on vahvaa, merellisiä ja suolaisia sävyjä riittää. Laventeli tuntuu voimakkaana, trooppisia hedelmiä riittää. Tammen mausteet ja lakritsi tuovat ryhtiä. Suutuntuma on hiukan ikääntyneellä tavalla kuivakka. Jälkimaku on laventelinen, savuinen, herukkainen ja ällistyttävän suurimuotoinen. Sitruksisuus ja omenaisuus, toffee ja mineraalisuus, tervaisuus ja salmiakkisuus räjäyttävät pankin. Todella herkullinen, kompleksinen ja pitkä finaali. Aivan loistavaa.

Arvio: Yrttinen ja mineraalinen Bowmore, joka naulaa homman lopullisesti jälkimaussa. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 84/100 (per 1). Smoke On The Water, ”Tyylikäs viski”.