Glendronach Cask Strength Batch #4, 54,7%

Glendronachin Cask Strength -sarja on saapunut neljänteen erään. Vanha viskiviidakon sananlasku sanoo, että ensimmäinen batch on aina niin hyvä, ettei sitä voi ylittää.

Ei, vaikka vuodesta toiseen yritettäisiin, koska sen ensimmäisen takia koko sarja on saanut alkunsa.

Glendronachin kohdalla maksiimi on pitänyt tähän mennessä paikkansa. Batch #1 oli erinomainen. Tätä nelosta edeltänyt Batch #3 edusti mielestäni jo huolestuttavaa keskinkertaisuutta loistavassa iskussa olleelta tislaamolta.

Glendronach Cask Strength Batch #4

(54,7%, OB, NAS, 2015, 70 cl)

Tuoksu: Siirappinen ja karamellimainen. Tikkunekun makeutta, rommirusinaa. Rotevan ja voimakkaan oloinen. Makeuden alta paljastuu vähitellen maltaisia ja tammisiakin sävyjä, suklaisuutta ja kermaisuutta. Vaniljakin pilkistää, samoin kookos ja manteli. Erittäin miellyttävä. Vesilisä tuo pientä ruohoisuutta esiin.

Maku: Täyteläinen ja siirappinen. Sherry ei jyrää vaan tarjoaa miellyttävää monipuolisuutta. Tikkunekku ja rommirusinafudge ovat vahvoina esillä, ohessa tulee esille paljon omenaisuutta, kermaisuutta ja makeaa appelsiinia. Tammessa on melko nuorekas sävy, pientä hunajaisuutta löytyy myös. Mantelia, aavistus kookosta, heinäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja tekstuuri tiheän öljyinen, mutta sherry ei mitenkään suuremmin korostu. Jälkimaku alkaa siirappisena ja tummuu hienosti. Kahvinen karvaus leikkaa hienosti karamellia, tammi ja mausteisuus korostuvat. Pitkä, pähkinäinen ja tyylikäs finaali. Vesilisä korostaa tämän yrttistä ja maanläheistä puolta.

Arvio: Selvä parannus Batch #3:n jälkeen. Hieno viski kaikessa täyteläisyydessään ja pähkinöissään. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 89/100.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.