Maistossa tällä kertaa väriltään yllättävän tumman sherryinen Glenrothes, joka on kuitenkin peräisin refill-tynnyristä. Ehkä tämä on ollut myös jossain ennen sitä, ehkä kyseessä on ollut todella aktiivinen tynnyriyksilö… Vaikea tietää.

Glenrothes 16 yo 1997/2014, The Ultimate

(46%, van Wees’ The Ultimate, 2.6.1997–10.2.2014, Cask No. 9244, Refill Sherry Butt, 775 bts., 70 cl)

Tuoksu: Märkää pahvia, nyt ei ala hyvin. Oudon esanssinen sherryisyys, kumimaisuutta ja muovia. Maitosuklaata, hiukan toffeeta, kanelia, kuivattuja hedelmiä, jotain ummehtunutta. Maakellarin vivahde, pieni rikkisyys. Märkä pahvi on hämmentävän dominoiva. Vesilisä availee metallisia sivunuotteja.

Maku: Pistävän mausteinen, edelleen märän pahvinen ja kummallisen muovinen. Olenko lyönyt pääni? En muista näin heikkoa viskiä pitkään aikaan, kun lähtökohdat ovat silti näin lupaavat. Kitkeryyttä, karvasta pähkinää, hikisyyttä. Suutuntuma on heikko ja ponneton, vaikka pippuri vähän potkaiseekin. Tammi kipristelee suuta, sivuäänet mellastavat. Vasta jälkimaussa päästään suklaisen ja luumuisen sherrytyylin äärelle, mutta edelleen pahvi, muovisuus ja rikki häiriköivät. Maakellaria, pippuria, hapanta tammisuutta. Keskipitkä jälkimaku on erittäin hermostunut. Vesilisä tuo hiukan pehmeämpää suklaisuutta makuun mukaan.

Arvio: Pitkästä aikaa todella hankala kokemus. Jälkimaku sentään pelastaa vähän. 75/100