Edellisen Airigh Nam Beistin perään tulee nyt vielä toinen samaa tarinaa. Tämä pullo on sattumoisin viimeisen Beist-vuoden Suomea varten pullotetusta erästä L8 254.
Mielenkiintoista maistaa peräkkäin, mitä eroja on rotaation ensimmäisiin ja viimeisiin kuuluvilla pullotteilla. Kaksi vuotta lisää kypsymistä ainakin.
Vanha viskiviidakon sananlasku sanoo, että tällaiset viskit ovat parhaimmillaan ensimmäisessä erässä, mutta kun Beistia tehtiin vain pari vuotta, väite voi osua myös hutiin. Maistetaan.
Ardbeg 1990/2008 Airigh Nam Beist
(46%, OB, 1990–10.9.2008, Batch No. L8 254, 70 cl)
Tuoksu: Turvesavua, lääkemäisyyttä, suolavettä ja omenamehua. Hiukan makeampi kuin vuoden 2006 erä. Hiilisyyttä, tervaa, salmiakkia, sitruksisuutta. Rasvainen ja hiukan likainen. Bensaa, jodia, kirpeyttä. Lihaisuus on jo ylikypsän porsaankasslerin kaltaista, kolakastikkeessa. Vesilisä korostaa nokea ja rasvaa.
Maku: Suolainen, sitruksinen ja rasvainen. Muhkean turvesavuinen. Suolapähkinää, tervaisuutta, lääkemäisyyttä, pippuria. Suolavesi korostuu reippaasti, sen vastaparina on pientä kinuskisuutta ja lihaisuutta. Varsin merellinen kokonaisuus, johon omena ja hunaja tuovat pientä makeutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeän kihelmöivä. Vuoden 2006 pullote on tätä mineraalisempi ja fokusoituneempi. Jälkimaku nostaa todella reippaasti pippuria ja jodia esiin. Turvesavua, sitruksisuutta, suolaisuutta. Suolapähkinä, lääkemäisyys ja hunaja kantavat komeasti. Pitkä finaali. Vesilisä tuo karheaa maltaisuutta ja vähän happamuutta mukaan.
Arvio: Komea ja monimuotoinen Ardbeg. Vierekkäin maisteltuna tämä on rasvaisempi, lihaisampi ja pykälän makeampi kuin vuoden 2006 eeppinen pullote. Makuasia, kumpi kolahtaa kovemmin, mutta omaan suuhuni se nuorempi oli vielä tätäkin uljaampi. Kyllä on osattu tehdä hienoa viskiä aikanaan Ardbegin tislaamossa. 90/100
Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 88/100 (per 6).