Olen vältellyt keräilijäksi ryhtymistä, koska sellainen tulee viskiharrastajalle helposti todella kalliiksi. Huomaan kuitenkin, että olen hankkinut vuosien varrella jonkinlaisen pakkomielteen 1990-luvun alkupuolen Glendronach-pullotteisiin.
Erityisesti olen jahdannut 15.1.1993 tynnyriin laitettuja yksilöitä. Valitettavasti niiden hinnat ovat nousseet viime vuosina jo huomattaviksi, joten jahtaaminen alkaa käydä yhä vaikeammaksi.
Nyt on lasissa kuitenkin yksi noista kaikkein halutuimmista ysikolmosista, Cask #5. Jos taso on vähänkään Cask #3:n luokkaa, ollaan tukevalla maaperällä. Verrokiksi sattui tällä kertaa Cask #26, aivan erinomainen sekin.
Glendronach 20 yo 1993/2013 Cask #5
(53%, OB, 15.1.1993–10/2013, Cask No. 5, Oloroso Sherry Butt, 645 bts., 70 cl)
Tuoksu: Sherryinen, hedelmäinen ja mausteinen. Hienosti auki, ei yhtään liian suklainen tai siirappinen, vaan balanssi on välittömästi hahlossa. Kypsää luumua ja omenaa, viikunaa, sitrusta, rusinaa, nahkaisuutta. Kuivaa tammea, metisyyttä, tallisuutta, hiukan kahvia ja sikaria. Nam. Vesilisä avaa minttua ja hunajaa. Tämän rinnalla Cask #26 on selvästi viinisempi ja jopa suorastaan rommisempi.
Maku: Tumman suklainen, sherryinen ja mausteinen. Nahkaisuutta, kuivaa tammea, metistä hunajaisuutta, tyylikästä kahvisuutta ja herkkää luumua. Suutuntuma on täyteläinen ja erinomaisessa balanssissa, maku elää ja kehittyy jatkuvasti. Rusinaa, viikunaa, omenaa, sitrusta, taatelia, pähkinäisyyttä. Kahvisuus, mausteisuus ja tumma yrttisyys tuovat komean pohjavireen. Hilloisuutta, balsamicoa, tallisia ja rustiikkisia sävyjä. Jälkimaku on mausteinen, sherryinen, tumman suklainen ja edelleen kuivan tamminen. Nahkaisuutta ja tallia riittää, samoin luumua ja viikunaa. Mausteisuus ja yrttisyys nousevat vähitellen yhdessä kahvin kanssa. Kuivattuja hedelmiä, rusinaa, inkivääriä ja pientä lihaisuutta. Pitkä finaali. Vesilisä tuo toffeen esiin. Cask #26 on rinnakkain maisteltuna selvästi tätä kahvisempi ja siirappisempi.
Arvio: Aivan loistava yksilö, upeassa balanssissa, täynnä jatkuvaa eloa ja liikettä. Nousee Cask #33:n rinnalle suosikkieni joukkoon näistä 15.1.1993 tynnyröidyistä pullotteista. 93/100
Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 91/100.