Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE 55,8%

Maistelussa on tällä kertaa poikkeuksellisen mielenkiintoinen Mortlach. Kyseessä on 54 kuukautta ex-sherrytynnyrissä (Oloroso) jälkikypsytetty single cask. Väriä viski on ainakin ehtinyt saada siinä ajassa reippaasti.

Tällaisen tuotteen taustalla on tilanne, että tislaamolla on ollut alkujaan samana päivänä täytettyjä ex-bourbontynnyreitä (todennäköisesti kolme), joissa viskiä on ensin kypsytetty 13,5 vuotta. Sen jälkeen ne on koottu tähän Oloroso-tynnyriin numero #5, jossa viski on kypsynyt vielä tuon 4,5 vuotta.

Samanlaisia ”rakenneltuja” single caskeja on harrastanut myös moni muu, tunnetuimpana tänä päivänä varmaankin Glendronach, jonka keskimääräisestä sherrytynnyrissä kypsyneestä single caskista saadaan aina helposti yli 600 pulloa. Mikäli se viski olisi ollut siinä samassa tynnyrissä koko ikänsä, 20 vuodessa jäljellä olisi enää parin sadan pullon verran tavaraa, koska enkelit ottavat aina osansa.

Mortlachin tislaamo on varsin maskuliinisessa maineessa (”The Beast of Dufftown”) ja on tehnyt keskimäärin todella lihaisaa ja painavaa tislettä. Oma ylittämätön Mortlach-elämykseni on tähän mennessä ollut Keppana Kellarissa pari vuotta sitten maistettu vuoden 1978 Rare Malts -pullote.

Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE

(55,8%, Signatory for The Whisky Exchange, 12.5.1998–16.5.2016, Hogsheads + Sherry Butt Finish, Cask No. 5, 681 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mielenkiintoinen, vahvan multainen ja napakan eucalytusmainen ensivaikutelma. Rommimainen sokerisuus ja voimakas Oloroso. Silti aavistuksen sulkeutunut. Nahkaisuutta, huonekaluvahaa, tammea, maakellaria, pähkinäisyyttä, hiukan marjaisuutta ja luumua, sitrusta taustalla. Vesilisällä löytää kuivalihan ja saa vielä vähän enemmän vahamaisia piirteitä auki.

Maku: Todella voimakas, suorastaan peto viskiksi. Painava öljyisyys ja Mortlachille leimallinen lihaisuus (beef jerky) tulevat täysillä päälle. Erittäin mausteinen, pippurinen, viikunainen, yrttinen ja paahdetun pähkinäinen. Oloroso maistuu osin kerrostuneena, mutta tämän voima puhuttelee lujaa. Hapahkoa sitrusta, tanniinisuutta, karvasta suklaisuutta. Samalla sitä vastaan löytyy makeaa siirappia ja tiettyä öljyistä imelyyttä. Jälkimaku puskee edelleen päälle kuin höyryjyrä. Pippurisuutta, tanniineja, silkkaa tammea. Eucalyptusta, lakritsia, suklaata, suolaisuutta, sikaria, pähkinää. Hieno makean ja mausteisen näytelmä. Pitkä finaali. Vesilisä tuo paahdetta paremmin esiin, tiettyä tupakkaisuutta jopa.

Arvio: Äärettömän iso Mortlach. Todella hieno elämys. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 89/100.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.