Bowmoren klassinen 12-vuotias sai uudet kääreet vuonna 2017. Tajusin, että olen maistellut näitä Bowmoren tämän vuosikymmenen 12-vuotiaita peruspullotteita ajatuksella sangen harvakseltaan – viimeisin merkintä tässä blogissa on arviolta vuoden 2012 julkaisusta. Nyt oli vähintäänkin jo aika päivittää käsitykset.
Bowmore 12 yo
(40%, OB, 2017, 70 cl)
Tuoksu: Hiukan tunkkainen hedelmäisyys, pehmeä herukkaisuus ja vieno turvesavu ovat pinnassa. Maltaisuus kääntyy yllättävänkin pahviseksi. Turpeisuuden märkä vivahde lisää hieman ummehtuneisuutta. Hedelmät toimivat silti raikkaina hyvin ja yleisilme on merellisen kutsuva. Tammi tuo makeutta ja mausteita.
Maku: Todella mehukas ja herukkaisen raikas. Sitruksisuutta, mangoa, passionhedelmää. Turvesavu on pehmeää ja hieman tervaista. Yrttisyyttä, ruohoisuutta, aavistus lihaisuutta. Tuoksua kypsempi kokonaisuus, vaikka pieni pahvin ja Weetabixin vivahde löytyykin taustalta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Tammi on melko aktiivista ja mausteista. Hiukan hunajaa ja vaniljaa taustalla. Jälkimaku on mehukkaan herukkainen, sitruksinen ja turpeinen. Hiukan pippuria, tervaa, hapokkuutta, ruohoisuutta ja suolaa. Merellinen ja raikas yleisilme, kunnes tammi alkaa purra kiinni ja kuivua. Keskipitkä finaali.
Arvio: Aivan asiallinen ja maukas savuviski, mutta kilpailu tässä kategoriassa alkaa olla jo varsin kovaa. Laventelin aikakauden jälkeen tiettyä persoonallisuutta tästä 12-vuotiaasta olen jäänyt kieltämättä kaipaamaan. 83/100
Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Edelleen hyvä perus-Bowmore”.