Elgin

Mannochmore 12 yo Flora & Fauna 43%

Mannochmoren kapeassa julkaisupaletissa tämä 12-vuotias Flora & Fauna -julkaisu oli pitkään suurin piirtein ainoana mukana.

Mannochmore 12 yo Flora & Fauna

(43%, OB, +/- 2005, 70 cl)

Tuoksu: Sitruksisuutta ja hunajaa, yrttisyyttä ja puuroisuutta. Maltaisuus on erittäin vahvasti pinnassa, pieni pahvisuuskin näyttäytyy. Kakkupohjaa, jyväisyyttä, leipää, kuminaa. Minttua ja kukkaisuutta, öljyisyyttä, mietoa kanelisuutta ja omenaa. Kevyt ja varsin tavanomainen kokonaisuus.

Maku: Öljyinen ja yllättävän toffeemainen. Maltaisuus on edelleen esillä, puuroisena ja jyväisenä, mutta mukana on selvästi enemmän makeita ja hedelmäisiä piirteitä kuin tuoksussa. Rusinaa, karamellia, tölkkipäärynää, persikkaa. Suutuntuma on melko kevyt mutta silti mukavan kermainen. Yrttejä, mausteita ja napakkaa tammisuutta riittää. Jälkimaku liikkuu jälleen kevyen sitruksisella ja kukkaisella tontilla. Muromaisuutta, kakkupohjaa, hunajaa, kinuskikastiketta. Mausteisuus voimistuu vähitellen, samoin tanniinisuus. Keskipitkä, yllätyksetön finaali.

Arvio: Mukava perusviski, jossa pienet puuroiset ja pahviset vivahteet kuitenkin jossain määrin häiritsevät. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Whisky Monitor Database 81/100 (per 5).

BenRiach 37 yo 1977/2014 Cask #1891, 43,2%

Maistelussa erittäin iäkäs BenRiach, joka on viimeistelty ex-rommitynnyrissä. Erä on todella pieni ja voltit ovat vajonneet jo varsin alas. Toivottavasti rohkea finistely on tuonut tähän jotain poikkeuksellista vielä mukaan.

BenRiach 37 yo 1977/2014

(43,2%, OB, 1977–7/2014, Cask No. 1891, Dark Rum Finish, 181 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hunajainen, makean sitruksinen ja mukavan pirteä. Tyylikästä vahamaisuutta, iäkkään viskin hillittyä yrttisyyttä. Banaania, tölkkiananasta, hunajamelonia, tummia viinirypäleitä. Hiukan voita, pieni suolaisuus ja kirpeys mukana. Tammi pysyttelee taustalla. Vesilisä tuo pienen saippuaisuuden mukaan.

Maku: Hedelmäisyyttä ja hunajaa. Yllättävänkin runsas rommimaisuus tuntuu kaikessa, sokerisuutta todella riittää. Tölkkiananas, mandariini ja viinirypälemäisyys maistuvat. Kiteistä hunajaisuutta, hiukan vaniljaa. Tammi on varsin aktiivista, väsymystä ei tunnu yhtään. Suutuntuma on melko kevyt mutta öljyisyys silti kantaa. Hiukan maltaisuutta, mausteisuutta ja ikäviskin yrttisyyttä. Jälkimaku pysyy edelleen hedelmäisenä, mutta paahteisuus tulee vahvasti esiin vähitellen. Tammi kuivuu ja mausteet napakoituvat. Rommisuutta, hunajaa, ruskeaa sokeria. Varsin pitkä ja kompleksinen finaali. Vesilisä lisää kermaisuutta ja banaania.

Arvio: Miellyttävän hedelmäinen ja makean romminen BenRiach. Korkea ikä tuntuu hyvällä tavalla ja voimaa riittää sen verran, että vesilisäkin toimii. 88/100

Mannochmore 14 yo 1999/2013, McGibbon’s Provenance 46%

Tällä kertaa lasissa on indie-Mannochmorea, ei ihan tavallisinta.

Mannochmore 14 yo 1999/2013, McGibbon’s Provenance

(46%, McGibbon’s Provenance, Spring 1999 – Spring 2013, Cask DMG 9766, 70 cl)

Tuoksu: Heinäinen, hiukan puuromainen, erittäin kevyt. Todella ohut ja mitäänsanomaton. Laimeaa omenamehua, sitrusta, vaniljaisuutta, tammilankkua. Maltaisuus taittuu jopa hiukan hiivaiseen suuntaan kaikessa puurossaan. Aavistus jyväistä epäkypsyyttä. Vesilisä availee artisokkaa ja hiukan oliiviöljyä.

Maku: Erittäin kevyt, pehmeä ja yllättävän tasapainoinen. Nuori tammi ja jyväinen tisle ovat jollain oudolla tavalla hyvin balanssissa miedon omenaisuuden ja pehmeän puuromaisuuden kanssa. Heinää, sitrusta, pientä karkkisuutta, vaniljakastiketta. Suutuntuma on kevyt kaikin puolin. Jännä hiivainen maltaisuus tässä tuntuu koko ajan. Jälkimaku jatkaa samalla linjalla, olkoonkin, että mukaan nousee paahteisia ja ruohoisia sävyjä, hiukan lakritsia. Silti omenaisuus, mieto ja makea sitruksisuus, vanilja ja edelleen se varsin puuromainen maltaisuus ovat hallitsevia sävyjä tässä. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisällä saa makeutta pintaan hiukan paremmin.

Arvio: Näissä puitteissa aivan virheetön viski – ja toisaalta täysin mitäänsanomaton. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100.

BenRiach 25 yo 1990/2015 Cask #4936, 50,4%

Maistelussa 25-vuotias BenRiach ex-bourbontynnyristä, vaihteeksi ilman viimeistelyitä tai muita kikkoja.

BenRiach 25 yo 1990/2015

(50,4%, OB, 25.4.1990–6/2015, Batch No. 12, Cask No. 4936, Bourbon Barrel, 196 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean hedelmäinen. Persikkaa, päärynää, banaania, makeaa nektaria ja öljyisyyttä. Hunajaa, varsin aktiivista tammisuutta, mausteisuutta. Ruohoisuutta, ihan pieni happamuus taustalla. Vaniljainen imelyys on kyllä ihan suoraan bourbontynnyristä. Varsin suoraviivainen. Vesilisä saa irkkuviskin fiiliksen vahvasti pintaan.

Maku: Öljyisen hedelmäinen ja makean tamminen. Persikka, banaani, tölkkiananas, kaikki hedelmäiset komponentit ovat läsnä. Hiukan karvas tammisuus leikkaa yllättäen vaniljaa ja hunajaa, mukaan tulee karvautta ja pippuria. Suutuntuma on kaikesta öljystä huolimatta ”vain” keskitäyteläinen. Vaahterasiirappia, maltaisuutta. Jälkimaku kääntyy paahteisempaan suuntaan, tammi kuivuu reippaasti eikä imelä hedelmäisyys enää hallitse. Enää löytyy vain hiukan kiiviä ja vihreää viinirypälettä. Mustaa teetä, lakritsia, heinäisyyttä. Pippuri, tanniinit ja ruohoisuus ovat mukana melko pitkän finaalin loppuun. Vesilisä tuo vaniljan esiin todella voimakkaasti.

Arvio: Hiukan yksioikoinen ja maun puolesta osin vähän tympeäkin viski. Odotukset olivat valtavasti korkeammalla. Ei kelvoton esitys, mutta ulottuvuudet jäävät vähiin. 83/100

BenRiach 11 yo 1997/2009 Cask #83038, 46%

Käsiin sattui BenRiachin single cask, joka on tislattu 1997 ja pullotettu 2009. Kyseessä on jaettu tynnyri, josta puolet on mennyt Whisky Festival Gentille ja puolet Premium Spiritsille. Kummatkin siis belgialaisia toimijoita.

BenRiach 11 yo 1997/2009

(46%, OB for Premium Spirits Belgium, 1997–2/2009, Cask No. 83038, Bourbon Barrel, 247 bts., 70 cl)

Tuoksu: Päärynäinen, kermainen ja maltainen. Mukava piparminttuinen raikkaus, ruohoisuus ja yrttisyys ovat nätisti esillä. Tammi tuntuu melko aktiiviselta ja banaaniselta. Vaniljaa, omenaa, makeaa sitrusta, mietoa hunajaisuutta. Aavistuksen sulkeutunut kokonaisuus. Vesilisällä löytyy vähän palasaippuaa.

Maku: Paahteisempi ja tammen takia karvaampi kuin tuoksu antoi odottaa. Vihreää omenaa, raakaa banaania, kiiviä, tölkkiananasta. Tammi nappaa oikein kunnolla kiinni ja suipistaa suuta. Suutuntuma on öljyisyydessäänkin keskitäyteläinen. Rasvaisuutta, hiukan likaisuutta, paahteisuutta. Tuoksun hedelmäiset piirteet ovat hiukan kateissa. Jälkimaku on tamminen ja maltainen, hiukan kitkerä ja napakan yrttinen. Raakaa banaania, ruohoisuutta. Lopulta löytyy sentään vaniljaisuutta ja pientä lakritsista vivahdetta. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa kitkerän ruohoisuuden nousemaan entistä selvemmin pintaan.

Arvio: Ihan juotava BenRiach ikäluokassaan, mutta kaikki loistokkuus tästä vielä valitettavasti puuttuu. Ei toki mikään huono viski. 82/100

BenRiach 15 yo 1999/2014 Cask #9150, 55,4%

Maistelussa PX-finistelty BenRiach vuoden 1999 tuotantoeristä. Tämä on taas näitä herkullisen oloisia sherry-Benkkuja, vaikka ikää on mittarissa tällä kertaa hiukan tavallista vähemmän.

BenRiach 15 yo 1999/2014 Cask #9150

(55,4%, OB, 1999–2014, UK Exclusive, Cask No. 9150, Pedro Ximénez Sherry Finish, 694 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin suklainen ja siirappinen, luumuinen ja taatelinen. Ylikypsää kirsikkaa, viinisyyttä, hiukan rancio-fiilistä, kevyttä lihaisuutta, tallia. Hunajainen makeus on vahvasti pinnassa, pähkinää ja maltaisuutta riittää. Tammessa on kuivan paahtunut sävy. Pieni sikarisuus mukana. Vesilisä availee sukulakua.

Maku: Paksun sherryinen. Suklaata, luumuhilloa, kirsikkaa, taatelia, viikunaa, uuniomenaa. Kanelinen mausteisuus ja napakka maltaisuus toimivat hyvin. Tammi tuntuu edelleen todella kuivalta ja jää taustalle. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja runko raskas. Kermaisuutta ja hunajaisuutta. Jälkimaku pitää edelleen suklaisen ja PX-sherryisen otteen. Luumuhilloa, uuniomenaa, lakritsia, kirsikkahilloa, siirappisuutta, pähkinää. Maltaisuus pyörii kielen päällä aavistuksen karheana ja tammi edelleen todella kuivana ja paahteisena. Kanelia, maustepippuria, sammutettua nuotiota. Keskipitkä finaali. Vesilisällä irtoaa lisää lakritsia.

Arvio: Todella maukas sherryviski, jossa nuoret piirteet näkyvät pienenä tasapainon hakemisena, maltaisten piirteiden karkailuna ja jälkimaun napakkuutena. Mutta siitä huolimatta erittäin nautittava tapaus. 87/100

BenRiach 16 yo 1998/2014 Cask #5171, 57,9%

BenRiachin tislaamossa tehtiin kolmeen kertaan tislattua tislettä vuonna 1998. Näistä viskeistä itselleni tutuin on Suomen Mallaswhiskyseuraa varten vuonna 2013 pullotettu Cask #6393, joka oli vallan mainio viski.

Nyt maistelussa on toinen vastaava tapaus, joka on tuon seurapullotteen tavoin viimeistelty PX-tynnyrissä.

BenRiach 16 yo 1998/2014 Cask #5171

(57,9%, OB, 1998–2014, Batch No. 11, Cask No. 5171, Pedro Ximénez Sherry Finish, Triple Distilled, 707 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumman luumuinen ja rusinainen. Erittäin yrttinen, lakritsinen ja vahvan oloinen. Tummaa suklaata, taatelia, kahvia, kanelia. Tammea ja öljyisyyttä, piparkakkua ja havuja. Tallinen ja multainen puoli on voimakkaasti esillä. Haastava, osin sulkeutunut kokonaisuus. Vesilisä tuo aktiivisen tammen lisäksi hunajaa pintaan. Minttu ja sitruunamelissa aukeavat vähitellen.

Maku: Öljyinen, tummasävyinen ja mausteinen. Todella muhkea ja intensiivinen paletti. Tallisen ja multaisen sherryisyyden rinnalla on taatelia, luumua ja tummaa suklaata vaikka muille jakaa. Suutuntuma on raskaan öljyinen ja varsin täyteläinen, vaikka kolmeen kertaan tislattuna rungon pitäisikin olla vähän kevyempi. Pähkinäisyyttä, kahvia, happamuutta. Tammi puree, piparkakku tuo vähän makeutta. Jälkimaku on todella tamminen ja säkenöivän yrttinen. Mausteita, pähkinäisyyttä, öljyä, luumua, rusinaa, kahvisuutta. Tumma suklaa ja tallisuus ovat mukana vahvasti. Pitkä ja kovasti kuivuva finaali. Vesilisä tuo makeutta esiin, hunajaista ja kevyen sitruksista puolta, ja availee mausteita hienosti.

Arvio: Todella intensiivinen ja tummasävyinen, komea viski. Vedenkesto on valtava, ja vesilisällä tästä saa todella paljon lisää sävyjä irti. 89/100

BenRiach 18 yo 1996/2014 Cask #7176, 52,4%

BenRiach on mielenkiintoinen, monipuolinen ja tuotannoltaan varsin haastava tislaamo, koska tuotanto käsittää kaikkea turvesavuisesta rommiviimeistelystä kolmeen kertaan tislattuun hedelmäiseen ex-bourbonviskiin.

Oman kokemukseni mukaan Benkku on onnistunut parhaiten sherrykypsytettyjen ja sherryssä viimeisteltyjen viskien kanssa. Toki sillä voi olla tekemistä myös omien mieltymysteni kanssa… mutta näin se nyt vain on.

Maistetaan, millainen kokonaisuus on 18-vuotias PX:ssä viimeistelty viski, joka on tislattu 1996 ja pullotettu 2014.

BenRiach 18 yo 1996/2014 Cask #7176

(52,4%, OB, 1996–7/2014, Batch No. 11, Cask No. 7176, Pedro Ximénez Sherry Finish, 663 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkean suklainen ja sherryinen. Luumua, rusinaa, pähkinäisyyttä, piparkakkua. Kaakaojauhetta, maitosuklaata, toffeefudgea, mausteisuutta. Tammi nousee nätisti esiin ja pysyy hienosti balanssissa. Uuniomenaa, taatelia, viikunahilloa. Tyylikäs ja herkullinen. Vesilisä availee yrttistä ja kukkaista puolta.

Maku: Aivan loistava, nyt osuu makuhermoon. Paksua maitosuklaisuutta, siirappista uuniomenaisuutta ja oikein napakkaa tammisuutta hienossa tasapainossa. Suutuntuma on erittäin kermainen, mausteisuus on yhtä aikaa todella voimakasta ja todella pehmeää. Rusinaa, pähkinää, taatelia, luumua, viikunaa. Piparkakun mausteliemi erottuu joukosta selvästi. Jälkimaku on paksun hedelmäinen, sherryinen, suklainen ja mausteinen. Piparkakku tulee hienostuneesti esiin kaiken tammen ja voimakkaan mausteisuuden keskeltä. Paahteisuutta, yrttisyyttä, ruskeaa sokeria. Pitkä finaali kuivuu kauniisti. Nam. Vesilisä nostaa toffeeta.

Arvio: Nyt on BenRiach upeasti kohdallaan. Ollaan täysin sillä alueella, jossa Benkut ovat keskimäärin parhaimmillaan. Tämä yksilö on kieltämättä myös täsmäisku omaan preferenssiini. 90/100

Glen Elgin 18 yo 1995/2014, Dewar Rattray 57,9%

Glen Elginiä ei liian usein indienä näe – tai oikeastaan muutenkaan. Nyt käsissä Dewar Rattrayn 18-vuotiasta Glen Elginiä, joka on tislattu 1995 ja pullotettu 2014.

Glen Elgin 18 yo 1995/2014, Dewar Rattray

(57,9%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 7.11.1995–23.4.2014, Cask No. 1650, Bourbon Hogshead, 288 bts., 70 cl)

Tuoksu: Puhdaspiirteinen ja aromaattinen. Hiukan vahamaiseksi kääntyvää tammisuutta, kevyttä hapokkuutta, runsasta hedelmäisyyttä. Omenaa, vihreitä viinirypäleitä, hunajamelonia. Maltaisuutta, minttua, inkivääriä, vaniljaa. Yllättävänkin nätti kokonaisuus, peruselementeillä. Vesilisä nostaa pienen eucalyptuksen esiin.

Maku: Hapokas ja mineraalinen, mausteinen ja hedelmäinen. Tammi on edelleen varsin kuivaa ja jopa vahamaista. Suutuntumassa on mukava kermaisuus, vaikka mausteissa onkin potkua. Omenamehua, rypälemäisyyttä, minttua, inkivääriä, pippurisuutta. Happoisuus ja jopa tietty kitkeryys on hyvässä balanssissa vaniljaisen makeuden kanssa. Jälkimaku on napakan tamminen ja runsaan hedelmäinen, vaikka kuivahtaakin reippaasti. Vaniljaa, hunajaa, ananasmehua, omenaa, mineraalisuutta. Inkivääri ja valkopippuri tuovat kunnolla potkua. Minttu ja aromaattiset sävyt nousevat lopuksi. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo ruohoisia ja heinäisiä sävyjä mukaan.

Arvio: Runsas ja moniulotteinen Glen Elgin. Myönteinen yllätys. 86/100

BenRiach 17 yo 1998/2015, Cask #6394, 57,5%

Maistelussa kolmeen kertaan tislattua sherry-BenRiachia vuodelta 1998. Nämä single caskit ovat olleet keskenään erilaisia, osa loistavia ja osa hyvinkin vaikeita viskejä.

BenRiach 17 yo 1998/2015

(57,5%, OB, 27.5.1998–6/2015, Batch No. 12, Cask #6394, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 702 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja mausteinen. Viikunaa ja taatelia, rusinaa ja kanelia. Kuivakkaa tammisuutta, neilikkaa, jouluisia sävyjä, marjaisuutta. Todella maltainen yleisilme kaikkineen. Piparkakun maustelientä, ruskeaa sokeria, jotain rommimaista. Kahvisuutta, saksanpähkinää. Aavistuksen karvas. Vesilisä tuo kermatoffeeta esiin.

Maku: Suklainen, mausteinen ja kahvinen. Silkkisen pehmeä suutuntuma kohtaa purevan chilin. Piparkakku on edelleen vahvaa, samoin viikunat ja taatelit, rusinat ja marjat. Siirappia, piimäkakkua, öljyisyyttä. Punaista omenaa ja kirpeää appelsiinia. Runko ei ole kovin järeä, mutta viskositeettia riittää. Balanssi hiukan hakee, vaikka perusmaku onkin herkullinen. Jälkimaku liikkuu selvästi tammisemmalla ja maltaisemmalla alueella, vaikka suklaata riittää edelleen. Napakkaa mausteisuutta, neilikkaa, inkivääriä, hapokkuutta, paahteisuutta, piparkakkua, taatelia. Tammi kuivuu terävästi. Melko pitkä finaali. Vesilisä nostaa hapokkaan maltaisuuden oikein kunnolla pintaan.

Arvio: Maukkaan suklainen ja runsas BenRiach, mutta tasapaino hiukan hakee. 87/100