Elixir Distillers

Caol Ila 8 yo 2011/2019, The Single Malts of Scotland 61,3%

Lasissa viivähti tällä kertaa nuorta sherrykypsytettyä Caol Ilaa tällä kertaa Elixirin Distillersin pullotussarjoihin kuuluvan The Single Malts of Scotlandin valikoimista. Kovin suuria odotuksia ei ollut. Näin nuoret Caol Ilat ovat varsin geneerisiä tuotteita, eikä sherrytynnyrin vaikutusta pysty edes värin perusteella tästä päättelemään.

Caol Ila 8 yo 2011/2019, The Single Malts of Scotland

(61,3%, The Single Malts of Scotland, 10.1.2011–16.7.2019, Cask No. 300158, Sherry Butt, 434 bts., 70 cl)

Tuoksu: Voimakkaan turvesavuinen, sitruksinen ja varsin makea. Tuttua vegetaalisuutta ja mineraalisuutta, suolaisuutta ja merellisiä sävyjä. Päärynäkarkkeja ja anista, hiukan tuhkaa. Hunajaa, vaniljaa, tölkkiananasta. Ei ollenkaan niin bensainen tai kuminen kuin moni vastaava Caol Ila. Vesilisä tuo pintaan käsivoidetta ja korostaa tämän rasvaisia piirteitä ylipäänsä.

Maku: Turvesavuinen, sitruunainen ja hiilinen. Makeus korostuu heti, päärynäinen ja toffeemainen puoli on pinnassa. Hunajaa, vaniljaa, ruohoisuutta, sitruunamelissaa, anista. Merilevää, jodia, hiukan pippuria. Kirpeyttä ja hapokkuutta löytyy vaikka muille jakaa, mutta volteista huolimatta tämä ei tunnu miltään rakettibensalta, vaan kokonaisuus on jopa varsin miellyttävä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja napakka. Jyväiset ja raa’an tammiset piirteet kuitenkin paljastavat, että todella nuoresta viskistä on kyse. Jälkimaku on suolainen ja lääkemäinen, todella turvesavuinen ja pippurisen iskevä. Tuhkaisuus ja vegetaalisuus nousevat esiin. Sitruunaa, hapokasta omenaa, tuhkaa. Melko lyhyt finaali. Vesilisä availee hedelmäkarkkia ja popcornia, voita ja suolaa.

Arvio: Lievästä geneerisyydestään huolimatta varsin pirteä Caol Ila. Ikäisekseen sieltä paremmasta päästä, ei häiritseviä sivuääniä vaan puhdasta turvesavutykitystä alusta loppuun. 83/100

Bowmore Bw7, Elements of Islay 53,2%

Elements of Islay -sarjan seitsemäs Bowmore-julkaisu on peräisin neljästä sherrytynnyristä.  Jokin aika sitten maistamani Bw6 oli niin ensiluokkainen viski, että tähänkin kohdistuu huomattavia odotuksia.

Sivumennen pitää myös mainita, että nykyäänhän nämä Elements of Islay -viskit, samoin kuin Single Malts of Scotlandit ja Port Askaig -viskit, ovat Elixir Distillersin brändejä. Mitään yrityskauppoja ei ole tehty, vaan Sukhinder Singhin ja hänen veljensä Rajbirin perustama ja omistama Speciality Drinks vaihtoi viime vuonna nimeä.

Bowmore Bw7, Elements of Islay

(53,2%, Elixir Distillers, 2001–2017, Four Sherry Butts, 50 cl)

Tuoksu: Tumman sherryinen, salmiakkinen ja lihaisa. Yllättävänkin lihaisa itse asiassa, chorizoa ja saunapalvia riittää. Tummaa suklaata, kuivattuja luumuja, hapanta sitruksisuutta. Kahvia, nahkaa, tammea, tupakkaa, paahteisuutta. Savua riittää, osin kitkerässäkin muodossa. Vesilisä tuo rasvaa ja pekonia pintaan.

Maku: Savuinen ja lihaisa, varsin painava ja sherryinen yleisilme. Kuivatut luumut, tumma suklaa ja kahvi ovat vahvasti läsnä. Pippurisuutta ja nahkaa. Suklaisesta painavuudesta huolimatta tässä on paljon varsin karvasta ja pähkinäistä luonnetta. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja voimakas. Ylikypsää hedelmäisyyttä, rusinaa, pekonia, savumakkaraa, rancio-fiilistä. Erottuu selvästi vierellä verrokkina olleesta WoodWintersin vastaavan ikäisestä sherry-Bowmoresta, joka on pykälän hienostuneempi ja fokusoidumpi kaikin puolin. Jälkimaku tässä on todella raskas, rasvaisen suklainen ja pippurinen. Paahtuneisuutta, espressoa, tallisuutta, mokkanahkaa, kuivattuja hedelmiä. Mausteisuutta riittää, samoin suolaisuutta ja turvesavua. Pitkä, kitkeräksi käyvä finaali. Vesilisä tekee tästä vähän tunkkaisen.

Arvio: Lihaisa ja järeä sherry-Bowikka. Ei hienostunein, mutta voimakkuus tekee kyllä vaikutuksen. Silti WoodWintersin ”The Four” päihittää tämän juuri ratkaisevasti melkeinpä jokaisella osa-alueella, vaikka hyvää tämäkin on. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.