Friends of the Classic Malts

Lagavulin Triple Matured Edition 2013, 48%

Pöydällä on tällä kertaa Lagavulinin järjestyksessään toinen FOCM-erikoispullote. Ensimmäinen oli siis se vuonna 1995 tislattu ja vuonna 2008 pullotettu yksilö, joka oli kypsynyt täysin ex-sherryssä.

Tätä toista FOCM-julkaisua kritisoitiin aikanaan jonkin verran, koska kolmen tynnyrityypin ikämerkitsemätön sekoitus ei monien mielestä tuntunut lähtökohtaisesti riittävän aidolta. Tynnyreistä ei edes kerrota sen enempää tietoja – provenienssiä siis oikeasti vähän tästä puuttuukin.

Kyllä tälle silti aito mahdollisuus pitäisi antaa, koska harvemmin Lagavulinin tislaamolta mitään ihan kelvotonta markkinoille tuodaan.

Lagavulin Triple Matured Edition 2013

(48%, OB for Friends of the Classic Malts, Bottled 8.5.2013, 4500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkea, tervainen, salmiakkinen, savuinen ja lihaisa. Mineraalisempi ja hiukan sofistikoituneempi kuin moni Port Charlotte, mutta samalla tontilla liikutaan. Yllättävänkin vahva ja komea nenä. Savumakkaraa, nokea, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Viikunaa, rusinaa. Silkkaa laatua. Vesilisä tuo karamellin pintaan.

Maku: Mineraalinen, lääkemäinen ja odotettua ohuempi. Kevyen vahamainen profiili ei oikein jaksa kantaa tätä, vaan jotain olennaista hukkuu pippurisen ja aktiivisen tammen alle. Salmiakkijauhetta, hapokkuutta, tervaisuutta. Suutuntuma on hiukan ohut ja rungosta puuttuu sen yhden ratkaisevan pykälän verran ryhtiä. Silti sherryisen makeat, toffeemaiset nuotit soivat kauniisti turvesavun, savumakkaran ja merellisen öljyisyyden kanssa. Jälkimaku saa tämän tuntumaan varsin nuorekkaalta, turvesavussa on tiettyä paljautta ja tislemäisyys korostuu. Lääkettä, tuhkaa, hapokkuutta, paahtoleipää. Lääkettä, salmiakkia. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulevat esiin glaseeratut hedelmät.

Arvio: Hetkellisesti todella herkullinen Lagavulin, mutta maku jää hiukan jälkeen. Tuoksu on erinomainen, jälkimaussa on potentiaalia. Ei kaikkein tasapainoisimpia esityksiä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013, 48%

Diageo pullotti tällaisen FOCM-yksilön vuonna 2013 nimenomaan Ison-Britannian, Sveitsin ja Saksan markkinoille. Siinä tuoksuu ajan henki. Nykymaailmassa ei enää riitä double maturation, pitää olla triple.

Tässä tapauksessa triplakypsyttely tarkoittaa, että viski on levännyt ensin refillissä (Refill Casks), sen jälkeen ex-bourbonissa (American Oak Hogsheads) ja lopuksi vielä viimeistelymielessä ex-sherryssä (Refill European Oak).

Kombinaation onnistuminen on aina vaakalaudalla, kun muuttujia laitetaan jonoon noin paljon. Ja tässä tapauksessa kypsytysaikaa on jäänyt varmaan noin 10–12 vuotta, mikä ei ole vielä kovin paljon.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013

(48%, OB for The Friends of the Classic Malts, 2013, Triple Matured Edition, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaan savuinen ja melko makea ensivaikutelma. Siirappista hedelmää, hunajaa, suklaisuutta. Huomattavan paksu turpeisuus, lakritsia ja hiukan tervaa kyljessä. Kosteita laiturinlankkuja, märkää köyttä, meriveden huuhtomaa kalliota. Silti outo viinisyys tästä pistää hiukan läpi, jokin musteinen ja hiukan jalohomeinen tammisuus, lyijykynä. Vesilisä tuo kuitenkin nättiä sitrusta esiin.

Maku: Paksun turpeensavuinen ja siirappisen makea. Suklaisuus on erittäin vahvasti pinnassa. Suutuntuma on kihelmöivä mutta tekstuuri paljastaa, että tasapaino ei ole ihan kunnossa. Hyvän taliskermaisuuden eli meriveden, pippurin ja napakan savun ympärillä on paljon viinisiä ja suklaisia elementtejä, jotka eivät ihan toimi. Turpeisuus jyllää, esiin tulee musteisuutta, lakritsia, luumuhilloa, sitruksisuutta. Jälkimaussa tulee kuitenkin mukavasti vaniljaista ja omenaista puolta mukaan, kokonaisuus avartuu kivasti. Hilloa, salmiakkia. Varsin luja tamminen mausteisuus ja pippuri seuraavat melko pitkään loppuun asti. Vesilisä tekee tälle hyvää, korostaa sitruksisia ja suolaisia piirteitä.

Arvio: Mihin kaikkia niitä erilaisia tynnyreitä on tarvittu? Taliskerin omat piirteet ovat tässä parasta. Häiriöäänistä ja varsin korostuneesta turpeisuudesta huolimatta ihan juotava viski on sentään kyseessä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100.

Lagavulin 12 yo 1995/2008 Friends of the Classic Malts 48%

Lagavulin on julkaissut vuosien saatossa kaksi erityistä Friends of the Classic Malts -pullotetta. Uusin, tänä vuonna lanseerattu FOCM-julkaisu on käynyt kolmessa eri tynnyrityypissä, mutta nyt käsissä oleva, vuonna 2008 julkaistu Lagavulin on viettänyt koko kypsytysaikansa ensimmäisen täytön ex-sherrytynnyreissä.

Lagavulin 12 yo 1995/2008 Friends of the Classic Malts

(48%, OB, 1995–10.6.2008, European First Fill Sherry Oak Casks, Friends of the Classic Malts, 70 cl)

Tuoksu: Makean turpeinen. Hapanimeläkastiketta, savupossua, viinisyyttä. Sikaria, tallia, jotain aavistuksen ummehtunutta. Öljyinen, imelä vaikutelma. Mausteisuutta, makkaraa, ylikypsiä sekahedelmiä. Rancio-fiilistä, pekonia. Merellisyyttä, suolaa. Vesilisä tuo salmiakkia ja tervaa pintaan.

Maku: Viininen, imelä, savuinen. Pekonia, rasvaa, makkaraa. Maltainen ja mausteinen, varsin omalaatuinen tapaus. Marjaisuutta, ylikypsää hedelmää, pippuria, suolaisuutta, merellisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja rasvainen, fiilis jo melkein härskiintynyt. Jälkimaku on marjaisa, hapanimelä, erittäin makea. Viinisyyttä, karamellia, luumuhilloa, rusinakiisseliä. Hiukan kahvisuutta. Melko pitkä finaali kaikkineen. Vesilisällä tervaisuus ja tietty tumma yrttisyys tulevat pintaan.

Arvio: Viininen ja makea. Ei hassumpaa silti, eräänlainen ääritapaus. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 7).