Daily Dram

Ben Nevis 43 yo 1970/2014, The Nectar of the Daily Drams 44,6%

Maistelussa tällä kertaa todella iäkästä Ben Nevisiä Nectarin katalogista. Pullote on herättänyt erittäin ristiriitaisia tunteita kautta linjan, ja sen takia on todella mielenkiintoista päästä maistamaan tämä.

Toisten mielestä kyseessä on äärimmäisen kompleksinen ja hienostunut ikäviski (43-vuotias!), toisten mielestä taas umpipuiseva ja giniä muistuttavaksi sotkuksi muuttunut tekele. Asia on päätettävä itse, kuten aina.

Ben Nevis 43 yo 1970/2014, The Nectar of the Daily Drams

(44,6%, The Nectar of the Daily Drams, 1970–2014, Ex-Bourbon Cask, 70 cl)

Tuoksu: Tyylikäs, vaniljainen ja hedelmäinen. Aprikoosia ja kermaisuutta, päärynää ja todella voimakasta tammisuutta. Pihkaa. Pieni liimainen vivahde. Marsipaania, maitosuklaata, mantelimassaa, oikein vanhan bourbontynnyrin klassisia piirteitä. Ei varsinaisesti lempituoksujani. Vesilisä avaa havuisuutta ja minttua.

Maku: Nyt ei kyllä toimi. Puu tulee läpi kitkeränä ja liimamaisena. Tämä ei ole yhtään väsynyt, mutta maku on kääntynyt hivenen rujoksi. Karvasmantelia, valkopippuria, kanelia, hopeankiillotusainetta. Mantelia, kitkerää appelsiinia, pientä vaniljaa ja marsipaanisuutta myös. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kihelmöivän mausteinen. Hapokasta kirsikkaa, raakaa ananasta, kaikin puolin ankaraa tammisuutta. Jälkimaku on edelleen varsin kitkerä ja tamminen. Pihkaa, katajaa, yrttisyyttä, mantelia, kanelia, hiukan suklaata. Melko sekava, mutta makeutuu ja kehittyy nätisti. Melko pitkä. Vesilisä tuo havuja esiin ja korostaa pihkaisuutta, piparminttu tulee esiin.

Arvio: Siirryn välittömästi pettyneiden leiriin. Tässä on toki paljon kaikkea, tuoksussa ja etenkin jälkimaussa on hienoja hetkiä, mutta kokonaisuus on raaka muotopuoli. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100.

Glen Keith 30 yo 1978/2008, Daily Dram 46%

Vuonna 1957 perustettu Glen Keith luo tarkoituksellisen kontrastin naapuritislaamoonsa Strathislaan, joka on Speysiden vanhin. Vuonna 1999 tislaamo suljettiin, mutta kunnostustyöt alkoivat 2012. Tämä pullote on peräisin Daily Dramilta ja on kypsynyt ex-bourbonissa.

Glen Keith 30 yo 1978/2008, Daily Dram

(46%, Daily Dram, Keen Light, 1978–2008, 120 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kukkainen – voikukkaa. Hedelmäosastolta sitruunaa, mangoa, hunajamelonia, kiiviä, kookosta. Rasvainen, joskin puhdas vaikutelma. Vaniljakastikkeella kuorrutettu marsipaanileivos. Alkoholi tuntuu pistävänä bourbonkypsytyksen läpi. Vesilisä nostaa pintaan ananaksen.

Maku: Odotuksia täyteläisempi ja kermaisempi suutuntuma, suorastaan klassinen. Vaniljakastike ja leivokset maistuvat heti, etenkin marsipaani. Hedelmäisyys kuitenkin pistelee ja kihelmöi kitalaessa – raakaa ananasta. Pippurinen polte vie jälkimakuun, joka on melassisen makea, rasvainen, voimakas ja todella pitkä. Pähkinöitä ja suolaisuutta tulee pintaan lopuksi. Jälkimaussa tämä on ehdottomasti parhaimmillaan.

Arvio: Jälkimaultaan hieno kolmekymppinen, joka ei muilta osin kuitenkaan loista. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.