Laphroaig

Marcel Van Gils & Hans Offringa: 200 Years of Laphroaig

Laphroaigin 200-vuotisjuhlavuosi on ylittänyt melkeinpä kaikki odotukseni. Hyviä uusia julkaisuja on ollut pitkin vuotta, ja niiden innostamana olen tullut maistaneeksi paljon vanhempaakin tuotantoa – käytännössä yhtään pettymystä ei ole tullut vastaan. Markkinoinnin suhteen koeteltiin kyllä rajoja, kun tislaamo siirtyi useammassakin julkaisussa 35 senttilitran kokoluokkaan eli ns. hobittipulloihin, ja niitä myytiin kesällä 2015 hetkellistä kohua aiheuttaneiden arvontojen avulla.

Ja mitä olisi juhlavuosi ilman järkälemäistä historiikkia. Laphroaig-keräilijä Marcel van Gils ja viskikirjailija Hans Offringa julkaisivat jo vuonna 2007 teoksen The Legend of Laphroaig (Exhibitions International), joka oli tarkoitus päivittää tähän päivään, mutta juhlahumussa projekti muutti hiukan muotoaan. Syntyi uusi historiikki, 200 Years of Laphroaig (Conceptual Continuity).

Friends of Laphroaigin jäsenille uutta kirjaa myytiin etukäteen sillä verukkeella, että ennakkotilaajien nimet huomioidaan teoksessa, mutta siinäkin mopo pääsi pienen keulimisen jälkeen karkaamaan täysin. Lyhyelläkin matematiikalla tajuaa, että vaikka 700 000:sta maailman FoL-jäsenestä vain pari prosenttia tilaisi kirjan etukäteen, nimistä tulisi pienen puhelinluettelon kokoinen listaus. Kirjan valmistuminen viivästyi, ja lopulta kirja saapui postissa kahdessa osassa: ensin tuli itse teos, sen jälkeen omalla nimellä ja Plot-numerolla varustetut irtokannet. Tilauksesta toimitukseen kului melko tarkasti puoli vuotta.

Kannattiko odottaa? Vastaus on helppo, ehdottomasti kannatti. En pysty vertaamaan teosta The Legend of Laphroaigiin, koska en ole saanut sitä koskaan sopuhintaan hankittua, mutta tällaisenaan 200 Years of Laphroaig on kokonaisuus, joka toimii sekä irtonaiseen tunnelmointiin että vakavahenkisempään syventymiseen. Ja on noissa irtokansissakin oma huvituksensa, pakko myöntää.

Kirja tuntuu vähintäänkin painotuoreelta, kun Martine Nouet’n esipuhe on päivätty Islaylla marraskuussa 2015. Varsinaisesti itse teos alkaa tyypilliseen viskikirjatyyliin suoraan muinaisuudesta: vuosilukuina vilisevät 3 500 eKr., 800 eKr., 563, 597, 1225… Kahdeksantoista sivun Origins-pikakelauksella päästään kuitenkin maisemaan, ennen kuin varsinainen mehustus alkaa. The Distillery sisältää lukuna käytännössä koko teoksen suurimman pihvin, ja kirjoittajatkin korostavat, että sen pohjat on valettu jo aikanaan The Legend of Laphroaigissa. Tulee sukuselvitystä, tulee taustaa, sukupuuta, dokumenttia. Luvussa esitellyt Johnstonit ja Campbellit nousevat sukuina esiin hauskasti vuosikymmenistä toiseen – ja näkyvät tislaamolla edelleenkin.

Käytännössä siis veljekset Donald ja Alexander Johnston perustivat Laphroaigin tislaamon vuonna 1815. Laittomasti oli tislattu jo aiemminkin, mutta heidän nimensä pantiin lopulta paperiin. Vuonna 1836 Donald osti veljensä osakkeet, ja hänestä tuli Laphroaigin ainoa omistaja. Alexander muutti seuraavana vuonna Australiaan. Kymmenen vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1847, Donald Johnston kuoli julmalla tavalla: hän hukkui itse panemaansa olueen.

Donald Johnstonin poika Dugald peri tislaamon mutta ei voinut ryhtyä heti sitä pyörittämään, koska oli vasta yhdentoista. Moninaisten vaiheiden jälkeen Dugald Johnstonista tuli lopulta Laphroaigin isäntä, ja hän pyöritti sitä kuolemaansa saakka, vuoteen 1877. Mielenkiintoinen fakta on, että edelleen jokaiseen Laphroaig-pulloon painettu ’D. Johnston & Co.’ viittaa nimenomaan Dugaldiin, ei hänen isäänsä Donaldiin. Siitäkin huolimatta, että nimenomaan Donald oli virallisesti rekisteröinyt Laphroaigin 1826.

Dugaldin apuna myöhempinä vuosina oli hänen serkkunsa Alexander ”Sandy” Johnston, josta tuli lopulta varsinainen Laphroaigin mahtimies. Sandy aloitti tislaamon uudistustyöt vuonna 1884, vanhoja Ardenistlen maatilan ja tislaamon rakennuksia purettiin ja tilalle rakennettiin uutta. Laphroaig sai uuden hevostallin vuonna 1888 ja kolmosvaraston vuonna 1889. Sandyn suurtyö päättyi hänen kuolemaansa 17. kesäkuuta 1907, mutta hän oli onnistunut valmistelemaan tislaamon uudelle vuosisadalle.

Sandyn kuoleman ja testamentin aiheuttamien omistajuushankaluuksien jälkeen Laphroaigin johtoon astui lopulta Ian Hunter, joka oli Johnstonien sukua Tallantin sukuhaarasta. Hunter jatkoi Sandyn aloittamaa laajennustyötä, ja mittavat suunnitelmat toteutettiin 1910–1920-luvuilla. Ian Hunterin suunnitelmat eivät koskeneet vain rakennusteknisiä laajennuksia, vaan hän loi pohjan myös Laphroaigin kansainväliselle kasvulle. Se taas johti legendaariseen taisteluun Lagavulinin omistajien ja tarkemmin Peter Mackien kanssa.

Mackien suku oli toiminut Laphroaigin agenttina 70–80 vuotta, mutta aikakausi tuli päätökseen, kun Sandy Johnston oli kieltäytynyt allekirjoittamasta uutta sopimusta. Vuonna 1908 Peter Mackie rakennutti Lagavulinin maille kilpailevan tislaamon, Malt Millin, jonka tarkoituksena oli sysätä Laphroaig markkinoilta. Valitettavasti Malt Millin surullinen tarina päättyi 1960-luvun alussa.

Yhdysvaltain kieltolain aikana Ian Hunterin onnistui hankkia todistus, jonka varjolla Laphroaigin pystyttiin myymään lääkkeenä. Tislaamon kansainvälinen menestys sai siis mukavaa nostetta kieltolaista Atlantin toiselta puolelta. Vuonna 1934 hän palkkasi tislaamoon naisen, josta tuli myöhemmin yksi koko viskihistorian tunnetuimpia: Bessie Williamson oli tullut taloon konekirjoittajaksi. Bessie sai Ian Hunterin ansiosta Laphroaigin osakkeita jo vuonna 1951, kun toiminta muutettiin osakeyhtiömuotoon.

Kun Ian Hunter kuoli vuonna 1954, hän jätti testamentissaan kaikille työntekijöille sata puntaa – kaikille paitsi yhdelle. Vuodesta 1935 saakka sihteerinä toiminut Rachel McAffer oli nimittäin oikeutettu kymmenkertaiseen summaan:

Rachel McAffer must have been of great value to the company as a whole, but also to Ian Hunter in person. A special legacy in his will stated: ’To Rachel McAffer, £1000, for saving my life on two occasions.’ One of these occasions happened to be a fire in the offices. Rachel reportedly dragged Ian Hunter, who had fallen unconscious out the the building.

Ian Hunterin testamentissa suurin henkilö oli kuitenkin Bessie Williamson. Hän peri tislaamon, Ardenistle Housen ja Texa Islandin. Samalla hänestä tuli 1900-luvun ensimmäinen nainen, joka omisti tislaamon ja johti sitä itse. Vuonna 1961 Bessie meni naimisiin aikanaan kuuluisan laulajan Wishart Campbellin kanssa, ja kun viskibisnes lähti noihin aikoihin kansainväliseen nousuun eikä omaa rahaa ollut, Bessie lähestyi amerikkalaisia.

Vuonna 1962 kolmasosa Laphroaigin osakkeista myytiin Schenley Corporationin omistamalle Seager Evansille, joka puolestaan omisti Long John Distillersin ja sitä kautta Tormoren tislaamon Speysiden alueella. Vuonna 1967 Long John osti Bessieltä toisen erän osakkeita ja nimitti Laphroaigin johtoon oman miehensä Bill Scottin. Viskin hurjina vuosina johtajia tuli ja meni, tuli uutta pannua, tuli varastoa, tuli John MacDougall, Denis Nicol, monia muita. Bessie Williamson kuoli 71-vuotiaana Glasgow’ssa 26. toukokuuta 1982.

Long John International kasvatti Laphroaigin kansainväliseen menestykseen, mutta jokainen aikakausi päättyy aikanaan. Whitbread osti Long Johnin vuonna 1975, ja Laphroaig päätyi brittiomistukseen. Whitbreadin aikana tehtiin investointipäätös, joka lopulta johti yhtiön toisen tislaamon Glenugien hiipumiseen. Myös Ben Nevis oli Whitbreadin hallussa noihin aikoihin, ennen kuin Nikka osti sen vuonna 1989. Samana vuonna Whitbread luopui kaikista tislaamoistaan, ja Laphroaig päätyi Allied Lyonsin haltuun.

Alliedin aikakaudella Laphroaig lanseerasi Friends of Laphroaig -lojaliteettiohjelmansa, joka oli Iain Hendersonin lempilapsi. Henderson oli työskennellyt tislaamon johtajana vuodesta 1989 sakka, ja hän eläköityi vuonna 2002. Allied Lyonsista oli tuolloin tullut jo Allied Domecq, ja vuonna 2005 se päätti myydä Laphroaigin. Ostajaksi löytyi amerikkalainen Fortune Brands, jonka omistama Beam Global Spirits & Wine otti tislaamon haltuunsa. Beamilta Laphroaig siirtyi lopulta Suntoryn omistukseen vuonna 2014.

Vahvan historiaosuuden jälkeen 200 Years of Laphroaig siirtyy tuotantoprosessin ja henkilöiden esittelyihin. Mielenkiintoisia knoppitietoja putoilee niin vedestä, hiivasta kuin ohrastakin – tynnyreitä unohtamatta. Tislausprosessin huolellisen läpikäynnin jälkeen päästään kypsytykseen ja pullotukseen saakka. Laphroaigin erikoisesti numeroiduissa varastoissa 1, 7, 8, 9, 9a, 10a, 10b ja 11 majailee tällä hetkellä noin 55 000 tynnyriä kypsymässä. Pullotus taas tehdään Glawgow’ssa.

Henkilöesittelyihin on teoksessa panostettu hyvin. Tislaamon keskeisistä työntekijöistä on omat aukeamansa, muutamilla merkkihenkilöillä jopa vähän enemmänkin tilaa. Nykyisestä distillery managerista John Campbellista alkava kimara päättyy hänen eläkkeelle jääneisiin kollegoihinsa Denis Nicoliin, Murdo Reediin, Colin Rossiin ja Iain Hendersoniin. Välistä löytyvät kaikki olennaiset hahmot Vicky Stevensistä Arthur Holyoakeen ja James MacGregoriin. Myös eläkkeelle jäänyt varastomies Eddie Morris on hienosti huomioitu.

Käytännössä henkilögalleriassa on niin paljon anekdootteja Laphroaigin historiasta, että siinä riittää luettavaa pidemmäksikin aikaa. Esimerkiksi John Campbellin kakkosmiehen David Livingstonen tarina siitä, miten Sean Connery soitti täysin yllättäen tislaamolle ja hän vastasi puhelimeen, on aivan kultaa.

Henkilöhaastatteluissa tulee hauskasti esiin ajankuva, kun työntekijät puhuvat John Campbellin johtamistavasta. Kun aiemmat tislaamopomot tekivät autoritäärisesti kaikkea koskevia itsenäisiä päätöksiä, Campbell on muuttanut toimintamallin sujuvasti moderniin johtotiimiajatteluun. Esimerkiksi tynnyrivalinnoissa on mukana useita neniä eikä suurimman johtajan näkemys useinkaan pääse dominoimaan päätöstä. Muutos on melkoinen, kun muistelee vanhaa patruunoiden aikaa, jossa päätökset jyrättiin läpi.

Henkilöiden jälkeen siirrytään vielä hetkeksi itse viskiin. In the Bottle -luvussa käydään melko isolla pensselillä läpi Laphroaigin pullotteiden suuret linjat. Jos olisi saanut toivomuksen esittää, tätä lukua olisi voinut puolestani kasvattaa merkittävästi. Esimerkiksi Ardbeg. A Peaty Provenancen kaltainen esittely olisi tehnyt kokonaisuudelle terää. Onneksi luku kuitenkin päättyy Robert Hicksiin, master blenderiin, jonka läsnäolo tietysti nostaa kirjan tasoa välittömästi.

Kirjan loppuun on koottu vielä Friends of Laphroaig -lukuun perustietoja ja hiukan tarinoita FoLin vaiheista, tislaamon vierailukeskuksesta ja tastingeista, juhlallisuuksista ja muusta oheistoiminnasta. Myös prinssi Charlesin vierailuilla tunnelmoidaan niin kiihkeästi, että se on jo melkein kiusallista. Mukaan on saatu mahtumaan sentään jonkin verran kuvia kansainvälisistä Laphroaig-faneista tislaamoreissuillaan, jotta kumisaappaat pysyvät jalassa loppuun asti.

Teoksena 200 Years of Laphroaig kuuluu tietysti jokaisen fanipojan ja -tytön kirjahyllyyn. Huolella tehty ja tyylikäs teos.

Laphroaig 20 yo Double Cask 46,6%

Laphroaig julkaisi tällaisen kaksikymppisen Pariisia varten vuonna 2010. Viski on kypsynyt ensin 18 vuotta normaalissa hogsheadissa, kunnes se on siirretty vielä kahdeksi vuodeksi pienempään quarter caskiin – oikeastaan varsin tyypilliseen Laphroaigin tapaan.

Laphroaig 20 yo Double Cask

(46,6%, OB for Aelias Buy Paris Duty Free, 2010, Hogshead & Quarter Cask Finish, 750 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruunaa, lakritsia, herukkaisuutta, mietoa savuisuutta. Tammisuutta, vaniljaa. Taustalla antiseptisia aineita, mietoa lääkemäisyyttä. Suolaisuutta, ruohoisuutta. Sitruksisuus on korosteista, tietty merellinen ja raikkaan tamminen fiilis. Hyvää. Vesilisä tuo lisää mineraalisuutta pintaan.

Maku: Kihelmöivän mausteinen, lakritsinen, savuinen ja hienopiirteinen. Sitruunalakritsia parhaimmillaan, anista ja mentholia. Tammisuudessa on reippaan kuivakka ote, pientä pippuria myös. Lääkemäisyydessä on antiseptisia aineita ja haavansidontaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maukas. Jälkimaku alkaa tammisena ja ruohoisena, varsin sitruunaisena ja raikkaana. Vähitellen musta tee, paahtoleipä ja pieni karvaus nousevat. Vaniljaisuus, minttu ja eucalyptus leikkivät kielellä pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä tuo pähkinäisiä piirteitä esiin. Herkkua.

Arvio: Hienopiirteinen, raikas ja tyylikäs Laphroaig. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100.

Laphroaig 19 yo 1990/2010, Mackillop’s Choice 52,5%

Tällainen indie-Lappari pyörähti lasissa.

Laphroaig 19 yo 1990/2010, Mackillop’s Choice

(52,5%, Mackillop’s Choice, 29.10.1990–6/2010, Bourbon Cask, Cask No. 11725, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, tervainen, salmiakkinen. Runsas limetti, melko imelä sitruksisuus. Tammisuus tuntuu hienostuneena ja varsin iäkkäänä. Yskänlääkemäinen vivahde. Lakritsia, omenaisuutta, hiukan vaniljaa. Varsin muhkea kokonaisuus. Vesilisä tuo paljon sitruksisuutta ja lakritsia.

Maku: Salmiakkijauhetta ja savua, pippurisuutta ja hiukan tervaa. Sitruunalakritsia. Tölkkiananasta ja siirappisuutta, omenaa ja päärynää. Vaniljaa, minttua, makeaa yrttisyyttä kaikkineen. Makeaa yskänlääkettä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runsas. Jälkimaku on paahteinen ja erittäin pippurinen, kireän tamminen ja savuinen. Terävä lääkemäisyys kiristyy loppua kohti. Omenainen ja yrttinen, varsin järeä. Finaali on keskipitkä ja vahva. Vesilisä korostaa omenaa ja mehumaisuutta.

Arvio: Vahva ja melko makea Laphroaig. 87/100

Laphroaig 16 yo 1998/2015, The Whisky Fair 46%

Laphroaigin mahtava 200-vuotisjuhlavuosi ei todellakaan lopu tislaamon omiin tuotteisiin. The Whisky Fair julkaisi tällaisen sherry-Laphroaigin kevään 2015 festareidensa yhteydessä. Sen verran houkuttelevalta näyttää, että odotukset nousivat juuri tappiin.

Laphroaig 16 yo 1998/2015, The Whisky Fair

(46%, The Whisky Fair, 1998–2015, Sherry Hogshead, 246 bts., 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, hiukan likainen, osin suorastaan bensainen. Herkullista! Merellisyys ja suolaisuus tuntuvat voimakkaina, kostea hamppuköysi ja märät laiturilankut. Mineraalisuutta, kuivankarheaa lääkemäisyyttä, jodia. Sherryisyys pyörii enemmän joulukakussa kuin pommiosastolla. Hiilisyyttä ja nokisuutta löytyy myös. Rommirusina-toffeefudgea. Oivallinen tuoksu. Vesilisä kuivattaa tätä selvästi.

Maku: Maukas ja tasapainoinen. Herkullinen yhdistelmä rusinaista maustekakkua ja nokista turpeensavua, hunajaisuutta ja suolaisuutta, tuhtia lääkemäisyyttä ja kirpeää omenaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja osin jopa helppo, niin sanottu dokabiliteetti on korkealla. Toffeeta ja karamellia riittää. Mausteisuudessa pippurisuus korostuu. Jälkimaku puskee mustapippuria ja lääkettä oikein kunnolla, myös tammisuus näyttää hampaansa. Finaali kääntyy mineraalisuudessaan aluksi hyvin kuivaksi ja osin yksiulotteiseksi, mutta vähitellen hunaja löytyy jälleen savun keskeltä. Melko pitkä lopetus. Vesilisä keventää ja tuo sitrusta mukaan. Sitruunalakritsia, tarkemmin sanottuna.

Arvio: Onnistunut, kevyt ja mukava sherryttely. Jonkinlaista kompleksisuutta jää silti kaipaamaan, nyt kokonaisuus on jopa turhankin helppo. Mutta juotavuus on täydellisesti kohdallaan. 89/100

Laphroaig 10 yo Cask Strength Batch 007, 56,3%

Laphroaigin 200-vuotisjuhlavuosi on ollut sarjassaan loistava: onnistunut 15-vuotias, upea Cairdeas 2015, komea 21-vuotias FoL-jäsenille ja kaiken huipuksi yltiöpäinen 32-vuotias, joka vei homman vielä ihan omalle tasolleen.

Silti tämän juhlavuoden julkaisut eivät olisi olleet täydellisiä, jos tislaamolta ei olisi tullut myös Cask Strength -pullotetta. Nyt käsillä on tuo Batch 007.

Monien tuotetta maistaneiden mukaan kyseessä on karamellisin CS koskaan. Jos näin on, en pane pahitteeksi. Ei muuta kuin drami lasiin ja lennolle.

Laphroaig 10 yo Cask Strength Batch 007

(56,3%, OB, Bottled 01/2015, Batch No. 007, 70 cl)

Tuoksu: Rotevaa turpeisuutta ja kuivaa hiilisavua, pistävää lääkemäisyyttä ja muhkeaa luumuisuutta. Ison viskin tuoksu, iskee heti täydellä voimalla. Nokisuutta, palvikinkkua, rancio-fiilistä. Ylikypsää hedelmää, runsaasti rusinaa. Varsin imelä, karamellimainen yleisilme. Suurherkkua! Vesilisä avaa sitrusta selvästi.

Maku: Pisteliäs lääkemäisyys kohtaa siirappisuuden ja karamellin. Terävä turvesavu leikkaa hienosti toffeeta ja rusinaa, tasapaino on yllättävän hyvä näinkin korkeaoktaaniselle tuotteelle. Tammi tuntuu nuorekkaana ja rapsakkana, mausteet potkivat kunnolla. Suutuntuma on keskitäyteläinen, öljyinen ja voimakas. Ylikypsää hedelmää, pekonia, hiilisyyttä, painavaa lyijyisyyttä. Jälkimaku alkaa erittäin siirappisena ja mausteisena, vaikka tekstuuri ei muistutakaan mitään rasvapommia. Tummaa suklaata, kahvia, savupalvia, turvetta, tammea, mausteita, pippurisuutta. Hulppea, pitkä finaali. Vesilisällä tulee pintaan mineraalisuutta ja sitruksisuutta.

Arvio: Ylitti odotukset. Massiivinen nuorehko Laphroaig, jossa on voimaa ja nopeutta. Huh. Jos Laphroaig on muutoin menettänyt jotain alkuperäisestä luonteestaan, tämä on pysynyt lähellä täydellistä aina. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Dramming 88/100.

Laphroaig 200 vuotta -juhlatasting Kulosaaressa

Bussilastillinen Laphroaig-fanaatikkoja ja joukko omia reittejään saapuneita harrastajia kokoontui komeissa puitteissa keskiviikko-iltana 30.9.2015 Helsingissä. Laphroaigin 200-vuotisjuhlatasting järjestettiin Kulosaaren eteläkärjessä, Brändö Seglaren hulppeissa tiloissa – miljöö toimi kaikkineen hauskana Islay-simulaattorina. Mukaan mahtui 70 ensiksi ilmoittautunutta, joista 50 jäi myös tastingin jälkeen illalliselle. Itse jouduin poistumaan ilman ruokaa, koska työperäiset syyt.

Illan juontajana toimi Maikkarilta ja Voicelta tuttu ammattimies, Suomen Mallaswhiskyseuran pitkäaikainen aktiivi Toni Immonen. Jokaisen eteen oli katettu neljän viski kattaus, joista pieneen Laphroaig-mukiin oli lorautettu illan odotetuin herkku, täysin ex-sherryssä kypsynyt uusi Laphroaig 32 yo.

Esiintyjäksi oli saapunut Irlannista asti Beam Suntoryn John Cashman, International Brand Ambassador. Reissuväsymystään pahoitellut Cashman pääsi pienen alkulämmittelyn jälkeen vauhtiin ja vapautui jutuissaan, vaikka muistuttikin koko ajan, että todellisia asiantuntijoita ovat nimenomaan Laphroaigin nykyinen pomomies John Campbell ja hänen tiiminsä tislaamolla. ”Keskeyttäkää ja kysykää mitä tahansa… mutta älkää kysykö mitään kovin teknistä”, Cashman sanoi taustaksi omille jutuilleen.

Cashman lupasi, että osallistujat pääsisivät pian viskien kimppuun, mutta äityi silti kertomaan pitkät tarinat Beam Suntorysta, Laphroaigin historiasta ja viskinvalmistuksen käytännöistä. Olin vähän yllättynyt, että kaikista yhtiönsä tuotteista Cashman jätti mainitsematta Yamazakin, mutta poimi ympäri maailmaa esiin liudan vähäpätöisempiä blendejä. Ehkä se meni jetlagin piikkiin, en tiedä. Nautin kuitenkin suuresti Cashmanin jämäkästä irkkuaksentista ja kaikkineen hyvin jäsennellystä esityksestä.

Laphroaigin perustamiselle nostettiin tietysti parikin maljaa, koska tislaamon 200-vuotista taivalta oltiin nimenomaisesti juhlistamassa. Cashmanin kertomus siitä, miten Laphroaigin toinen perustaja Donald Johnston hukkui omaan olueensa, toi omaa hirtehistä ulottuvuuttaan tilanteeseen. ”There’s a bit of Johnston in every drop!” Cashman väläytti. Musta huumori loisti Kulosaaressa ilta-auringon kaikissa sävyissä.

Historiatarinoista en muistanut, että Laphroaig menestyi Jenkeissä myös kieltolain aikaan, koska sitä voitiin myydä lääkkeenä. Jo ammoin Ian Hunterin aikaan valettiin globaali menestys, jota legendaarinen Bessie Williamson ansiokkaasti jatkoi. Cashman korosti Laphroaigin 10-vuotiasta, ihan aiheesta: hänestä tuote on nimi oven päällä, niin kuin Fred Noe sanoo Jim Beamista.

Tislaamon prosesseista jäi mieleen, että Laphroaigin oma mallastaminen kattaa tällä hetkellä 15–18 prosenttia tuotannon tarpeista, loput ostetaan ulkoa. Noin 17 tunnin turpeistuksella tavoitteena on 40–55 ppm:n fenolipitoisuus, joka tuntuu näinä Octomoren aikoina jo varsin maltilliselta. Varastoissa olevat freesit ex-bourbontynnyrit ovat tätä nykyä Beam Suntoryn omistamalta Maker’s Markilta, joiden makeus tukee tisleen omaa makeutta. Maker’s Mark ei käytä mash billissään ollenkaan ruista, ja sen kuulemma huomaa myös tynnyrien vaikutuksesta Laphroaigiin.

Loppua kohti Cashmanin jutut kävivät hyvinkin kiinnostaviksi, eikä ajan kulua enää oikein huomannutkaan. Aurinko laski horisonttiin, ilta ympärillä pimeni. Tulet paloivat ulkona kallioilla, tunnelma alkoi nousta. Oli aika ryhtyä nostamaan laseja.

Tarjolla ollut kattaus oli itselleni hyvinkin tuttu, jos viimeisenä tarjolla ollutta 32-vuotiasta ei lasketa lukuun. Setin aloittanut Laphroaig 12 yo Exclusively for the Nordics 48% oli varsin räväkkä aloitus. Cashman itse pääsi maistamaan sitä ensimmäistä kertaa, koska tuotetta ei ole saanut Lapparin tislaamoltakaan, ainoastaan Pohjoismaista. Omaan suuhuni tuote oli tällä kertaa oikeastaan yllättävänkin tuhkainen lopuksi, vaikka alkuun hedelmäistä makeutta riitti. Poimin mausta lääkemäisyyttä, lyijykynää, sherryisen marjaisaa makeutta, raakaa luumua ja tietysti runsasta turvesavua. Jälkimaussa oli napakka ote, kaiken makeuden jälkeen yllättävän kuivakka ja hiukan kireäkin. Mutta maukas viski oli edelleen kyseessä, ehdottomasti.

Aloituksen jälkeen järjestyksessä tehtiin loikka. Kun jo valmiiksi ihmisten päät oli sekoitettu etenemällä laseissa poikkeuksellisesti oikealta vasemmalle, seuraavana lasina olleen 15-vuotiaan sijaan napattiinkin käteen 18-vuotias. Uutta tuotantoa edustanut Laphroaig 18 yo 48% oli edelleen samankaltaista suurherkkua, jollaisena sen olen muistanutkin (olen viimeksi maistanut viime vuosikymmenen pullotetta). Viski tuntui lujaotteisen 12-vuotiaan jälkeen selvästi kypsemmältä ja hienostuneemmalta. Runsaasti vaniljaa, maukas hedelmäisyyttä, yrttisyyttä, voita. Bourbonvaikutus oli paljon täsmentyneempi kuin muistin. Hieno tuote, edelleen: konsistentti, kompleksinen, komea.

Kolmantena viskinä maistettiin uusi 15-vuotias. John Cashman muistutti, että kyseessä on 200-vuotisspesiaali, joka ei toistu – sen takia pakkauskin on eri sarjaa kuin muut core expressions rangessa. Kun erä loppuu, se loppuu. Tarve tuotteelle oli juuri tämän vuoden takia ilmeinen: 1815, 2015, 15.

Tastingissa maistettuna Laphroaig 15 yo 200th Anniversary 43% tuntui edelleen oivalliselta tuotteelta. Ehkä viimeinen harppaus mestaruussarjaan vielä uupuu, mutta elementit ovat kauniisti läsnä: puhdas bourbonkypsytys, vanilja ja sitrus pinnassa. Cashmanille tuli mieleen Mint Julep, ja Cashman luki muistiinpanoistaan, että John Campbell oli poiminut tuoksusta mustaherukan. Ja kun tuotetta sen jälkeen tuoksutti, herukkaisuus tosiaan löytyi. Cashmanin mukaan tämä 15-vuotias on puhtaasti Maker’s Markissa kypsynyt, kun taas 18-vuotias on sekoitus eri bourbontynskiä, first filliä ja refilliä.

Tässä vaiheessa suu oli kalibroitu ja päämäärä häämötti: Laphroaig 32 yo 46,6%. Cashman muistutti, että ex-sherrytynnyrit eivät ole mitään tyypillisiä Lapparin varastossa, joten käsillä oleva pullo on sen takia varsin rajoitetun erän julkaisu. Uutuuden tislausvuodesta on ollut pientä epäselvyyttä, mutta Cashman puhui nimenomaan vuodesta 1983. Luottakaamme siihen.

Iäkkääksi sherryviskiksi 32-vuotias oli yllättävän marjaisa ja eloisa, ei mikään sherryjyrä edes ulkoisesti. Kokiksen tai sulatetun suklaan sijaan väri oli punertava ja varsin kirkaskin. Kaikkineen viski tuntui sherryiseltä ja marjaisalta, turvesavu ja lääkemäisyys kulkivat huntuna taustalla. Runko oli korkeintaan keskitäyteläinen, mitään sherrymonsterihommia se ei ollut lähelläkään. Mutta pidin sitä kuitenkin lajissaan hyvin onnistuneena viskinä.

Laphroaigin kelpaa kyllä viettää 200-vuotisjuhlaansa. Tislaamon uudet tuotteet ovat olleet tänä vuonna loistavassa tikissä, ja jos viereen pistää toisen 200-vuotiaan eli Ardbegin, Laphroaigin nykyvauhti on kyllä aivan toista luokkaa (vaikka tuotteita ei ehkä olekaan reilua vertailla täysin samalla viivalla).

Ilta Brändö Seglaressa oli tässä vaiheessa pimentynyt ja keskustelu päässyt vauhtiin. Rantamökissä jokainen sai vielä käydä kirjoittamassa tervehdyksensä jättikokoiseen korttiin, joka oli tarkoitus lähettää tislaamolle. Kävelin loimuavien tulien läpi pois, suussa maistuivat savu ja historia. Hieno ilta, suuri kiitos järjestäjille.

Laphroaig 32 yo 46,6%

Laphroaigin 200-vuotisjuhlatastingissa maistettiin setin viimeisenä herkku, jota korkattiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Uusi 32-vuotias on kypsynyt täysin first fill sherryssä ja on sen vuoksi melkoinen poikkeus Lapparin valikoimissa kaikkineen. Ja odotukset tietysti tapissa.

Laphroaig 32 yo

(46,6%, OB, 1983–5/2015, 1st Fill Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Tarte tatinia, jouluista hedelmäkakkua, kanelia, tummaa suklaata. Siirappia, öljyisyyttä, tiettyä rasvaisuutta. Hiukan BBQ-kastiketta, tervaa, lakritsia, savua. Tummaa marjaisuutta, marsipaania. Tammisuus on pinnassa, ilahduttavan lujaotteisena ja mausteisena. Väsynyt tämä ei ainakaan ole, lääkemäisen suolaista iskua löytyy. Vesilisä irrottaa runsaasti estereitä, vedellä irtoaa sitruksisia sävyjä rutkasti.

Maku: Hedelmäkakkua, öljyisyyttä, turvesavua. Tummaa marjaisuutta riittää, sherryisyys ei ole tässä paksun suklaista vaan nimenomaan marjaisaa. Tammi maistuu runsaana ja vahvana, mausteisuus ja yrttisyys ovat huimalla tasolla. Suutuntuma on öljyinen ja keskitäyteläisestä rungosta huolimatta omalla tavallaan jopa painava. Suola ja lääkemäisyys ovat kompleksisina taustalla. Omenaa, luumua, yrttilikööriä, rusinaisuutta, suklaata. Jälkimaku on suklainen, tamminen, luumuinen, paahtunut. Mahtava mausteisuus, isosti joulukakkua ja omenatorttua. Kanelia, yrttejä, mineraalisuutta. Pitkä ja roteva jälkimaku, kestää hienosti. Vesilisällä sitruksinen ja suolainen puoli nousee pintaan.

Arvio: Onnistunut, marjaisan sherryinen ja kompleksinen viski. Ikä tuo hienosti syvyyttä ja ulottuvuuksia. 91/100

Laphroaig 21 yo for Friends of Laphroaig 48,4%

Laphroaig pani Friends of Laphroaigin juhlapullotteen jälleen myyntiin arvonnan kautta FoL-jäsenistölle, piccolo-koossa. Puolitetun koon ansiosta tuotetta saatiin kasaan 8 600 pulloa ja entistä useammalle FoLin yli 650 000 jäsenestä tuli mahdollisuus päästä siihen käsiksi.

Pikkupullon hinta oli kuitenkin sen verran suolainen, että Cairdeas 2015 -arvonnan kaltaista riemua ei kuultu voittajiltakaan. Kaikkia arvottuja pulloja ei tällä kertaa edes lunastettu, vaan loput myytiin tislaamolta suoraan halukkaille.

Pullote on siis julkaistu 21-vuotiaan Friends of Laphroaigin kunniaksi. Viski on tislattu kokonaisuudessaan vuoden 1993 aikana. Se on kypsynyt ensimmäisen täytön bourbontynnyreissä, joissa on ollut sekä uunikuivattua että ilmakuivattua mukana.

Mielenkiintoista päästä maistamaan, mitä noin pitkä kypsytys first fill -bourbonissa on saanut aikaan. Odotukset ovat tapissa: Laphroaig on ollut juhlavuotensa kunniaksi aivan loistavassa vedossa.

Laphroaig 21 yo for Friends of Laphroaig

(48,4%, OB, 2015, Exclusively for Friends of Laphroaig, First Fill Ex-Bourbon Barrels (kiln-dried and air-dried), 8600 bts., 35 cl)

Tuoksu: Tervaa ja ruohoisuutta, sitruunalakritsia ja turvesavua. Kaunis ja tasapainoinen. Profiili muistuttaa uutta 15-vuotiasta, mutta syvyyttä ja kompleksisuutta on vielä huimasti lisää. Vaniljaisuus on vahvana pinnassa, tammisuudessa on ryhdikkyyttä ja mausteita riittää. Kiiviä, vesimelonia, limettiä, mentholia, merellisyyttä. Hiilinen savuisuus ja lääkemäisyys kehystävät kaiken. Vesilisä keventää tammen otetta.

Maku: Turvesavu ja raikas hedelmäisyys nousevat heti voimakkaina. Tammisuutta, paahteisuutta. Vaniljaa, sitrusta, kurkkupastilleja, kovia hedelmäkarkkeja. Suutuntuma on öljyinen, suolainen ja muhkean intensiivinen. Tervaisuus ja salmiakkisuus maistuvat, samoin hiilisyys ja lääkemäisyys, antiseptiset aineet. Jälkimaku on sitruksinen, ruohoinen, lääkemäinen ja hiilinen. Mineraalisuutta, tammea. Vaniljaisuus pysyy mukana koko matkan, samoin tietty hedelmäinen raikkaus. Syvyyttä ja pituutta riittää. Vesilisä vapauttaa aprikoosin ja melonin sävyjä.

Arvio: Öljyinen ja upea. Tammisuus, hedelmäisyys ja savu ovat loistavassa balanssissa. Vastasi uljaasti koviin odotuksiin. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hieno ja tasapainoinen kokonaisuus”.

Laphroaig 23 yo 1989, 48,9%

Laphroaig julkaisi tämän 23-vuotiaan nimenomaan Ruotsin, Norjan ja Suomen markkinoille. Olen tämän aiemminkin maistanut, mutta nyt tuli sopiva hetki kirjata muistelot ylös.

Laphroaig 23 yo 1989

(48,9%, OB,1989-2013, 1800 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean sherryinen, luumuinen ja suklainen. Turvesavua, makeaa tammisuutta, rusinaa. Suolainen, lakritsinen ote mukana, makeaa yskänlääkettä ja märkää köyttä. Kaunis yrttisyys, neilikkaisuus ja tikkunekun siirappinen makeus. Vesilisä avaa hedelmäisyyttä mukavasti.

Maku: Savuinen, siirappinen, suklainen ja hieno. Karvasta kahvisuutta, joka pelaa upeasti yhteen suklaisen makeuden kanssa. Lääkemäisyydessä on tumma sävy. Tammi tuntuu mausteisena ja napakkana. Suutuntuma on melko kuiva ja silti erittäin runsas. Jälkimaku hyökyy salmiakkisena ja paahteisena, suklaisena ja luumuisena. Hieno rusinaisuus, tammi ja marjat toimivat kauniisti yhteen. Varsin pitkä ja maukas finaali, salmiakkisessa savussaan. Vesilisä tuo mukavaa kermaisuutta makuprofiiliin.

Arvio: Herkullinen ja runsas Lappari, jossa on sävy kohdallaan. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Smoke On The Water, ”Tyylikäs ja hieno Laphroaig”.

Laphroaig Cairdeas 2015, 51,5%

Laphroaig keksi nokkelan tavan kaupata tämän vuoden 2015 Cairdeas-pullotteen faneilleen. Noin 11 000 pulloa myytiin huutokaupassa, johon kuka tahansa Friends of Laphroaigin jäsen sai osallistua. Ja kun varsin monella osui arpa kohdalleen, pullot katosivat erittäin rivakkaa vauhtia maailmalle. Eihän sitä voi olla ostamatta, jos voittoarvan vetää.

Kaikkineen Cairdeas 2015 on myös kunnioitusta herättävä tuote. Se on tehty tislaamon itse mallastamasta ohrasta ja varastoitu klassisissa ex-bourbontynnyreissä lähimpänä merta sijaitsevassa Warehouse No. 1:ssa. Tavoitteena on ollut päästä mahdollisimman lähelle 200 vuotta sitten tehdyn Laphroaigin tyyliä. (Hyvää myyntipuhetta tietysti, kun asiaa ei voi varmentaa mitenkään.)

Cairdeas 2015 on tislaamosta levinneiden tietojen mukaan noin 12-vuotiasta (11 vuotta ja 9 kuukautta, jos tarkkoja ollaan), ja se on tislattu ilmeisesti vuoden 2003 elokuussa. Ja kun alle puolet pulloista myytiin FoL-arvonnassa, niitä varmasti vielä nähdään eri puolilla Eurooppaa tämän vuoden aikana.

Tietysti näin hypetettyyn tuotteeseen täytyy suhtautua asiaan kuuluvalla epäilyksellä. Mutta toisaalta olen pitänyt parista aiemmastakin Cairdeasista, vaikka moni on niitä hyljeksinyt. Katsotaanpa, mitä tämä pitää sisällään.

Laphroaig Cairdeas 2015

(51,5%, OB, 2015, 200th Anniversary Edition, 28500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaasti antiseptisia aineita. Mentholia, virkistävää yskänpastillia. Jännittävä koivunlehti mukana, koivuvihtaa savusaunan kuistilla. Yllättävän kevyt ja samalla todella raikas, hiukan suolainen ja miedon sitruksinen tuoksu. Savu lymyää taustalla. Tammi on hienosti esillä, vaniljaisena ja sopivan purevana. Vesilisällä löytyy eucalyptusta ja kevyttä hedelmäisyyttä.

Maku: Tuoksuun nähden erittäin voimakas, savuinen ja rosoinen. Mahtava, ampuu välittömästi täydeltä laidalta. Hieno, öljyinen suutuntuma ja tiivis tekstuuri. Tammi ja lääkemäisyys tulittavat kuin viimeistä päivää, turvesavu ja tervaisuus antavat tukea ja suolaisuus möyrii perässä. Kuivan sitruksinen, tuhkainen ja viileän mentholinen ote. Vähitellen vaniljainen makeus alkaa pilkistää. Tasapaino ei ole nyt pääasia, tässä mennään fiilis ja voima edellä. Jälkimaku on erittäin mineraalinen ja koivunlehtimäinen, hyvin tamminen ja hiukan pistävä. Todella suolainen ja hiukan tuhkainen finaali, joka jää keskipitkäksi. Vesilisä tuo makeutta pintaa ja hiukan rauhoittaa tammen piiskausta.

Arvio: Erinomainen, voimakas ja raikas savuviski. Silkkaa herkkua, tavoittaa monia Laphroaigin parhaita puolia. Kun ulkona ukkostaa, kannattaa laittaa takkaan tuli ja kaataa tätä lasiin. 91/100