Viskin Ystävien Seuran Iäkkäät harvinaisuudet -tastingsarja jatkui lauantaina 10.9.2016 ravintola Carelian kellarissa. Iäkkäät harvinaisuudet -setti oli järjestyksessään 18:s, vaikka numero 17 jäikin väliin. Tuo kertaalleen peruttu BenRiach-tasting on vielä tulossa syksyn aikana, ja sille on kuulemma edelleen varattuna tuo numero 17.

Helsingin Töölössä sijaitsevan Carelian tunnelmalliseen ja hyväksi havaittuun kellaritilaan pakkautui jälleen sen verran viskiharrastajia, että jokaiselle riitti kaikista 70 senttilitran pulloista se oma siivu. Jos kaksisenttisistä ei ollut nipistetty, mukaan mahtui 35 maistelijaa – en tätä tarkemmin kyllä laskenut. Illan isäntänä toimi VYSin hallituksen jäsen Petri Vesanen, jonka vetämiin tastingeihin en ollut aiemmin päässyt.

Tastingtoiminta tuntuu menneen viime aikoina siihen, että mukaan pääseminen on minuuttipeliä eikä siltikään onnista. Yleensä kun ilmoittautumisviesti saapuu, pitäisi ehtiä järjestelemään vielä elämäänsä ja aikataulujaan, mutta nykyisin on vain pakko iskeä kiinni heti, jos mielii saada paikan. Tästä syystä olen itse päässyt viime aikoina heikommin mukaan mihinkään – olen ollut aina sen verran myöhässä. Tällä kertaa kuitenkin lykästi.

Kattauksessa oli Skotlannin vanhimman itsenäisen pullottajan Cadenheadin viskejä, joiden yhteenlaskettu ikä oli 200 vuotta. Kun viidestä viskistä nuorin on 35-vuotias, suu kalibroituu välittömästi hiukan eri tavalla kuin sellaisena iltana, jolloin nautitaan nuorempaa tuotantoa. Viskit oli tähän tastingiin valittu Speysidelta: aloitus osui Glen Grantiin, sen perään tutustuttiin kolmeen Glenfarclasiin ja setti päätettiin Glenlivetiin. Jo ennakolta kimara kuulosti tasapainoiselta ja järkevästi rakennetulta.

Pitkän historialuennon sijaan Petri Vesanen kehotti tarttumaan ensimmäiseen lasiin. Mielessäni kyllä muistelin ensin joitain asioita Cadenheadista, mitä muistin, ja jouduin vähän terästämään muistiani Googlenkin kautta. Kyseessä on siis Skotlannin vanhin itsenäinen pullottaja, perustettu 1842. Itse William Cadenhead kuoli jo 1904, mutta kuin ihmeen kaupalla yhtiö selvisi vaikeista vuosikymmenistä ja päätyi 1970-luvulla Springbankin omistavan Mitchellin suvun haltuun. Vesanen pohdiskeli juonnossaan, miten yhtiöltä on tänä vuonna tullut ulos niin paljon iäkästä viskiä, liuta harvinaisuuksiakin. Myös VYSillä on kuulemma suunnitteilla toinenkin Cadenhead-tasting lähitulevaisuudessa.

Ensimmäisenä lasina nostettiin huulille Glen Grant 35 yo 1980/2016, Cadenhead’s 40,5%. Harvemmin tulee lähdettyä tastingissa liikkeelle 35-vuotiaalla viskillä. Kevyt ja iäkkyyttä huokuva kokonaisuus miellyttää hedelmäisellä tuoksullaan, mutta mausta löytyykin melkoisesti hapokkuutta. Mielenkiintoinen viski on kuitenkin kyseessä, Authentic Collectionista ja vielä aivan tuore julkaisu. (Jos jotain pientä olisin illalta vielä toivonut, Cadenheadin eri pullotesarjat olisi voitu käydä vielä kootusti läpi – vaikka illan aikana hyvin edustetut AC ja SB ovatkin ne tunnetuimmat.)

Toisena viskinä oli kattauksessa varsin erikoinen tapaus. Pullo oli William Cadenheadin 40-vuotiasta Speyside-viskiä, mutta tislaamoa tai mitään muutakaan yksilöivää tietoa ei löytynyt. Vesanen oli kuitenkin Cadenheadilta varmistanut, että kyseessä oli täysin varmasti Glenfarclas.

Tämä Glenfarclas 40 yo, Cadenhead’s 40,2% oli kolmen börppätynnyrin vattaus, ja kuten nokkelimmat heti tajuavat, pari niistä oli mennyt alivahvuiseksi ja yhdellä se oli lopulta seivattu. Pullote oli peräisin vuoden 2016 alkupuolelta, ja oli hyvä muistutus siitä, että vasta 1990-luvulla oli alkanut tulla markkinoille indiepullotteita, joissa sai olla Glenfarclasin nimi kyljessä. Ilmeisesti Signatory sai tuolloin ensimmäisenä luvan käyttää tislaamon nimeä omissa pullotteissaan. Scotch Malt Whisky Society oli toki pullottanut indie-meiningillä ’Farclasia jo pitkään, olihan heidän 1.1-pullotteensakin sitä.

Kaikkineen 40-vuotias mysteeri-Glenfarclas oli sekin todella maistuvaa viskiä. Sitä toki mietittiin pitkään, miksi pullon kyljessä luki single cask, vaikka tislaamo oli kertonut Vesaselle tuotteen olevan kolmen tynnyrin sekoitus. Toisaalta tuntui kyllä siltä, että parempi uskoa puhetta kuin hiukan halvan näköisen pullon etikettiä; Vesasella on kuitenkin vuosien suhteet ja kanta-asiakkuus Cadenheadille. Itse viski oli kuitenkin täysin kunnossa. Tietty heinäisyys oli ominaisuus, jonka tämän jälkeen poimi kaikista muistakin tastingin Glenfarclaseista. Kolmantena ja neljäntenä viskinä nimittäin maistettiin myös Glenfarclasia.

Kolmantena maistettu Glenfarclas 41 yo 1973/2014, Cadenhead’s 40,7% oli välittömästi eri kaliiberia kuin kaksi aiempaa. Mehiläisvaha ja appelsiinisuus toivat ihan omanlaistaan ryhtiä mukaan, ja muutenkin tammen kompleksisuus oli itseäni suuresti miellyttävää. Toki näissä yli 40-vuotiaissa viskeissä usein tuoksu menee jo niin sfääreihin, että maulla on välillä vaikea päästä samoille tasoille. Joka tapauksessa tässä oli makukin kohdallaan.

Neljäntenä viskinä nautittiin Glenfarclas 42 yo 1973/2015, Cadenhead’s 40,2%. Se oli taas selvästi eri sarjaa kuin 41-vuotias, monien mielestä lähimpänä tastingin kakkosena maistettua 40-vuotiasta. Itse löysin siitä kovasti karkkisuutta ja sokerisuutta, vaikka tammi olikin rajoilla kuivattamassa kokonaisuutta. Hieno viski oli kyseessä, aivan ehdottomasti.

Tastingin viimeisenä lasina oli edessä The Glenlivet 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch 40,2%. Pullo oli tyylikäs neliskanttinen dumpy ja jo ulkoisesti eri sarjaa kuin aiemmat. Sitä pohdittiin porukalla, oliko 630 pulloa saatu kolmesta vai neljästä tynnyristä, kun kyseessä olivat hogsheadit. Konsensus taisi olla, että neljä tynnyriä on tarvittu tämän ikäistä viskiä, koska taatusti ainakin jokin on päässyt väsähtämään ja muilla on pitänyt nostaa voltit ylös lain vaatimalle tasolle eli yli neljäänkymmeneen.

Kaikesta huolimatta Glenlivet oli upea viski, ja vanhana Glenlivet-skeptikkona se teki minuun jossain määrin vaikutuksenkin. Tammi tuntui toimivan tässäkin viskissä aivan loistavasti, vahamaisuus ja hedelmäisyys olivat sen kanssa erinomaisessa balanssissa. Melkoista herkkua, sanoisin.

Perinteiseen VYS-tyyliin ilta päätettiin kierrokseen, jossa jokainen sai laittaa mielestään kolme parasta viskiä järjestykseen ja halutessaan kertoa myös perustelut valinnoilleen. Nopeasti kävi ilmi, että yleinen järjestys oli sama kuin minullakin: 41-vuotias Glenfarclas ykkönen, 42-vuotias Glenlivet kakkonen, 42-vuotias Glenfarclas kolmonen.

Onneksi joukossa oli myös muutamia puufanaatikkoja ja jokunen karkkiviskien ystävä, jotta konsensus ei käynyt tylsäksi. Kaikesta huolimatta kolmosena maistettu 41-vuotias Glenfarclas keräsi peräti 85 pistettä maistelijoilta, kun taas kakkoseksi tullut Glenlivet sai 53 ääntä ja 42-vuotias Glenfarclas 41 pistettä. Glen Grant ja 40-vuotias Glenfarclas jakoivat nelossijan 20 pisteellä. Pisteet ovat toki vain yhteistä huvitusta, kyllä jokainen varmasti tiesi maistavansa upeita viskejä, joiden asettelu paremmuusjärjestykseen on osin hiusten halkomista.

Upea ilta jälleen kerran. Järjestäjille ja kanssamaistelijoille suuret kiitokset. Tamminen jälkimakujen kirjo pysyttelee suussa vielä muutaman päivän.