Month: kesäkuu 2017

Ardbeg Ardbog 52,1%

Vuoden 2013 Ardbeg Day -julkaisu kypsyi ex-bourbontynnyreissä ja ex-manzanillatynnyreissä. Olen tämän toki aiemminkin maistanut, mutta otetaan uusintaotto, jotta saadaan asianmukaiset merkinnät kirjoihin.

Ardbeg Ardbog

(52,1%, OB, NAS, 2013, Limited Edition, Ex-Bourbon Barrels & Manzanilla Sherry Butts, 13000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tervainen ja makean turvesavuinen. Salmiakkia, kumia, kreosoottia. Yllättävän viininen, vaikka manzanilla itsessään on yleensä kuivaa kuin mikä, finon kaltaista. Rancio-fiilis on voimakas, löytyy pekonia ja savumakkaraa yhdistettynä sekahedelmäsoppaan. Sikaria ja tammea. Vesilisä korostaa mausteita, currya ja muita vahvoja piirteitä.

Maku: Karamellinen ja tervainen, turvesavuinen ja lakritsinen. Viinisyys hallitsee myös makupalettia, vaikka mukana on myös aktiivista nuorta tammea. Rasvaista savumakkaraa, pekonia, rusinaisuutta, ylikypsää luumua. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko aavistuksen ohuen oloinen. Sekahedelmiä, pähkinäisyyttä. Sikarisuutta, tupakkaisuutta, kumia. Hiukan sekava. Jälkimaku lähtee erittäin turvesavuisena ja pippurisena liikkeelle, vähitellen aktiivinen tammi, inkivääri ja muu mausteisuus nousevat pintaan. Pekonia, lakritsia, hapokkuutta, tupakkaisuutta, kumia, hiukan suolaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa voimakkaasti tammea ja mausteita.

Arvio: Runsas ja savuinen tapaus, joka on kuitenkin viinisyydessään hiukan sekava. Edelleen – sama fiilis tästä on ollut aiemminkin. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 3). Whisky Magazine 88/100 (Sophie Donovan), 85/100 (Rob Allanson).

Dailuaine 21 yo 1992/2013, Kintra 48,9%

Dailuaine on Speysiden matalan profiilin toimijoita, sellainen tislaamo, jonka tuotantoa ei tule joka päivä vastaan. Nyt maistelussa Kintran pullottama 21-vuotias ex-bourbontynnyristä.

Dailuaine 21 yo 1992/2013, Kintra

(48,9%, Kintra, 3/1993–6/2013, Cask No. 3131, Bourbon Barrel, 116 bts., 70 cl)

Tuoksu: Päärynää ja pullataikinaa. Vaniljaa, kanelia, sokeria, viljaisuutta. Ruohoisuutta. Imelä hedelmäisyys, tölkkiananasta ja kypsää banaania. Bourbonfiilis on todella voimakas, first fill jyllää oikein kunnolla. Painava öljyisyys ja tamminen purevuus ovat vahvasti läsnä. Vesilisä tuo nestesaippuaisia piirteitä.

Maku: Todella vaniljainen ja päärynäinen. Hedelmäsalaattia riittää vaikka muille jakaa: vesimelonia, viinirypäleitä, omenaa, ananasta, banaania. Suutuntuma on intensiivisen öljyinen. Mausteisuutta, kanelia, pullataikinaa. Tammi antaa palaa oikein huolella, kääntyy vähän ruohoiseen ja karvaaseenkin suuntaan. Jälkimaku on kaiken tämän jälkeen yllättävänkin ruohoinen ja kevyt, vaikka öljyisyys ei heti katoakaan. Tammisuuden keskeltä nousee päärynää, vaniljaa, vesimelonia. Tammi antaa silti ikään kuin periksi, vaikka tanniinit hetken aikaa suipistavatkin suuta. Pieni pippurisuus ja karhea paahteisuus iskevät vielä lopuksi. Keskipitkä finaali. Vesilisällä ruoho korostuu.

Arvio: Hedelmäinen ja öljyinen tapaus. Etenkin pullataikinainen tuoksu teki vaikutuksen. 85/100

Dave Broom: The World Atlas of Whisky

Oman viskikirjastoni varhaisia perusteoksia on ollut Dave Broomin The World Atlas of Whisky, etenkin vuonna 2012 julkaistuna suomiversiona nimellä Suuri viskiatlas. Nimensä mukaisesti kyseessä on kartasto, jossa maailman viskit on sijoitettu maantieteellisesti tuotantoalueiden mukaan ja jossa globaali tislaamotoiminta käydään systemaattisesti läpi.

Broom on perusteellinen, kirja tuntui jo ilmestymisensä aikoihin erittäin kattavalta ja laadukkaalta. Silmään pistivät myös mielenkiintoiset viskiarviot, joita kirja on pullollaan. Usein on vielä maistettu kaikenlaisia tynnyrinäytteitä ja muita kuriositeetteja, joilla ei ole suurelle yleisölle kummoistakaan merkitystä.

Koin myös huvittavaksi yksityiskohdaksi sen, ettei Broom teoksessaan pisteytä viskejä, koska on julistanut vastustavansa kaikenlaisia pistejärjestelmiä, mutta samaan aikaan miehen tekemät arviot Whisky Magazinessa on tunnollisesti pisteytetty. Mieleen tulee väkisinkin Groucho Marxin lentävä lause: ”Minulla on periaatteeni, mutta jos ette pidä niistä, minulla on myös muita periaatteita.”

Kaikkineen The World Atlas of Whisky on kuitenkin jokaisen viskikirjaston kiistämätön perusteos. Yhtä kattavaa ja kokoluokassaan vaikuttavaa viskikartastoa ei ole toista tehty.

Vuonna 2014 ilmestyi The World Atlas of Whisky. Second Edition (Mitchell Beazley, Fully revised and updated edition, 2014), joka on alkuperäistä laajempi ja huomioi tukun toimintansa vasta aloittaneita tislaamoita ympäri maailmaa. Uusia viskejä on poimittu makumerkintöihin ja uutta tekstiä kirjoitettu.

Perusrakenteeltaan teos on kuitenkin alkuperäisen laitoksen kaltainen. Broom esittelee viskin tekemisen eri prosessit Skotlannissa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Kaaviokuvat ovat mielestäni edelleen yhdet parhaista kautta aikojen: niistä saa todella helposti käsityksen siitä, mitä valintoja viskin tekemisessä tulee eteen ja miten niissä tehdyt ratkaisut vaikuttavat lopputulokseen.

Nopeasti Terroir-luvun sekä viskin aromeja ja maistamista käsittelevien jaksojen jälkeen The World Atlas of Whisky pääsee kiinni varsinaiseen ytimeensä, kartastoon. Viskejä aletaan laittaa kartalle Skotlannista, jossa Speyside saa kunnian avata pelin. Muistan jo aikoinaan lukeneeni Speysiden maantieteellistä jakoa ja yrittäneeni painaa mieleen: Rothesin klusteri, Dufftownin klusteri, Elginin klusteri

Klusterit tuntuvat yleensä enemmän tietoliikenteeseen tai makroekonomiaan liittyvältä asialta kuin varsinaisesti viskien maantieteelliseen sijoitteluun kuuluvalta valinnalta, mutta näin Broom on kuitenkin päättänyt alkujaan tehdä. Tosin tässä englanninkielisessä kakkoslaitoksessa osa suomennoksen klustereista – kuten Elginin klusteri – on muodossa ”Elgin to the western edge”.

Tietyt asiat eivät kuitenkaan muutu. Vanha sanontahan kuuluu näin: Rome was built on seven hills, Dufftown stands on seven stills. Puhuttiin sitten klustereista tai keskittymistä tai mistä hyvänsä, Speysiden tislaamotoiminta on keskittynyt tiettyihin alueisiin, joissa tislaamoita on pienellä alueella keskimääräistä enemmän.

Broomin tislaamoesittelyt ovat napakasta mitastaan huolimatta laadukkaita ja teksti sujuvaa. Niissä käydään läpi historiaa, prosesseja, tynnyripolitiikkaa ja muuta olennaista, joka on tuttua niin monista viskikirjoista. Aina silloin tällöin mukana on Broomin haastattelema asiantuntija tislaamoyhtiöstä, kuten vaikkapa Alan Winchester Chivas Regalilta tai Douglas Murray Diageolta.

Ja sitten ovat tietysti ne viskiarviot, perustuotteiden makukuvaukset ja kuriositeettien läpikäynnit. Tässä teoksen toisessa laitoksessa mukana on muun muassa Glenrothesilta Extraordinary Cask vuodelta 1969 ja pari nuorta tynnyrinäytettä Daftmillin tislaamosta, joka ei ole tuonut markkinoille vielä yhtään virallista viskijulkaisua. Ja mahtuuhan teokseen edelleen kaikenlaista muutakin jännittävää, kuten 8-vuotias tynnyrinäyte Royal Lochnagarilta ja erilaisia Kininvie-näytteitä.

Skotlannin jälkeen suuntana on Irlanti – joskin välissä on pieni luku skotlantilaisista blendiviskeistä. Irlannista mukaan on tullut Echlinvillen ja Belfastin tislaamot, Dingle ja uusi Midletonin tislaamo, joita ei vielä alkuteoksissa ollut. Myös teoksen Japani-osuus on selvästi muhkeampi kuin ennen. Karuizawa-makumerkinnät ovat sentään pysyneet ennallaan.

Japanista kirja etene Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Kirjan päättää jakso muun maailman viskeistä, joka on otsikoitu ehkä hiukan alentuvasti, ”Rest of the world”. Siinä tämä toinen laitos on luonnollisesti alkuteosta merkittävästi kattavampi, sen verran paljon uutta tislaustoimintaa on alkanut ympäri maailmaa. Mukana ovat muun muassa Englannin, Walesin, Ranskan, Belgian, Espanjan, Saksan, Ruotsin, Etelä-Afrikan, Intian, Taiwanin ja Australian viskit omilla jaksoillaan – Ruotsista Mackmyralle on irronnut jopa kokonaan oma esittelysivu.

Muita maita käsitellään niputetusti, ja nimenomaan Suomen kohdalla hiukan erikoisena pidän ratkaisua, että Teerenpelin johdolla olemme Islannin kanssa samassa esittelyssä: Finland/Iceland. Teerenpeli ja Floki ovat kuitenkin varsin eri kaliiberin tuotteita, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta. Sinänsä Suomi-osuus esittelystä on ihan asiallinen, ei siinä mitään, vaikka Anssi Pyysing onkin nimellä Anssi Pyssing. Old Buck mainitaan Suomen ensimmäisenä tislaamona ja Teerenpeli toisena, mutta sen jälkeistä viskitoimintaa ei ole vielä tähän vuoden 2014 laitokseen ehtinyt mukaan.

The World Atlas of Whisky on edelleen lajissaan ylittämätön viskikirja, viskikartasto. Teoksen toisen laitoksen jälkeen lienee lupa odottaa kolmatta, koska tästä on jo kolmisen vuotta eikä viskibuumi maailmalla osoita laantumisen merkkejä. Toisaalta teoksen kova ydin on säilynyt ehjänä ja kestänyt aikaa. Sen ansiosta kirjaa voi laitoksesta riippumatta suositella jokaisen viskiharrastajan perusteosten joukkoon.

Ja kyllähän suomalaisen harrastajan hyllyyn kuuluu ehdottomasti tämä ykköslaitoksen suomennos, Suuri viskiatlas (Readme.fi, 2012). Olen pannut merkille, että sitä on viime aikoina myyty kirjakaupassa aivan käsittämättömän edullisesti, kun ottaa huomioon teoksen järeän ulkomuodon ja neliväripainatuksen. Ainakaan hinnasta kirjan kotiuttamisen ei siis luulisi jäävän enää kiinni.

Juhana Korhosen suomennos on Jarkko Nikkasen ja Mikko Honkasen tarkastama. Yleisvaikutelma on laadukas. Varsinainen erikoisuus suomennoksessa on hakemiston ja kiitossanojen jälkeen kirjan lopusta löytyvä Suomi-osuus, josta löytyy Alkon valikoiman poimintojen (siis toukokuun 2011 poimintojen) lisäksi Old Buck- ja Teerenpeli-esittelyt, jotka on tehty täsmälleen Broomin tislaamoesittelyiden tyyliin. Lisäksi mukaan on saatu Jarkko Nikkasen viskisuositukset.

Ylipäänsä mietin suomennoksen kantta ja kansilievettä, joihin kirjoittajiksi on merkitty Dave Broom & Jarkko Nikkanen. Mitähän Broom miettisi, jos näkisi suuren kirjansa kakkoskirjoittajana suomalaisen nimen? Tai ehkä siitä on aikanaan sovittu, en tiedä – mielenkiintoinen ratkaisu, yhtä kaikki.

Alkuteoksessa ja suomennoksessa minua myös hiukan häiritsee osuus, joka on otsikoitu Skandinavia. Siinä Broom on esitellyt myös Teerenpelin Suomesta. Mitä Suomi tekee tällaisessa luvussa? Jostain syystä monien päähän on iskostunut harhaluulo, että Suomi olisi osa Skandinaviaa. Näinhän ei todellakaan ole. Kyseessä on tämänkin teoksen kohdalla Pohjoismaat, Nordic countries, joista puhutaan. Pieni epätarkkuus, mutta tuntuu toistuvan nykyään kovin usein.

Kaikkineen suomennos on alkuteoksen tavoin vaikuttava opus. Tänä päivänä sitä voi varmaankin pitää yhtenä suomalaisen viskikulttuurin nousun kirjallisena monumenttina. Klassikkokamaa.

Highland Park 22 yo 1990/2013, Dewar Rattray 58,1%

Maistelin pari viikkoa sitten 23-vuotiaan Dewar Rattrayn pullottaman Highland Parkin, joka paljastui varsin mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Nyt maistelussa on samalta päivältä peräisin oleva sisartynnyri, joka on pullotettu melkein puolitoista vuotta aiemmin. Tämäkin on ex-sherrystä peräisin, ja oletettavasti kyseessä on ollut refill.

Highland Park 22 yo 1990/2013, Dewar Rattray

(58,1%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 3.12.1990–17.4.2013, Cask No. 577, Sherry Butt, 565 bts., 70 cl)

Tuoksu: Karamellinen ja kanervainen. Hyvin mietoa turpeisuutta taustalla, kevyt nuotiosavu. Enemmän ollaan hunajan, paahdettujen manteleiden ja makean sitruksisuuden kanssa tekemisissä. Pieni ruohoisuus ja marjaisuus ovat mukana myös. Kuivempi ja kirkkaampi kuin #508. Vesilisä avaa yllättävän rikkisyyden, joka saapuu kananmunan ja poltetun tulitikun voimalla.

Maku: Todella vahva yhdistelmä napakkaa mausteisuutta ja makeaa hunajaisuutta saapuu välittömästi. Havuisuus ja pihkaisuus ovat vahvasti esillä. Karamellisuutta, kinuskia, viikunaa, rusinaisuutta. Herkullinen makea sherryisyys. Suutuntuma on öljyinen ja painava, kuten voi odottaakin. Tiettyä marjaisuutta ja hilloisuutta löytyy myös. Tammi on kuivasta otteestaan huolimatta pinnassa. Jälkimaku on todella mineraalinen ja suolainen. Tanniinit löytyvät, paahteisuus ja saksanpähkinä nousevat esiin. Havuisuutta, happoisuutta, kanelia, rusinaa, ruohoisuutta, pihkaa. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo kermatoffeeta esiin ja availee makeaa hedelmäisyyttä.

Arvio: Mineraalisempi ja fokusoituneempi kuin muhkea #508. Pieni rikkisyys tuoksussa ja maun kapeus jättävät tämän silti aavistuksen sisartynnyrin taakse, jos pitäisi valintoja tehdä. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 89/100 (per 1).

Glencadam 12 yo Portwood Finish 46%

Maistelussa nimensä mukaisesti rajoitetumpi erä portviiniviimeisteltyä Glencadamia.

Glencadam 12 yo Portwood Finish

(46%, OB, Bottled 23.5.2010, Limited Edition, Port Pipe Finish, 70 cl)

Tuoksu: Hiukan kypsymättömän oloinen. Maltaisuutta, nahkakenkää, hikisyyttä. Viinisyys leijuu korostuneena pinnassa. Punaista omenaa, raakaa banaania, aprikoosia. Tammisuus tuntuu aktiivisena ja purevana. Vaniljaa, marjaisuutta (mansikkaa). Vesilisä availee pehmeän kermaisia ja toffeemaisia sävyjä.

Maku: Yllättävän voimakas ja mausteinen ensivaikutelma. Portviini on liimattu päälle, tanniinit laulavat ja tammi hakkaa tahtia. Maltaisuus on todella korostunutta, pieni pahvinen vivahde on mukana. Suutuntuma on melko kevyt mutta mausteet pitävät homman kasassa. Marjaisuutta, aprikoosia, kirpeää omenaa, hiukan rusinaa. Jokin liimamainen vivahde. Jälkimaku alkaa yllättävän vaniljaisena ja kermaisena, vaikka viinisyys onkin vahvasti mukana edelleen. Omenaa, aprikoosia, mausteisuutta. Tammi pysyy varsin aktiivisesti läsnä eikä suostu kuivumaan kunnolla. Finaali jää melko vaatimattomaksi. Vesilisä avaa makeutta, karamellia etenkin.

Arvio: Kovin hyvin ei ole nyt portviiniviimeistely kohdallaan. Kypsymättömän oloinen tapaus, ei oikein sytytä. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 67/100 (Dave Broom), 80/100 (Dominic Roskrow).