Kirjoittaja: Lauri

Aberlour 16 yo Double Cask Matured 40%

Ranskan myydyin single malt ei ole oikein pärjännyt näissä sarjoissa ja ikäluokissa. A’bunadh on silti niin hyvä viski, että tähän suhtautuu lähtökohtaisen myönteisesti.

Aberlour 16 yo Double Cask Matured

(40%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Aromaattinen ja virkistävä. Mielenkiintoinen yhteys sitruksisen tammisuuden ja rusinaisen sherryisyyden välillä. Päärynää ja raikasta trooppista hedelmää, minttua ja hedelmäkarkkeja. Toisaalla taas tummempia sävyjä, vihreää teetä ja hilloisuutta. Varsin kerrostunut kokonaisuus, myös aavistuksen kirpeä.

Maku: Sherryisempi ensivaikutelma kuin tuoksussa. Rusinaisuus ja kevyt suklaisuus ovat heti läsnä. Vähitellen tammen mausteisuus ja vaniljaisuus ottavat kuitenkin vallan, sitruksinen ja yrttinen kirpeys nousee. Edelleen kovin kerrostunut kokonaisuus. Suutuntuma on hiukan ohut, maltaisuus tuntuu hapokkaana ja osin vähän karheana. Silti tässä on jotain omaperäisyyttä. Päärynää, omenaa, minttua, mausteisuutta. Jälkimaku käy hiukan puisevalla tavalla tammiseksi ja saksanpähkinäiseksi, kunnes sulaa vähitellen toffeen ja karamellin kautta appelsiiniseksi ja omenaiseksi. Minttu, hedelmäkarkkisuus (Jelly Beans) ja maltaisuus hallitsevat keskipitkää, varsin makeaa finaalia.

Arvio: Varsin kerrostunut mutta silti yllättävän kiinnostava perusviski. Pätevää tavaraa, jos kadottaa Aberlourin sherryjyrät kokonaan mielestä ja maistelee tätä omana tapauksenaan. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 11).

Allt-a-Bhainne 18 yo 1995/2014, The Whisky Cask 53,8%

Allt-a-Bhainnen maistaminen on aina tapaus, sen verran harvoin näitä kohtaa. Nyt käsissä neljän sentin näyte saksalaiselta The Whisky Caskilta.

Allt-a-Bhainne 18 yo 1995/2014, The Whisky Cask

(53,8%, The Whisky Cask, 1995–2014, Bourbon Hogshead, 4 cl miniature)

Tuoksu: Intensiivisen päärynäinen. Varsin makea ja limonadimainen. Tammessa on imelän liimamainen vivahde. Hedelmäisyys aukeaa vähitellen, viinirypäleitä ja kiiviä etunenässä. Makeaa omenaa, ruohoisuutta, valkoviinimäistä hapokkuutta, rapeaa maltaisuutta. Ei silti hassumpi. Vesilisä nostaa esiin minttua ja mukavaa kepeyttä.

Maku: Todella ärhäkkä, öljyinen ja voimakas. Liuotinmaisuus on vahvaa, imelä puuliima ja vanerin höyryt ovat mukana. Päärynää, omenaa, vesimelonia, mangoa. Öljyinen suutuntuma on lähes poltteleva. Maltaisuus on aavistuksen hapanta ja kostean pahvista. Valkoviinimäinen hapokkuus ja napakka maisteisuus pelaavat tässä vähän omaa peliään. Tasapaino osin ontuu. Jälkimaku jytisee varsin synkkänä, tumman yrttisenä ja lakritsisena. Ylikypsää hedelmää, mausteisuutta, päärynälikööriä. Liimamaisuus ei jätä rauhaan, mukaan tulee pesuainemaisuutta. Korkeintaan keskipitkä, mausteisen kuumottava finaali. Vesilisä tuo sahanpurua.

Arvio: Tuoksultaan houkutteleva mutta makunsa puolesta liian jyrkkä ja ärhäkän liimamainen. 80/100

Ralph Steadman: Still Life with Bottle

Ralph Steadmanin Still Life with Bottle on ehdottomasti yksi omaperäisimpiä, erikoisimpia ja lennokkaimpia viskikirjoja, mihin olen koskaan törmännyt.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_006Sen rakenne on spontaani ja teksti paikoin täysin pidäkkeetöntä, sen kuvituksessa lentävät lohikäärmeet ja lymyilevät kilttipukuiset salakuljettajat. Tislaamoesittely saattaa purkautua tarinaan alkoholipitoista rankkia syöneen härän vatsavaivoista, ja alkemiasta liikutaan sujuvasti kuparipannujen kuhmujen naputteluun. Mikään ei ole Steadmanille liian suurta tai liian pientä, kunhan mukana vain on hyvä tarina.

Kyseessä ei tosiaan ole viskikirja, josta kenenkään kannattaa viskiharrastusta aloitella. Toki tietämätönkin voi saada siitä paljon irti, mutta varsinainen riemu repeää, kun taustatietoa on vähän enemmän. Yksittäisiin tislaamoihin liittyvät jutut kytkeytyvät aina johonkin, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, mistähän alueesta ja viskityylistä mahtaa olla kyse.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_003Teos on siis koko nimeltään Still Life with Bottle. Whisky according to Ralph Steadman (Harcourt Brace & Company, 1994). Kahta vuotta aiemmin Steadman oli jo tehnyt vastaavan kirjan viinistä, The Grapes of Ralph. Wine according to Ralph Steadman, mutta käsittääkseni tämä viskiteos on saavuttanut niistä kahdesta vakaamman aseman.

Vuonna 1936 syntynyt brittiläinen Steadman tunnetaan erityisesti yhteistyöstään Hunter S. Thompsonin kanssa, ja tuo gonzojournalismin isähahmo mahtuu mukaan tähänkin kirjaan. Steadmanin tarina kuuluu kokonaisuudessaan näin:

I introduced my friend, the writer and Gonzo journalist, Dr Hunter S. Thompson, to Glenfiddich, as a gift, in 1973 when we were in Zaire to celebrate ’the rumble in the jungle’, the fight between George Foreman and Mohammed Ali. That was the first time he had ever tasted a single malt. Wild Turkey and Rebel Yell had been more his kind of tipple until then. He sold our tickets on the very night of the fight, took the bottle and a 10lb bag of African marijuana down the pool’s edge. He set the Glenfiddich down carefully next to a silver bucket of ice and hurled the marijuana into the pool. Then he dived into the middle of it. He spent the time during the fight floating about, watching the marijuana disappearing the filter, whilst he sipped at the Glenfiddich through a handsome goblet full of ice. I never forgave him. That’s no way to drink Glenfiddich.

Tarina kuvastaa oivallisesti koko Steadmanin teoksen henkeä. Kaikki käy. Kaikki, mikä vain liittyy millään tavalla viskiin. Ja jollain kumman tavalla kirja myös toimii, vetää puoleensa, yllättää. Steadmanin äkkiväärä asenne on ajoittain silkkaa parhautta – esimerkiksi kirjan esipuheessa haukkuu graafiset suunnittelijat, mutta antaa armon tämän kirjan suunnittelijalle, ja julistaa vihaavansa kaikkia kustannustoimittajia (”vastenmielistä hyytelöä” ja ”limaista mössöä” koko porukka), mutta tähän kirjaan sattui editoriksi jonkinlainen hämmästyttävä poikkeus.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_007Gonzon asenne on siis syvällä Still Life with Bottlen perusasetuksissa. Steadman korostaa koko ajan henkilökohtaisia havaintojaan ja tuo esille kummallisia kuriositeetteja, jotka jollain hämmentävällä tavalla osuvat yleensä maaliin. Myös tositarinoiden ja sepitteiden rajat tulevat näkyviksi viimeistään luvussa, jossa Steadman esittelee kuuluisia viskin salakuljettajia menneiltä vuosisadoilta: esimerkiksi Amos Andromach, Aberdeen Angus Dromtochie ja Wobbling Henry Mullfarclas ovat sen tason sankareita, että heikompaa hirvittää.

Steadman ei ole todellakaan pyrkinyt Michael Jacksonin kaltaiseksi viskiauktoriteetiksi. Sen sijaan hän on ottanut aiheekseen viskin ja katsonut, mitä kaikkea kynästä rupeaa tulemaan. Piirrosjälki on tuttua Steadmania likimain parhaimmillaan, ideoita on tullut runsaasti eikä mies ole lähtenyt niitä pahemmin suodattamaan. Koko aukeaman levityksiin mahtuu tislaamoita, maisemia ja hirviöitä, pienempiin kuviin aiheiksi on löytynyt kaikkea aina tislaamoiden ötököistä turpeennostovälineistöön.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_002Kun Still Life with Bottlea katsoo kokonaisuutena, lähtökohdaksi otettu Prewhiskery-materiaali tuntuu viehättäneen Steadmania ihan tosissaan. Teoksen alkupuoli menee viskin alkulähteillä ihan luolamaalauksiin ja aboriginaaleihin saakka. Sumerialaiset, egyptiläiset ja kaikki muut alkukantaiset tislaajat käydään hauskalla detaljitasolla läpi. Keskiaikaan ja alkemisteihin saakka ollaan vielä aika kaukana konkreettisesta mallasviskin maailmasta.

Korkki varsinaisesti aukeaa siinä vaiheessa, kun päästään Whiskeryyn. Steadman esittelee kyllä Skotlannin viskialueet kursorisesti, mutta sen jälkeen homma menee lennokkaaksi. Tislaamoista raapaistaan toki monia ihan omissa luvuissaan, mutta väliin tulee kaikkia muuta, sillä hetkellä mielenkiintoiseksi osoittautuvaa juttua aina Cullodenin taistelusta alkaen. Tislaamoista esittelynsä tai kuvansa saa näkyviin Glenturret, Royal Brackla, Glenrothes, Glen Ord, Bowmore, Jura Highland Park, Ardbeg, Laphroaig, Edradour, Glen Garioch, Tamdhu, Aberfeldy ja Fettercairn. Muitakin toki mainitaan. Mutta tuosta jo tajuaa, että järjestys ja valinnat perustuvat enemmän fiilikseen kuin punnittuun päätöksentekoon tahi edustavuuteen.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_005Kirjan vaatima tutkimustyö on ollut varmasti mielenkiintoista hommaa, mutta metodejaan Steadman ei erityisemmin avaa. Kirjan lopussa ei todellakaan ole sisällysluetteloa. Sen sijaan hakemisto löytyy – sieltä voi bongata sellaisetkin hakusanat kuin coca, homunculus ja perfumes. Ei ihan normaalia viskikirjan hakemistokamaa. Ylipäänsä sivun kokoinen hakemisto niputtaa aika hyvin koko hassuttelun. Tätä kirjaa pitää osata lukea.

Toki Steadman on löytänyt haastateltavia ja hankkinut tietoa teostaan varten, se on selvä. Esimerkiksi tuohon aikaan Bowmorella tislaamomestarina toiminut Jim McEwan on antanut tähänkin kirjaan oman, korvaamattoman panoksensa. Anekdootit tarjoillaan purskeina pienissä laatikoissa. Tässä yksi esimerkki McEwanin kaskusta:

The Queen was here in 1980 – that’s the Queen’s barrel there. It’s been maturing since then and we’ve informed the keeper of the royal cellar. I would think they’ll take the barrel. It will be interesting to find out if they are going to charge the Queen any duty of it.

Steadman_Still_Life_with_Bottle_004Tuosta jutusta ei käy ilmi, milloin ja miten Steadman on sen McEwanilta saanut. Tekstissä se törröttää omana itsenään kuin mikä tahansa anekdootti, jonka Steadman ampuu ilmoille. Kaikki käy, kunhan stoori on hyvä. (Kyseinen Bowmore-tynnyri muuten pullotettiin 2011, noin 17 vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Varmaan niistä 156 pullosta ihan asianmukaiset verotkin maksettiin.)

Kokonaisuutena Still Life with Bottle on aarreaitta, jonka parissa viihtyy. Minään suurena tietolähteenä sitä ei voi pitää, mutta onpahan se ainakin käsittämättömän omaperäinen ja pidäkkeetön viskikirja. Voin suositella sitä surutta kaikille edistyneemmille mallasmielisille henkilöille, joita eivät faktojen rajat pidättele.

Bowmore 21 yo 43%

Bowmoren sylinterinmuotoiseen boksiin pakatun miniatyyrisetin huipentumana on sen neljäs ja iäkkäin viski, 21-vuotias. Isommassakin koossa tällaista 21-vuotiasta alkaa olla jo verraten vaikea löytää, joten on aika nauttia tämä suurella hartaudella.

Bowmore 21 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella marjaisa ja runsas. Mustaherukkaa, viherherukkaa, vadelmaa, mustikkaa. Mausteinen tammisuus, kuivattuja hedelmiä ja mysliä. Uuniomenaa, viikunaa, luumua. Pientä kahvisuutta, aavistus tervaa ja siirappia. Nuotiosavu leijuu jossain taustalla, samoin laventeli. Upea tuoksu.

Maku: Toffeemaisen sherryinen ja makean hedelmäinen kattaus. Marjaisuus on edelleen mukana, mustaherukka etunenässä. Omenaista makeutta, kepeää laventelia. Nuotiosavu ja terva leijuvat huntumaisena kaiken ympärillä. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja silti nyansoitu. Makeus ja mausteisuus ovat kauniissa balanssissa, samoin tammisuus on omalla paikallaan. Jälkimaku on alkuun siirappinen, toffeemainen ja kahvisen paahteinen. Kokonaisuus kuivuu hienosti, tammi imee kaiken tasaisesti ja kompleksisesti kokoon. Jäljelle jää pitkän finaalin lopussa salmiakkia, tervaa, pientä savuisuutta, mineraalisuutta ja herkkää laventelia. Wow.

Arvio: Hienon Bowmore-setin loistava päätös. Herukkaisen Legendin, makean laventelisen 12-vuotiaan ja mineraalisen 17-vuotiaan jälkeen tämä nosti koko homman vielä ihan omalle tasolleen. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 9). Smoke On The Water, ”Herkkä ja herkullinen viski”.

Bowmore 17 yo 43%

Bowmoren 17-vuotias oli aikoinaan kestosuosikki. Miniatyyrisetin tuhoaminen jatkuu tämän klassikon parissa. Tilannetta on pohjustettu Legendillä ja 12 yo:lla, kumpikin erinomaisen hieno viski.

Bowmore 17 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Nuotiosavua ja laventelia. Huomattavaa yrttisyyttä, eucalyptusta ja minttua. Echinaforcea. Merellisyyttä ja mineraalisuutta riittää. Tammisuus tuoksuu mausteisena ja varsin kuivan oloisena. Pieni ripaus lakritsia, aavistus tervaa. Herukkaa ja paahteisuutta. Sävykkyyttä ja hienoa kompleksisuutta.

Maku: Alkuun yllättävänkin vahvasti turvesavuinen ja salmiakkinen, ennen kuin herukkaisuus ja sitruksisuus nousevat esiin. Yrttisyyttä riittää, eucalyptuksesta lähtien. Mineraalisuus on vahvaa, merellisiä ja suolaisia sävyjä riittää. Laventeli tuntuu voimakkaana, trooppisia hedelmiä riittää. Tammen mausteet ja lakritsi tuovat ryhtiä. Suutuntuma on hiukan ikääntyneellä tavalla kuivakka. Jälkimaku on laventelinen, savuinen, herukkainen ja ällistyttävän suurimuotoinen. Sitruksisuus ja omenaisuus, toffee ja mineraalisuus, tervaisuus ja salmiakkisuus räjäyttävät pankin. Todella herkullinen, kompleksinen ja pitkä finaali. Aivan loistavaa.

Arvio: Yrttinen ja mineraalinen Bowmore, joka naulaa homman lopullisesti jälkimaussa. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 84/100 (per 1). Smoke On The Water, ”Tyylikäs viski”.

Bowmore 12 yo 43%

Tunnelmointi vanhan Bowmoren miniatyyrisetin parissa jatkuu. Legendin jälkeen käsittelyssä on 12-vuotias, joka on tarjolla tässä paketissa 43-volttisena.

Bowmore 12 yo

(43%, OB, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Tervainen, paahteinen ja tumma. Kosteaa lehtisavua, mustaherukkaa, salmiakkia. Raikasta omenaisuutta ja sitruksisuutta, trooppista hedelmäisyyttä, hunajaisuutta, siirappia. Tölkkiaprikooseja, hilloisuutta, runsasta herukkaisuutta. Ja tietysti laventelia. Osuu ja uppoaa.

Maku: Salmiakin ja laventelin pyhä liitto. Nuotiosavua, herukkaisuutta, sitruksisuutta, merellisyyttä. Tumma ja paahteinen sävy, tiettyä mausteista tammisuutta riittää. Mineraalisuutta, trooppista hedelmää, omenaa, aprikoosinkiveä, kukkaisuutta. Suutuntuma on täyteläisen pehmeä, kaikki kohdallaan. Jälkimaku tulee hiukan pistävänä, tammessa on aavistuksen kireämpi sävy kuin minulle tutussa Screen Printed Label -versiossa. Sisu-pastilleja, suolaisuutta, kuivattua hedelmää, laventelia. Suolaisuus nousee vahvasti loppua kohti. Varsin pitkä ja runsas finaali – jälleen kerran on 12-vuotiaaseen viskiin saatu mukaan kaikki olennainen.

Arvio: Pykälän tummempi ja pistävämpi kuin SPL-versio. Hieno silti, totta kai. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 69/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 13). Smoke On The Water, ”Todella maukas Bowmore”.

Bowmore Legend 43%

Käsissä on Bowmoren sylinterimallinen miniatyyriboksi, joka lienee aivan 1990-luvun lopussa julkaistu. Pakkaus sisältää silloisen Legendin lisäksi 12-vuotiaan, 17-vuotiaan ja 21-vuotiaan minipullon.

Aloitetaan kimara Legendillä, joka on pullotettu miniatyyrinä poikkeuksellisesti 43% -vahvuudella. Isot Legend-pullot ovat aina 40% (olen maistanut yhden sellaisen, arviolta vuodelta 2004).

Bowmore Legend

(43%, OB, NAS, +/- 1999, 5 cl miniature)

Tuoksu: Nuotiosavua, pientä tervaa, reipasta mustaherukkaa. Toffeemainen makeus, hiukan siirappia. Mukava hedelmäisyys, makea sitruksisuus ja raikas tölkkipersikka. Suolainen puoli tulee nätisti esiin, samoin salmiakki ja lakritsi. Laventeliakin löytyy. Todella houkutteleva, melko kevyt kokonaisuus.

Maku: Herukkainen ja miedon turvesavuinen, laventelinen ja kaunis. Tervaisuus ja salmiakkisuus tulevat heti pintaan, samoin toffeen makeus ja sitruksinen kirpeys. Silkkaa herkuttelua. Omenaisuutta, tölkkihedelmiä siirapissa, tammista mausteisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Jälkimaku tuo lakritsia, yrttiteetä, tervaisuutta, miellyttävää turvesavua ja kepeää laventelia pintaan. En tiedä, miten tämä voisi olla näillä eväillä vielä parempi. Eucalyptusta, merellisyyttä, mineraalisuutta, pientä suklaisuutta, marjaisuutta, kevyttä kahvisuutta. Herkullinen finaali, joka on vähintään keskipitkä.

Arvio: Todella hyvä viski, tässä voimakkuudessa jopa pykälän perusversiota parempi. Silkkaa nautiskelua. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 76/100 (per 1). Whiskyfun 76/100. Smoke On The Water, ”Hyvä ja helposti juotava perustuote”.

Yellow Spot 12 yo 46%

Kun edes Redbreastin 21-vuotias ei pystynyt vakuuttamaan minua irlantilaisen pot stillin suuruudesta ja kauneudesta, kannattaako ylipäänsä jatkaa? Kaikesta huolimatta luulen, että kannattaa. Aina tässä jotain oppii.

Seuraavaksi käsiin sattui Yellow Spot, johon käytetyt tynnyrit ovat ex-bourbonia, ex-sherryä ja ex-malagaa. Lähtökohdat ovat kiinnostavat sinänsä, joten ei muuta kuin maistamaan.

Yellow Spot 12 yo

(46%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja hiukan imelä, karkkimainen ja luumuinen. Hunajamelonia, banaania, makeaa viinirypälettä. Vaniljajäätelöä, vaniljakastiketta. Tammisuus tulee selvästi esiin, mausteisena ja hiukan rujona.

Maku: Vaniljainen, omenainen ja osin kitkerä. Kirpeää sitruksisuutta, kevyttä karkkisuutta, pehmeää viinisyyttä. Tammi tuntuu hiukan karkeana ja nuorekkaana. Suutuntuma on öljyinen ja aavistuksen karvas, runko varsin kevyt kaikkineen. Jälkimaku tuntuu omenaisena ja sitruksisena, paahteisena, yrttiteemäisenä ja tanniinisena. Suolaisuus nousee lopussa melkein pistäväksi. Silti varsin yksinkertainen, melko lyhyt finaali.

Arvio: Makea ja simppeli, mutta silti ihan maistuva karkkinen irkkuviski. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 5). Whisky Magazine 85/100 (Dave Broom), 83/100 (Martine Nouet).

Redbreast 21 yo 46%

En ole koskaan ollut mikään suuri irkkuviskin ystävä, vaikka Irlanti on minulle maana tärkeä ja läheinen. Kolmeen kertaan tislatuissa viskeissä on lähtökohtaisesti liian ohut runko omaan makuuni, minkä lisäksi mallastetun ja mallastamattoman ohran yhdistelmä tuottaa aina tiettyä karvautta, johon en ole tykästynyt.

Päätin kuitenkin lähteä taklaamaan ennakkoluulojani vielä kerran. Lasiin laskeutui Midletonin tuotantoa sieltä paremmasta päästä, 21-vuotiasta Redbreastia ex-bourbon- ja ex-olorosotynnyreistä. Jälkimmäiset tynskät ovat olleet jopa ihan first filliä. Ehkä tämä viski vakuuttaa minut lopullisesti irlantilaisen pot still -viskin suhteen – tai sitten ei.

Redbreast 21 yo

(46%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Omenainen, vaniljainen, minttuinen. Varsin helppo, iästä huolimatta. Tiettyä jyväisyyttä ja glyserolia, mutta mausteisuutta ja hienostunutta syvyyttä myös. Sitruksisuutta, hapokkuutta.

Maku: Vaniljainen ja hapokkaan omenainen. Sitruksisuutta, limettiä ja sitruunankuorta. Kepeää suklaisuutta, joulukakun mausteita, pientä luumua. Suutuntuma on tavallaan täyteläisen öljyinen mutta siitä huolimatta runko jossain määrin… ohut. Jälkimaku on sitruunainen, omenainen, tamminen ja kevyen paahteinen. Minttu voimistuu. Glyseroli ja tietty alkoholisuus eivät katoa mihinkään, vaikka sitrus peittää osan. Keskipitkä, mutta omalla tavallaan varsin hienostunut finaali.

Arvio: Syvyyttä ja leveyttä enemmän kuin nuoremmissa irkkukollegoissa. Kovasta yrityksestäni huolimatta en pääse tähän täysin sisään. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 5).

Laphroaig 200 vuotta -juhlatasting Kulosaaressa

Bussilastillinen Laphroaig-fanaatikkoja ja joukko omia reittejään saapuneita harrastajia kokoontui komeissa puitteissa keskiviikko-iltana 30.9.2015 Helsingissä. Laphroaigin 200-vuotisjuhlatasting järjestettiin Kulosaaren eteläkärjessä, Brändö Seglaren hulppeissa tiloissa – miljöö toimi kaikkineen hauskana Islay-simulaattorina. Mukaan mahtui 70 ensiksi ilmoittautunutta, joista 50 jäi myös tastingin jälkeen illalliselle. Itse jouduin poistumaan ilman ruokaa, koska työperäiset syyt.

Illan juontajana toimi Maikkarilta ja Voicelta tuttu ammattimies, Suomen Mallaswhiskyseuran pitkäaikainen aktiivi Toni Immonen. Jokaisen eteen oli katettu neljän viski kattaus, joista pieneen Laphroaig-mukiin oli lorautettu illan odotetuin herkku, täysin ex-sherryssä kypsynyt uusi Laphroaig 32 yo.

Laphroaig-tasting-2015-001Esiintyjäksi oli saapunut Irlannista asti Beam Suntoryn John Cashman, International Brand Ambassador. Reissuväsymystään pahoitellut Cashman pääsi pienen alkulämmittelyn jälkeen vauhtiin ja vapautui jutuissaan, vaikka muistuttikin koko ajan, että todellisia asiantuntijoita ovat nimenomaan Laphroaigin nykyinen pomomies John Campbell ja hänen tiiminsä tislaamolla. ”Keskeyttäkää ja kysykää mitä tahansa… mutta älkää kysykö mitään kovin teknistä”, Cashman sanoi taustaksi omille jutuilleen.

Cashman lupasi, että osallistujat pääsisivät pian viskien kimppuun, mutta äityi silti kertomaan pitkät tarinat Beam Suntorysta, Laphroaigin historiasta ja viskinvalmistuksen käytännöistä. Olin vähän yllättynyt, että kaikista yhtiönsä tuotteista Cashman jätti mainitsematta Yamazakin, mutta poimi ympäri maailmaa esiin liudan vähäpätöisempiä blendejä. Ehkä se meni jetlagin piikkiin, en tiedä. Nautin kuitenkin suuresti Cashmanin jämäkästä irkkuaksentista ja kaikkineen hyvin jäsennellystä esityksestä.

Laphroaig-tasting-2015-003Laphroaigin perustamiselle nostettiin tietysti parikin maljaa, koska tislaamon 200-vuotista taivalta oltiin nimenomaisesti juhlistamassa. Cashmanin kertomus siitä, miten Laphroaigin toinen perustaja Donald Johnston hukkui omaan olueensa, toi omaa hirtehistä ulottuvuuttaan tilanteeseen. ”There’s a bit of Johnston in every drop!” Cashman väläytti. Musta huumori loisti Kulosaaressa ilta-auringon kaikissa sävyissä.

Historiatarinoista en muistanut, että Laphroaig menestyi Jenkeissä myös kieltolain aikaan, koska sitä voitiin myydä lääkkeenä. Jo ammoin Ian Hunterin aikaan valettiin globaali menestys, jota legendaarinen Bessie Williamson ansiokkaasti jatkoi. Cashman korosti Laphroaigin 10-vuotiasta, ihan aiheesta: hänestä tuote on nimi oven päällä, niin kuin Fred Noe sanoo Jim Beamista.

Tislaamon prosesseista jäi mieleen, että Laphroaigin oma mallastaminen kattaa tällä hetkellä 15–18 prosenttia tuotannon tarpeista, loput ostetaan ulkoa. Noin 17 tunnin turpeistuksella tavoitteena on 40–55 ppm:n fenolipitoisuus, joka tuntuu näinä Octomoren aikoina jo varsin maltilliselta. Varastoissa olevat freesit ex-bourbontynnyrit ovat tätä nykyä Beam Suntoryn omistamalta Maker’s Markilta, joiden makeus tukee tisleen omaa makeutta. Maker’s Mark ei käytä mash billissään ollenkaan ruista, ja sen kuulemma huomaa myös tynnyrien vaikutuksesta Laphroaigiin.

Loppua kohti Cashmanin jutut kävivät hyvinkin kiinnostaviksi, eikä ajan kulua enää oikein huomannutkaan. Aurinko laski horisonttiin, ilta ympärillä pimeni. Tulet paloivat ulkona kallioilla, tunnelma alkoi nousta. Oli aika ryhtyä nostamaan laseja.

Tarjolla ollut kattaus oli itselleni hyvinkin tuttu, jos viimeisenä tarjolla ollutta 32-vuotiasta ei lasketa lukuun. Setin aloittanut Laphroaig 12 yo Exclusively for the Nordics 48% oli varsin räväkkä aloitus. Cashman itse pääsi maistamaan sitä ensimmäistä kertaa, koska tuotetta ei ole saanut Lapparin tislaamoltakaan, ainoastaan Pohjoismaista. Omaan suuhuni tuote oli tällä kertaa oikeastaan yllättävänkin tuhkainen lopuksi, vaikka alkuun hedelmäistä makeutta riitti. Poimin mausta lääkemäisyyttä, lyijykynää, sherryisen marjaisaa makeutta, raakaa luumua ja tietysti runsasta turvesavua. Jälkimaussa oli napakka ote, kaiken makeuden jälkeen yllättävän kuivakka ja hiukan kireäkin. Mutta maukas viski oli edelleen kyseessä, ehdottomasti.

Laphroaig-tasting-2015-002Aloituksen jälkeen järjestyksessä tehtiin loikka. Kun jo valmiiksi ihmisten päät oli sekoitettu etenemällä laseissa poikkeuksellisesti oikealta vasemmalle, seuraavana lasina olleen 15-vuotiaan sijaan napattiinkin käteen 18-vuotias. Uutta tuotantoa edustanut Laphroaig 18 yo 48% oli edelleen samankaltaista suurherkkua, jollaisena sen olen muistanutkin (olen viimeksi maistanut viime vuosikymmenen pullotetta). Viski tuntui lujaotteisen 12-vuotiaan jälkeen selvästi kypsemmältä ja hienostuneemmalta. Runsaasti vaniljaa, maukas hedelmäisyyttä, yrttisyyttä, voita. Bourbonvaikutus oli paljon täsmentyneempi kuin muistin. Hieno tuote, edelleen: konsistentti, kompleksinen, komea.

Kolmantena viskinä maistettiin uusi 15-vuotias. John Cashman muistutti, että kyseessä on 200-vuotisspesiaali, joka ei toistu – sen takia pakkauskin on eri sarjaa kuin muut core expressions rangessa. Kun erä loppuu, se loppuu. Tarve tuotteelle oli juuri tämän vuoden takia ilmeinen: 1815, 2015, 15.

Tastingissa maistettuna Laphroaig 15 yo 200th Anniversary 43% tuntui edelleen oivalliselta tuotteelta. Ehkä viimeinen harppaus mestaruussarjaan vielä uupuu, mutta elementit ovat kauniisti läsnä: puhdas bourbonkypsytys, vanilja ja sitrus pinnassa. Cashmanille tuli mieleen Mint Julep, ja Cashman luki muistiinpanoistaan, että John Campbell oli poiminut tuoksusta mustaherukan. Ja kun tuotetta sen jälkeen tuoksutti, herukkaisuus tosiaan löytyi. Cashmanin mukaan tämä 15-vuotias on puhtaasti Maker’s Markissa kypsynyt, kun taas 18-vuotias on sekoitus eri bourbontynskiä, first filliä ja refilliä.

Laphroaig-tasting-2015-004Tässä vaiheessa suu oli kalibroitu ja päämäärä häämötti: Laphroaig 32 yo 46,6%. Cashman muistutti, että ex-sherrytynnyrit eivät ole mitään tyypillisiä Lapparin varastossa, joten käsillä oleva pullo on sen takia varsin rajoitetun erän julkaisu. Uutuuden tislausvuodesta on ollut pientä epäselvyyttä, mutta Cashman puhui nimenomaan vuodesta 1983. Luottakaamme siihen.

Iäkkääksi sherryviskiksi 32-vuotias oli yllättävän marjaisa ja eloisa, ei mikään sherryjyrä edes ulkoisesti. Kokiksen tai sulatetun suklaan sijaan väri oli punertava ja varsin kirkaskin. Kaikkineen viski tuntui sherryiseltä ja marjaisalta, turvesavu ja lääkemäisyys kulkivat huntuna taustalla. Runko oli korkeintaan keskitäyteläinen, mitään sherrymonsterihommia se ei ollut lähelläkään. Mutta pidin sitä kuitenkin lajissaan hyvin onnistuneena viskinä.

Laphroaigin kelpaa kyllä viettää 200-vuotisjuhlaansa. Tislaamon uudet tuotteet ovat olleet tänä vuonna loistavassa tikissä, ja jos viereen pistää toisen 200-vuotiaan eli Ardbegin, Laphroaigin nykyvauhti on kyllä aivan toista luokkaa (vaikka tuotteita ei ehkä olekaan reilua vertailla täysin samalla viivalla).

Ilta Brändö Seglaressa oli tässä vaiheessa pimentynyt ja keskustelu päässyt vauhtiin. Rantamökissä jokainen sai vielä käydä kirjoittamassa tervehdyksensä jättikokoiseen korttiin, joka oli tarkoitus lähettää tislaamolle. Kävelin loimuavien tulien läpi pois, suussa maistuivat savu ja historia. Hieno ilta, suuri kiitos järjestäjille.

Laphroaig-tasting-2015-005