Lagavulinin Special Release -julkaisuissa tapahtui nopea paluu perusasioihin tequilaoutoilun jälkeen. Pakko oli päästä heti tätä työstämään edellisen version järkytyksen laannuttua. Toki tässäkin on nyt first filliä sekoitettu klassisen refillin rinnalle.
Lagavulin 12 yo Special Release 2024
(57,4%, OB, Special Release 2024, Fireside Tales, First Fill & Refill Bourbon, 70 cl)
Tuoksu: Yllättävän makea. Muhkea turvesavu kietoutuu vaniljan ja pehmeän kookoksen syleilyyn. Suolaa ja jodia. Vegetaalisuutta ja savua riittää, mutta jopa sitrus tuntuu nyt vähän imelältä. Tuhkaisuutta ja merellisyyttä, kypsää omenaa, suolapähkinää, makeaa tammisuutta. Vesilisä availee päärynää ja anista.
Maku: Makean sitruksinen, tymäkän turvesavuinen ja todella tuhkainen. Bourbonsävyissä on imelyyttä, vaniljaa ja tammea runsaalla spektrillä. Vegetaalisuus painaa myös päälle isolla rekalla. Suolavetisyyttä, jodia, mineraalisuutta, tuttuja tämän sarjan kovan ytimen elementtejä. Omenaa, paahdettua mantelia, suolapähkinää, kahvisuutta. Suutuntuma on täyteläinen ja tekstuuri muhkean öljyinen. Jälkimaku pyörii edelleen vegetaalisen turvesavun, runsaan tuhkaisuuden ja makean sitruksen ympärillä. Tammi tuntuu yhä hyvin imelältä ja vaniljaisuus korostuu. Hunajaisuutta, paahdettua pähkinää, tervaa. Vähitellen esiin nousee kauniin kahvisia sävyjä, tupakkaisuutta ja pippurisuutta. Pitkä, komea finaali. Vesilisä tuo lisää hiiltä ja jopa vähän palaneita piirteitä pintaan.
Arvio: Nyt on jo pykälän liian makea esitys omaan makuuni – first fillin vaikutus on odottamattoman suuri. Kovaa laatua toki, mutta vuoden 2021 julkaisun napakka tyyli on viime vuosien editioista eniten mieleeni. 88/100
Maistossa on tällä kertaa Signatoryn The Whisky Exchangelle pullottamaa sherryistä Caol Ilaa. Katselin tätä jo viime vuonna TWE:n myymälässä, mutta vasta nyt lesti lähti kyytiin. Pullote juhlistaa Singhin veljesten viittäkymmentä vuotta viskiteollisuudessa.
Caol Ila 11 yo 2011/2022, Signatory for TWE
(60,6%, Signatory for The Whisky Exchange, The Un-Chillfiltered Collection, 2011–10/2022, Cask No. 311513, Sherry Butt Finish, 659 bts., 70 cl)
Tuoksu: Hiilinen, tuhdin turvesavuinen ja varsin mineraalinen ensivaikutelma. Sherry pyörii lähinnä vaniljan ja maitokahvin sävyissä. Sitruksista kirpeyttä, suolaisuutta ja merellisyyttä. Jonkin verran vegetaalisia vivahteita, makeaa tuhkaisuutta ja grillivihanneksia. Vesilisä availee ruohoisuutta ja mentholia.
Maku: Hiilisavuinen ja lääkemäisen pureva, mutta sherryinen makeus tasapainottaa heti. Maitosuklaata ja vaniljaa, ylikypsää hedelmää, savumakkaraa. Pippurinen pistävyys ja suolaisuus ovat kyllä vahvasti mukana, samoin tuoksustakin löytynyt vegetaalisuus ja tuhkaisuus. Kuivattuja hedelmiä, rusinaa, hiukan lakritsia ja limoncelloa. Erittäin voimakas ja napakka suutuntuma, tekstuuri on öljyinen ja jykevä. Jälkimaku pyörii edelleen merellisissä ja hiilisen savuisissa tunnelmissa. Päärynäisyys ja sitruksisuus kääntyvät vähän makealle puolelle, vanilja ja suklaa saavat seurakseen kinuskia ja suolaista salmiakkia. Vegetaalisuus ja tuhkaisuus pysyvät mukana läpi melko pitkän finaalin. Vesilisä availee makeaa päärynää ja anista.
Arvio: Erittäin järeä ja suoraviivainen esitys. Ei mitään sherryhienostelua, vaan kovaa turvetykitystä. Ei ehkä kovin hienostunut kokonaisuus, mutta väkevää settiä vahvan viskin ystäville. 85/100
Tuoksu: Mineraalisen bunnamainen, suolaista voita ja ruohoisuutta, persikkaa ja murokeksiä, vähän minttuakin heti. Paahtoleipää, sitruunaa, kuivattuja hedelmiä, rusinaa. Myös turpeeseen vivahtavia sävyjä, hiiltä ja tervaa. Kakkumaisia mausteita ja tummia yrttejä, aavistus lakritsia. Vesilisä avaa merilevää ja ruohoa.
Maku: Yllättävän lihaisa ja turvesavuinen, vaikka mitään Moine- tai Staiosha-merkintää ei olekaan. Mineraalinen ja ruohoinen puoli on toki kärjessä, samoin suolainen voi, mutta niiden perässä tulee melkoinen rintama hiilisiä, turpeisia ja tuhkaisia sävyjä. Savumakkaraa, grillattua paprikaa, chiliä. Salmiakkia, hiukan suklaata ja kanelia. Suutuntuma on melko kevyt, vaikka tekstuuri on öljyinen. Jälkimaku painaa päälle edelleen järeällä savulla. Turvetykityksen seassa on mustapippuria, mineraalisuutta, ruohoa, jonkin verran kuivalihaa. Keskipitkä finaali jää vähän ohueksi. Vesilisä tuo hunajaa ja toffeeta pintaan.
Arvio: Ihan kiinnostava nuori viski, savussaankin uskollinen Bunnahabhainin tyylille. Savu kieltämättä nyt yllätti. 84/100
Maistelussa nyt tätä Bowmoren uutta Travel Retail -sarjaa sieltä kiinnostavimmasta päästä, 16-vuotias portfinistely. Ennen viimeistelyä liemi on köllöttänyt ex-bourbonissa ja ex-sherryssä.
Tuoksu: Rotevan hedelmäinen, suolaisen savuinen ja pisteliään herukkainen. Hapahko viinisyys tulee luonteikkaasti rusinaisen ja suklaisen makeuden läpi. Maltaisuutta, muromaisuutta, tikkunekkua. Tammessa on paahtunut ja jopa hiilinen sävy. Mansikkaisuutta ja kypsää kirsikkaa. Vesilisä avaa mielenkiintoisesti lihaisuutta.
Maku: Mustaherukkaa ja turvesavua, paahteista tammea ja suklaista makeutta. Portviini pysyy aisoissa eikä dominoi, enemmän tässä on sherryviskin tunnelmaa paikoin. Viinisyydestä muistuttaa lähinnä tietty happamuus. Mansikkaisuus ja kirsikka ovat edelleen selvästi esillä. Suutuntuma on keskitäyteläinen, tekstuuri olisi hyötynyt edes hiukan jykevämmästä pullotusvahvuudesta. Hiukan hiiltä ja suolaisuutta, lakritsia ja pippuria. Jälkimaku on reippaan herukkainen ja paahteinen, tumman viininen ja varsin hapokas. Salmiakkia, suolaisuutta, hiiltä. Portviinimäisyys korostuu, mansikkaiset ja kirsikkaiset vivahteet nousevat esiin. Tumma ja pehmeä turvesavu nivoo kaiken yhteen. Keskipitkä finaali. Vesilisällä löytyy sitrusta, etenkin limettiä – sekä anista.
Arvio: Herukkainen ja maukas portviiniviimeistely, jossa on kuitenkin pientä mehumaisuutta. Olisipa ollut kiinnostavaa saada maistaa tätä edes hiukan korkeammalla pullotusvahvuudella. 84/100
Tuoksu: Tummaa suklaata, luumuhilloa, sherryä ja taustalla muhkeaa turvesavua. Mustetta ja lakritsia, tervaa ja nahkaa. Mustaherukkaa, rusinoita, kuivalihaa ja melkoisesti maanläheisiä, multaisia umami-fiiliksiä. Savustettuja sieniä? Soijaa, hiukan kahvia. Hieno kaikin puolin. Vesilisä availee toffeeta ja kermaa.
Maku: Sherryn ja suklaan keskeltä tulee läpi oikein kunnon turvesavu, pistelevänä ja merellisenä. Pippuria ja lääkemäisyyttä, savumakkaraa ja kuivalihaa, paahdettua pähkinää ja rusinoita. Sherryinen, siirappinen ja luumuhilloinen makeus toimii hienosti ja sitoo kokonaisuuden yhteen. Suutuntuma on öljyinen ja muhkea, tekstuuri erittäin tiivis ja vakuuttava. Ei tätä uskoisi näin nuoreksi viskiksi. Kahvia ja mustaherukkaa, balsamicoa ja soijaa, tervaa ja hiukan tuhkaisuuttakin. Jälkimaku on suolaisen lakritsinen ja tuhkaisen turvesavuinen, luumuinen ja suklainen. Sherryn, siirapin ja pähkinöiden ilotulitus kuivuu lääkemäisyyden ja kahvisen kitkeryyden kautta tuhkaan ja pippuriin. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo karamellia esiin.
Arvio: Todella hieno ysivuotias Caol Ila, sherryisten savuviskien nuorta kuninkuusluokkaa. 89/100
Tuoksu: Hiilisavuinen, lihaisa ja todella voimakas. Turvesavu täyttää heti koko huoneen. Vaniljaa, tuoretta tammea, tuhkaisuutta. Sitruksisuutta ja vihreää omenaa, suolaista ja merellistä vivahdetta, jodia, merilevää. Suolaista voita, suolapähkinää. Vesilisä availee hedelmäisyyttä ja saa turvesavua hellittämään otetta.
Maku: Hiilisavu, lihaisuus ja suolaisuus toimivat hyvin yhteen sitruksisen ja yrttisen puolen kanssa. Voimaa riittää, mutta mikään ei silti lyö yli. Murokeksi ja kermaisuus tuovat jopa mukavaa makeutta, vaikka yleisilme on mineraalinen ja hapokas. Suutuntuma on terävä ja öljyinen, mutta kaikesta lihaisuudesta ja öljystä huolimatta tekstuuri ei ole mitenkään valtavan raskas. Vaniljainen ja pähkinäinen osastokin pysyy kyydissä. Jälkimaku pyörii taas tuhkaisen ja mineraalisen puolella. Hiilisavua ja suolaa riittää, mutta lihaisuus jää taustalle. Hapokkuus ja sitrus korostuvat, tiettyä ruohoisuuttakin esiintyy. Murokeksi ja voi ovat myös nätisti mukana. Keskipitkä finaali. Vesilisä availee päärynää ja viinirypäleitä, lisää makeutta selvästi.
Arvio: Klassisella tavalla herkullinen Port Charlotte. Palikat paikallaan. 88/100
Jo neljästoista erä tästä Kilchomanin hienosta sarjasta käsissä, aivan huimaa. Muistan ikuisesti yhden tietyn dramin tämän sarjan varhaisesta erästä Kilchomanin tislaamossa.
Tuoksu: Miedon turvesavuinen, hunajaisen kutsuva, sitruksinen ja suolainen. Hiilisyyttä, paahdettua tammea, pähkinää, maltaisuutta. Kermatoffeeta ja viinikumia, vaniljajäätelöä ja tölkkipäärynää. Kuivaa multaisuutta ja lehtikasaa. Vesilisä korostaa merellisyyttä ja märkää kalliota.
Maku: Selvästi terävämpi ja tuhdimmin turvesavuinen kuin nenä antoi odottaa. Hiilisyys kiristää ikeniä heti, mutta sitruksinen kitkeryys on nätisti balanssissa hunajaisuuden ja karkkisuuden kanssa. Maltaisuutta, kuivattuja hedelmiä, mineraalisuutta, hapokkuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri jämäkkä. Vaniljaisuus ja tomusokeri pehmentävät tammisuutta. Jälkimaku on edelleen hyvin turvesavuinen, mutta ympäriltä löytyy paljon sävyjä sitruksisuuden kautta hunajaisuuteen ja vaniljaan. Maltaisuus pysyy isosti kyydissä, suolaisuus korostuu. Maanläheiset ja multaiset, paahtuneet ja hiiliset sävyt erottuvat selvästi. Keskipitkä finaali pysyy hyvässä tasapainossa. Vesilisä availee päärynää ja herukkaisuutta.
Arvio: Sarjassaan laadukas nuori viski, tislaamonsa oivallinen edustaja. 86/100
Nenän edessä on tällä kertaa kehuttu ja speksistään huolimatta sangen kevyesti sherryinen Caol Ila -julkaisu Gordon & MacPhaililta.
Caol Ila 11 yo 2006/2017, Gordon & MacPhail
(59,8%, Gordon & MacPhail, Cask Strength, 18.7.2006–5.9.2017, First Fill Sherry Butts, Casks No. 306189, 306191 & 306195, 70 cl)
Tuoksu: Todella hiilinen, tuhdin turpeinen ja rapsahtavan suolainen ensivaikutelma. Sitruunaa ja suolavettä, omenatorttua, tomusokeria, vaniljaa, suolapähkinää. Vähän romminen vivahde oliiveineen ja märkine rantahiekkoineen, mutta sherryä tästä ei juuri löydy. Tervaa, bensaa ja kumia. Vesilisä avaa kermaisuutta.
Maku: Muhkea ja runsas, nyt selvästi myös lääkemäinen. Hiilisyyttä ja tuhtia turvesavua riittää, samoin tiettyä tuhkaisuutta, tervaa ja palaneen tuntua. Sitruuna ja suolaisuus korostuvat yhä. Suutuntuma on todella öljyinen ja tuhti, tekstuuri tiheä ja suorastaan pureskeltava. Kokonaisuus on hyvin suoraviivainen, vaikka jodi ja yrttisyys vähän tuovat kiinnostavuutta. Jälkimaku pyörii edelleen hiilisavun, tuhkan ja suolaisuuden ympärillä. Tervaisuus ja salmiakkinen vivahde tulevat mukaan, samoin pieni mentholi. Melko pitkä ja tuhti finaali. Vesilisä tekee tälle hyvää, korostaa raikasta yrttisyyttä ja availee pehmeää kermatoffeeta.
Arvio: Oikein maukas Caol Ila, muttei varsinaisesti erotu näiden sakeasta joukosta. Sherrytynnyreistä tässä ei ole kuin kalpea aavistus. 86/100
Prominenttien viskikirjojen julkaisutahti on viime vuosina hiljentynyt voimakkaasti. Se näkyy myös tämän blogin viskikirjapostausten määrän vähenemisenä. Ei ole tullut oikein mitään kiinnostavaa uutta luettavaa. En oikein jaksa kirjoittaa erillisiä postauksia sinänsä erinomaisista Malt Whisky Yearbookeistakaan, vaikka sarjan uusinkin pumaska on ollut ahkerassa luvussa ja melkein kannesta kanteen taas syynätty.
Nyt vastaan tuli kuitenkin Malt Whisky Yearbookista, Whisky Magazinesta ja monista muistakin yhteyksistä tunnetun Ian Wisniewskin tuore teos. Islayn historiasta, tislaamoista ja viskeistä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja, mutta A Passion for Whisky. How the tiny Scottish island of Islay creates malts that captivate the world (Mitchell Beazley, 2023) tuntui heti raikkaalta ja houkuttelevalta. Tajusin sen ääressä, että omasta unelmieni Islayn-matkastani tulee ensi vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, vaikka mielestäni kävin siellä ihan äskettäin. Korona-aika on sekoittanut ajantajun ja pyyhkinyt muutamia vuosia kokonaan pois ainakin omasta pääkopastani.
Wisniewskin teoksen resepti on sinänsä tuttu ja turvallinen. Ensin käydään läpi Islayn tarina viskin paratiisisaareksi, sitten pureudutaan viskin tekemiseen, lopuksi käydään tislaamo kerrallaan tuotantoprosessi ja keskeinen tarjonta läpi. Jokaisen viskiä julkaisseen tislaamon tuotteista otetaan tyypit ja kirjataan parin pullotteen nuotit ylös. Wisniewskin vahvuutena on kuitenkin harvinaisen notkea sanankäyttö ja kyky kuljettaa tarinaa uuvuttamatta lukijaa loputtomilla detaljeilla tai kirjoittajan ehtymättömällä viisaudella. Tislaamojen viskinteon detaljit on listattu kirjan loppuun, ja kaikista tislaamoista joku pääsee ääneen. Erittäin napakat ja hyvin tarinaan istuvat haastatteluosuudet tuovat lukijalle tunteen, että kirjoittaja on aidosti käynyt olennaisen äärellä ja tuntee syvällisesti sen, mistä kirjoittaa.
Toistakymmentä vuotta viskiä aktiivisesti harrastaneena, kasan Islay-kirjoja lukeneena ja saarelle itsekin viskimatkan tehneenä luin tätä kirjaa luonnollisesti omasta näkökulmastani. Kaikki ylimielisyys kyllä vaihtui uteliaisuuteen nopeasti, kun katselin sisällysluettelon tislaamolistaa. Ardbegin jälkeen alkoi tulla heti itselleni omakohtaisesti tuntemattomia nimiä: Ardnahoe, Laggan Bay, Portintruan… Ja mikä ihme on ili-niminen tislaamo? Kirjoitetaan siis pienellä kirjaimella – siitä en ollut ikinä kuullutkaan. Näistä uusista tislaamoista ainoastaan Ardnahoe löytyi uusimmasta Malt Whisky Yearbookista, muista ei ollut siellä sanaakaan.
Kirjan ääressä tuli heti tunne, että nyt olen Wisniewskin ansiosta uuden äärellä. Paljon on kymmenessä vuodessa ehtinyt Islaylla tapahtua. Sen verran toki tiesin, että moni kunnianhimoa huokunut tislaamoprojekti oli siellä ehtinyt myös kariutua tässä ajassa. Hiukan tarkemmin seurasin aikanaan Jean Donnayn Gartbreck-projektia, joka nyt ilmeisesti on lähdössä taas käyntiin, nyt Pernod’n johdolla. Alkujaanhan tuohon projektiin oli kytkeytynyt myös Hunter Laing, joka sittemmin perusti oman Ardnahoe-tislaamonsa. Se onkin tässä Wisniewskin kirjassa nyt myös esiteltynä.
Wisnieswkin tarina Islayn noususta viskin maailmankartalle on heti kärkeen sujuvasti kirjoitettu. En ollut ajatellutkaan, että Lord of the Isles on arvonimi, joka olisi edelleen olemassa. Nykyään sen haltijana on prinssi William, koska arvonimi kuuluu Skotlantia hallitsevan monarkin vanhimmalle pojalle. Prinsessa Catherine on vastaavasti Lady of the Isles. Mielikuvissani arvonimi kuuluu muinaisuuteen ja elää ainoastaan himoitussa Ardbeg-pullotteen nimessä. Wisniewski viittaa kirjassaan tiiviisti myös näihin halutuimpiin Islay-pullotteisiin, niiden keräilyyn ja siitä johtuneeseen hinnannousuun sekä tietysti Feis Ileen. Classic Malts -sarjalla on ollut oma merkityksensä vuodesta 1989 lähtien, samoin Rare Malts -sarjalla vuosien 1995–2005 välillä. Kun Port Ellenissä nyt taas viski virtaa, kaikkien mielessä ovat tislaamon Rare Malts -julkaisut ja vanha huippulaatu. Ainakin itselleni on vaikea nähdä, että siihen samaan olisi paluuta.
Kun Wisniewski teki töitä kirjansa parissa Islaylla joulukuusta 2022 tammikuuhun 2023, saarella oli yhdeksän toimivaa tislaamoa ja neljä muuta työn alla. Tislaamoesittelyistä kiinnostavimpia ovat ehdottomasti nämä uudet, vaikka toki Wisniewskin tarina tutuistakin paikoista ovat täynnä mielenkiintoisia anekdootteja. Mutta uusista en edes muistanut, miten Jim McEwan on ollut puikoissa Hunter Laingin omistamassa Ardnahoessa vuodesta 2017 saakka, koska omissa mielikuvissani mies kytkeytyy vain Bowmoreen ja myöhemmin Bruichladdichiin.
Samaan jämähtämisen tunteeseen havahduin Portintruan-esittelyssä, kun siellä tislaamon pomona on ollut jo pian viisi vuotta Georgie Crawford, joka ehti aikanaan omassa mielessäni täysin leimautua Lagavulinin distillery manageriksi. En muistanut sitäkään, että Portintruanin omistajat ovat Sukhinder Singh ja hänen veljensä Rajbir Singh. He taas ovat olleet pitkään The Whisky Exchangen sekä lukuisten yksityisten pullottajien kuten Elixirin omistajia. Vastaavasti Laggan Bay on Glengoynesta ja monesta muusta tunnettuun Ian Mcleod Distillersiin kytkeytyvä projekti, jota vetävät Donald MacKenzie ja Mackay Smith. Tislaamo sijaitsee Islayn lentokentän kulmilla, The Big Strand -hiekkarannan vieressä. Siellä tuotannon pitäisi käynnistyä nyt tämän vuoden alkupuolella. Vuositasolla viskiä pitäisi saada kypsymään 8 000 tynnyriä, Wisniewski kertoo.
Entä sitten se ili? Siitä en vilpittömästi ollut ikinä kuullutkaan. Tislaamohankkeen taustalla on herra nimeltä Bertram Nesselrode, joka osti jo vuonna 2008 kaksi hehtaaria maata Port Charlotten kupeesta. Bertram vaikuttaa kirjan haastattelussa sangen varakkaalta ja todella intohimoiselta Islay-turistilta, mutta niin vain vuonna 2018 hän päätti ryhtyä puuhaamaan tislaamoa omistamalleen maatilkulle yhdessä naapurinsa Scott McLellanin ja tämän isän Neilin kanssa. Luvat he saivat vuonna 2022, ja ensimmäisen tisleen pitäisi alkaa valua pillistä vuonna 2026.
Kuten olettaa saattaa, ilistä on tulossa varsin pieni tislaamo, jonka vuosituotannoksi on kaavailtu 200 000 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Mittaluokka on suurin piirtein samoilla tasoilla esimerkiksi Isle of Raasayn ja Lindores Abbeyn kanssa. Tisleessä turpeistuksen tason luvataan vaihtelevan, ja sen mielikuvan toiminnasta saa, että tyyli lienee ainakin alkuvaiheessa osittain hakusessa. Entä mistä tämä ili-nimi on peräisin? Wisniewskin mukaan kyseessä on Islayn vanhin kirjallisesti tallennettu paikannimi, joka on norjalaista alkuperää ja kytkeytyy Bertramin omistaman farmilla sijaitsevaan Olestadin esihistorialliseen asutukseen. Sitäkin siellä kaivetaan parhaillaan esiin, ja vuonna 2022 alkaneet kolmevuotiset kaivaukset on tarkoitus saada päätökseen tänä vuonna.
Kaikkineen Wisniewskin teos on miellyttävää ja helposti sulavaa luettavaa, joka ei uuvuta lukijaansa loputtomalla detaljien vyöryllä vaan keskittyy olennaiseen. Jokaisen tislaamon jokaista nippeliä ei käydä läpi, vaan ne esitellään kaikki hiukan omasta kulmastaan. Kirjan parissa viihtyy mainiosti tällaisina synkkinä talvi-iltoina, ja jotain uutta Islaysta ja sen viskeistä entuudestaan tietäväkin siitä saa. Mieluusti lukisin vastaavia esityksiä muiltakin Skotlannin viskialueilta – ja mikä ettei muualtakin maailmasta.
Maistelussa Bowmoren 25-vuotiasta ihan parin vuoden takaa. Samplesta kiitos Smoke On The Waterin Hannulle, jonka Bowmore-tuntemuksen rinnalla me muut olemme täysiä amatöörejä ja mitättömiä diletantteja. Toki itsekin Bowmoresta valtavasti pidän, joten odotukset ovat tätä viskiä kohtaan kohollaan.
Bowmore 25 yo (2023)
(43%, OB, 2023, Bourbon & Sherry Casks, 70 cl)
Tuoksu: Kuiva tammi, mustaherukka ja kevyt turvesavu tulevat ensimmäiseksi vastaan. Sherryssä on tyylikkään kuiva sävy, pientä lakritsia ja tervaisuutta löytyy. Vahamaisuutta, kermaisuutta, yrttejä. Pähkinää, aprikoosia, tummaa suklaata. Todella tyylikäs. Vesilisä availee maanläheisiä sävyjä ja hedelmiä vielä lisää.
Maku: Hilloinen ja herkullinen. Hieno yhdistelmä mustaherukkaa, kuivaa sherryisyyttä, pehmeän tervaista turvesavua ja tyylikästä tammisuutta. Pähkinää, luumuhilloa, tummaa suklaata, hiukan appelsiinimarmeladia, rusinaa, kahvisuutta ja paahteisuutta. Maltaisuus tulee hyvin esiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri todella hyvin kasassa. Suolaisuutta, lakritsia, hyvä yhdistelmä karvautta ja makeutta. Jälkimaku on edelleen varsin mustaherukkainen ja tervaisen turvesavuinen. Sherry ja tammi saavat vähitellen tummempia sävyjä, mutta hedelmäisyydestä alkaa löytyä myös kirpeyttä ja yrttisyydestä raikkautta. Paahteisuutta, suklaata, kahvia, maltaisuutta, toffeeta. Pitkä ja hieno finaali. Vesilisä erottelee yrttisyyttä vielä paremmin.
Arvio: Erittäin sävykäs ja maultaan hienosti integroitunut Bowmore, jossa on tiettyä vanhan liiton eleganssia. Etenkin mustaherukkaisuus tuo vanhat tislaamopullotteet mieleen. Tämä taitaa olla parasta maistamaani uutta Bowmorea vuosikausiin. 90/100
Viskikonttori 