J&A Mitchell

Springbank 1997 Batch No. 1, 55,2%

Tällainen Springbank syntyi Frank McHardyn ja Stuart Robertsonin valitsemista tynnyreistä kesäkuussa 2007. Ex-sherrytynnyriä pistettiin jonoon niin paljon, että 11 000 pulloa saatiin markkinoille.

Springbank 1997 Batch No. 1

(55,2%, OB, 1997–6/2007, Batch No. 1, Sherry Butts, 11000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Moottoriöljyä ja rasvaisuutta, raskasta turpeisuutta ja makeaa sherryisyyttä. Vastaleikattua ruohoa, farmifiilistä. Lihaisuutta, siirappisuutta, punaista omenaa, ylikypsiä sekahedelmiä. Suolaista voita, pekonia, luumua. Toffeeta riittää. Vesilisä tuo savuisuutta ja tiettyä mineraalisuutta pintaan selvästi.

Maku: Salmiakkinen ja rouhea – tätä saa pureskella. Rasvainen lihaisuus ja tiivis öljyisyys ovat vahvasti läsnä. Vaahterasiirappia, toffeeta, uuniomenaa. Tammisuus tuntuu paahteisena ja melko nuorekkaana. Suolaisuutta ja voita riittää. Suutuntuma on raskas ja öljyinen, niin kuin asiaan kuuluu. Jälkimaku on muhkean mausteinen ja sherryinen, salmiakkinen ja painava. Vaahterasiirapin makeutta, turpeisuutta, tallia, ruohoisuutta, omenaa, sitrusta, pekonia, suolaa, voita. Pientä pippuriakin löytyy, samoin savua ja ruutia. Finaalilla on mukavasti mittaa eikä tammi pääse niskan päälle. Vesilisällä mineraalinen puoli nostaa päätään.

Arvio: Tämä on sellaista nuorekasta Springbank-tyyliä, josta pidän paljon. Raskaan lihaisaa rasvaisuutta, suolaista voita ja toffeella kuorrutettuja hedelmiä. Nam. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 9).

Springbank 17 yo 1997/2015 Sherry Wood 52,3%

Alkuvuoden 2015 kovin Springbank-julkistus oli tämä täysin sherrykypsytetty 17-vuotias. Pullot myytiin monesta paikasta heti loppuun, mikä on tietysti osaksi myös vedätystä, koska markkinoille tuli yli 9 000 lestiä.

Iso osa pulloista on varmasti jemmassa viskikauppiaiden takahuoneissa, ja ne tulevat sieltä myyntiin vasta myöhemmin – tai ainakin sellainen fiilis minulla on. Kuplan aikana kaikki on sallittua.

Springbank 17 yo 1997/2015 Sherry Wood

(52,3%, OB, 4/1997–1/2015, 9120 bts., 70 cl)

Tuoksu: Karamellia ja koneöljyä, maltaisuutta ja hunajaisuutta. Minttua, raikasta yrttisyyttä, sen vastapainona siirappisuutta ja ylikypsiä sekahedelmiä. Ei silti mikään suuri sherrytuoksu, vaan kompleksinen kokonaisuus, jossa on myös varsin kuiva ja terävän turpeinen ulottuvuus. Tiettyä kovuutta tässä on. Tuhkaa, tammista mausteisuutta, sahanpurua. Vesilisä vapauttaa kevyitä, kukkaisia sävyjä.

Maku: Raskaan öljyinen ja hedelmäinen, varsin maltainen ja tammisen rouhea. Omenaa, jogurttirusinaa, hiukan lihaisuutta. Kuiva ja tuhkainen kovuus on läsnä, turpeinen ja terävä puoli. Suutuntuma on silti täynnä rasvaa, vaikka sherry ei tunnu erityisen vahvana. Tammisuus tuo sekä vaniljaista makeutta että valkopippuria ja potkua. Jälkimaku on suolainen ja raskas, tamminen, lakritsinen, turpeinen, sekahedelmäinen ja varsin pitkä – itse asiassa todella hieno. Vesilisällä minttuinen ja hunajainen puoli korostuu.

Arvio: Hienoon jälkimakuun huipentuva Springbank. Finaalin herkuttelussa tämän kuiva ja sekava puoli viimeistään unohtuvat. 88/100

Kilkerran Work In Progress #6 Bourbon 46%

Kilkerran on edennyt Work In Progress -sarjassa kuutososaan. Nopeasti laskettuna tämän pullotteen luulisi sisältävän jo kymmenvuotiasta viskiä.

En ole Kilkerraniin päässyt muutamista yrityksistä huolimatta millään sisälle, mutta koska Serge näyttää toistuvasti näistä niin valtavasti nauttivan, päätin antaa tislaamolle vielä mahdollisuuden.

Kilkerran Work In Progress #6 Bourbon

(46%, OB, 2004–2014, 6th Release, Bourbon Wood, 70 cl)

Tuoksu: Vartalovoidetta ja vaniljaa, turvetta ja hunajaa. Maltainen, paksu ja erittäin rasvainen vaikutelma. Pähkinäisyyttä. Paistirasvaa, savukassleria, tervaa. Tunkkaisuudesta huolimatta myös sitruksinen ja tammisen pureva ulottuvuus. Lääkemäinen jopa. Yllättävän vaikuttava. Vesilisä tuo ruohoisuutta ja Polka-karkkeja.

Maku: Rasvainen ja hedelmäinen, yhtä aikaa hunajaisen makea ja turpeisen pureva. Lakritsia ja tervaa. Vaniljaa, leivosmaisuutta, kookoslastuja, mantelia, voita. Omenaa, sitruunaa, viinirypäleitä. Runsas ja paksun rasvainen, hyvin maanläheinen. Koneöljy ja paistirasva tuntuvat. Jälkimaku on alkuun tumman yrttinen, lakritsinen ja hapahkon maltainen. Pieni hunajainen ote on läsnä sitruksisen kuivaan ja raikkaaseeen loppuun asti. Tanniinisuus kuivattaa lopussa nätisti. Vesilisällä makupalettiin löytyy minttua ja karkkisuutta.

Arvio: Erittäin myönteinen yllätys. Tasapainoa ja ulottuvuutta. Mainio viski. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100.

John McDougall & Gavin D. Smith: Wort, Worms and Washbacks

Gavin D. Smithin kirja Stillhouse Stories – Tunroom Tales sisälsi niin mielenkiintoisia tarinoita viskin tekemisen historiasta, että halusin tarttua sen jälkeen myös Smithin kirjoittamaan elämäkertaan yhdestä viskivaikuttajasta. John McDougall ehti työskennellä urallaan kymmenissä tislaamoissa ja uransa loppupuolella myös johtaa monia. Wort, Worms and Washbacks. Memoirs from the Stillhouse (Neil Wilson Publishing, 2001) kertoo hänen tarinansa.

John McDougall tuntuu elämäkerran perusteella antaneen kaikkensa viskille. Hän on ollut aina valmis lähtemään sinne, missä häntä on tarvittu. Muutaman kerran tuli tunne, että kirja olisi kaivannut second opinionia, mutta niiden puuttuminen etenkin perhe-elämän osalta selittyi teoksen lopulla: ensimmäinen pitkä avioliitto päättyi eroon. Oli miten oli, McDougallilla on paljon kerrottavaa viskin valmistamisesta ja kaikesta, mitä viskiin on vuosien varrella liittynyt.

McDougallin viskiura alkoi 22-vuotiaana vuonna 1963 Aultmoren tislaamolta. Sieltä hän päätyi harjoittelujakson jälkeen toiseen DCL:n tislaamoon Knockdhuun, sen jälkeen Imperialiin ja sieltä Dailuaineen. Välissä hän ennätti naimisiinkin, ja rugbya tulee pelattua. Vuonna 1968 McDougall värväytyi William Grant & Sonsin palvelukseen ja päätyi The Balvenien päällikköpaikalle. Siellä tärkeäksi tehtäväksi tuli tuotannon hyötysuhteen viilaaminen, eli kuinka paljon viskiä saadaan tietystä määrästä raaka-ainetta.

Balvenien aikoina McDougallille sattui kaikenlaista konfliktiakin. Kun Customs & Excise officer Ron Pickthall ratsasti McDougallien puutarhan läpi kesken teeajan, tislaamomestarilla kiehahti oikein kunnolla. Lopulta tarvittiin sovitteluratkaisu, kun miesten yhteistyöstä ei tullut arjessa enää mitään. Pickthall sai tietyin rajoituksin ratsastaa McDougallin pihamaalla. Koko Balvenie-osuus tarinassa tuntuu sympaattiselta ja pittoreskilta, ja perheyhtiö William Grant & Sonsia McDougall kehuu kaikista alan yhtiöistä ehdottomasti vuolaimmin.

Uutta kierrettä McDougallin tarina saa, kun Speyside vaihtuu Islayn saareen. Huhtikuussa 1970 McDougallille tarjottiin Laphroaigin distillery managerin paikkaa, ja 28-vuotias mies päätti muuttaa Islaylle vaimonsa kanssa. Laphroiaig oli noihin aikoihin D Johnston & Co (Laphroaig) Ltd:n omistuksessa, ja legendaarinen Bessie Campbell oli vielä mukana kuvioissa. Käytännössä tislaamo oli kuitenkin jo Long John Internationalin käsissä. Se oli sitä aikaa, kun Port Ellen tislaamo oli vielä täydessä vauhdissa, ja muutenkin näkymät viskimarkkinoilla näyttivät varsin lupaavilta. Ja vähän myöhemmin myös Port Ellen Maltingsin tuotannosta kiisteltiin, kun DCL ei ensin halunnut myydä mallastettua ohraa kilpailijoilleen.

Laphroaigilla McDougall saavutti jälleen menestystä tehostamalla tuotantoa. Sattuipa hän tutustumaan Long Johnin johtajiinkin. Kovat näytöt antanut kolmikymppinen McDougall sai huhtikuussa 1974 siirron eteenpäin urallaan, Tormoren tislaamon johtoon.

Tormore oli McDougallille tärkeä tislaamo. Se oli perustettu 1960, mutta asioita oli hoidettu siellä niin kehnosti, että McDougallin osaamiselle tuli todellista käyttöä. Lisäksi hän ennätti vuoden 1975 aikana tavata siellä monia turistiryhmiä. Niistä eräs suomalainen porukka oli jäänyt McDougallille erityisesti mieleen, hänen oman mokansa takia.

Because it was reckoned to be such a showpiece distillery, Tormore attracted visiting groups from all over the world. On one occasion we were entertaining a Finnish party, and after a buffet lunch in the recreation hall, I was making a short speech to them as I usually did, when I got my sums mixed up, and welcomed, ’Our visitors from the Land of the Rising Sun.’ There was a deathly silence, which puzzled me. It was only after the group has left the distillery that I realised what I had said, and that Finland was the ’Land of the Midnight Sun’.

On helppo kuvitella 70-luvun suomalainen delegaatio, joka seisoo huonosti istuvissa ruskeissa puvuissa täysin mykkänä tislaamon pomon edessä. Kaikki ovat tajunneet, että mies on puhunut läpiä päähänsä, mutta kukaan ei kehtaa tai osaa kohteliaasti korjata virhettä. Liikuttava tilanne.

Tormoren jälkeen McDougallin ura alkoi etääntyä konkreettisesta tislaamotyöstä. Häntä tarvittiin ensin auttamaan Glenugien kanssa, sitten vuodesta 1977 alkaen jo pääkonttorilla Glasgow’ssa. Long John International oli myyty 1974 Whitbreadille, ja kun konserniin kuului myös panimoyhtiö, McDougall päätyi hetkeksi oluenkin kanssa tekemisiin. Lopulta hänestä tehtiin Quality Assurance Manager, jonka toimenkuva oli varsin epäselvä. Aika ei ollut hauskaa edes McDougallille itselleen. Viimeiseksi herrahissi toi hänelle General Manager of Distilleries -tittelin ja entistä enemmän vaikeasti hallittavia vastuita. Hän irtisanoutui Long John Internationalin palveluksesta vuoden 1984 lopussa.

McDougall ehti tehdä Long Johnin jälkeen kuitenkin vielä yhden työuran – Campbeltownissa. Syksyllä 1986 hänet palkattiin distillery manageriksi Springbankin tislaamoon. Tuon vuoden marraskuussa McDougall aloitti J&A Mitchell & Co:n palveluksessa, ja jos Long Johnissa oli ollut paljon sisäpolitiikkaa ja hämäriä kiemuroita, tilanne ei ollut uudessa työpaikassa paljon helpompi. Toimitusjohtaja Hedley Wright paljastui aikaa myöten melkoiseksi munapääksi, ja he päätyivät McDougallin kanssa käymään oikeuttakin toisiaan vastaan. Campbeltownissa myös McDougallin perhe hajosi, vaimo lähti tyttären kanssa takaisin Speysiden rauhaan ja poika jäi isänsä luokse. (Aikaa myöten McDougall kyllä löysi myös uuden vaimon.)

Springbankissä tapahtui sisäinen muutos vuonna 1990, kun 26-vuotias Gordon Wright, Hedley Wrightin veljenpoika, saapui mukaan kuvioihin. Vuonna 1992 he yrittivät ostaa Glen Gariochin tislaamon Morrison Bowmorelta, mutta kauppa jäi toteutumatta, koska japanilainen Suntory osti Morrison Bowmoren eikä enää halunnut luopua Aberdeenshiren tislaamostaan. J&A Mitchell & Co omisti myös Skotlannin vanhimman yksityisen pullottajan Cadenheadin, minkä kanssa toimiminen oli McDougallille opettavaista.

Vuosien 1995–1996 taitteessa McDougall järjesti J&A Mitchellille hiukan hässäkkää Gordon Wrightin kanssa, kun he perustivat omin päin Aberdeen Distillers Ltd:n. Siitä Hedley Wright suuttui ja järjesti McDougallin oikeuteen. Sen jälkeen sekä McDougall että Gordon Wright jättivät J&A Mitchell & Co:n vuoden 1996 aikana. Gordon Wright meni kimppaan vanhojen tuttujensa Mark Reynierin ja Simon Coughlinin kanssa – siitä yhteistyöstä syntyi Murray McDavid, Cadenheadin kova kilpailija laadukkaana yksityisenä pullottajana. McDougall perusti Calchou-viskiyhtiön, josta ei kuitenkaan enää juuri kuultu.

McDougallin tarinan opetus on, että viskiteollisuus on ollut ennen kaikkea ihmisten välistä toimintaa. Oikeat tyypit ovat pystyneet melkein mihin tahansa, väärät tyypit ovat tuhonneet kokonaisia tislaamoja. McDougall on kuulunut niihin oikeisiin tyyppeihin.

Longrow 11 yo ’Red’ Shiraz Finish 53,7%

Longrow’n aiempi Red-julkaisu oli kypsytetty Cabernet Sauvignon -tynnyreissä, mutta tämä toinen on nyt sitten Shirazissa viimeistelty.

Tarkemmin sanottuna viski on viettänyt ensin kuusi vuotta refill-bourbontynnyreissä ja sen jälkeen viisi vuotta australialaisissa Shiraz-punaviinitynnyreissä. Eli aika pitkä viimeistely on kyseessä.

Longrow 11 yo ’Red’ Shiraz Finish

(53,7%, OB, 2013*, Australian Shiraz Casks, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen ja viininen. Pehmeän savuinen ja kypsän hedelmäinen. Omenaa, mangoa. Hiukan vahamainen vaikutelma, ei hyökkää yhtään. Mehiläisvahaa, kermatoffeeta. Makeaa mausteisuutta, neilikkaa. Miellyttävä! Vesilisä avaa hedelmiä ja tuo hillomaisuutta.

Maku: Viininen, turpeinen ja lihaisa. Kunnon savu, maistuu paksuna ja vahvana. Mukava hedelmäisyys, mutta syvyyttä on hiukan vähemmän kuin tuoksussa. Omena ja makea appelsiini löytyvät silti. Suutuntuma on rasvainen ja hiukan vahamainen. Tammisuus tuntuu mausteisena ja tuoreena, tanniinit iskevät vähitellen. Mehiläisvaha ja toffee löytyvät myös, samoin tietty glögimäisyys. Jälkimaku on appelsiininen, väkevän punaviininen, mausteinen, hiukan lihaisa, turpeinen, savuinen, keskipitkä. Vesilisä tuo esiin lisää mausteita.

Arvio: Myönteinen yllättäjä, onnistunut punaviiniviimeistely savuiselle viskille. Toimii. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 88/100 (per 4).

Longrow 18 yo 2013 Edition 46%

Springbankin turpeistettu Longrow on ollut vuosien varrella erittäin tasokasta. On aika syventyä tutkimaan, mitä 18-vuotiaan julkaisu vuodelta 2013 pitää sisällään.

Longrow 18 yo 2013 Edition

(46%, OB, 2013, 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen, raskas ja merellinen. Likaisuutta, moottoriöljyä, merilevää, suolaisuutta. Paksu mutta pehmeä turpeensavu, runsas sitruksisuus ja kirpeä omenaisuus. Erikoista makeutta, marsipaania, siirappia ja kermavaahtoa (!). Silti myös jodia ja lääkemäisyyttä. Rasvainen makeus ja leivosmaisuus jäävät mieleen.

Maku: Öljyinen ja muhkea. Turpeisuutta, paksua ja makeaa savuisuutta, pisteliästä sitrusta ja omenaa, raparperiakin. Suolaisuus ja merellisyys ovat vahvasti läsnä. Vaniljaista makeutta, jyvämäisyyttä ja leivosmaisuutta. Suutuntuma on rasvainen ja raskas, ehkä hieman odotuksia yksioikoisempi. Makeus tunkee läpi kaikesta ja rajoittaa samalla makujen kompleksisuutta. Myös lihaisuus on makeaa, miedon chorizo-makkaran kaltaista. Jälkimaku on hunajainen, toffeemainen, omenainen, hyvin rasvainen. Turvetta, likaista villaisuutta, kuparia, suolaista voita. Maukas ja melko pitkä finaali.

Arvio: Muhkea ja likaisen turpeinen Longrow. Hieno, mutta jättää myös toivomisen varaa. 89/100

Kilkerran Work in Progress #5 Sherry Wood 46%

Springbankin omistajien J&A Mitchellin toinen tislaamo Kilkerran lähestyy kymppivuotiasta julkaisua. Vuonna 2013 se tuo markkinoille kaksi 9-vuotiasta viskiä, bourbonkypsytetyn ja sherrykypsytetyn version. Maistelussa nyt se sherry.

Kilkerran Work in Progress #5 Sherry Wood

(46%, OB, 2004–2013, ’Work in Progress – Sherry Wood’, 70 cl)

Tuoksu: Moottoriöljyä ja survottuja hedelmiä. Hedelmäkakkua, jonka kostutus on mennyt rajusti yli. Pistävä, märkä turpeisuus. Kostean lehtinuotion paksu savu, melkein mätä lihaisuus. Todella likainen ja öljyinen kokonaisuus, aitoa Campbeltownia siinä suhteessa. Salmiakkia, sinappia, outoa makeutta (palanutta sokeria). Ei kutsu maistamaan, vaikka tuoksu on obskuuri ja osin kiehtova. Makeudessa on halpaa brandya.

Maku: Turpeinen, makea ja happaman tamminen. Paljon tavanomaisempi kuin tuoksusta saattoi olettaa. Kermainen, makean sherryinen suutuntuma. Yleisfiilis on edelleen likainen, ylikypsiä punaisia omenoita ja appelsiineja on puoti puolillaan. Aseöljyä, märkää joulukakkua, mantelitahnaa, suolaisuutta, merellisyyttä ja hapanta maltaisuutta. Jälkimaku on imelä ja siirappinen, pistävän yrttinen, tamminen eikä kovin pitkä. Pekonia ja salmiakkia löytyy, mutta finaali on kokonaisuutena outo ja tunkkainen.

Arvio: Omaperäisyydestään huolimatta ei oikein kolahtanut. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.

Longrow 46%

Longrow on vuonna 1828 perustetun Springbankin tislaama turpeistettu viski. Uusi, ikämerkitsemätön Longrow on jatkoa aiemmalle CV-pullotesarjalle. Pidin CV:stä kovasti, joten mielenkiintoista maistaa, onko tämä uusi NAS-viski samaa kaliiberia.

Longrow

(46%, OB, NAS, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Turpeensavua, lihaisuutta, sitruunaa ja hiukan tuhkaa. Öljyinen vaikutelma, roteva ja runsas – joskin aika kuiva. Poltettuja tulitikkuja, kumisaapasta. Taustalla vaniljaa. Mielikuvallisesti jossain Caol Ilan ja Kilchomanin välissä.

Maku: Vahamainen, pehmeän turpeinen ja yllättävän mieto: tuoksussa korostunut savu nousee vasta jälkimaussa, silloinkin kevyesti. Suutuntuma on kevyt ja todella lähes savuton. Toffeefudgen tuomaa makeutta, vaniljaa. Tuoreita hedelmiä, mangoa ja vesimelonia. Suolaista salmiakkia ja tervaisuutta – siinä mielessä hyvät ääripäät. Jälkimaussa turve tulee esiin pyöreänä. Sen seuraksi nousevat mieto tammisuus, toffee, siirappi, lopulta myös se hiilinen savu. Hyvä balanssi mutta helppo kokonaisuus.

Arvio: Mieto turveviski, jonka tuoksu lupaa liikoja. Tasapainoinen ja hyvä silti. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Smoke On The Water, ”Puhdaspiirteinen ja ihan kiva”.

Longrow 14 yo 1997/2011 Burgundy Wood 56,1%

Springbank on lähtenyt turpeistetulla Longrow’lla kokeilemaan omaperäisiä tynnyrikypsytyksiä. Burgundy Wood -julkaisu on viettänyt ensin 11 vuotta ex-bourbontynnyreissä (refill), sitten 3 vuotta tuoreissa Burgundin alueen punaviinitynnyreissä (Pinot noir).

Longrow 14 yo 1997/2011 Burgundy Wood

(56,1%, OB, 2/1997–10/2011, 7800 bts., 70 cl)

Tuoksu: Palavaa turvebrikettiä, lihaisa ja turpeinen. Makean viinimäinen, hyvin erikoinen ja vaikeasti hahmottuva kokonaisuus. Hunajaa, hillosokeria, tummaa suklaata. Mustaviinimarjaa, vadelmahilloa, mustaherukkamarmeladia. Aavistus mokkanahkaa. Vahvasti tammea. Vesilisä korostaa imelää makeutta.

Maku: Ensituntuma on pehmeä ja pyöreä, mutta sitten alkaa tapahtua. Todella voimakas tammi iskee kiinni tanniineilla, ja siirappisuus kuivuu nopeasti. Keskivaihe on outo yhdistelmä turpeista lihaisuutta ja käyneitä hedelmiä. Kukkoa viinissä? Mausteisuus on vahvaa (inkivääriä, pippuria). Jälkimaku on hyvin tamminen, kuivan turpeinen, suklainen, hedelmäinen, keskipitkä. Vesilisä tekee tästä todella öljyisen ja musteisen.

Arvio: Lähtökohdat ovat kunnossa, mutta jokin hapan viinimäisyys tässä vähän tökkii. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 70/100.

Springbank 15 yo 46% (2006)

Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun vaihteessa Springbankin peruspullotteet olivat kovissa hinnoissa. Sittemmin myös moni muu on päässyt samalle tasolle – ja jopa ohi. Silti Springbankin laadusta saa maksaa edelleen paljon.

Springbank 15 yo

(46%, OB, +/- 2006, 5 cl miniature)

Tuoksu: Yllättävän runsas sherry. Punaista omenaa, verigreippiä. Vadelmahilloa. Terävä maltaisuus. Hennon hiilinen savu taustalla. Tuoksusta en tunnistaisi Springbankiksi.

Maku: Kirpeä hedelmäisyys hyökkää ensin. Kihelmöivä suutuntuma, pippuria ja chiliä. Vähitellen sherry nousee ja makeuttaa, tuo toffeen. Sitä seuraa paahteinen kitkeryys. Makuprofiilia vaivaa kuivuus, tasot eivät erotu, öljyisyyttä ei löydy. Jälkimaku on hapan versio hyvästä springbankmaisuudesta, kun toffee ja öljyisyys löytävät hennon savun. Tasapaino on kuitenkin kateissa.

Arvio: Tämä ei kyllä oikein toimi. Mausteet potkivat yli, sherry dominoi, suutuntuma on liian kihelmöivä. Ei kelvoton ollenkaan, mutta näistä aineksista voisi saada paljon paremmankin. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 9).