The Balvenie

The Balvenie 17 yo DoubleWood 43%

David Stewartin hienossa Balvenie-tastingissa maisteltiin 12-vuotiaan DoubleWoodin jälkeen tämä 17-vuotias.

The Balvenie 17 yo DoubleWood

(43%, OB, +/- 2015, American Oak and Sherry Oak, 70 cl)

Tuoksu: Hunajainen ja hedelmäinen. Tummempi ja syvempi kuin 12-vuotias. Päärynää, pehmeää yrttisyyttä, makeaa minttua. Viisi vuotta lisää ex-bourbonia tuntuu vaniljaisuuden ja tammisuuden syvenemisenä. Vihreitä kuulia, makeaa omenaa, apilaisuutta. Kaunis mutta silti aavistuksen raa’an oloinen. Vesilisä tuo ruohoisia sävyjä pintaan.

Maku: Hunaja on kärjessä, mutta tammen ote on voimakas, samoin tietty toffee ja tumma yrttisyys. Maltaisuus tulee hapokkaana läpi, suutuntuma on keskitäyteläinen ja reippaan mausteinen. Jälkimaku on metinen, kiteisen sokerinen, tamminen ja mausteinen. Kuivattuna hedelmäpaloja myslissä. Rusinaa, kuivaa luumua, toffeefudgea. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa tiettyä kovaa puolta tästä.

Arvio: Rotevan mausteinen ja tyylikäs, toisaalta toivoisin vielä hiukan lisää tasapainoa. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 5). Whisky Magazine 81/100 (Neil Ridley), 79 /100 (Rob Allanson).

The Balvenie Tun 1401 Batch #5, 50,1%

The Balvenien lopetettua Tun 1401 -sarjaa jää kaipaamaan, vaikka Tun 1509 on ainakin ensimmäisen julkaisunsa perusteella todella oivallinen sekin.

Nyt maistelussa Tun 1401:n viides pullote, jonka maistoin ensimmäistä kertaa Uisgessa 2013. Siitä jäi niin hyvät muistot, että teki mieli ottaa yksilö uudelleen käsittelyyn, kun ravitsemusliikkeestä sattui löytymään ihan korkkaamaton pullo.

Dave Stewart on käyttänyt pullotteeseen neljä sherrytynnyriä ja viisi bourbontynnyriä, ja tällä kertaa viski on ollut varsin iäkästä: puolet viskeistä on ollut 40-vuotiasta tai sitä vanhempaa. Vain yksi ex-bourbontynnyri on vuodelta 1991, muuten pääosa tynnyreiden sisällöstä on tislattu jo 1970-luvun alussa.

The Balvenie Tun 1401 Batch #5

(50,1%, OB, 2012, Batch No. 5, 2862 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja mehevän kukkainen. Mehiläisvahaa oikein kunnolla. Upea, kuivan vahamainen tammisuus. Pihkaisuutta, tuoreita männynneulasia. Karamellia, suklaata, siirappia. Vesilisä tuo apilaisuutta ja ruohoisuutta esiin.

Maku: Todella runsas ja mehiläisvahainen, mehukas ja tyylikäs. Sherryisiä elementtejä, rusinaisia ja suklaisia piirteitä. Antiikkinen tammisuus, jota vaniljainen bourbonhenkisyys komppaa lähes täydellisesti. Upea. Suutuntuma on täynnä herkullista vahamaisuutta ja kukkaista öljyisyyttä. Jälkimaku on varsin omenainen ja huiman öljyinen, vahamainen ja vaniljainen. Pähkinäisyyttä, makeaa sitruksisuutta, ikääntynyttä bourbonfiilistä oikein kunnolla. Mahtava ja pitkä finaali. Vesilisä nostaa esiin yrttisyyttä ja mausteisuutta ihan reippaasti, mutta eleganssi säilyy loppuun asti.

Arvio: Tyylikäs ja maukas kaiken puolin. Silkkaa nautiskelua. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Dramming 85/100Whiskynotes 91/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 10). Whisky Magazine 78/100 (Martine Nouet), 85/100 (Rob Allanson).

The Balvenie Tun 1509 Batch #1, 47,1%

Balvenie korvasi Tun 1401 -kypsytysastian syksyllä 2014 neljä kertaa isommalla Tun 1509:llä. Dave Stewart tekee edelleen taikojaan, koska hintaluokka on kehdattu pitää yhtä korkealla kuin arvostetuissa Tun 1401 -pullotteissa.

Aiemman Tunin tyyliin kyse on vattauksesta, johon on heitetty sekä ex-bourbontynnyreissä että ex-sherrytynnyreissä kypsynyttä viskiä. Niistä 35 on ollut ex-bourbonia (American Oak Barrels) ja seitsemän ex-sherryä (Sherry Butts). Lopputuloksena on reteästi 11 000 pulloa, joka tosiaan kertoo hyvin tuon Tunin mahtavasta koosta.

The Balvenie Tun 1509 Batch #1

(47,1%, OB, 8/2014, Batch No. 1, 11000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Upea, kuiva tammisuus. Mehiläisvahaa, akaasiahunajaa, kurkkupastillia, anista. Mahtava, tiivis makeus. Sitruksisuutta, eucalyptusta, minttua, apilankukkaa, hiukan vaniljaa. Intensiivinen ja kovaksi puristettu hunajaisuus on aivan loistavaa. Vesilisä vapauttaa pientä ruohoisuutta ja havuisuutta myös.

Maku: Kuivan tamminen ja napakan hunajainen ote tuntuu välittömästi. Mehiläisvahaa, kovaa toffeeta. Erinomainen intensiteetti. Hapokkuutta ja pientä maltaista kireyttä – mutta täysin balanssissa hunajan, eucalyptuksen ja aniksen kanssa. Suutuntuma on öljyinen ja elegantti. Tietyiltä osin paletti on varsin suoraviivainen, mutta jos tällainen kuiva tammisuus puhuttelee, ei tälle voi sanoa vastaan. Jälkimaku alkaa appelsiinisena, kiteisen sokerisena, teemäisenä ja tummavana. Maltaisuus on hiukan hapanta, mutta muuten hunajainen ja kepeän tamminen, vahamainen ote jatkuu todella pitkään. Vesilisä tuo lakritsia, myös finaaliin.

Arvio: Tällainen bourbonvaikutuksen, kuivan tammen ja kiteisen hunajan yhdistelmä on yksinkertaisesti loistava. Ylitti kaikki odotukset, vaikka rakentuu toki varsin suoraviivaisten komponenttien varaan. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whiskynotes 90/100. Whisky Monitor Database 79/100 (per 1).

The Balvenie 15 yo Single Barrel Sherry Cask #16293, 47,8%

The Balvenien 15-vuotiaiden Single Barrel -viskien sarja on kasvanut huomattavan kokoiseksi vuosien varrella, kun erät ovat olleet vain noin 650 pullon kokoluokkaa.

Viime vuonna sarjaan saatiin myös ensimmäinen sherrykypsytetty julkaisu. Sitä saattoi kyllä jo odottaakin.

The Balvenie 15 yo Single Barrel Sherry Cask

(47,8%, OB, 2014, Sherry Butt, Cask No. 16293, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja kuivalla tavalla sherryinen. Kitkerää appelsiinia, ruohoa. Hunajaista makeutta, rusinaa ja viikunaa. Hiukan pahvinen vivahde, maltaisuus menee happaman puolelle. Paahtoleipää, mustikkaa, hilloisuutta. Mausteissa neilikkaa, hiukan kanelia. Ei suuremmin säväytä. Vesilisä vapauttaa mintun ja mukavasti kukkaisuutta.

Maku: Onpa raju mausteisuus, pippuria ja wasabia oikein kunnolla. Inkivääriä myös. Todella tamminen purkaus muuttuu nopeasti erittäin puisevaksi. Sahanpurua ja maltaisuutta, hapanta teetä ja tanniineja. Pieni rusinaisuus, appelsiini ja hunaja pelastavat. Suutuntuma on öljyinen ja tuoksuun nähden yllättävän raskas. Jälkimaku on paahtunut ja tamminen. Mustaa teetä, tanniineja, viikunahilloa, paahtoleipää, karvasta pähkinäisyyttä. Keskipitkä finaalia. Vesilisällä tammen kovin isku rauhoittuu, yrtit ja kukkaisuus saavat tilaa.

Arvio: Maussa on huomattavan raskas isku, mutta tasapaino kaikkineen on vähän hukassa. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.

The Balvenie Tun 1401 Batch #8, 50,2%

The Balvenie Tun 1401 on yksi Balvenien tislaamomestarin David Stewartin suurista taidonnäytteistä. Hän on valinnut omin käsin pullotuseriin sopivat tynnyrit ja naittanut sekoituksensa sittemmin kuuluisaksi tulleessa, kahden tuhannen litran vetoisessa Tun 1401 -sekoitusastiassa.

Tun 1401 -sarja päättyi viime vuoden lopussa yhdeksänteen julkaisuerään, ja tänä vuonna sen tilalle lanseerattiin Tun 1509. Kyseinen kypsytysastia on neljä kertaa suurempi kuin vanha 1401, ja hinnatkin ovat välittömästi nousseet. Dave Stewart sekoittaa kuitenkin edelleen, joten ehkä laatukin pitää kutinsa.

Tun 1401 Batch #8 on yhdistelmä yhdeksässä amerikkalaisessa ex-bourbontynnyrissä ja kolmessa eurooppalaisessa ex-sherrytynnyrissä kypsynyttä viskiä. Pääosa tynnyreistä on 1970-luvulta, kaksi 1980-luvulta ja yksi vuodelta 1991. Väri viittaa siihen, että sherryvaikutus olisi melko huomattavaa.

The Balvenie Tun 1401 Batch #8

(50,2%, OB, 2013, Batch #8, 2700 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kaakaomainen, raikkaan mentholinen. Kuiva tammisuus korostuu. Yrttisyyttä ja herukkaisuutta, pähkinäisyyttä ja – ennen kaikkea – hunajaisuutta. Hunaja tulee upeasti läpi, samoin mehiläisvaha. Kovia hedelmäkarkkeja, kovaa toffeeta, Toffifee-karkkeja. Huonekaluvahaa, anista. Monitasoinen ja kiinnostava, loistava balanssi makeuden ja raikkauden välillä. Vesilisä tuo esiin bourbonsävyjä: vaniljaa, briossia, sitruksisuutta.

Maku: Suklaata ja kuivaa tammisuutta, mahtava yhdistelmä. Öljyinen ja silti raikas suutuntuma, anista ja mentholia riittää. Napakka mausteisuus: neilikkaa, kanelia, inkivääriä, hiukan maustepippuriakin. Hunajaisuus toimii todella hienosti, sitä tukemassa on herkullinen, kova toffee. Mehiläisvahaa, rusinaa, luumuhilloa, kahvisuutta, mantelia, piparminttua, hiukan limettiä. Huimasti tasoja. Jälkimaku alkaa kuivalla tammella, lakritsilla ja kahvilla, kunnes painuu varsin paahteiseksi, pähkinäiseksi ja pippuriseksi. Sen jälkeen hunaja ja herukkaisuus nousevat – wow. Pitkä ja loistokas finaali. Vesilisä tuo vaniljaisia ja hedelmäisiä sävyjä (banaania) pintaan.

Arvio: Kuivan tamminen ja tiiviin hunajainen viski, josta tasot eivät lopu kesken. Vähemmän sherryvaikutusta kuin väri antoi olettaa, mutta sielua tässä on sitäkin enemmän. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 92/100. Whisky Magazine 92/100 (Neil Ridley), 90/100 (Rob Allanson).

The Balvenie 30 yo ’Thirty’ 47,3%

William Grant & Sons ei käytännössä anna Balvenien tynnyreitä yksityisille pullottajille, joten sillä on esimerkiksi näihin Thirty-viskeihin varaa valita parhaat päältä. Tuotteen maine on sen mukainen. Vaikka en ole suuri Balvenie-fani, tätä maistoa olen odottanut.

The Balvenie 30 yo ’Thirty’

(47,3%, OB, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Valtavan runsas ja ekspressiivinen. Kukkaisuutta, hedelmiä, valtavasti puhtaita vaikutelmia ja silkkaa tyylikkyyttä. Kuiva, vahamainen tammisuus on taivaallista. Akaasiahunajaa, apilankukkaa, ruusuja, aprikoosia, mandariinia, neilikkaa, kovia hedelmäkarkkeja. Upea, upea kokonaisuus. Vesilisä avaa hiukan vaniljaa, minkä lisäksi maltaisuus ja pihkaisuus alkavat nousta esiin.

Maku: Makean hunajainen ja kuivan tamminen, hienosti tunnistettava Balvenie-fiilis välittömästi. Tasapainoinen suutuntuma, silkkisen pehmeä ja silti vaikuttavan suuri. Akaasiahunajaa, metisyyttä, kermatoffeeta, kovia hedelmäkarkkeja. Eucalyptusta, makeaa hilloisuutta, kirpeää marjaisuutta – komea paletti. Maltaisuus löytyy myös, tyylikkäänä. Jälkimaku on edelleen hunajainen ja tamminen, eucalyptusta ja teetä riittää. Mandariinia, aprikoosia, minttua, anista, vaniljaa. Todella pitkä. Vesilisä tuo vielä kermaisuutta.

Arvio: Uskomattoman hieno, klassinen ja puhdaspiirteinen speysider. Tämä ylitti kaikki odotukseni. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 3). Whiskynotes 87/100.

John McDougall & Gavin D. Smith: Wort, Worms and Washbacks

Gavin D. Smithin kirja Stillhouse Stories – Tunroom Tales sisälsi niin mielenkiintoisia tarinoita viskin tekemisen historiasta, että halusin tarttua sen jälkeen myös Smithin kirjoittamaan elämäkertaan yhdestä viskivaikuttajasta. John McDougall ehti työskennellä urallaan kymmenissä tislaamoissa ja uransa loppupuolella myös johtaa monia. Wort, Worms and Washbacks. Memoirs from the Stillhouse (Neil Wilson Publishing, 2001) kertoo hänen tarinansa.

John McDougall tuntuu elämäkerran perusteella antaneen kaikkensa viskille. Hän on ollut aina valmis lähtemään sinne, missä häntä on tarvittu. Muutaman kerran tuli tunne, että kirja olisi kaivannut second opinionia, mutta niiden puuttuminen etenkin perhe-elämän osalta selittyi teoksen lopulla: ensimmäinen pitkä avioliitto päättyi eroon. Oli miten oli, McDougallilla on paljon kerrottavaa viskin valmistamisesta ja kaikesta, mitä viskiin on vuosien varrella liittynyt.

McDougallin viskiura alkoi 22-vuotiaana vuonna 1963 Aultmoren tislaamolta. Sieltä hän päätyi harjoittelujakson jälkeen toiseen DCL:n tislaamoon Knockdhuun, sen jälkeen Imperialiin ja sieltä Dailuaineen. Välissä hän ennätti naimisiinkin, ja rugbya tulee pelattua. Vuonna 1968 McDougall värväytyi William Grant & Sonsin palvelukseen ja päätyi The Balvenien päällikköpaikalle. Siellä tärkeäksi tehtäväksi tuli tuotannon hyötysuhteen viilaaminen, eli kuinka paljon viskiä saadaan tietystä määrästä raaka-ainetta.

Balvenien aikoina McDougallille sattui kaikenlaista konfliktiakin. Kun Customs & Excise officer Ron Pickthall ratsasti McDougallien puutarhan läpi kesken teeajan, tislaamomestarilla kiehahti oikein kunnolla. Lopulta tarvittiin sovitteluratkaisu, kun miesten yhteistyöstä ei tullut arjessa enää mitään. Pickthall sai tietyin rajoituksin ratsastaa McDougallin pihamaalla. Koko Balvenie-osuus tarinassa tuntuu sympaattiselta ja pittoreskilta, ja perheyhtiö William Grant & Sonsia McDougall kehuu kaikista alan yhtiöistä ehdottomasti vuolaimmin.

Uutta kierrettä McDougallin tarina saa, kun Speyside vaihtuu Islayn saareen. Huhtikuussa 1970 McDougallille tarjottiin Laphroaigin distillery managerin paikkaa, ja 28-vuotias mies päätti muuttaa Islaylle vaimonsa kanssa. Laphroiaig oli noihin aikoihin D Johnston & Co (Laphroaig) Ltd:n omistuksessa, ja legendaarinen Bessie Campbell oli vielä mukana kuvioissa. Käytännössä tislaamo oli kuitenkin jo Long John Internationalin käsissä. Se oli sitä aikaa, kun Port Ellen tislaamo oli vielä täydessä vauhdissa, ja muutenkin näkymät viskimarkkinoilla näyttivät varsin lupaavilta. Ja vähän myöhemmin myös Port Ellen Maltingsin tuotannosta kiisteltiin, kun DCL ei ensin halunnut myydä mallastettua ohraa kilpailijoilleen.

Laphroaigilla McDougall saavutti jälleen menestystä tehostamalla tuotantoa. Sattuipa hän tutustumaan Long Johnin johtajiinkin. Kovat näytöt antanut kolmikymppinen McDougall sai huhtikuussa 1974 siirron eteenpäin urallaan, Tormoren tislaamon johtoon.

Tormore oli McDougallille tärkeä tislaamo. Se oli perustettu 1960, mutta asioita oli hoidettu siellä niin kehnosti, että McDougallin osaamiselle tuli todellista käyttöä. Lisäksi hän ennätti vuoden 1975 aikana tavata siellä monia turistiryhmiä. Niistä eräs suomalainen porukka oli jäänyt McDougallille erityisesti mieleen, hänen oman mokansa takia.

Because it was reckoned to be such a showpiece distillery, Tormore attracted visiting groups from all over the world. On one occasion we were entertaining a Finnish party, and after a buffet lunch in the recreation hall, I was making a short speech to them as I usually did, when I got my sums mixed up, and welcomed, ’Our visitors from the Land of the Rising Sun.’ There was a deathly silence, which puzzled me. It was only after the group has left the distillery that I realised what I had said, and that Finland was the ’Land of the Midnight Sun’.

On helppo kuvitella 70-luvun suomalainen delegaatio, joka seisoo huonosti istuvissa ruskeissa puvuissa täysin mykkänä tislaamon pomon edessä. Kaikki ovat tajunneet, että mies on puhunut läpiä päähänsä, mutta kukaan ei kehtaa tai osaa kohteliaasti korjata virhettä. Liikuttava tilanne.

Tormoren jälkeen McDougallin ura alkoi etääntyä konkreettisesta tislaamotyöstä. Häntä tarvittiin ensin auttamaan Glenugien kanssa, sitten vuodesta 1977 alkaen jo pääkonttorilla Glasgow’ssa. Long John International oli myyty 1974 Whitbreadille, ja kun konserniin kuului myös panimoyhtiö, McDougall päätyi hetkeksi oluenkin kanssa tekemisiin. Lopulta hänestä tehtiin Quality Assurance Manager, jonka toimenkuva oli varsin epäselvä. Aika ei ollut hauskaa edes McDougallille itselleen. Viimeiseksi herrahissi toi hänelle General Manager of Distilleries -tittelin ja entistä enemmän vaikeasti hallittavia vastuita. Hän irtisanoutui Long John Internationalin palveluksesta vuoden 1984 lopussa.

McDougall ehti tehdä Long Johnin jälkeen kuitenkin vielä yhden työuran – Campbeltownissa. Syksyllä 1986 hänet palkattiin distillery manageriksi Springbankin tislaamoon. Tuon vuoden marraskuussa McDougall aloitti J&A Mitchell & Co:n palveluksessa, ja jos Long Johnissa oli ollut paljon sisäpolitiikkaa ja hämäriä kiemuroita, tilanne ei ollut uudessa työpaikassa paljon helpompi. Toimitusjohtaja Hedley Wright paljastui aikaa myöten melkoiseksi munapääksi, ja he päätyivät McDougallin kanssa käymään oikeuttakin toisiaan vastaan. Campbeltownissa myös McDougallin perhe hajosi, vaimo lähti tyttären kanssa takaisin Speysiden rauhaan ja poika jäi isänsä luokse. (Aikaa myöten McDougall kyllä löysi myös uuden vaimon.)

Springbankissä tapahtui sisäinen muutos vuonna 1990, kun 26-vuotias Gordon Wright, Hedley Wrightin veljenpoika, saapui mukaan kuvioihin. Vuonna 1992 he yrittivät ostaa Glen Gariochin tislaamon Morrison Bowmorelta, mutta kauppa jäi toteutumatta, koska japanilainen Suntory osti Morrison Bowmoren eikä enää halunnut luopua Aberdeenshiren tislaamostaan. J&A Mitchell & Co omisti myös Skotlannin vanhimman yksityisen pullottajan Cadenheadin, minkä kanssa toimiminen oli McDougallille opettavaista.

Vuosien 1995–1996 taitteessa McDougall järjesti J&A Mitchellille hiukan hässäkkää Gordon Wrightin kanssa, kun he perustivat omin päin Aberdeen Distillers Ltd:n. Siitä Hedley Wright suuttui ja järjesti McDougallin oikeuteen. Sen jälkeen sekä McDougall että Gordon Wright jättivät J&A Mitchell & Co:n vuoden 1996 aikana. Gordon Wright meni kimppaan vanhojen tuttujensa Mark Reynierin ja Simon Coughlinin kanssa – siitä yhteistyöstä syntyi Murray McDavid, Cadenheadin kova kilpailija laadukkaana yksityisenä pullottajana. McDougall perusti Calchou-viskiyhtiön, josta ei kuitenkaan enää juuri kuultu.

McDougallin tarinan opetus on, että viskiteollisuus on ollut ennen kaikkea ihmisten välistä toimintaa. Oikeat tyypit ovat pystyneet melkein mihin tahansa, väärät tyypit ovat tuhonneet kokonaisia tislaamoja. McDougall on kuulunut niihin oikeisiin tyyppeihin.

The Balvenie 21 yo Portwood NCF Release 47,6%

The Balvenie 21 yo Portwood oli ensimmäinen portviiniviimeistelty viski, josta innostuin muutama vuosi sitten oikein toden teolla. Oikeastaan ainoa asia, joka tuotteessa kaiveli, oli sen kovin alhainen alkoholiprosentti – pieni lisäpotku ei olisi ollut pahitteeksi.

Nyt käsissä on sitten vahvempi ja kylmäsuodattamaton versio samasta viskistä. Odotukset ovat korkealla, totta kai. Ei muuta kuin maistamaan.

The Balvenie 21 yo Portwood NCF Release

(47,6%, OB, +/- 2012, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja viininen, tamminen. Roteva maltaisuus, taustalla hapahko jyväisyys. Rusinaa, luumukeittoa, hunajaa, tosin ei kovin makeana yhdistelmänä. Tummaa suklaata. Nahkaisuutta, satulaa ja hikeä, ripaus tallin maanläheisyyttä. Tammi tuntuu vahvana. Mustaherukkaa, mehiläisvahaa, appelsiinimarmeladia. Melko robusti kokonaisuus. Vesilisä tuo makeaa sitruunamehua ja seetripuuta esiin.

Maku: Viininen ja tamminen. Tammen luja ote, mausteet ja tanniinit, hallitsee pitkään. Viinisyys on nahkaista, hiukan kitkerää, musteista. Suutuntuma on kulmikas ja terävä, tämä ei ole mikään helppo viski. Silti tammisuudessa on sellainen kuiva, mehiläisvahainen ja mineraalinen vivahde, joka toimii. Maltaisuus tuntuu hapahkona ja hiukan jyväisenäkin. Rusinat ja appelsiinimarmeladi maistuvat taustalla. Jälkimaku on tamminen ja mausteinen, pippurinenkin. Maltaisuutta ja viinisyyttä, mustaherukkaisuutta ja mehiläisvahaisuutta. Maistuu pitkään. Vesilisä korostaa tammen kuivakkuutta ja tuo makuun hiukan kurkkupastillia.

Arvio: Täysin eri viski kuin laimeampi versionsa. Makeus on poissa, tilalla kuivahko tammi, mustaherukat ja mehiläisvaha. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 8).

The Balvenie 17 yo Peated Cask 43%

Balvenie teki vuonna 2002 radikaalin tempun ja toi markkinoille Islay Cask -viskin. Suosiota saavuttaneen tuotteen nimi piti kuitenkin vaihtaa Peated Caskiksi, koska tuotteen alkuperämerkintään alkoi kasautua niin paljon aluepolitiikkaa.

Nyt käsillä oleva Peated Cask -pullote on kypsynyt 17 vuotta perinteisissä tammitynnyreissä, minkä jälkeen on lähdetty finistelyn tielle: toinen puoli on viimeistelty kuusi kuukautta raskaasti turpeistettua Balvenieta sisältäneissä tynnyreissä, toinen puoli taas 4–6 kuukautta tuoreissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä (new American oak).

The Balvenie 17 yo Peated Cask

(43%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen ja maltainen. Aseöljyä, suolaisuutta ruohoa, hunajaa, kanelia. Jotain leivosmaista, kuivattuja aprikooseja, vaniljajäätelöä, sitruunankuorta, pomeranssia, minttua. Hento turve jossain taustalla.

Maku: Pistävän turpeinen, rasvainen ja roteva. Paksua ja pehmeää lehtisavua hetkellisesti. Bourbonmainen pistävä mausteisuus, melassia ja anista. Öljyisen ja maanläheisen suutuntuman keskellä maistuu hunaja. Ruohoisuus seuraa tuoksua, jotain vihreää tässä maistuu kautta linjan. Tammisuus on paahteista, se maistuu muttei tunnu tanniineina. Maun keskivaiheilla savu alkaa pistää. Jälkimaku on turpeinen, tamminen ja hunajainen. Mausteet ja maltaisuus korostuvat loppua kohti, samoin suolaisuus. Erikoinen kombinaatio.

Arvio: Paljon hyvää, mutta hiukan liian rasvainen ja tunkkainen minun makuuni. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 3).

The Balvenie 17 yo Rum Cask Finish 43%

Vuonna 1892 perustettu Balvenie sijaitsee samalla tontilla Glenfiddichin kanssa. Se ei käytännössä anna viskiään ollenkaan yksityisten yhtiöiden pullotettavaksi, joten valikoimasta pitää löytyy erikoisuuksia omasta takaa.

Rum Cask Finish on yksi noista erikoisuuksista, alle 2 000 pullon erän jamaikalaisissa ex-rommitynnyreissä viimeisteltyä viskiä. On aika selvittää, toimiiko viimeistely vai lyökö sokerisuus yli.

The Balvenie 17 yo Rum Cask Finish

(43%, OB, 1991–2008, 1920 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin romminen. Ruokosokeria, siirappia, melassia. Runsas hunajaisuus. Mallasta on vaikea löytää rommin läpi. Mehiläisvahaa on, tummaa suklaata ja joulukakun mausteita. Liian romminen?

Maku: Siirappinen ja sokerinen, mutta maltaisuus tulee sentään selvästi läpi. Balvenien hunajaisuus on tunnistettavaa. Mehiläisvaha ja appelsiini ovat pinnassa, samoin yrttisyys (minttu, rosmariini). Maun keskivaiheilla suutuntuma kevenee (ohenee) selvästi, ja vasta jälkimaussa tammi nousee. Tulee sitrusta, vaniljaa, bourbonmaisuutta. Rommin makeus seuraa keskipitkään finaaliin asti.

Arvio: Rommi rommina, viski viskinä. Hyvä hunajaviski, mutta selvästi liian romminen minun makuuni. Etenkin, kun tämän jälkeen maistettu oikea rommi maistui paremmalta. 83 /100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100. Whisky Monitor Database 81/100 (per 13).