Viskin Ystävien Seuran maineikkaassa Iäkkäät harvinaisuudet -sarjassa tultiin järjestysnumeroon 32 ja laitettiin ravintola Carelian kellarikabinettiin kuusi Lagavulinin huippuviskiä riviin lauantaina 18. marraskuuta 2017. Varsin ainutlaatuisen kattauksen tuli esittelemään noin kolmenkymmenen ihmisen ryhmälle Diageon Reserve-portfolion Brand Ambassador Henri Lahti. Lahden oma tarina viskin parissa on kirjattu Jarkko Nikkasen teokseen Viski – parhaita viskejä (Readme.fi, 2016). Kokeneesta kaverista on siis kyse, vaikka tämä olikin itselleni ensimmäinen Lahden vetämä tasting. Ja sopivasti Nikkanen itse juonsi tämän tilaisuuden sisään, koska miehillä on yhteistä historiaa.

Lahti aloitti baarimikkona 18-vuotiaana ja Nikkanen hänen viskiharrastustaan ryhtyi Punavuoren Ahvenessa ohjaamaan – siinä mielessä hauska asetelma tähän tastingiin. Lahti kävi tastingin aluksi Lagavulinin historian nopeasti läpi, laittomasta tislauksesta Malt Millin kautta nykypäivään. Lahden kolme aina toistuvaa pointtia Lagavulinista ovat ihmiset, paikka ja itse neste. Lagavulinilla viskiä tehneet ihmiset ovat kiistatta olennaisia, aina Peter Mackiesta Iain McArthuriin. Paikan suhteen asetelma oli sinänsä hauska, koska Lahti ei itse ole vielä tislaamolla päässyt käymään – sen hetki on tulossa vasta ensi vuonna. Mutta itse neste, senhän takia me olimme paikalle tulleet.

Osallistujista suurin osa oli käynyt tislaamolla, kun käsiä nostettiin pystyyn käymisen merkiksi. Itsekin kuuluin tuohon joukkoon, vaikka olin ihan nöösi verrattuna vierustoveriini, joka oli käynyt Lagavulinilla jo joskus yli kymmenen vuotta sitten. Toki joukossa oli myös tastingien ensikertalaisia, joilla Islay oli vielä näkemättä. En voisi keksiä paljon parempaa tapaa tutustua huippuluokan viskeihin kuin tällainen tasting.

Illan kattauksesta Nikkanen nosti esiin yhden henkilön osallistujien joukosta. Seuran jäsen Lasse oli viime vuonna vetänyt Lagavulinin viimevuotisista 200th Anniversary Charity Single Cask -arpajaisista voittoarvan ja lunastanut sitä kautta osto-oikeuden noin kahden tuhannen euron arvoiseen hyväntekeväisyyspulloon. Viskin Ystävien Seuran jäsenten onneksi Lasse ei ollut ostanut pulloa omaan kaappiinsa pölyttymään vaan halusi tarjota osto-oikeuden seuralle. Kun samaan aikaan seuran hallituslaiset olivat kaikki jääneet ilman voittoarpaa, lunastus tehtiin Lassen ansiosta. Ja pullo nautittiin tässä tilaisuudessa.

Lassen rooli tastingin mahdollistajana ei loppunut tähän, koska hän toi myös tämänvuotisen Distillery Only -pullotteen ja Lagavulin Jazz Festival 2017:n Suomeen tänä syksynä – eli toimi seuran muulina. Annoimme koko sali Lasselle ison kiitoksen tästä uhrautumisesta yhteisen hyvän eteen. Tällaisen takia seuratoiminta on tärkeää ja merkityksellistä viskiharrastuksessa.

Ensimmäisenä maistovuorossa on Lagavulin Distillery Only 2017, 54,1%. Henri Lahti muistutti, että Port Ellen Maltings toimittaa Lagavulinille 38 ppm:n tasolle turpeistettua mallasta, ja se kyllä tuntui tässä reippaana. Yleisilmeessä oli melkoisesti karkkisia piirteitä ja jopa Lagavulinilla vähän harvinaisempaa päärynää, mikä sai viskin tuntumaan varsin nuorekkaalta. Turvesavu hallitsi kokonaisuutta yhdessä sitruksisuuden ja mineraalisuuden kanssa.

Nuoren turvesavuisen viskin tietty artisokkamaisuus tai uunijuuresmaisuus oli itselleni sekä tuoksussa että maussa selvästi läsnä. Maussa taas karkkisuuden rinnalle ja ohi saapui kihelmöivä pippurisuus, jota sai kuitenkin leikattua vesilisällä mukavasti ja nostettua tilalle enemmän sävyjä.

Kun pää oli saatu auki, toisena viskinä maistettiin itselleni jo entuudestaan tuttu Lagavulin 18 yo Feis Ile 2016, 49,5%. Alhaisempi pullotusvahvuus teki heti selvän pesäeron Distillery Onlyyn. Tässä oli enemmän ulottuvuuksia, ja niin kuin muistinkin, mineraalisuus ja menthol hallitsivat maisemaa hienosti. Raikkaus ja merellisyys tekivät jälleen kerran vaikutuksen. Tämän Feis Ile -pullotteen kohdalla ihmisiä puhutti jonkin verran se, että viime vuonnakin pulloja tehtiin peräti 6 000 kappaletta, kun Feis Ilet olivat ennen vanhaan single caskeja. Siinä näkee hyvin, mitä harrastajamäärien ja kysynnän kasvu vaikuttaa näihin.

Tämän viskin muistin hyvin omalta Islayn-matkaltani syyskuulta 2016. Maistoin viskin silloin Lochside Hotelin baarissa, se teki siellä erityisen vaikutuksen. Ja mukava oli huomata, ettei kyse ollut vain paikan luomasta illuusiosta, vaan viski oli oikeasti hyvää. Olkoonkin, että tiettyä suoraviivaisuutta siinä on joka suhteessa.

Kolmantena viskinä maistettiin Lagavulin Jazz Festival 2017, 57,6%. Olen aiemmin maistanut Jazz Festival 2015:n ja Jazz Festival 2016:n, ja kumpikin on ollut erinomainen viski. Siksi tartuin mielenkiinnolla tähän tuoreimpaan pullotteeseen, enkä kyllä pettynyt. Parin aiemman Jazz-pullotteen rajuus oli mukana vähintäänkin samantasoisena, ja turvesavu kääntyi jopa lihaisaan suuntaan. Erittäin painavaa, suolaista ja öljyistä tavaraa – ja varsin nuorta, mikä korostui entisestään, kun tartuttiin seuraaviin viskeihin.

Keskusteluun nousi Islay Jazz Festival suhteessa Feis Ileen. Kokeneemmat – kuten pullot hankkinut Lasse – tiesivät kertoa, että Jazz Festival on vielä järjellinen tapahtuma ja sellainen, johon ihminen voi osallistua. Vaikka on sielläkin kuulemma jo paljon saksalaisia ja belgialaisia viskituristeja mukana. Mutta vielä kyseessä ei ole samanlainen ”pandemonium” ja ”anarkia” kuin mistä Feis Ilessä on tänä päivänä kyse.

Aloituskolmikon jälkeen siirryttiin toiselle tasolle, kun viskien iät nousivat neljännesvuosisataan. Tastingin neljäs viski oli itselleni ennestään tuttu Lagavulin 25 yo 1977/2002, 57,2%. Se ei pettänyt kyllä taaskaan.

Tuntuu siltä, että siihen on käytetty varsin inaktiivisia tynnyreitä, jotka ovat olleet jo aikanaan huippulaatua. Kun neste on päässyt kypsymään suhteellisen vähällä tynnyrivaikutuksella, itse viski pysyy pääosassa. ”Tisle on kuningas”, niin kuin yksi osallistujista tämän hienosti kiteytti. Sen takia sitä on hiukan turha edes verrata esimerkiksi paksusti sherryisiin Lagavulinin 21-vuotiaisiin. Tässä vahamaisuus, kuivatut hedelmät, kuiva tammi ja kihelmöivät mausteet käyvät loputonta leikkiä kuivan turvesavun ja mineraalisuuden kanssa. Huippuviskiä.

On tavallaan onni, että Lagavulinin lähihistoriasta löytyy tällainen aliarvostettu tuote, jota on ollut mahdollista ostaa vielä järkihinnalla. Nikkanenkin muisteli, että kyseinen pullo oli aikoinaan aivan poikkeustapaus, koska hän oli maksanut siitä 300 euroa. Se oli vielä sitä aikaa, jolloin 100 euron pullo oli sijoitus, 200 euron pullo vakavaa pakkomielteen harjoittamista ja yli 300 euron pullo jo täyttä järjettömyyttä. Nykyään kaikki nämä hinnat saa kertoa vähintään kolmella.

Tastingin viides viski oli Lagavulin 25 yo 200th Anniversary 2016, 51,7%. Muistan katselleeni pulloa viime vuonna Lagavulinin Visitor Centerin vitriissä kaihoisasti, mutta kun siihen ei liittynyt mitään legendaarisuuden vivahteita, en edes ajatellut haluavani sitä. Nyt tilanne muuttui dramaattisesti.

Tämä 25-vuotias 200-vuotisjuhlapullote oli itselleni koko illan setin ylivoimainen voittajaviski, joka löi täysin ällikällä. Upea suklainen sherryisyys lähti heti tuoksussa ottamaan mittaa tervaisuudesta ja turvesavusta. Viimeistään maku pisti maistelijan polvilleen, koska viskin tasapaino ja herkkyys olivat aivan omalla tasollaan, kun maku lähti laajenemaan joka suuntaan. Maistelin lasilliseni viimeistä pisaraa myöten hölmistynyt hymy kasvoillani.

Viimeisenä maistovuoroon tuli koko tastingin odotetuin viski, Lagavulin 1991/2016 Single Cask 200th Anniversary 52,7%. Suurena sherryviskien ystävänä katselin kaihoisasti jo sen väriä, ennen kuin ryhdyin maistamaan. Siinä paksu suklaisuus, sherryisyys ja pähkinäisyys olivat vielä vanhemmin pinnassa kuin 25-vuotiaassa 200th Anniversary -pullotteessa, mutta mausta jäi jokin pieni pykälä puuttumaan, jotta se olisi noussut tuon 25-vuotiaan tasolle. Tervaisuudessa ja hilloisuudessa oli kyllä jotain, mikä puhutteli syvästi, joten kyllä tällä viskillä mitalisijoille noustiin.

Kaikkineen tasting-ilta oli hiukan erilainen kuin yleensä. Esimerkiksi Mars Shinsu -illassa käytiin paljon taustaa ja tarinoita läpi, nyt taas keskityttiin lähes puhtaasti viskeihin, ilman varsinaista tarinointia tai draaman kaarta. Ja toki: mikä oli keskittyessä, kun kattaus oli tätä luokkaa.

Tastingin päättänyt yhteinen pisteytys meni jälleen kerran sekoiluksi. ”Kakkonen on kutonen!” sieltä jo huudettiin. Jokainen siis sai nostaa esiin kolme illan parasta viskiä, joista ykköselle annettiin kolme pistettä, kakkoselle kaksi pistettä ja kolmoselle yksi piste. Ja nämä pisteet Nikkanen kierroksen lopuksi laski yhteen ja julisti voittajan.

Yllättäen single cask ei lähtenytkään heti voittamaan tätä, vaikka usein tastingin hienoin ja kallein pullo lähtee kahmimaan pisteitä lähes poikkeuksetta. Nyt pisteitä putoili 25-vuotiaille ja hajanaisesti muillekin. Lopulta tulostaulukko oli selvä. Kuudenneksi tuli kolmantena maistettu Jazz-pullote, joka keräsi 2 pistettä. Viidenneksi selviytyi ykkösviskinä ollut Distillery Only 2017, jolle kertyi 11 pistettä. Neljänneksi tuli 18 yo Feis Ile 2016, joka sai 12 pistettä. Nämä kolme viskiä olivat oikeastaan omassa sarjassaan ja kolme viimeistä omassaan.

Tastingin voitto meni ikäviskien kamppailuksi. Kolmanneksi nostettiin viimeisenä maistettu single cask, joka jakoi yleisön kahtia. Toisten mielestä se oli illan uljain ja vaikuttavin viski, toisten mielestä mennyt jo vähän yli. Yhteensä se keräsi 55 pistettä. Toiseksi nousi hiukan yllättäen vanha 25 yo 1977/2002, joka keräsi 59 pistettä. Voittaja oli siis viimevuotinen 25-vuotias, jolle kertyi 68 pistettä. Oikein meni, koska tämä oli myös oma kolmen kärkeni.

Olipa kyllä melkoinen ilta Lagavulinin ääressä. Tuskin tällaista kattausta kovin moni maailmassa on päässyt yhdellä kertaa maistamaan, ja nyt yhden seuran jäsenen nohevuuden ansiosta se oli Suomessa mahdollista. Suuret kiitokset keskeiset pullot hankkineelle Lasselle, illan järjestäjille ja kaikille osallistujille.