Islands

Highland Park 8 yo, Gordon & MacPhail 40%

Gordon & MacPhail on pitkään pullottanut tätä 8-vuotiasta Highland Parkia. Olikin jo korkea aika maistaa ja nuotittaa tämä. Erä on kohtalaisen tuore.

Highland Park 8 yo, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail, The MacPhail’s Collection, +/- 2017, 70 cl)

Tuoksu: Raikkaan sitruksinen ja päärynäinen. Pieni metallinen vivahde, kuparia ja pientä likaisuutta. Kanervainen hunajaisuus tulee yllättävän nätisti esiin. Hiukan havuisuutta, runsas maltaisuus. Pieni savun ailahdus, hapan paahteisuus. Varsin yksinkertainen mutta perusolemukseltaan miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Pehmeä ja suoraviivainen. Maltaisuus ja kanervahunaja ovat rouheina päällä, tammi paljastaa tämän hyvin nuoreksi. Edelleen sitruksisuus ja päärynäisyys ovat makeina mukana, mutta tietty havuinen ja pihkainen puoli taittaa niiden raikkautta. Suutuntuma on lopulta melko kevyt, jopa mehumainen. Hiukan puuromaista vivahdetta. Jälkimaku on varsin metallinen ja havuinen. Kuparia, likaisen öljyisiä piirteitä, maltaisuutta, hapokkuutta, paahdetta. Mieto turvesavu käy kääntymässä. Pihkaisuutta, kanervaa, happamaksi kääntyvää sitruksisuutta. Melko lyhyt mutta miellyttävä finaali.

Arvio: Nätti ja helposti lähestyttävä entry-level-viski. Hetkellisesti jopa parempi kuin moni viikinkipakattu veljensä. 81/100

Arran Smugglers’ Series Volume Two ’The High Seas’ 55,4%

Arranin varsin näyttävien kirjojen sisään pakatut Smugglers’ Series -viskit ovat olleet ilmestymisestään lähtien haluttua tavaraa. Tällä kertaa hyllystä löytyi maisteluun kirja numero kaksi. Vuonna 2016 julkaistu pullote yhdistelee rommitynnyreissä ja ensimmäisen täytön bourbontynnyreissä kypsytettyjä viskejä.

Arran Smugglers’ Series Volume Two ’The High Seas’

(55,4%, OB, NAS, 2016, Rum Casks & First-Fill Bourbon Barrels, 8700 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tyylikäs ja varsin makea. Öljyä, runsaasti vaniljaa ja aromaattisuutta. Leivosmaisuutta, briossia, vaniljakastiketta, tomusokeria. Paahteista tammisuutta, kinuskia, kanelia. Kaikesta voimastaan huolimatta herkkyys on kohdallaan. Vesilisä tuo sitruksisuutta ja mineraalisuutta.

Maku: Hieno yhdistelmä kuivaa aromaattisuutta ja makeaa sokerisuutta. Vanilja on edelleen pinnassa. Tammi on kauniisti läsnä, tomusokerisena ja mausteisena. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Omenaa, hapokkuutta, siirappisia elementtejä. Jälkimaku on tammisen pureva ja mausteinen. Vähitellen kokonaisuus sulaa kinuskiseen ja fariinisokeriseen suuntaan. Tummaa suklaata, kanelia, pähkinää. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo mineraalisuutta ja eucalyptuksen raikkautta pintaan.

Arvio: Todella maukas ja tyylikäs Arran. Voin helposti ymmärtää, miksi nämä Smugglers’ Series -pullotteet ovat olleet varsin haluttuja. 88/100

Highland Park 12 yo 2004/2017 Bishop William The Old 63,1%

Mallaswhiskyseuran talvipäiväseisauksen Highland Park -viskejä arvioineessa tastingissa yllätyspullona tuli eteen Ruotsin markkinoille pullotettu Bishop William The Old.

Ruotsalaiselle The Bishop’s Arms -pubiketjulle tehty erikoispullote oli tähän mennessä kohtaamistani Highland Parkin tuoreista single caskeista ehdottomasti kaikkein sherryisin – ja samalla rikkisin.

Highland Park 12 yo 2004/2017 Bishop William The Old

(63,1%, OB for Sweden, 2004-2017, Cask No. 6712, European Oak Sherry Butt, 492 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, suklainen ja varsin rikkinen. Luumua, rusinaa, toffeefudgea, rommista sokerisuutta. Nyt on ruutia ja ylikypsää hedelmää vaikka muille jakaa. Erittäin voimakas kokonaisuus, jossa paksu suklaisuus pyörii hiukan metallisessa tummuudessa. Vesilisä availee tammea paremmin.

Maku: Sherryinen ja todella rikkinen. Ruutia, ruosteisuutta. Nyt on hämmentävää tavaraa. Erittäin iso sherry, luumua ja suklaata tulee ovista ja ikkunoista. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeän mausteinen, vaikka voimakkuus pistää alkoholiakin pintaan oikein kunnolla. Jälkimaku on mausteinen ja edelleen erittäin rikkinen. Ei tämä huono ole, vaikka muovailuvahaakin puskee pintaan. Kanervaa, havuja, tupakkaa. Tummaa suklaata, Van Houtens -kaakaojauhetta, pippuria. Melko pitkä finaali. Vesilisä aukoo hieman lisää mausteita.

Arvio: Sherryisintä Highland Parkin single cask- tavaraa tähän mennessä. Valitettavasti rikki menee hiukan överiksi, se tuo pienen häiriöäänen mukaan. 86/100

Highland Park 16 yo 2001/2017 Vintersolhverv 61,3%

Tämä Tanskan markkinoille pullotettu Vintersolhverv voitti lopulta Mallaswhiskyseuran Highland Park -tastingin loppuäänestyksessä Norjaan pullotetun Vintersolsnu-pullotteen äänin 16-14.

Itse äänestin Norjaa, vaikka annoin omissa kirjoissani molemmille saman pistemäärän. Hienoja viskejä kumpikin.

Highland Park 16 yo 2001/2017 Vintersolhverv

(61,3%, OB for Denmark, 2001-2017, Cask No. 386, European Oak Sherry Butt, 594 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklaata, mausteita ja pehmeää sherryä. Voimakkaampi kuin Norjan versio, puhuttelee heti ryhdikkyydellään. Tislaamon klassista kanervahunajaa, toffeeta, nahkaa. Uljas sherryisyys kaikin puolin, hilloisuutta ja hedelmää, sopivasti kirpeyttä joukossa. Vesilisä tuo aseöljyä ja pientä rikkiä pintaan.

Maku: Suklainen ja makean sherryinen. Hyvä balanssi, vaikka voimaa on kuin pienessä kylässä. Mausteinen, kanelinen, viikunainen, nahkainen. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta ei aivan niin pehmeä kuin Norja-pullotteessa. Vadelmahilloa, ylikypsää hedelmää. Jälkimaku on tumman suklainen ja kuivakan tamminen. Rusinaa, kuivattua hedelmää, mausteita. Melko pitkä finaali. Vesilisä aukoo yrttejä.

Arvio: Kamppailee omissa papereissani tasaväkisesti Norja-pullotteen kanssa Highland Parkin talvipäivän pullotteiden parhaudesta. 89/100

Highland Park 16 yo 2001/2017 Vintersolsnu 58,8%

Norjan markkinoille pullotettu Vintersolsnu nosti Mallaswhiskyseuran jo valmiiksi komean Highland Park -tastingin tasoa kotimaisen Sydäntalven ja Ruotsiin pullotetun Vintersolståndetin jälkeen. Tämä kamppaili oikeutetusti koko tastingin parhaan viskin tittelistä.

Highland Park 16 yo 2001/2017 Vintersolsnu

(58,8%, OB for Norway, 2001-2017, Cask No. 651, European Oak Sherry Butt, 588 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean sherryinen, luumuinen ja suklainen. Selvästi muhkeampi kuin refill-pullotteet. Karamellinen, kanervahunajainen, varsin siirappinen ja tiivisrakenteinen. Yskänlääkemäinen imelä vivahde. Tasapainoinen ja tyylikäs. Vesilisä tuo hyvin kaakaojauhetta ja pehmeyttä vielä lisää pintaan.

Maku: Sherryinen ja suklainen. Luumua, rusinaa, raskasta rasvaisuutta, sävykästä mausteisuutta. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen, suorastaan silkkinen. Havuisuutta, pippuria, aktiivista tammea, mokkanahkaa. Jälkimaku on siirappinen, sherryinen ja suklaisen pehmeä. Hyvät mausteet, reippaan ryhdikäs tammi, pieni havuisuus ja yrttisyys tukena. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo kermaisuutta esiin.

Arvio: Oivallinen ja suurimuotoinen sherryviski. Paranee koko ajan. 89/100

Highland Park 15 yo 2001/2017 Vintersolståndet 59,9%

Mallaswhiskyseuran Highland Park -tastingin talvipäivänseisauksen kunniaksi pullotetut pohjoismaiset viskit avattiin maistamalla tuttua Sydäntalvea, josta näkemykseni ei muuttunut mihinkään.

Sen jälkeen päästiin kiinni Ruotsiin tehtyyn Vintersolståndet-viskiin, joka mielestäni peittosi tuon Suomi-pullotteen selvästi kaikilla mittareilla, vaikka samantyyppisestä refill-kypsytetystä tavarasta on kyse.

Highland Park 15 yo 2001/2017 Vintersolståndet

(59,9%, OB for Sweden, 2001-2017, Cask No. 1674, Refill Butt, 552 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, suklainen ja muhkean mausteinen. Luumua, rusinaa, viikunainen ja nahkainen vivahde. Havuinen ja hiukan pureva vivahde. Kanelista omenaa, hiukan vaniljaa, kaakaojauhetta, ruskeaa sokeria. Täyteläisempi ja pehmeämpi kuin viereinen Sydäntalvi. Vesilisä availee hiukan kinuskia.

Maku: Pehmeä ja makean sherryinen. Tammi tuntuu silti varsin kuivana, kuten hyvään refilliin kuuluu. Suutuntuma on melko täyteläinen ja mukavan aromaattinen. Luumua, rusinaa, tummaa suklaata, kaakaojauhetta. Mausteet ovat hyvin esillä. Jälkimaku on muhkean mausteinen, pippurinen ja reippaan tamminen. Suklaata, nahkaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo pintaan raikkaan yrttisiä ja ruohoisia sävyjä.

Arvio: Nyt on hyvä, tästä pidän. Jälkimaku jää aavistuksen kapeaksi, muuten oltaisiin heittämällä mestaruussarjassa. On monella tapaa parempi esitys kuin Sydäntalvi, vaikka sekään ei mikään huono viski ole ollenkaan. 88/100

Highland Park Valknut 46,8%

Suomen Mallaswhiskyseuran suuren Highland Park -tastingin aiheena olivat Pohjoismaiden markkinoille tehdyt ja talvipäivänseisauksen mukaan nimetyt pullotteet. Lämmittelyviskinä maistettiin kuitenkin tuore Valknut-pullote Viking Legend -sarjasta, ennen kuin siirryttiin tynnyrivahvuisten pariin.

Pullo ja pakkaus ovat edelleen tanskalaisen Jim Lyngvildin viikinkimeininkiä. Alan kai vähitellen tottua näihin, koska enää ei ärsyttänyt ihan niin paljon, vaan pystyin keskittymään itse viskiin.

Highland Park Valknut

(46,8%, OB, NAS, 2018, The Viking Legend Series, Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Likainen ja reippaan turpeinen, pureva ja vegetaalinen. Maltainen, puuromainen ja hiukan lenseä. Suolaista sherryä, nahkaa, kirsikkaa, tammea. Kevyen suklainen, yrttinen, aavistuksen hapokas. Silti kaikilta osin hiukan ohuen ja nuoren oloinen. Vesilisä tuo tiettyä paljautta vielä lisää, jopa klooria.

Maku: Maltainen ja yllättävän räväkkä. Tiukan turvesavuinen ja raa’an vegetaalinen. Pippurinen ja mineraalinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hiukan raaka. Paahteisuutta, saksanpähkinää, vain ohuesti hunajaa ja vaniljaa. Jälkimaku on suolainen ja kireä, maltainen ja yllättävänkin lääkemäinen. Sherry pysyy edelleen happamalla ja ohuella laidalla. Keskipitkä, pippurinen finaali. Vesilisä tekee maulle hyvää, toffee ja vanilja pääsevät esiin.

Arvio: Iso pettymys. Ei ollenkaan kelvoton viski, mutta edeltävä Valkyrie oli huimasti parempi. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Talisker 8 yo 2009/2018 Special Release 59,4%

Diageo yllätti ainakin minut julkaisemalla tämän vuoden Special Releases -kimarassa nuoren Taliskerin. Ilahduttavaa on, että ikämerkinnän lisäksi myös tislausvuosi ja käytettyjen tynnyrien tyyppi ovat hyvin merkittyinä pulloon.

Konsepti osaltaan toistaa kahden vuoden takaista Lagavulin-julkaisua. Silloinkin markkinoille tuotiin 8-vuotias erikoispullote, jonka tosin sitten jäi valikoimaan myös Lagavulinin juhlavuoden jälkeen.

Nuoresta Lagavulinista pidin, vaikka siinä tietty raakuus paistoikin läpi – se oli osaksi se koko juttu siinä viskissä. Siksi myös tähän Taliskeriin kohdistuu odotuksia.

Talisker 8 yo 2009/2018 Special Release

(59,4%, OB, 2009–2018, Special Release, Deep-Charred First Fill Ex-Bourbon American Oak, 70 cl)

Tuoksu: Merellinen, turpeinen ja sitruksisen makea. Hiilisyyttä, hunajaa, appelsiinia, hiukan limettiä. Reipas paahteisuus, aprikoosikakkua, hiukan persikkahilloa. Vegetaalisuutta, grillattuja hedelmiä, jodia, hiukan nuotiosavua. Piparminttua. Vesilisä availee merilevää ja osteria, tuo tiettyä heinäisyyttä pintaan.

Maku: Painavan öljyinen ja hunajaisen makea. Merellinen, turvesavuinen ja pippurinen hyöky iskee kuitenkin nopeasti. Sitruksinen makeus seuraa tuoksua, kakkuiset ja hilloiset sävyt ovat mukana. Pekoninen ja savumakkarainen lihaisuus puskee pintaan. Suutuntuma on täyteläinen ja voimakas, vaikka makeus yllättääkin. Vegetaalisuutta, pientä tervaa. Piparmintun raikkautta. Jälkimaku ajaa sisään isolla pippurilla, turvesavu syvenee ja tummuu nopeasti. Tervaa, suolaa, paahteisuutta, aktiivista tammea. Pieni kitkeryys käy kiinni hunajaisuuteen. Mentholin raikkautta. Varsin pitkä finaali. Vesilisä avaa yrttejä ja ruohoisuutta.

Arvio: Todella oivallinen, hieman odotuksia makeampi Talisker. Nuorekas suoraviivaisuus toistaa 8-vuotiaan Lagavulinin konseptia mutta Taliskerin ominaislaatua hukkaamatta. Hyvää on. 87/100

Jura Tastival 2017, 51%

Juran festaripullote 2017 kypsyi ensimmäisen täytön ex-bourbontynnyreissä ja ex-portviinitynnyreissä. Edellisvuoden Tastival-pullote oli sinänsä aivan laadukas mutta ei täysin osunut omaan makuhermooni. Mielenkiintoista maistaa, miten portviinivetoinen versio kolahtaa.

Jura Tastival 2017

(51%, OB, 2017, 1st Fill Ex-Bourbon & Graham’s Port Pipes, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mokkanahkaa ja maltaisuutta. Hiukan ummehtunut, makean mausteinen. Kanelia ja kurkumaa, hiukan pähkinäisyyttä. Viinisyys on osin outoa ja eltaantunutta. Ylikypsää hedelmää, hiukan appelsiinia, kypsää luumua. Pieni pahvisuus on mukana. Ei jatkoon. Vesilisä avaa multaisuutta ja tuoretta ruohoa.

Maku: Parantaa tuoksusta todella paljon, mutta nyt on kyllä viskissä tohtoroitu tunnelma. Viinisyys on kerroksellisena hiukan raa’an maltaisuuden ja kermaisen hedelmän keskellä. Vaniljaa, hedelmäsiirappia, kanelia, maustepippuria. Suutuntuma on melko täyteläinen. Rusinaa, luumua, nahkaisuutta, varsin aktiivista tammea. Jälkimaku on nahkainen, pippurinen ja yllättävänkin karhea. Maltaisuutta, weetabixia, mysliä, kuivattuja hedelmiä, viiniä, nahkaa. Pähkinää ja appelsiinia, hiukan liköörimäisyyttä. Tammi kuivuu erittäin napakasti. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa appelsiinia ja kanelia.

Arvio: Tällaisesta viskistä en erityisemmin pidä. Laatua löytyy mutta ei toimi minulle. 80/100

Talisker 18 yo 45,8% (2017)

Taliskerin 18-vuotias on edelleen viskimaailman klassikoita, mutta jostain syystä se on itselläni jäänyt aina hiukan väliinputoajan asemaan. Taliskerin kymppivuotias on ollut paremmin saatavilla ja toisessa päässä 25-vuotiaan ylivoima taas suhteettoman suuri.

Huomasin kuitenkin, että aiemmalla etiketillä varustetun 18-vuotiaan maistosta on ehtinyt vierähtää runsaasti vuosia. Tuli uudelleenkohtaamisen aika, tällä kertaa varsin tuoreen erän kanssa.

Talisker 18 yo (2017)

(45,8%, OB, +/- 2017, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen, hunajainen, pehmeän turvesavuinen. Mentholia, mineraalisuutta, sitruunaisuutta. Hiukan pähkinää ja tuhkaa, vaniljaa ja oliiviöljyä. Omenaviineriä, kirpeällä vivahteella. Pieni tervaisuus on tyylikkäästi mukana. Vesilisä availee kamferia ja laventelisuutta.

Maku: Mentholinen ja sitruksinen, kihelmöivän pippurinen ja runsaan hedelmäinen. Yllättävän laaja ja vaikuttava makupaletti, koko spektri kamferista tervan ja turvesavun kautta hunajaan ja maltaisuuteen. Tietty karvaus ja hapan sitruksisuus erottaa tämän kuitenkin 25-vuotiaista. Suutuntuma on öljyinen ja pehmeän täyteläinen. Suolaa, inkivääriä, aavistus tuhkaa ja lihaisuutta. Jälkimaku on muhkean pippurinen. Turvesavuisuus voimistuu, samoin inkivääri, terva ja hiilisyys. Hunaja kääntyy toffeemaiseen suuntaan. Omenaa, sitruunaa, persikkaa, karvautta, mentholia. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo piparminttua ja  pientä suuveden vivahdetta.

Arvio: Luokkansa laatuviski, tällä kertaa paljon mentholisempana ja turvesavuisempana kuin muistinkaan. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Smoke On The Water, ”Maukas ja tasapainoinen Talisker”.