Month: syyskuu 2015

Imperial 1991/2015, Malts of Scotland 48,2%

Toimintansa vuonna 1998 lopettaneen Imperialin tuotantoa on tullut äskettäin markkinoille Malts of Scotlandin pullottamana. Noin 24-vuotiaasta yksilöstä on kyse. Mielenkiintoista katsoa, miten tammi on tehnyt tekosiaan noina vuosina.

Imperial 1991/2015, Malts of Scotland

(48,2%, Malts of Scotland, 1991–2015, Cask No. MoS 15030, Bourbon Barrel, 5 cl miniature, 1 of 96)

Tuoksu: Ruohoinen ja vaniljainen. Runsas kukkaisuus, hunajaista makeutta ja yrttistä raikkautta. Minttua, eucalyptusta. Tammi tuoksuu vahvana mutta varsin kuivana. Aprikoosia, omenaa. Vaikutelma on pienestä saippuaisuudesta huolimatta varsin kuivakka, joskin kaunis ja tasapainoinen. Vesilisä avaa mentholin ja raikastaa tätä entisestään.

Maku: Onpa kuiva ja hienolla tavalla tamminen Imperial. Erittäin tyylikäs ensivaikutelma, mutta ei yhtään tislaamon ominaisluonteen mukainen. Karkkisuus on nyt taka-alalla, vain tietty metisyys ja akaasiahunaja muistuttavat siitä. Minttua, anista, mehiläisvahaa, mausteisuutta. Kuivan suutuntuman lisäksi body on varsin kevyt, mutta kantaa hyvin tämän makukokonaisuuden. Aprikoosinen, ruohoinen ja heinäinen, aavistuksen saippuainen paletti. Jännä tervainen vivahde. Jälkimaku tummuu todella, tammisuus on rosoista ja hedelmäisyys jopa ylikypsää. Yrttiteetä, happoisuutta, hidasta kuivumista. Pitkä finaali. Vesilisä helpottaa kovimman tammisuuden kanssa, tuo kepeyttä heti.

Arvio: Erinomainen, erilainen Imperial. Liikkuu hetkittäin tyyliltään jopa jossain Craigellachien tontilla. Puhdaspiirteinen ja tasapainoinen kokonaisuus. 89/100

Springbank 15 yo 46% (2015)

Springbankin 15-vuotias on kuulunut tislaamon perusvalikoimaan vuosikaudet. Omaan suuhuni aiempi, noin vuonna 2006 pullotettu versio ei sopinut ollenkaan, mutta siitä huolimatta täytyi antaa tälle uudelle mahdollisuus.

Springbank 15 yo

(46%, OB, +/-2015, 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen ja turpeinen, mausteinen ja tamminen. Koneöljyä ja ruohoisuutta, tiettyä likaisuutta, jossain määrin kovuuttakin. Pieni metallinen vivahde. Omenaisuutta (tarte tatin), vaniljaa, siirappia, toffeeta. Runsas, napakka yrttisyys. Suolaisuutta, voita, joka on hiukan härskiintynyttä. Vesilisä tuo minttua pintaan.

Maku: Tamminen ote on luja heti aluksi, mutta rasvaisuus, toffee ja suolainen voi ovat hyvin mukana. Uuniomenaa, vaniljaa, palanutta sokeria. Ravakka mausteisuus, tammessakin on kunnolla tanniineja. Suutuntuma on varsin täyteläinen, raskas mutta silti lujaotteinen. Maltaisuus maistuu hiukan kypsymättömänä, jyväisenäkin. Jälkimaku on tammen ja toffeen kamppailua, jossa tanniinit ja mausteet pistävät suun hetkellisesti melko lujille. Siirappisuus, hedelmäisyys ja ruohoisuus ovat pinnassa. Maltaista karvautta, paahtoleipää, oliiviöljyä. Melko pitkä ja kovasti kuivuva finaali. Vesilisällä minttua ja anista tulee hienosti esiin.

Arvio: Varsin kovapintainen, rasvainen viski, jossa on toki hyvätkin hetkensä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 3).

Glenfarclas 175th Anniversary, Chairman’s Reserve 46%

Glenfarclasin 175-vuotisjuhliin pullotettiin kaksi juhlapullotetta. Niistä tämä halutumpi Chairman’s Reserve sisältää neljä tynnyriä 1960-luvulla tislattua viskiä, niin, että viskin yhteenlaskettu ikä on 175 vuotta.

Jokainen tynnyri on ehtinyt siis kypsyä yli 40 vuotta. Huikeaa.

Glenfarclas 175th Anniversary, Chairman’s Reserve

(46%, OB, 2011, 1296 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin hilloinen ja hieno. Vadelmaa, mustaherukkaa, rusinaa, luumua. Hiukan tupakkaisuutta, lakritsia. Savumakkarainen vivahde. Tummaa suklaata, kaakaota. Vivahteikas, antiikkinen tammisuus. Karamellin makeutta, makeaa sitruksisuutta. Sikaria, nahkaa. Vesilisä avaa aprikoosia ja estereitä.

Maku: Tasapainoisen sherryinen, hedelmäinen ja hilloinen. Rusinaa, herukkaisuutta, sitruksisuutta. Karamellin makeutta, lakritsia. Kuivaa, tammista kepeyttä. Kahvin pieni karvaus ja hedelmäinen makeus toimivat hienosti yhteen. Suutuntuma on kermaisuudessaankin varsin kuiva, vaikka kokonaisuus on kaikilta osin runsas ja sävykäs. Rommista sokerisuutta, kanelia, toffeeta, kirsikkaa. Jälkimaku alkaa kahvin ja suklaan komennossa. Sitrusta, siirappia, luumua, kardemummaa, pippuria, minttua. Pitkä. Vesilisällä kermaisuus ja pehmeä hedelmäisyys korostuvat entisestään, kuivuus tasaantuu.

Arvio: Kaunis, iäkäs Glenfarclas. Kompleksisuus on huippuluokkaa. Herkkua. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 91/100.

David Daiches: Scotch Whisky

Kuluneen kesän aikana luin kolme viskikirjallisuuden suurta varhaista klassikkoa. Neil Gunnin, Aeneas MacDonaldin ja Sir Robert Bruce Lockhartin opusten jälkeen oli mielenkiintoista siirtyä parikymmentä vuotta ajassa eteenpäin, kun sain käsiini David Daichesin teoksen Scotch Whisky. Its Past and Present (André Deutsch, 1969).

Iloinen kuusikymmenluku! Sellainen tunnelma tekstistä välittyy, kun tuotanto kasvaa ja vienti vetää eikä kukaan ole tuohon aikaan vielä kuullutkaan whisky lochista. Pattisonin kriisistä taas on niin kauan aikaa, että tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.

Daiches_Scotch_Whisky_005David Daiches (1912–2005) toimi siviilissä kirjallisuustieteen professorina Edinburghin yliopistossa ja teki muutenkin hienon uran akateemisessa maailmassa. Scotch Whisky syntyi tislaamoreissujen seurauksena, hän teki niitä paljon poikansa Alanin kanssa. Poika otti kuvia, isä kirjoitti. Ja jos David Daichesin teesejä viskistä ja hyvästä elämästä katsoo suhteessa hänen elinvuosiinsa, tuskin viski ainakaan lyhensi hänellä niitä.

Odotin, että Daichesin viskikirja vastaisi kirjoittajansa oletettua julkista kuvaa. Ajattelin, että hiukan koukeroisessa tekstissä viitattaisiin hillittyyn sävyyn ulkoisiin lähteisiin, käytettäisiin teknisiä kiertoilmauksia, oltaisiin kaikessa ensisijaisesti eksakteja ja elegantteja. Suomeksi: että muna puuttuisi.

Vielä mitä! Scotch Whisky tuntui teoksena paljon vapautuneemmalta ja lennokkaammalta kuin olin osannut odottaa. Teksti myös kulkee, punainen lanka ei katkea, juttu luistaa, homma etenee. Loppupuolella Daiches iskee pöytään jopa viskeihin ja tislaamoihin liittyviä arvovalintoja eikä pelkää reipasta henkilökohtaista otettakaan.

Daiches_Scotch_Whisky_004Sen verran Daiches kuitenkin vastaa odotuksiini, että teksti vilisee runosäkeitä etenkin Robert Burnsilta. Lisäksi ilmaisun tarkkuudessa on tiettyä taipumusta sananselittämiseen, joihin kirjoittajalle tarjoutuu mahdollisuus runsaissa alaviitteissä:

A word about ’Scotch’ and ’Scottish’. In Scotland the adjective ’Scotch’ is frowned on and ’Scottish’ or ’Scots’ preferred. But ’Scotch’ is allowed for whisky. As a schoolboy in Edinburgh I was taught that ’Scotch’ could only be used for Scotch whisky and Scotch broth.

Scotch Whisky noudattelee jo varhaisemmista klassikoista tuttua viskikirjan kaavaa. Ensin kerrotaan viskin alkuperästä ja luonteesta, sitten sosioekonomisesta historiasta, sen jälkeen tislaustekniikan kehityksestä. Kun luomisvaihe on saatu valmiiksi, on ihmisten vuoro – Big Five saa myös Daichesin teoksessa kokonaan oman lukunsa. Sen jälkeen teksti etenee sotia ja verotusta käsittelevän luvun jälkeen esseemäiseen pohdintaan siitä, mitä viski oikeastaan on. Lopussa esitellään yksittäisiä tislaamoista yhdessä luvussa ja yksittäisiä viskejä toisessa.

Daiches_Scotch_Whisky_006Napakkaan 168 sivuun mahtuu myös lähdeluettelo ja hakemisto, minkä lisäksi kirjan sisäkanteen on painettu vielä värillinen tislaamokartta. Värikuvaliitteitäkin on laitettu teokseen kolme, yhteensä 26 värivalokuvaa Skotlannin tislaamoista 1960-luvulta Alan Daichesin kamerasta.

Teoksen historiaosuudesta mieleeni jäi erityisesti huomio siitä, miten viskin nousu liittyi ainakin osaltaan luokkarajojen ylittämiseen. Kuva voi olla romantisoitu, mutta Daiches tulkitsee historiaa niin, että viskistä tuli Skotlannissa tietyssä vaiheessa koko kansan juoma. Sen nauttiminen oli kaikkien ulottuvissa, kun sitä ennen yläluokka oli nauttinut kalliita konjakkeja ja esimerkiksi siirtomaatavarakauppiaat rum punchia. Daiches korostaa voimakkaasti tätä viskin demokratisoivaa puolta ja on siinä varmasti oikeassakin.

Skotlantilaiseen viskikirjallisuuteen kuuluu tietysti myös viskin vertailu muihin juomiin ja juomakulttuureihin. Daiches ei sorru katteettomaan ylevöittämiseen. Tiettyä toiveikkuuttakin esiintyy, ja siitä huikeimpana pidän jälkiviisaasti tätä ajatusta tislaamoiden yhdistämisestä matkailuun:

Wine connoisseurs make pilgrimages to French wineyards. Perhaps some day a small proportion at least of the visitors to Scotland will want to make a special whisky pilgrimage.

Eipä vielä 1960-luvulla kukaan voinut aavistaa, että 50 vuotta myöhemmin Skotlannin tislaamoihin saapuisi 1,5 miljoonaa turistia vuosittain ympäri maailmaa. Saati että nuo turistit toisivat tislaamoille reissuillaan yhteensä 50 miljoonaa puntaa. Kaikkineen Daichesin 1960-lukulaisessa maailmassa asiat tuntuvat niin kepeiltä ja luontevilta, että vuosilukuja ja muita detaljeja täytyy lukea ajatuksella:

It is impossible to determine the optimum age for whisky in general terms; so much depends on the individual case. I recently drank, at Longmorn distillery, whisky from a cask that was filled in April 1899 and broached in 1967. By all the rules it should have gone ’woody’ – and indeed, it should have evaporated, because a loss of 2 per cent per annum over sixty-eight years should yield less than nothing. But in fact it was not woody at all: it had lost strength and body, but it was mellow and pleasant though (surprisingly perhapds) without the character of a much younger Longmorn.

Daiches siis vain ohimennen pudottaa tiedon, että hän on nautiskellut Longmornin tislaamossa 68-vuotiasta viskiä 1800-luvulta ja että hyvää oli!

Teoksessa on runsaasti moderneja näkemyksiä viskistä. Daiches jatkaa edeltäjiensä Gunnin, MacDonaldin ja Lockhartin perintöä siinä, että viskin alkuperän korostaminen on keskiössä. Etikettiin pitäisi merkitä aina tislaamo, josta tuote tulee, vuosi, jolloin se on tislattu, ja ikä, kuinka kauan se on kypsynyt. Blendimiehiä Daiches ei ole, vaikka yrittää tavan vuoksi esitellä teoksessaan myös sekoiteviskejä, koska niitä 1960-luvulla kuitenkin pääasiassa juotiin.

Myös viskin nauttimisesta Daiches esittää edelleen erittäin päteviä huomioita. Hän antaa henkilökohtaisille mieltymyksille tilaa ja kehottaa jokaista nauttimaan viskinsä niin kuin se parhaalta maistuu. Aistihavaintojen subjektiivisuus otetaan tosissaan.

Daiches_Scotch_Whisky_002Tislaamoesittelyissä Daiches painottaa nimenomaan laillisia tislaamoita, ja sen takia Glenlivet saa erityisroolin tarinassa. Mietin, liittyisikö laillisuuden korostaminen viskin arvostuksen nostamiseen, jos viskillä on ollut tuohon saakka nuhjuinen ja puolirikollinen maine – en osaa ihan tarkasti sanoa, mutta jostain tuollaisesta siinä saattaisi olla kyse. Glenlivetin lisäksi Daiches kirjoittaa pitkästi muun muassa Glen Grantista ja Caperdonichista, Mortlachista ja Tormoresta, Glenmorangiesta ja Lagavulinista. Laphroaigista Daiches nostaa pienen yksityiskohdan:

Laphroaig is the only distillery in Scotland with a woman as chairman – Mrs. Wishart Campbell, who combines a brisk efficiency with charm.

DCL:n tislaamokokonaisuutta Daiches esittelee yksityiskohtaisesti, samoin J. & A. Mitchell ja Sherriff’s Bowmore saavat asianmukaiset maininnat.

Vasta viimeiset 15 sivua Daiches paneutuu tosissaan itse lopputuotteisiin. Ja siinäkin kaikki alkaa pitkällisestä vastuuvapauden hankkimisesta: ”The rule is simple: what you enjoy best is best”, Daiches aloittaa ja pukkaa pari sivua perusteluita sille, miksi hänen arvioihinsa kannattaa suhtautua valistuneen viskinmaistelijan näkemyksinä eikä lopullisina julistuksina.

Daiches nostaa yksittäisistä viskeistä esille Laphroaigin ja sen varaan rakennetun Islay Mist -sekoiteviskin. Clynelish miellyttää myös suuresti, se ei jää tekstistä epäselväksi. Talisker, Springbank, Highland Park ja Old Pulteney saavat kehuja. Ja kun Daiches pääsee Balblairiin, Glenmorangieen ja Dalmoreen, taas nousee Clynelish esiin. ”Let me once again raise my hat to Clynelish, that fine, full, mellow whisky (…)”

Daiches_Scotch_Whisky_003Highlandin ja Speysiden viskejä Daiches esittelee laajasti, mutta ihan vastaavaa ylistystä ei mikään muu viski häneltä saa kuin Clynelish sai. Toki Macallan ja Mortlach ovat tehneet myös Daichesiin vaikutuksen, samoin Rosebank, mutta single malt -viskien melko rajallinen saatavuus 1960-luvulla tulee kyllä tekstistä esiin. Esimerkiksi Scapaa kirjoittaja ei ole koskaan päässyt maistamaan ja harmittelee sitä kovasti.

Kirja päättyy asiaankuuluvasti tunnettuun Burns-sitaattiin, mutta mitään suurta profetiaa Daiches ei viskin tulevaisuuden suhteen tee. Scotch Whisky ei ole teoksena mikään pamfletti vaan asiantunteva jatko-osa aiemmille klassikoille. Se on nautittavaa luettavaa ja tarjoaa viskihistoriallisesti avartavaa pohdittavaa jokaiselle, joka siihen tarttuu.

Laphroaig 21 yo for Friends of Laphroaig 48,4%

Laphroaig pani Friends of Laphroaigin juhlapullotteen jälleen myyntiin arvonnan kautta FoL-jäsenistölle, piccolo-koossa. Puolitetun koon ansiosta tuotetta saatiin kasaan 8 600 pulloa ja entistä useammalle FoLin yli 650 000 jäsenestä tuli mahdollisuus päästä siihen käsiksi.

Pikkupullon hinta oli kuitenkin sen verran suolainen, että Cairdeas 2015 -arvonnan kaltaista riemua ei kuultu voittajiltakaan. Kaikkia arvottuja pulloja ei tällä kertaa edes lunastettu, vaan loput myytiin tislaamolta suoraan halukkaille.

Pullote on siis julkaistu 21-vuotiaan Friends of Laphroaigin kunniaksi. Viski on tislattu kokonaisuudessaan vuoden 1993 aikana. Se on kypsynyt ensimmäisen täytön bourbontynnyreissä, joissa on ollut sekä uunikuivattua että ilmakuivattua mukana.

Mielenkiintoista päästä maistamaan, mitä noin pitkä kypsytys first fill -bourbonissa on saanut aikaan. Odotukset ovat tapissa: Laphroaig on ollut juhlavuotensa kunniaksi aivan loistavassa vedossa.

Laphroaig 21 yo for Friends of Laphroaig

(48,4%, OB, 2015, Exclusively for Friends of Laphroaig, First Fill Ex-Bourbon Barrels (kiln-dried and air-dried), 8600 bts., 35 cl)

Tuoksu: Tervaa ja ruohoisuutta, sitruunalakritsia ja turvesavua. Kaunis ja tasapainoinen. Profiili muistuttaa uutta 15-vuotiasta, mutta syvyyttä ja kompleksisuutta on vielä huimasti lisää. Vaniljaisuus on vahvana pinnassa, tammisuudessa on ryhdikkyyttä ja mausteita riittää. Kiiviä, vesimelonia, limettiä, mentholia, merellisyyttä. Hiilinen savuisuus ja lääkemäisyys kehystävät kaiken. Vesilisä keventää tammen otetta.

Maku: Turvesavu ja raikas hedelmäisyys nousevat heti voimakkaina. Tammisuutta, paahteisuutta. Vaniljaa, sitrusta, kurkkupastilleja, kovia hedelmäkarkkeja. Suutuntuma on öljyinen, suolainen ja muhkean intensiivinen. Tervaisuus ja salmiakkisuus maistuvat, samoin hiilisyys ja lääkemäisyys, antiseptiset aineet. Jälkimaku on sitruksinen, ruohoinen, lääkemäinen ja hiilinen. Mineraalisuutta, tammea. Vaniljaisuus pysyy mukana koko matkan, samoin tietty hedelmäinen raikkaus. Syvyyttä ja pituutta riittää. Vesilisä vapauttaa aprikoosin ja melonin sävyjä.

Arvio: Öljyinen ja upea. Tammisuus, hedelmäisyys ja savu ovat loistavassa balanssissa. Vastasi uljaasti koviin odotuksiin. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hieno ja tasapainoinen kokonaisuus”.

Brora 19 yo 1982/2001, Silver Seal 50%

Italialainen yksityinen pullottaja Sestante vaihtoi Silver Seal -nimeen vuonna 2001, ja yhtiö julkaisi tuona vuonna muutamia viskejä sarjana, joka kantoi nimeä First Bottling. Tuosta setistä maininnan arvoisia ovat etenkin sen Port Ellen, Ardbeg, Highland Park ja tämä Brora.

Käsillä oleva 19-vuotias Brora on siis tislattu tislaamon elinkaaren loppuvaiheessa vuonna 1982. Mielenkiintoista, ehdottomasti.

Brora 19 yo 1982/2001, Silver Seal

(50%, Silver Seal, First Bottling, 1982–9/2001, Sherry Cask, 240 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen ja mehiläisvahainen, suolainen ja hedelmäinen. Makeaa omenaa, viinirypäleitä. Pieni toffee on mukana, aavistus rusinaa. Tammi tuoksuu houkuttelevasti, vaniljaa riittää. Märkää kalliota, merellisyyttä. Kevyt ja kaunis kokonaisuus. Vesilisällä esiin nousee hiukan metallisuutta, jopa lyijyä.

Maku: Hedelmäisyys ja suolaisuus kohtaavat todella mielenkiintoisella tavalla. Sitruksisuutta ja kirpeyttä riittää, mutta sen vastapainona tulee runsaasti makeaa omenaisuutta, hilloisuutta, ananasta ja vaniljaa. Tammisuus on robustia mutta tyylikästä, suolavetisyydessä on merellinen sävy. Suutuntuma on vahamainen ja tasapainoinen. Mineraalisuuden keskellä tuntuu kuin tässä olisi pieni turpeinen sävy taustalla. Jälkimaku alkaa varsin yrttisenä ja paahteisena, mutta aukeaa vähitellen hedelmäisyyden ja suolaisuuden näytökseksi. Mineraalisuutta, kovia toffeekarkkeja, merellisyyttä, pippuria. Pitkä ja upea finaali. Vesilisä tuo siirappisuutta ja avaa lisää makeita, sherryisiä sävyjä.

Arvio: Kaunis viski, joka on alusta loppuun suolan ja hedelmien näytöstä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whiskynotes 90/100Whisky Monitor Database 89/100 (per 8).

Tomatin 25 yo 1989/2015, The Whisky Cask 50,5%

Saksalaisen The Whisky Caskin 10-vuotisjuhlan kunniaksi on saatu pulloon myös Tomatinin 25-vuotiasta vuodelta 1989.

Tomatin 25 yo 1989/2015, The Whisky Cask

(50,5%, The Whisky Cask, 10th Anniversary, 1989–2015, Bourbon Cask, 4 cl miniature)

Tuoksu: Kepeän yrttinen, sitruksinen ja öljyinen. Runsaasti minttua, hiukan anista ja sitruunamelissaa. Vihreää omenaa, limettiä. Raikas ja bourbonvaikutteinen, vaniljaa ja tammea löytyy oikein reippaasti. Pieni katajainen vivahde on harvinaisen kaunis. Kaikkineen tuoksu on varsin mieto. Vesilisällä esiin tulee kukkaisuutta ja kovia hedelmäkarkkeja.

Maku: Tamminen, mausteinen ja hiukan saippuainen. Minttua ja eucalyptusta, omenaa ja limettiä. Napakkaa inkivääriä. Tammi tuntuu terävänä ja paahteisena. Yrttiteetä ja valkopippuria. Suutuntuma on öljyinen ja yllättävän pureva. Maltaisuus on hapokasta, jopa tiettyä jyväisyyttä löytyy. Jälkimaku alkaa appelsiinisena ja maukkaan hedelmäisenä muutenkin, mutta vähitellen pippurinen kihelmöinti ja mustan teen karvaus nousevat pintaan. Katajaisuus tekee paluun, samoin paahteisuus, jossa on palaneen sävyä. Mustaherukkamarmeladia, lakritsia, karvautta. Finaali on pitkä ja tasainen. Vesilisä tuo heinäisyyttä ja miellyttävää kepeyttä, tekee tälle kaikkineen hyvää.

Arvio: Kauniin tuoksun jälkeen maku tuottaa pienen pettymyksen, kireyttä ja paahdetta on liiaksi eikä mieleenpainuvia elementtejä oikein tahdo löytyä. Pitkä jälkimaku kuitenkin ilahduttaa. 85/100