Aberlour

Benrinnes 27 yo 1984/2011, Berry’s Own Selection 56,5%

Vuonna 1984 Benrinnes luopui Saladin Boxistaan ja alkoi ostaa maltaansa muualta. Tämä yksilö on kypsynyt ex-bourbontynnyrissä.

Benrinnes 27 yo 1984/2011, Berry’s Own Selection

(56,5%, Berry Bros & Rudd, 1984–2011, Cask #2270, 70 cl)

Tuoksu: Aprikoosia ja rasvaisuutta. Paksu ja sitruksisisen kirpeä, yrttinen kokonaisuus. Vartalovoidetta ja vaniljakastiketta. Nuorekas, hiukan tylppä vaikutelma. Voisarvea. Tuoretta tammilankkua, märkänä sahattua. Kookosmaitoa. Tavanomainen bourbonkypsytetty viski, ei erotu millään ominaisuudella. Vesilisä tuo esiin hedelmäkorin: päärynän, omenan, rypäleet.

Maku: Rasvainen ja sitruksinen, purevan tamminen ja terävän jyväinen. Suutuntuma on silkkinen ja rasvainen, mutta silti nuoren ja vähän kypsymättömän oloinen. Vanilja ja kookosmaito korostuvat. Leivosmaisuus myös. Minttu ja pieni korianterin häivähdys maistuvat, samoin rypäleet ja meloni. Hiukan sinappia. Jälkimaku alkaa sitruksisena ja jyväisenä, terävää maisteisuutta ja kireää maltaisuutta riittää. Melko pitkä finaali, jossa minttu, vanilja ja inkivääri kestävät mukana. Vesilisä tuo tasapainoa ja hedelmäisyyttä.

Arvio: Tavanomainen ja nuorekas viski, joka ei yllätä, ei hurmaa eikä jää mieleen. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

The Macallan Batch #4, That Boutique-y Whisky Company 44,3%

That Boutique-y Whisky Companyn Macallan-julkaisut ovat edenneet nopealla syklillä neljänteen erään. Tälläkään kerralla kypsytyksestä ei ole mitään tietoa, mutta jos tislaamon yleisestä profiilista voi jotain päätellä, sherrykypsytettyä taitaa joukossa olla.

The Macallan Batch #4, That Boutique-y Whisky Company

(44,3%, Master of Malt, NAS, 2013, 203 bts., 50 cl)

Tuoksu: Maltainen ja hiukan ohut. Muistuttaa uusia, nuoria Macallaneita. Maltaisuus on lenseää, vähän ummehtunutta. Ruohoinen, hiukan olkinen. Weetabixia, aamupuuroa, jossa lohkottuja omenia ja hiukan hunajaa. Rasvaisuutta, aavistus aseöljyä. Huonekaluvahaa. Melko vaatimaton kokonaisuus.

Maku: Parantaa tuoksusta, vaikka vähän lenseä maltaisuus on edelleen pinnassa. Silti täyteläinen suutuntuma ja runsaat mausteet nostavat tämän tasoa tuntuvasti. Pehmeä ja maukas rakenne. Appelsiinia, omenaa, hunajaa. Tiettyä ruohoisuutta edelleen – ja rasvaisuutta. Melko makea kaikkineen. Jälkimaku on mukavan mausteinen, anista ja lakritsijuurta ja vaniljaa. Maltaisuus, pähkinäisyys, toffee ja puutarhan kirpeät yrtit ovat selvästi esillä. Kelpo balanssi ja keskipitkä finaali.

Arvio: Ummehtuneen tuoksuinen mutta makeudessaan aivan kelvollinen sherryviski. 83/100

Aberlour 1985/2012, Thosop Handwritten Label 45,1%

Ensimmäistä kertaa maistelussa bourbonkypsytetty Aberlour. Kaikki aiemmat kokemukseni ovat sherrykypsytetyistä – ja saldo on ollut oivallinen.

Aberlour 1985/2012, Thosop Handwritten Label

(45,1%, Thosop BVBA, Handwritten Label, 1985–2012, refill bourbon hogshead, 219 bts., 70 cl)

Tuoksu: Viinirypäleitä, tuoretta ruohoa ja omenaa. Raikkaan hedelmäinen ja täyteläinen kokonaisuus. Mahlaa, marsipaania, tomusokeria. Bourbonin glyserolia, hienosti tammeen integroituneena. Sokerinen, jyväinen, vaniljainen. Kookosmaitoa, sitrusta. Vesilisä tuo parfyymisyyttä, kukkaisuutta, herkkyyttä.

Maku: Hedelmäisen raikas, ruohoisen tuore. Viinirypäleet ja sokerivesi (koivunmahla) ovat pinnassa, samoin tiivis, jyväinen maltaisuus ja bourbonin glyseroli. Tuore tammisuus tuo mausteisuutta ja pientä terävyyttä. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen mutta silti raikas ja ilmeikäs. Vaniljaa, omenaa, kookosmaitoa, leivosmaisuutta. Jälkimaussa tammi alkaa korostua, tulee hunajaa ja sahanpurua mukaan. Erittäin pitkä ja uljas finaali, joka sisältää yrttejä, vaniljaa, sitrusta ja trooppisia hedelmiä ylipäänsä. Vesilisä tuo appelsiinia ja erottelee mausteiden joukosta inkiväärin.

Arviot: Onnistunut bourbonkypsytys tukevaan tisleeseen. Tasapainoista ja hyvää. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whiskynotes 88/100. Smoke On The Water, ”Ihan hyvä”.

The Macallan 18 yo Sherry Oak 1995 Edition 43%

Macallanin hinnat ovat lähteneet käsistä, mutta tislaamon tynnyripolitiikkaa täytyy silti ihailla. Nykyäänkin 18-vuotias sherryversio on kypsytetty ihan aidosti käytetyissä sherrytynnyreissä eikä vain sellaisissa, joille on näytetty sherryä matkalla Skotlantiin.

Macallanin käyttämät tynskät on ensin herätetty väkevöidyllä viinillä eli mostolla, ja niitä on sen jälkeen käytetty 18 kuukautta oloroson kypsytykseen. Odotukset ovat siis korkealla maistelun suhteen.

The Macallan 18 yo Sherry Oak 1995 Edition

(43%, OB, 1995–2013, 70 cl)

Tuoksu: Muhkean sherryinen ja kermainen. Luumua, rusinaa ja suklaata. Kuivattuja hedelmiä, viikunaa, joulukakun mausteita (neilikkaa, inkivääriä, maustepippuria). Hento nuotiosavu jossain taustalla. Kurkkupastillia (menthol). Kaunis tammisuus, jota täyteläinen maltaisuus tukee. Appelsiinia, hiukan sitrusta, vaniljaa. Tasapainoinen ja hieno tuoksu, jossa on herkkää makeutta ja pientä kitkeryyttä sopivassa suhteessa.

Maku: Sherryisyydessä melko kuiva aloitus, muuten kermainen. Suutuntuma on täyteläinen mutta mieto ja suunmyötäinen. Maltaisuus on leivosmaista, tammisuus vähän vahamaista. Pähkinäisyyttä on paljon, kuoria ja karvauttakin. Vähitellen suklaisuus, appelsiini, kuivatut hedelmät ja makea kahvisuus (cappuccino) tulevat esiin. Mausteissa on hyvin potkua, maustepippurissa etenkin. Jälkimaku on makeutuva, suklainen, luumuinen, erittäin rusinainen, kahvinen, neilikkainen, maltainen ja tamminen – ja upean pitkä ja täyteläinen.

Arvio: Klassikkoviski, edelleen. Vain tietty tavanomaisuus estää nousemasta huippupisteisiin. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100.

Aberlour 12 yo Sherry Cask Matured 40%

Aberlourin 12-vuotias on ehtinyt olla vuosien varrella monenlaisten tynnyreiden vattaus. Nyt on siirrytty ainakin travel retail -puolella puhtaaseen sherrykypsytykseen.

Aberlour 12 yo Sherry Cask Matured

(40%, OB, +/- 2014, 100 cl)

Tuoksu: Maltainen, kukkainen ja miedon sherryinen. Rasvainen vaikutelma, käsivoidetta ja palasaippuaa. Mallassokeria, hiivaisuutta, puuroa. Imelää kukkaisuutta, ylikypsiä omenoita. Hyvin mieto kokonaisuus – ja hyvin makea. Kovia toffeekarkkeja (Toffifee) ja joulukakkua. Ihan perustuote kaikin puolin.

Maku: Miedon sherryinen ja puuroisen maltainen, sokeria ja mietoja mausteita. Hyvin kevyt ja helppo, suutuntuma on melko ohut ja huokoinen – mutta sinänsä ihan miellyttävä, kaikin puolin. Sherryiset mausteet ovat joulukakun kanelia ja neilikkaa, saippuaisuutta taustalla. Uuniomenaa siirapissa, metisyyttä, hiukan tummaa suklaata. Puuromaisuus ja tietty hiivaisuus tukevat maltaista vaikutelmaa. Jälkimaku on makean siirappinen, uuniomenainen, suklainen, maltainen ja kevyt.

Arvio: Entry level -viski klassisesta päästä, ei huono muttei säväyttäväkään. Toiveissa hiukan lisää iän tuomaa tyylikkyyttä ja korkeamman alkoholiprosentin antama ryhti – eli A’bunadhin ominaisuudet. 82/100

Craigellachie 1982/1996, Scott’s Selection 61,6%

Joskus tulee maistettua viskejä, joista ei tiedä etukäteen oikeastaan mitään. Craigellachiesta tulee mieleen vain Craigellachie Hotel ja sen kuuluisan viskibaarin hillittömät valikoimat. Mutta nyt siis maistelussa Craigellachien tislaamon tuotantoa.

Craigellachie 1982/1996, Scott’s Selection

(61,6%, Scott’s Selection, 1982–1996, 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen, sitruksinen ja kirpeän maltainen. Yhtä aikaa selväpiirteinen ja laaja-alainen. Voimakas, hieno tammisuus tuo mukanaan huonekaluvahaa ja vaniljaa. Jyväisyyttä, croissanttia, suolaista voita. Aavistus savua, rasvaista laukaistua asetta. Sitruunankuorta, kiiviä, carambolaa, kolakarkkia. Todella voimakas ja houkutteleva. Vesilisä vapauttaa hunajaa ja marsipaania, nostaa makeutta pintaan.

Maku: Kermainen ja sitruksinen, pirteän maltainen. Mahtavan pyöreä ja öljyinen suutuntuma. Vaniljaa, toffeeta, kolakarkkia, oliiviöljyä, yrttisyyttä (minttua, anista). Tammisuus on läsnä kuivana ja hienostuneena, siitä kumpuaa eucalyptuksen kirpeyttä ja hunajaista makeutta. Loistava balanssi. Jälkimaku on havuinen, hunajainen, lakritsinen, kirpeän sitruksinen, kuivan tamminen, hienostunut ja pitkä. Vesilisällä nousee esiin kanervaisuutta ja mentholia, samalla kompleksisuus lisääntyy entisestään.

Arvio: Kiehtova, kehittyvä ja harvinaisen monitasoinen. Hieno viski, suuri yllättäjä. 90/100

The Macallan 10 yo Cask Strength 58,6%

Tämä tynnyrivahvuinen 10-vuotias on Macallanin vastaus syytöksiin, joiden mukaan tislaamon nykyvalikoima on liian mieto ja pyrkii pelkästään miellyttämään tax free -kuluttajia. Eli nyt pitäisi olla kovaa kamaa käsissä.

The Macallan 10 yo Cask Strength

(58,6%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja viikunainen. Täyteläinen sherrytuoksu, rusinainen ja makea. Muhkea maltaisuus, jouluolutta ja neilikkaa. Mangoa, hunajamelonia. Tiettyä saippuaisuutta myös. Piipputupakkaa, vähän vanhaa nahkahuonekalua. Vesilisä vapauttaa toffeeta ja kinuskia. Nam.

Maku: Raskaan sherryinen ja suklainen. Vyöryy voimalla päälle, alkoholiprosentin todella tuntee. Maltaisuus, viikunaisuus ja luumuisuus on suurieleistä, suutuntuma täyteläinen ja tekstuuri vähistä asioista tiheä. Tammisuus tuo karvaudellaan leikkauspintaa makeuteen hyvinkin nätisti. Jälkimaussa tammi pysyy kurissa ja alkaa varsinainen näytös: mausteet (neilikka, anis), tupakkaisuus, toffeemaisuus ja hedelmät pyörivät melko runsaina suussa. Finaali haipuu kuitenkin ilotulituksen jälkeen melko nopeasti. Suutuntuma menee vesilisällä miellyttävän silkkiseksi, mutta tiettyä saippuaisuutta tulee samalla. Kestää hyvin vettä.

Arvio: Miksei Macallan tee enempää tällaisia viskejä? Kaikki kunnossa ikään nähden. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 85/100 (per 2).

The Macallan Select Oak 40%

Knoppologiaa: Macallanin tislaamo oli alkujaan nimeltään Elchies Distillery, ja sen pääkonttori toimii edelleen Easter Elchies Housessa.

Käsissä oleva Select Oak on nykyisen tax free -valikoiman perustuote. Se on Macallanin nykyiseen tyyliin sopivasti yhdistelmä eurooppalaisissa ex-oloroso-tynnyreissä (first fill) ja amerikkalaisissa ex-oloroso- ja ex-bourbontynnyreissä kypsytettyjä viskejä.

Eli kypsytysten perusteella ei voi yhtään sanoa, millaisesta viskistä mahtaa olla kyse.

The Macallan Select Oak

(40%, OB, 1824 Collection, 2009*, travel retail, 100 cl)

Tuoksu: Paksun maltainen ja täyteläinen. Hiukan saippuainen. Voimakas kermaisuus, laventelia ja toffeeta. Mieto sitruksisuus, appelsiinimehua ja appelsiininkuorta. Hiukan ”tylppä” vaikutelma, puuromaisuutta ja marsipaania. Kevyet mausteet (kurkuma).

Maku: Maltainen ja hiukan hiivainen. Kermaisen pehmeä suutuntuma, josta rasva liukenee pian. Jäljelle jää kevyen toffeemainen ja mausteinen maku, jossa tuntuu laventelisaippuaa ja aamupuuroa. Jälkimaku on hyvin maltainen, tamminen (hiukan puiseva), mausteinen, mieto ja melko lyhyt. Kokonaisuus on nuori ja kevyt.

Arvio: Pätevä perusviski, ei suuria vikoja. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 3).

The Macallan 10 yo Fine Oak 40%

Monen fanin maailma romahti, kun Macallan aloitti Fine Oak -sarjansa. Kolmea eri tynnyrityyppiä sekoittava Fine Oak vei tislaamon kauas juuriltaan, upeista sherrykypsytyksistä. Vastineeksi Macallan pääsi maailmanmarkkinoiden nousukkaaksi ja lentokenttien luksusviskiksi.

Perustuote on nyt sitten tässä. Fine Oak -sarjan kymppivuotias on viettänyt aikaa kolmessa erilaisessa tammitynnyrissä: ensin eurooppalaisissa ex-sherrytynnyreissä, sitten amerikkalaisissa ex-sherrytynnyreissä ja lopuksi ex-bourbontynnyreissä.

The Macallan 10 yo Fine Oak

(40%, OB, +/- 2012, 5cl miniature)

Tuoksu: Ruohoinen ja maltainen. Viljainen, tuoreella tavalla. Tiettyä kosteaa pahvisuutta, saippuaa – mutta silti ihan raikas. Ja nuori ja kevyt. Paljon kukkaisuutta (syreeniä) ja rasvaa (vartalovoidetta). Timotei-heinää. Ei erityisemmin säväytä. Vaniljaa jossain taustalla.

Maku: Selvä parannus tuoksusta. Kukkainen ja maltainen perusluonne säilyy, mutta kylkeen liimautuu karkkisuutta, kovia toffeemakeisia ja hunajaista makeutta. Maukas sitruksisuus, mukava vanilja. Suutuntuma on silti hyvin mieto ja harmiton, body jää kevyeksi. Balanssi on kohdallaan. Jälkimaussa tietty viljainen maltaisuus hallitsee, hunaja tukee ja pieni tammisuus nostaa päätään. Vaatimaton finaali.

Arvio: Tuoksultaan heikko mutta maultaan ihan mukava perusmalt. Lowlander-henkeä. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 2).

Cardhu 12 yo 40%

Vuonna 1824 perustettu Cardhu eli Cardow (’musta kivi’) oli Helen Cummingin ja myöhemmin hänen miniänsä Elizabeth Cummingin dynastia. Lopulta siitä tuli osa kansainvälistä alkoholijättiä – tuotannosta 70 prosenttia menee Johnnie Walkeriin.

”Karhu” on jostain syystä myös Espanjan myydyin single malt. Se siis knoppitietona, nyt maistamaan.

Cardhu 12 yo

(40%, OB, +/- 2013, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja maltainen. Hunajaa, tuorepuristettua appelsiinimehua, apilankukkaa. Hiukan ohut, jopa vähän väljähtyneen oloinen (vaikka pullo on juuri avattu). Muroja, Earl Grey -teetä, vihreää omenaa, Tolua. Maltaisuudessa on hapan ja suolainen vivahde, josta en suuresti tykkää.

Maku: Kevyt, hunajainen ja helppo. Appelsiinimehua, maltaista pirteyttä, hunajaista makeutta. Tuoksua miellyttävämpi, suutuntuma on kiva ja hiukan öljyinen. Balanssi on ihan kohdallaan. Pieni savu jossain taustalla? Tiettyä vetisyyttä, etenkin tällä alkoholiprosentilla. Jälkimaku jää vähäiseksi, maltaisuuden ja hunajaisuuden lisäksi vain sitrus ja tammi viivähtävät hetken. Lyhyt ja mieto finaali. Helppo juotava.

Arvio: Vaivaton, tasapainoinen mutta ehkä liiankin mieto perusviski. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Dramming 79/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 5).