Kuukausi: syyskuu 2016

The Dalmore Cigar Malt Reserve 44%

Tämäkin viski on tullut maistettua jo muutamaan otteeseen, mutta nuotit ovat jääneet puuttumaan. Nyt tuli aika korjata asia.

Richard Paterson teki siis aikanaan tällaisen Dalmore-vattauksen sikarinpolttajia varten. Ensin se kulki nimellä Cigar Malt, sitten Reserve tuli nimeen mukaan. Ex-sherry ilmeisesti dominoi tynnyripuolella, vaikka ex-bourboniakin on mukana.

The Dalmore Cigar Malt Reserve

(44%, OB, NAS, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja hiukan soijainen. Yllättävänkin tanakka sherrytuoksu, tallia ja taatelia oikein huolella. Maltaisuus tuntuu silti hiukan erillisenä ja ummehtuneena. Ylikypsää luumua, rasvaisuutta, todella paljon siirappista makeutta ja suklaisuutta. Ehkä tästä vähän sikariakin löytyy. Vesilisä paljastaa pienen rikkisyyden.

Maku: Todella makeaa hedelmää ja mausteista tammisuutta riittää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri hiukan ohut. Makujen kirjo on sentään lavea. Tammen ja maltaisuuden kautta kuljetaan luumun ja taatelin maille. Siirappista makeutta riittää. Löytyy rusinaa, hiukan tummaa suklaata, kahvia, tallimaisia sävyjä. Samalla sellaista tunkkaisuutta ja hapokkuutta, ettei balanssia oikein tahdo löytyä. Jälkimaku alkaa varsin happamana ja pähkinäisenä, nahkaisena ja purevan tammisena. Vähitellen suklaiset nuotit alkavat makeutua, tulee rusinaa, siirappia, imelyyttä. Keskipitkä, varsin maukas finaali. Vesilisä korostaa suklaata selvästi.

Arvio: Levoton ja hiukan epävakaa esitys, mutta jälkimaku toimii näissä kantimissa silti varsin hyvin. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100. Whisky Monitor Database 78/100 (per 2).

Spey (Speyside) 18 yo 46%

Speysiden tislaamon viskit lanseerattiin uudelleen Spey-nimellä 2014. Kahden ikämerkityn lisäksi markkinoille saatiin muun muassa Chairman’s Choice, Golden Choice, Lord Byron’s Choice ja Royal Choice. Ei kovin houkuttelevaa, jos minulta kysytään.

Tämä 18-vuotias on tiettävästi kypsynyt koko ikänsä ex-sherryssä. Sen verran vaatimattomia ovat kokemukseni Speyside-tislaamosta, että odotuksia ei käytännössä ole yhtään.

Spey (Speyside) 18 yo

(46%, OB, 2014, Limited Edition, 1500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Maitosuklainen ja maltainen. Dooley’s-toffeelikööriä, maitokahvia, kermaisuutta. Vaniljakastiketta, pehmeää pähkinäisyyttä. Maltaisuudessa on kuitenkin tunkkainen ja osin päällekäyvä luonne. Kevyttä mausteisuutta, nuorta tammea. Likaista rasvaisuutta. Hiukan outo balanssi, vaikka paljon tässä on kiehtoviakin elementtejä. Vesilisä korostaa kermaisen suklaista makeutta entisestään.

Maku: Maltainen ja purevan mausteinen. Tammi ajelee isoilla vankkureilla. Mukana on kuitenkin myös runsaasti toffeeta, maitokahvia ja vaniljaisuutta. Suutuntuma on melko kermainen mutta tekstuuri tuntuu irtonaiselta. Karvasta pähkinäisyyttä, kanelia, neilikkaa, hiukan kireää appelsiinia. Edelleen pieni ummehtuneisuus on mukana, samoin happamuus heittelehtii. Jälkimaku alkaa vahvan kahvisena ja taatelisena, vaikka ote on toki kevyt. Pähkinäisyyttä, karvautta, tiettyä rosoisuutta. Pieni toffeen ja suklaan makeus löytyy sentään loppusuoralta. Keskipitkä, varsin tamminen finaali. Vesilisä lisää kermaisuutta ja keventää purevuutta heti.

Arvio: Nenässä mitä mainioin viski, mutta suussa vaikutelma hiukan karisee. Ei silti huono missään nimessä. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 80/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 1).

Iäkkäitä Speyside-viskejä Cadenhead-tastingissa

Viskin Ystävien Seuran Iäkkäät harvinaisuudet -tastingsarja jatkui lauantaina 10.9.2016 ravintola Carelian kellarissa. Iäkkäät harvinaisuudet -setti oli järjestyksessään 18:s, vaikka numero 17 jäikin väliin. Tuo kertaalleen peruttu BenRiach-tasting on vielä tulossa syksyn aikana, ja sille on kuulemma edelleen varattuna tuo numero 17.

Helsingin Töölössä sijaitsevan Carelian tunnelmalliseen ja hyväksi havaittuun kellaritilaan pakkautui jälleen sen verran viskiharrastajia, että jokaiselle riitti kaikista 70 senttilitran pulloista se oma siivu. Jos kaksisenttisistä ei ollut nipistetty, mukaan mahtui 35 maistelijaa – en tätä tarkemmin kyllä laskenut. Illan isäntänä toimi VYSin hallituksen jäsen Petri Vesanen, jonka vetämiin tastingeihin en ollut aiemmin päässyt.

vys-cadenhead-speyside-tasting-002Tastingtoiminta tuntuu menneen viime aikoina siihen, että mukaan pääseminen on minuuttipeliä eikä siltikään onnista. Yleensä kun ilmoittautumisviesti saapuu, pitäisi ehtiä järjestelemään vielä elämäänsä ja aikataulujaan, mutta nykyisin on vain pakko iskeä kiinni heti, jos mielii saada paikan. Tästä syystä olen itse päässyt viime aikoina heikommin mukaan mihinkään – olen ollut aina sen verran myöhässä. Tällä kertaa kuitenkin lykästi.

Kattauksessa oli Skotlannin vanhimman itsenäisen pullottajan Cadenheadin viskejä, joiden yhteenlaskettu ikä oli 200 vuotta. Kun viidestä viskistä nuorin on 35-vuotias, suu kalibroituu välittömästi hiukan eri tavalla kuin sellaisena iltana, jolloin nautitaan nuorempaa tuotantoa. Viskit oli tähän tastingiin valittu Speysidelta: aloitus osui Glen Grantiin, sen perään tutustuttiin kolmeen Glenfarclasiin ja setti päätettiin Glenlivetiin. Jo ennakolta kimara kuulosti tasapainoiselta ja järkevästi rakennetulta.

Pitkän historialuennon sijaan Petri Vesanen kehotti tarttumaan ensimmäiseen lasiin. Mielessäni kyllä muistelin ensin joitain asioita Cadenheadista, mitä muistin, ja jouduin vähän terästämään muistiani Googlenkin kautta. Kyseessä on siis Skotlannin vanhin itsenäinen pullottaja, perustettu 1842. Itse William Cadenhead kuoli jo 1904, mutta kuin ihmeen kaupalla yhtiö selvisi vaikeista vuosikymmenistä ja päätyi 1970-luvulla Springbankin omistavan Mitchellin suvun haltuun. Vesanen pohdiskeli juonnossaan, miten yhtiöltä on tänä vuonna tullut ulos niin paljon iäkästä viskiä, liuta harvinaisuuksiakin. Myös VYSillä on kuulemma suunnitteilla toinenkin Cadenhead-tasting lähitulevaisuudessa.

vys-cadenhead-speyside-tasting-003Ensimmäisenä lasina nostettiin huulille Glen Grant 35 yo 1980/2016, Cadenhead’s 40,5%. Harvemmin tulee lähdettyä tastingissa liikkeelle 35-vuotiaalla viskillä. Kevyt ja iäkkyyttä huokuva kokonaisuus miellyttää hedelmäisellä tuoksullaan, mutta mausta löytyykin melkoisesti hapokkuutta. Mielenkiintoinen viski on kuitenkin kyseessä, Authentic Collectionista ja vielä aivan tuore julkaisu. (Jos jotain pientä olisin illalta vielä toivonut, Cadenheadin eri pullotesarjat olisi voitu käydä vielä kootusti läpi – vaikka illan aikana hyvin edustetut AC ja SB ovatkin ne tunnetuimmat.)

Toisena viskinä oli kattauksessa varsin erikoinen tapaus. Pullo oli William Cadenheadin 40-vuotiasta Speyside-viskiä, mutta tislaamoa tai mitään muutakaan yksilöivää tietoa ei löytynyt. Vesanen oli kuitenkin Cadenheadilta varmistanut, että kyseessä oli täysin varmasti Glenfarclas.

vys-cadenhead-speyside-tasting-004Tämä Glenfarclas 40 yo, Cadenhead’s 40,2% oli kolmen börppätynnyrin vattaus, ja kuten nokkelimmat heti tajuavat, pari niistä oli mennyt alivahvuiseksi ja yhdellä se oli lopulta seivattu. Pullote oli peräisin vuoden 2016 alkupuolelta, ja oli hyvä muistutus siitä, että vasta 1990-luvulla oli alkanut tulla markkinoille indiepullotteita, joissa sai olla Glenfarclasin nimi kyljessä. Ilmeisesti Signatory sai tuolloin ensimmäisenä luvan käyttää tislaamon nimeä omissa pullotteissaan. Scotch Malt Whisky Society oli toki pullottanut indie-meiningillä ’Farclasia jo pitkään, olihan heidän 1.1-pullotteensakin sitä.

Kaikkineen 40-vuotias mysteeri-Glenfarclas oli sekin todella maistuvaa viskiä. Sitä toki mietittiin pitkään, miksi pullon kyljessä luki single cask, vaikka tislaamo oli kertonut Vesaselle tuotteen olevan kolmen tynnyrin sekoitus. Toisaalta tuntui kyllä siltä, että parempi uskoa puhetta kuin hiukan halvan näköisen pullon etikettiä; Vesasella on kuitenkin vuosien suhteet ja kanta-asiakkuus Cadenheadille. Itse viski oli kuitenkin täysin kunnossa. Tietty heinäisyys oli ominaisuus, jonka tämän jälkeen poimi kaikista muistakin tastingin Glenfarclaseista. Kolmantena ja neljäntenä viskinä nimittäin maistettiin myös Glenfarclasia.

vys-cadenhead-speyside-tasting-005Kolmantena maistettu Glenfarclas 41 yo 1973/2014, Cadenhead’s 40,7% oli välittömästi eri kaliiberia kuin kaksi aiempaa. Mehiläisvaha ja appelsiinisuus toivat ihan omanlaistaan ryhtiä mukaan, ja muutenkin tammen kompleksisuus oli itseäni suuresti miellyttävää. Toki näissä yli 40-vuotiaissa viskeissä usein tuoksu menee jo niin sfääreihin, että maulla on välillä vaikea päästä samoille tasoille. Joka tapauksessa tässä oli makukin kohdallaan.

vys-cadenhead-speyside-tasting-006Neljäntenä viskinä nautittiin Glenfarclas 42 yo 1973/2015, Cadenhead’s 40,2%. Se oli taas selvästi eri sarjaa kuin 41-vuotias, monien mielestä lähimpänä tastingin kakkosena maistettua 40-vuotiasta. Itse löysin siitä kovasti karkkisuutta ja sokerisuutta, vaikka tammi olikin rajoilla kuivattamassa kokonaisuutta. Hieno viski oli kyseessä, aivan ehdottomasti.

vys-cadenhead-speyside-tasting-007Tastingin viimeisenä lasina oli edessä The Glenlivet 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch 40,2%. Pullo oli tyylikäs neliskanttinen dumpy ja jo ulkoisesti eri sarjaa kuin aiemmat. Sitä pohdittiin porukalla, oliko 630 pulloa saatu kolmesta vai neljästä tynnyristä, kun kyseessä olivat hogsheadit. Konsensus taisi olla, että neljä tynnyriä on tarvittu tämän ikäistä viskiä, koska taatusti ainakin jokin on päässyt väsähtämään ja muilla on pitänyt nostaa voltit ylös lain vaatimalle tasolle eli yli neljäänkymmeneen.

Kaikesta huolimatta Glenlivet oli upea viski, ja vanhana Glenlivet-skeptikkona se teki minuun jossain määrin vaikutuksenkin. Tammi tuntui toimivan tässäkin viskissä aivan loistavasti, vahamaisuus ja hedelmäisyys olivat sen kanssa erinomaisessa balanssissa. Melkoista herkkua, sanoisin.

Perinteiseen VYS-tyyliin ilta päätettiin kierrokseen, jossa jokainen sai laittaa mielestään kolme parasta viskiä järjestykseen ja halutessaan kertoa myös perustelut valinnoilleen. Nopeasti kävi ilmi, että yleinen järjestys oli sama kuin minullakin: 41-vuotias Glenfarclas ykkönen, 42-vuotias Glenlivet kakkonen, 42-vuotias Glenfarclas kolmonen.

vys-cadenhead-speyside-tasting-008Onneksi joukossa oli myös muutamia puufanaatikkoja ja jokunen karkkiviskien ystävä, jotta konsensus ei käynyt tylsäksi. Kaikesta huolimatta kolmosena maistettu 41-vuotias Glenfarclas keräsi peräti 85 pistettä maistelijoilta, kun taas kakkoseksi tullut Glenlivet sai 53 ääntä ja 42-vuotias Glenfarclas 41 pistettä. Glen Grant ja 40-vuotias Glenfarclas jakoivat nelossijan 20 pisteellä. Pisteet ovat toki vain yhteistä huvitusta, kyllä jokainen varmasti tiesi maistavansa upeita viskejä, joiden asettelu paremmuusjärjestykseen on osin hiusten halkomista.

Upea ilta jälleen kerran. Järjestäjille ja kanssamaistelijoille suuret kiitokset. Tamminen jälkimakujen kirjo pysyttelee suussa vielä muutaman päivän.

The Glenlivet (Minmore) 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch 40,2%

Cadenheadin Speyside-pullotteisiin keskittynyt Viskin Ystävien Seuran tasting-ilta päättyi tällaiseen Glenlivetiin, joka oli illan ainoa pullote Small Batch -sarjasta. Ikää kunnioitettavat 42 vuotta.

The Glenlivet (Minmore) 42 yo 1973/2015, Cadenhead Small Batch

(40,2%, Cadenhead Small Batch, 1973–2015, Bourbon Hogsheads, 630 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ikääntynyttä tammisuutta, pientä omenaisuutta, kukkaisuutta. Pehmeän hedelmäkarkkinen. Hiukan sulkeutunut kaikkineen, mutta aukeilee vähitellen. Ripaus herukkaisuutta, pehmeää sitruksisuutta. Havuisuutta, pihkaisuutta. Edes aavistuksenomainen puisevuus ei sotke kokonaisuutta.

Maku: Pehmeä ja tyylikäs, heti paremmin auki kuin tuoksussa. Tammisuus on kuivaa ja antiikkista – puu on makupaletissa aivan loistavaa, jos tuoksussa olikin pientä hakemista. Vahamaisuutta, havuisuutta, hunajaa. Suutuntuma on tasapainoinen. Persikkaa, omenaisuutta, tarkemmin sanottuna hiukan murupohjaista omenapiirakkaa. Kanelia, sokerisuutta. Herukkaisuus tuo hiukan hapokkuutta mukaan. Jälkimaku kulkee taas tammisuus edellä, herukkaisuus ja hapokkuus tuntuvat runsaina ja miellyttävinä. Minttua, mallassokeria, hunajaa. Hedelmistä erottuvat ananas ja aavistuksen myös trooppiset hedelmät. Pitkä ja vallan uljas finaali.

Arvio: Oivallinen Glenlivet, joka pelaa isolla tammella, vaikka voltit ovat alhaalla. Luonnetta riittää. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100.

Glenfarclas 42 yo 1973/2015, Cadenhead’s 40,2%

Viskin Ystävien Seuran Cadenhead-tastingissä saatiin peräkkäin kolmen Glenfarclasin suora, jossa aloitettiin 40-vuotiaalla, jatkettiin 41-vuotiaaseen ja päädyttiin tähän 42-vuotiaaseen. Vähän hiljaiseksi tällainen tietysti vetää.

Glenfarclas 42 yo 1973, Cadenhead’s

(40,2%, Cadenhead’s Authentic Collection, 1973–12/2015, Bourbon Barrel, 168 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tamminen ja kukkainen. Vaniljainen, heinäinen, varsin sokerinen, jopa karkkinen. Makeaa appelsiinia, öljyisyyttä, huonekaluvahaa. Kukkaisuutta ja pientä purevuutta, jos näin alhaisilla volteilla varustetusta viskistä voi niin sanoa. Hedelmä on pinnassa, mutta tammen ehdoilla.

Maku: Pehmeän öljyinen, silkkinen, sokerinen ja kuivan tamminen. Leijuu vetten päällä. Sitruksisuutta, mietoa omenaisuutta, ripaus vaniljaa. Kuivattuja hedelmiä. Suutuntuma on varsin kevyt. Antiikkisuutta, huonekaluvahaa, kiteistä hunajaa, minttua. Jälkimaussa tammi kuivuu antaumuksella ja pitkällisesti. Sen rinnalla karkkisuus ja pieni pähkinäinen karvaus ottavat mittaa toisistaan. Ripaus anista. Heinäisyyttä, hiukan puisevuuttakin lopussa. Todella pitkä ja kauniisti kehittyvä finaali.

Arvio: Kevyt ja karkkinen, tasapainoinen ja tyylikäs Glenfarclas. Loistava jälkimaku. 90/100

Glenfarclas 41 yo 1973/2014, Cadenhead’s 40,7%

Kolmantena viskinä Viskin Ystävien Seuran Cadenhead-tastingissa nautittiin kesällä 2014 pullotettua Glenfarclasia vuodelta 1973. Voltit olivat jälleen alhaalla, mutta tuoksu huokui ryhtiä jo kauas.

Glenfarclas 41 yo 1973/2014, Cadenhead’s

(40,7%, Cadenhead’s Authentic Collection, 1973–7/2014, Bourbon Hogshead, 186 bts., 70 cl)

Tuoksu: Appelsiinia, tammea, mehiläisvahaa, hunajaa. Raikkautta ja ryhdikkyyttä, vaikka tietty hienostunut siirappisuus kulkee koko ajan mukana. Sokerilientä, minttua, kukkaisuutta, sitruksisuutta. Tyylikkään kuiva tammisuus, todella nätisti ikääntynyt ja tasapainoinen. Pölyistä ja sahanpurumaista vivahdetta, joka kuitenkin integroituu tomusokerisesti tähän kokonaisuuteen.

Maku: Sokerinen ja rusinainen, tamminen ja runsas. Kaunis yrttisyys ja makea sitruksisuus. Suutuntuma on kermaisen pehmeä ja runko keskitäyteläinen. Mehiläisvahaa, toffeekarkkeja, pieni ripaus voita myös. Kevyttä luumuisuutta, appelsiinia. Tammi toimii loistavasti, tuo mahtavasti kompleksisuutta tähän. Jälkimaku on fariinisokerinen ja tummalla tavalla tamminen, hienosti kuivuva. Hedelmäisyys on ylikypsää mutta todella eleganttia ja kevyttä. Minttua, ruohoisuutta. Pitkä ja kaunis finaali.

Arvio: Upea ikäviski, vahamainen ja luonteikas. Klassinen nosing whisky, vaikka ei makukaan tässä kyllä petä. 92/100

Glenfarclas 40 yo, Cadenhead’s 40,2%

Viskin Ystävien Seuran Cadenhead’s-illan mystisin tapaus oli tämä viski, josta ei näkynyt päälle edes tislaamon nimeä. Tastingin vetäjä Petri Vesanen kuitenkin vakuutti, että kyseessä on kolmen ex-bourbontynnyrin vattaus Glenfarclasia. Todistusta ei ollut syytä epäillä, joten Glenfarclasia tässä maistettiin.

Glenfarclas 40 yo, Cadenhead’s

(40,2%, Cadenhead, William Cadenhead Collection, 2016, 70 cl)

Tuoksu: Omenaa, pehmeää tammisuutta, heinäisyyttä. Uuniomenaa, kanelia, kepeyttä ja laatua. Hiukan sitrusta, kevyttä yrttisyyttä. Osin sulkeutunut kokonaisuus, jonka kukkainen ja raikkaan hedelmäinen puoli aukeaa kuitenkin ajan kanssa.

Maku: Heinäinen, kevyen tamminen ja sitruksinen. Ruohoisuus ja happamuus nousevat alun jälkeen voimakkaasti, ryhtiä tulee kosolti mukaan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja osin jopa rotevan oloinen. Hapokasta omenaa, runsas mausteiden kirjo, kanelia ja saksanpähkinää. Jälkimaku lähtee tammisena ja hapokkaana, mutta omenainen ja sitruksinen hedelmäisyys tuovat sävyä. Yrttisyyttä, heinää, vähitellen kasvavaa karvautta. Varsin pitkä ja rauhallisesti kuivuva finaali.

Arvio: Herkkä ja tyylikäs, mielenkiintoinen viski. Maku on jonkin verran hapokkaampi kuin uuniomenaa huokunut tuoksu antoi odottaa. 89/100

Glen Grant 35 yo 1980/2016, Cadenhead’s 40,5%

Viskin Ystävien Seuran Cadenheadin Speyside-pullotteisiin keskittyneen Iäkkäät harvinaisuudet -illan avasi tämä viski. Mielettömän kovalla kattauksella varustetun tastingin avausviski on aina haastavassa paikassa.

Glen Grant 35 yo 1980/2016, Cadenhead’s

(40,5%, Cadenhead’s Authentic Collection, 1980–2/2016, Bourbon Hogshead, 96 bts., 70 cl)

Tuoksu: Vaniljainen, pehmeän tamminen, hiukan ruohoinenkin. Hedelmäisyys on kepeää ja raikasta, vesimelonia ja viinirypäleitä. Omenaa, siideriä, hiukan kellarimaisuutta, heinää. Kevyt ja miellyttävän kesäinen kokonaisuus.

Maku: Tammea ja hedelmää, hyvin synkassa tuoksun kanssa. Vaniljaisuutta, mantelia, olkea. Suutuntuma on kevyt ja mausteisuus raikasta. Omenaa, päärynää, aavistus limettiä. Sokerisuutta, valkoista suklaata. Jälkimaku järeämmin tanniininen, napakan mausteinen, tummahkolla tavalla yrttinen. Karvautta, pähkinää, mantelia. Silti omenaisuus ja persikka puskevat pintaan, sokerinen makeus nousee hienosti taustalta. Viherherukkaa, hapokkuutta, heinää. Pitkä ja lopulta tasapainoinen finaali.

Arvio: Refillissä on ollut laatua, mutta tämän hapokkuus on aavistuksen hankala omaan suuhuni. Todella hyvä viski silti, totta kai. 88/100

Tormore 14 yo 1998/2013, G&M for The Whisky Mercenary 50%

Tormorelta tällaisia single caskeja on tullut harvemmin maisteltua. Muistan tislaamosta lähinnä vain sen ulkomuodon, joka on kyllä hemmetin jyhkeä.

Ja viskeistä mieleen on toki jäänyt Malts of Scotlandin pullottama sherryjyrä vuodelta 1988. Tämä onkin sitten ihan erilaista tavaraa jo tynnyrin perusteella.

Tormore 14 yo 1998/2013, G&M for The Whisky Mercenary

(50%, G&M Exclusive for The Whisky Mercenary, 8.9.1998–6/2013, Cask No. 1586, First Fill Bourbon Barrel, 277 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ananasta, hapokasta rypälemäisyyttä, vaniljaa, sokerisuutta. Varsin aktiivinen ja hiukan hapan tammisuus on mukana. Ruohoisuutta, jotain aavistuksen ummehtunutta. Vihreää teetä, huonekaluvahaa. Tunkkaisuuden ja raikkaan hedelmäisyyden yhdistelmä on hyvin erikoinen. Vesilisällä raikkaus lisääntyy.

Maku: Voimakas. Tamminen purevuus ja hedelmäinen raikkaus ovat kuitenkin hyvässä balanssissa. Hedelmäsalaatti omenoineen ja ananaksineen on nautinnollisempi kuin tuoksussa. Suutuntuma on melko kevyt tekstuuriltaan, vaikka voimaa löytyykin. Hapokkuutta, teetä, yrttejä, ruohoisuutta. Hiukan vaniljaa, kepeä akaasiahunaja. Jälkimaku lähtee hapokkaalla kierteellä. Tammi ja hedelmät ottavat edelleen mittaa toisistaan. Happamuutta, sitrusta, papaijaa, tummuvaa yrttisyyttä. Keskipitkä. Vesilisä avaa inkiväärin.

Arvio: Hetkellisesti mainio viski. Raju tammi saa vastaansa raikkaat hedelmät. Pienet outoudet leikkaavat tästä silti ehkä sen parhaan terän. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whiskynotes 86/100.

Octomore 07.2, 208 PPM Edition 58,5%

Octomore käy koko ajan savuisemmaksi. Muistan, kun maistoin ensimmäistä kertaa Octomorea. Vuosi taisi olla 2010 ja lasissa oli Edition 02.1, jossa turvepartikkeleiden määrä oli silloin järisyttävät 140. Tuntui kuin olisi juonut nestemäistä savua.

Tässä viisivuotiaassa 7.02:ssa ppm-lukema on jo 208. Mallastusprosessia on viritetty entistä pidemmälle siihen suuntaan, että turvesavua on saatu imeytettyä ohraan käsittääkseni jo vähän keinotekoisella toistolla.

Tämän pullotteen kypsytyksessä on käytetty ex-börppää ja Rhônen alueen ex-viinitynnyreitä, joten taas on pistetty myös vähän erikoisempaa tynnyriä kehiin. Toivottavasti sillä on saatu piristäviä sävyjä yltiöpäisen savun sekaan.

Octomore 07.2, 208 PPM Edition

(58,5%, OB, 2015 (5 yo), Travel Retail Exclusive, ’Ochdamh-mòr 208 PPM’, American Oak & Rhône Syrah Wine Casks, 70 cl)

Tuoksu: Savu on hallitseva, mutta enemmän kuivalla tavalla kuin kostean turpeisella. Tuhkaa, suolaisuutta, sammutettua nuotiota. Kirpeää omenaa, raakaa luumua, sitruunaa. Tervaisuutta ja sen mukana hiukan makeuttakin. Pieni lihaisuus ja terävä lääkemäisyys, aavistus tinneriä. Vesilisä lisää savun irrallisuutta, minttuinen ja omenainen viski erottuu hiukan paremmin sen alta.

Maku: Aluksi sitruunaisen raikas ja hapokas yleisilme jää täysin massiivisen savun taakse. Turpeisuus on paljon makeampaa ja paksumpaa kuin tuoksussa. Muutenkin sävy on hedelmäisellä tavalla tummahko. Tervaa, yrttilikööriä, siirappisuutta, ylikypsää hedelmää. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja mausteisuus kuumottavaa. Suolaisuutta, tanniinisuutta, hiukan lihaisuutta. Tuhkaa. Jälkimaku alkaa paksulla ja imelällä turvesavulla, jossa on tumman suklainen ja ylikypsän hedelmäinen sävy. Tuhkaa, suolaa, tervaa, mustapippuria. Tanniineja, hapokkuutta. Keskipitkä, mausteisen kuumottava finaali. Vesilisä tuo kosolti makeaa hedelmää pintaan.

Arvio: Turvesavun rajat tulevat vähän vastaan, mutta mielenkiintoinen tämä silti on. Tämä ei tosiaan tunnu neljä kertaa Ardbegia savuisemmalta. Kuitenkin tässä on jotain primitiivisesti vetoavaa, se on pakko myöntää. 87/100