Kirjoittaja: Lauri

The Balvenie 14 yo 2003/2018 Peat Week 48,3%

Jälleen yksi turveviikon Balvenie. Olen maistanut yhden tällaisen, aiemmalta vuodelta, mutta en jotenkin saanut siitä kertayrittämällä kiinni. Myöhemmillä kerroilla aloin siitä kyllä ihan pitää.

Nyt käsillä olevan pullotteen turveviikko on ollut viikko numero 34 eli 18.–24. elokuuta vuonna 2003, kun Balvenie on ryhtynyt savumaltaalla puljaamaan. Elokuun loppu on varmaankin mennyt laitteiston pesussa, jotta fenolit on saatu häädettyä vehkeistä pois. Tämäkin satsi on kypsytelty jenkkitammessa kuten aiemmatkin. Viski on jälleen dilutoitu tuttuun pullotusvahvuuteen.

The Balvenie 14 yo 2003/2018 Peat Week

(48,3%, OB, 2003–14.2.2018, Peated, American Oak, 70 cl)

Tuoksu: Tuhdin turvesavuinen, makean hedelmäinen ja jopa vähän imelä ensivaikutelma. Bourbonvaikutus on pinnassa, vaniljaa ja hunajaa riittää, samoin tuoretta tammea ja sitruunaa. Heinäisyyttä ja maakellaria, pientä lihaisuutta ja bbq-kastikettakin. Hasselpähkinää, paahdettua mantelia. Vesilisä korostaa rasvaisuutta.

Maku: Makea hedelmäisyys ja lihaisa turvesavu iskevät saman tien kiinni. Paljon enemmän Islay-henkeä kuin aiemmassa maistamassani editiossa, nyt on lääkettäkin kyydissä. Toki hunajaisuus, heinäisyys ja kermatoffeen makeus pitävät jalat maassa. Appelsiinia ja omenaa, vaniljaa, tuoretta tammea, pientä pippuria. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko hyvin kasassa. Yllättävän paljon tuhkaa ja grillattuja kasviksia, karamellisoituja sävyjä. Suolaa ja minttua. Jälkimaku pyörii sitruunan, tuhkan ja makean turvesavun ympärillä. Suolaisuus korostuu entisestään. Heinää ja hunajaa, tuoretta tammea ja vaniljaa. Savu terävöityy loppua kohti, yrttiä ja lääkettä löytyy. Keskipitkä finaali on todella tyylikäs. Vesilisä tuo viinikumia esiin.

Arvio: Tämä ylitti odotukset kirkkaasti. Islay-tyylin parhaat palat Speysidelta hyvässä balanssissa. Ei mikään kompleksisuuden kunkku, mutta todella maukas kokonaisuus silti. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.

Teerenpeli 7 yo Kulo 50,7%

Viime viikolla maistetun Teerenpelin 14-vuotiaan jälkeen pysyn aiheessa vielä tälläkin viikolla. Pari vuotta sitten lanseerattu Kulo on kiertänyt minut aiemmin kaukaa, mutta nyt päätin tarttua tähänkin.

Jotenkin en ole täysin hahmottanut tämän asemointia suhteessa Kaskeen, josta olen aikoinaan tykännyt valtavasti. Nyt ei ole toki mitään PX-pommia käsillä, vaikka onkin 100-prosenttinen sherrykypsytys. Maistetaan pois.

Teerenpeli 7 yo Kulo

(50,7%, OB, Bottled 2022, Bottle Code 2-22, Matured in 100% Sherry Casks, 50 cl)

Tuoksu: Sherryinen ja tummasävyinen, rusinainen ja luumuinen heti kärkeen. Runsaasti tummaa suklaata, kahvilikööriä, yrttisiä sävyjä. Lakritsia, jotain vähän palanutta, muovailuvahaa. Maltaisuus ja Teerenpelille tyypillinen viljaisuus puskevat läpi, samoin tuore tammi. Tosin ihan niin selvästi ei distillery character erotu kuin vierellä verrokkina maistetussa 14-vuotiaassa. Vesilisä avaa tässä vielä vaniljaa ja sitruksisuutta.

Maku: Todella sherryinen, lakritsinen ja heti vähän tervainenkin. Rusinaa, luumua ja tummaa suklaata, melkoisesti suolaisuutta ja yrttisyyttäkin. Ylikypsää hedelmää, hiukan lihaisuutta, siirappista makeutta. Suutuntuma on kaikesta huolimatta varsin kevyt, runko tuntuu hiukan huokoiselta. Muovailuvaha, pieni muovinen sivuääni vähän häiritsevät. Maltaisuus, viljaisuus ja tammi paistavat myös hiukan raakoina kaiken alla, vaikka edelleen sherryllä tehdään paljon. Kahvisuus on kaikkineen varsin runsasta, samoin tietty suklaaleivosmainen makeus. Jälkimaku on silkkaa tervaleijonaa ja imelää sherryä. Maltaisuutta tai tammea ei paljon enää löydy, kun kahvinen, pähkinäinen, siirappinen ja luumuliköörinen vyöry tulee päälle. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo sitrusta ja herukkaa esiin.

Arvio: Maukas, kahvinen ja varsin lakritsinen sherryviski, jossa vain pieni ohuus jättää erityisemmin toivomisen varaa. Nyt ei ole Teerenpelin ominaisluonne ihan niin hyvin esillä kuin 14-vuotiaassa, koska sherry painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Kiva sherryinen ”karkkiviski”, mutta rotevuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän”.

Teerenpeli 14 yo 20th Anniversary 54,9%

Teerenpelin juhlapullote on herättänyt kotimaisissa viskipiireissä kovasti innostusta. Pakkohan se oli heti käydä hakemassa ja narauttaa auki. Mielenkiinnolla odotan, mitä tislaamon vanhin julkaisu nyt sitten pitää sisällään. Väri on kohtalaisen intensiivinen, mutta ei mitään Kasken luokkaa sentään.

Teerenpeli 14 yo 20th Anniversary

(54,9%, OB, 2002–2023, Bottle Code 1-22, Matured in Bourbon and Sherry Casks, 970 bts., 50 cl)

Tuoksu: Voimakkaan omenainen ja viljaisuudessaan heti hyvin teerenpelimäinen. Maltaisuus on runsasta, mukana on mysliä ja weetabixiä, kuivattuja hedelmiä ja hunajaa. Vaniljaisuutta, kukkaisuutta, tammea, hiukan appelsiininkuorta. Vähän jyväisyyttä ja puuromaisuutta myös. Vesilisä tuo paahteisuutta ja viinikumia.

Maku: Omenaisuus on heti pinnassa, mutta mausta löytyy herkkiä sherryelementtejä, joita tuoksu ei vielä paljastanut. Luumu ja maitosuklaa pelaavat hyvin yhteen tammen ja vaniljan kanssa. Viljaisuus ja maltaisuus ovat varsin hallitsevia, minkä lisäksi mausteisuus puskee voimakkaana läpi. Hapokkuutta riittää. Omenassa on leivonnaisen piirteitä, hunajaa ja taikinaa. Suutuntuma on melko kevyt, distillery character tunnistettava. Aromaattisuutta, öljyä ja intensiivisen hedelmäisiä sävyjä riittää. Jälkimaku on täyttä omenapiirakkaa, rusinoiden ja pähkinöiden säestämänä. Viljaisuus ja maltaisuus ovat mukana, mutta hedelmäisyys kuivuu ja tammikin syvenee. Vanilja, hunaja ja mausteisuus toimivat hienosti. Keskipitkä finaali. Vesilisä avaa makeutta ja syventää hedelmäisiä sävyjä.

Arvio: Laadukas viski ja siinä mielessä aito Teerenpeli, että tislaamon ominaisluonne on selvästi pinnassa. Jälkimaku on tässä vieläpä ehdottomasti parasta, mikä on osaltaan näitä viskin iän tuomia etuja. Tämän julkaisun jälkeen on ilmeisesti luvassa vielä muitakin juhlapullotteita Teerenpeliltä, ja tämä nosti odotuksia niitäkin kohtaan. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Potentiaalia tislaamolla on vielä parempaan”.

Deanston 17 yo 2002/2020 Organic PX Finish 49,3%

Maistelussa tällä kertaa PX-kypsyteltyä Deanstonia, ainakin siis loppusuoran osalta. Tämä on jälleen näitä luomuksi merkittyjä julkaisuja. Väri on varsin vaalea, joten finistely ei ehkä ole ollut kovin kiihkeä.

Deanston 17 yo 2002/2020 Organic PX Finish

(49,3%, OB, 2002–2020, Organic PX Finish, 3102 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella makea, suorastaan imelä, hunajainen ja vaniljainen. Runsas maltaisuus ja muovailuvaha nousevat heti esiin. Kuivattuja hedelmiä, rusinaa, mysliä, hiukan marjaisuuttakin. Sitruksinen sivujuonne. Aivan pieni rikkisyys. Minttua, karheaa tammisuutta. Vesilisä avaa kovia hedelmäkarkkeja ja vähän toffeeta.

Maku: Todella maltainen ja yllättävänkin karvas. Pähkinäisyyttä ja hapokkuutta, paahteista tammea. Sitruksisuutta, hunajaa, edelleen niitä kuivattuja hedelmiä. Pieni puuromaisuus. Ei lainkaan niin makea kuin tuoksu antoi odottaa, sherryä ei löydy juuri lainkaan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja balanssi vähän hakee. Pippuria, poltettua tulitikkua. Jälkimaku kääntyy heti todella tammiseksi ja karvas pähkinäisyys korostuu. Maltaisuutta, jyvää, puuromaisia sävyjä. Sitruksisuus on hapokasta kuin IPA-oluessa. Pieni hunajaisuus ja hedelmäkarkkisuus pilkistävät lopussa. Keskipitkä finaali. Vesilisä lisää vain karvautta.

Arvio: Tynnyröinti ei ole tullut tässä Deanstonin ominaisluonteen eteen. Ei silti oikein innosta, karvaus ajaa vähän yli ja yleisilmeessä on puuromaista lenseyttä liiankin kanssa. 82/100

Fettercairn 26 yo 1989/2015, Dewar Rattray 54,5%

Harvoin tulee Fettercairnia vastaan. Kyseessä on mahdollisesti erikoisin tislaamo, jossa olen itse koskaan vieraillut. Tapasin silloin myös itsensä David Doigin, hieno mies ja legendaarinen distillery manager.

Tällä kertaa maistelussa 26-vuotias Fettercairn, jonka indie-suuruus Dewar Rattray on onnistunut nappaamaan pullotesarjaansa. Tynnyrikin on vieläpä numerolla yksi.

Fettercairn 26 yo 1989/2015, Dewar Rattray

(54,5%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 31.5.1989–1.9.2015, Cask No. 001, Bourbon Hogshead, 218 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella maltainen, kirpeän hedelmäinen ja vähän likainen yleisilme. Tuttua Fettercairnin mausteisuutta, hiukan hunajaa ja reippaasti tammea. Pieni lihaisuus tulee nätisti läpi, palvikinkkua ja hiiltä. Aprikoosia, pientä kuparisuutta, saksanpähkinää, nahkaa, hiukan havuja. Vesilisä tuo metisyyttä esiin.

Maku: Ryhdikäs ja maukas heti kättelyssä. Varsin omalaatuinen yhdistelmä hapanta sitrusta, muhkeaa maltaisuutta ja karvasta pähkinää. Kuitenkin tietty palvikinkkumaisuus ja öljyinen likaisuus tekevät tästä mehukkaan. Kupari ja havuisuus tuntuvat Fettercairnilta, samoin mausteisuus ja pieni multainen rustiikkisuus. Jotain todella old skoolia tässä on. Suutuntuma on melko kevyt mutta runko on silti jämäkkä. Jälkimaku pyörii edelleen sitruksen, maltaisuuden ja pähkinän ympärillä. Tammi alkaa korostua nopeasti, mausteisuus terävöityy pippuriksi ja yrttisyys valtaa alaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä availee hunajaa.

Arvio: Tämä ylitti odotukset. Tislaamon vähän erikoinen ominaisluonne tulee hyvin läpi kaikesta. En ole mikään suuri sokkomaisteluiden mestari, mutta jotenkin sellainen fiilis tämän viskin old skool -tyylistä tulee, että olisin voinut tämän tislaamon tästä sokkonakin hakea. 87/100

Dufftown 33 yo 1982/2016, Dewar Rattray 53,6%

Iäkästä Dufftownia vaihteeksi mukissa A.D. Rattrayn valikoimista. Viski on kypsynyt kunnioitettavat 33 vuotta ex-bourbonissa.

Dufftown 33 yo 1982/2016, Dewar Rattray

(53,6%, Dewar Rattray, 11/1982–3/2016, Cask No. 18583, Bourbon Hogshead, 198 bts., 70 cl)

Tuoksu: Metinen, kuivan tamminen, varsin maltainen ja äkkiseltään hyvinkin tyylikäs, oikein klassinen ikäviskin tuoksu. Anista, minttua, hiukan ruohoisuutta, hunajaa ja tikkunekkua. Ananaksinen ja viinirypälemäinen hedelmäisyys. Vaniljaa ja maitosuklaata. Vesilisä avaa makeaa päärynää ja käsivoidetta.

Maku: Todella paljon nuoremman oloinen kuin tuoksu antoi odottaa. Kireää hedelmäisyyttä, varsin karheaa maltaisuutta ja pistelevää tammea. Jopa hiukan puuroinen ja jyväinenkin puraisu. Tietty vahamaisuus, metisyys ja maitosuklaa ovat sentään mukana, mutta nyanssit jäävät vähän latteiksi. Suutuntuma on melko kevyt ja runko ohuehko, vaikka mausteiden arsenaali ja tammi painavat päälle. Balanssi ei ole kohdallaan, jotain metallisuutta ja lenseyttäkin puskee läpi. Jälkimaku on maltainen, tamminen ja varsin pippurinen. Minttua, pähkinäisyyttä ja kovasti karvautta. Mustaa teetä, hapokkuutta, kirpeää hedelmäisyyttä ja edelleen sitä lenseyttä, keitettyä kaalia ja puuroa. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa metallisuutta ja jotenkin tämän kokonaisuuden yleisiä epäpuhtauksia ja outoja sivuääniä.

Arvio: Hienon tuoksun jälkeen maku tekee mahalaskun. Iso pettymys, vaikka tuoksua tässä on silti pakko arvostaa. 84/100

Glen Moray Elgin Classic 40%

Kaikenlaisia kummallisia viskejä tässäkin blogissa usein maistellaan, joten välillä on aika palata perusasioihin. Tällainen Glen Morayn hobittipullo löytyy nykyisellään kotimaisen alkoholiliikkeen valikoimista.

Itseltäni tämä on mennyt ohi, kun viskityyli ei iske ihan omaan preferenssiin, mutta maistetaan silti. Ilmeisesti kyseessä on keskimäärin seitsemän vuotta ex-bourbonissa kypsynyt tavara. Tämä nykyisen ranskalaisen omistajan kehittelemä Elgin Classic -sarjahan täyttää ensi vuonna käsittääkseni peräti kymmenen vuotta, joten on näitä jo ehditty pyörittää.

Glen Moray Elgin Classic

(40%, OB, +/- 2022, 35 cl)

Tuoksu: Puuta ja omenaa. Runsas kukkaisuus ja hedelmäisyys kohtaavat myslimäisen maltaisuuden ja vähän jotain taikinaa. Nallekarkkeja, mandariinia, tölkkiananasta, kypsää päärynää ja viinirypälettä. Tammi tuntuu varsin tuoreena ja vaniljaisena ja saa tämän tuoksumaan varsin nuorelta. Jyvääkin on mukana.

Maku: Nyt se puu vasta maistuukin. Tuore tammi menee heti kaikesta läpi, puisevana ja jopa pahvisena. Maltaisuus on pinnassa jyväisenä ja karheana, mutta rypälemäinen ja omenainen hedelmäisyys pitää makeutta yllä. Suutuntuma on todella kevyt ja sinänsä helppo, mutta näin ohuella rungolla mausta on vähän vaikeakin saada otetta. Päärynä tuntuu nyt vähän raa’alta ja karkkisuus pyörii ympyrää. Ehkä pieni liuotinmaisuus tai liimamaisuus tässä häiritsee. Jälkimaku on varsin kuiva ja lipeää pahvisen puolelle. Jyväisyys ja myslisyys ajavat kuivaa makumaisemaa eikä hedelmäisyydestä ole enää paljon tietoakaan. Tammea, happamuutta, edelleen hiukan liimamaisuutta. Melko lyhyt ja vaatimaton finaali.

Arvio: Eipä tästä viskistä paljon jää jälkipolville laulettavaa. 74/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100.

Ardmore 5 yo 2013/2019, Asta Morris 56,4%

Nuorta sherryistä Ardmorea lasissa tällä kertaa. Tästä viskistä intoiltiin maailmalla jo pari vuotta sitten. Vain viisivuotiaan sherrypommin on hoidellut pulloon belgialainen Asta Morris, jota pyörittää herrasmies nimeltään Bert Bruyneel.

Ardmore 5 yo 2013/2019, Asta Morris

(56,4%, Asta Morris, 2013–2019, Cask No. AM034, Sherry Cask, 211 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tummaa sokeria, karamellia, salmiakkia ja tuhdin savuista sherryä. Kuin nuuhkisi crème brûléetä, johon on saatu tervaisen savuinen aromi. Runsaasti kahvia, hiukan pähkinää ja rusinaa, maitosuklaata ja luumuhilloa. Aavistus pekonia, vahaisuutta ja ylikypsää hedelmää. Nam. Vesilisä avaa piparkakkua ja hiukan tupakkaisuutta.

Maku: Mahtava makean sherryn, tervaisen turvesavun ja salmiakin ilotulitus. Todella nautinnollista kahvisuutta ja karamellia, kaikki maitosuklaan ja rasvaisen lihaisuuden kietomassa kokonaisuudessa. Luumuhilloa, rusinaa, hiukan taatelia. Suutuntuma on öljyisen painava, ja jättikokoisista muskileista huolimatta homma pysyy hienosti koossa. Punaista marjaisuutta, lakritsia, tiettyä vahamaisuutta ja hunajaa, pistelevää pippurisuutta, yrttejä. Jälkimaku on edelleen voimakas, paksun sherryinen ja tervaisen turvesavuinen. Kahvisuus, salmiakkilakritsi ja marjaisuus saavat seurakseen tammisuutta, jossa on nätisti vahaa ja vaniljaa. Pippuria, karamellia. Varsin pitkä finaali. Vesilisä tuo vielä lisää sävyjä ja yrttisyyttä esiin.

Arvio: Nyt kolisee ja kovaa. Erittäin herkullinen viisivuotias, suorastaan eeppisellä levelillä ikäisekseen. Top notch. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 86/100.

Imperial 22 yo 1995/2017, Signatory for The Nectar 53,1%

Lasissa vaihteeksi klassista Imperialia, joka on mennyt tällä kertaa Signatorylta Belgiaan. Karkkihommia, karkkihommia…

Imperial 22 yo 1995/2017, Signatory for The Nectar

(53,1%, Signatory Vintage for The Nectar Belgium, The Un-Chillfiltered Collection, 18.9.1995–3.10.2017, Cask No. 50253, Hogshead, 219 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kukkainen, sitruksinen ja hunajaisen makea ensivaikutelma. Vaniljaa ja hedelmäsalaattia. Hunajamelonia, makeaa omenaa, hiukan mangoa ja persikkaakin. Taustalla hieno paahtunut tammisuus, joka taipuu jopa vähän hiiliseksi. Mehiläisvahaa ja pientä pihkaisuutta. Vesilisä tuo pintaan hiukan käsivoidetta.

Maku: Metinen, kukkainen ja heti varsin karkkinen. Tosin nyt karkkisuus on enemmän kovia hedelmäkarkkeja kuin viinikumiosastoa. Hunajaisuus, vanilja ja varsin napakka tammi ovat pinnassa. Hapokkuudessa on vähän valkoviinimäinen mineraalisuus läsnä. Omenaa, persikkaa ja mangoa edelleen. Suutuntuma on melko kevyt mutta öljyisyys kantaa. Jälkimaku on heti alkuun erittäin napakka, täynnä tammea ja pippuria, mutta sulaa vähitellen toffeen ja omenahillon suuntaan. Inkivääriä, mineraalisuutta, hapokkuutta. Paahteisuuden keskeltä löytyy vähän lakritsia ja anista, mutta yleisilme on lopulta hyvinkin karvas. Keskipitkä finaali on ehkä pieni pettymys. Vesilisä saa kaiken karkkisuuden valloilleen, nallekarkkeja myöten.

Arvio: Pääosin oikein maukas Imperial, mutta jälkimaku jättää toivomisen varaa. 84/100

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray 55,6%

Vaihteeksi maisteluun päätyi indie-Dalmorea, mitä ei tapahdu kovin usein. Nyt pullottajana on Dewar Rattray. Kymppivuotias liemi on ex-bourbonissa lilluttelun jälkeen vieläpä viimeistelty ex-PX:ssä.

The Dalmore 10 yo 2007/2017, Dewar Rattray

(55,6%, Dewar Rattray, 23.4.2007–31.8.2017, Cask No. 2120, Bourbon Hogshead, PX Sherry Hogshead Finish, 70 cl)

Tuoksu: Sherry tuntuu rusinaisena ja maitosuklaisena, mutta tamminen pohjavire tulee läpi terävänä ja jopa vähän raakana. Toskaomenaa, poltettua sokeria, seassa varsin miellyttävä paahteisuus ja karamelli. Aprikoosia, hiukan ananasta. Maltaisuutta, jyväisyyttä ja vaniljaa. Vesilisä avaa sitrusta ja kukkaisuutta.

Maku: Todella kerrostunut heti alusta alkaen. Sherry on pinnassa siirappisena, suklaisena ja todella makeana, mutta heti sen perään tulee tamminen, rouhean maltainen ja jopa jyväinen toinen esitys. Karamellia ja kermatoffeeta, toisaalla taas banaanista mausteisuutta ja persikkavetoista hedelmäsalaattia. Suutuntuma on keskitäyteläinen, balanssi erittäin levällään. Öljyisyyttä, pippuria, paahteisuutta ja pientä savun ailahdustakin. Jälkimaku on melkoinen sekamelska rusinaa, suklaata, karamellia, tanniinisuutta, pippuria ja hapokkuutta. Öljyisyys ja tammi saavat seurakseen muovailuvahaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa toffeeta.

Arvio: Erikoinen ja kerrostunut esitys. Ei oikein osu miltään osin kohdalleen. Siitä huolimatta tässä on jotain aidosti kiinnostavaakin, toisin kuin monissa geneerisissä tax free -pullotteissa, joita on tullut tältä tislaamolta viime vuosina maistettua. Ei tätä siis voi täysin dissatakaan, koska viskin verraten nuori ikä ja speksitkin ovat tiedossa. 80/100