Kirjoittaja: Lauri

Ben Bracken 40%

Lasissa on nyt Lidlin halpaviskiä Speysidelta ilman ikämerkintää. Liiteri pyytää täydestä pullosta Saksassa 18 euroa, joten single maltina tämän hinta-laatusuhdetta saattaa olla vaikea ylittää – ainakaan millään lineaarisella asteikolla.

Ben Bracken

(40%, Clydesdale for Lidl, NAS, +/- 2019, Speyside Single Malt, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, hunajainen ja varsin sitruksinen. Puuromaista lenseyttä, tiettyä tunkkaisuutta. Hunajamelonia, makeita viinirypäleitä, omenasosetta. Kukkaisuutta, kinuskia, pehmeää mausteisuutta. Keltaisia luumuja, pientä mangomaisuutta.

Maku: Yllättävän pehmeä, suorastaan viipyilevä. Tiettyä vetisyyttä tässä kyllä on, potku puuttuu. Sitruksisuus ja hunajaisuus ovat edelleen selvimmin esillä, mutta hedelmäisyys muilta osin jää varsin sekavaksi. Ananasta, omenaa, viinirypälettä. Samoin heinäisyyttä ja suolaisuutta kyllä riittää. Suutuntuma on varsin kevyt ja runko osin väljähtynyt. Maltaisuus on kevyttä, edelleen hiukan puuromaista vivahdetta löytyy. Jälkimaku on hedelmäinen ja hiukan metallinen. Happamuutta, puuroa, heinää, kirpeää marjaisuutta. Alkoholisuus pääsee lopulta kunnolla läpi ja polttaa kaiken mennessään. Melko lyhyt ja vaatimaton finaali.

Arvio: En yleensä ota kantaa hinta-laatusuhteeseen. Viskinä tämä on vaatimaton. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Hintaluokassaan todella laadukas esitys”.

Parhaita viskibaareja: Campbelltoun Loch, Tokio

Voisin valita Tokiosta montakin eri viskipaikkaa esittelyyn, mutta lopulta Campbelltoun Loch on tehnyt minuun kaikkein suurimman vaikutuksen. Olen kirjoittanut siitä ensin ohimennen postauksessani Dominic Roskrow’n Whisky Japan -kirjasta, sen jälkeen vielä tarkemmin keskellä pohdintojani japanilaisesta viskistä. Nyt ajattelin, että voisin vielä kerran palata ajatuksissani tuohon mahtavaan baariin, kun rupesin näitä hyviä viskipaikkoja maailmalta keräilemään omiksi julkaisuikseen.

Kävin Campbelltoun Lochissa kaksi kertaa kevään 2017 matkallani Tokioon. Asuin tuolloin Ginzassa, vaikka olin tuolloin viimeiseen saakka vältellyt asumista niin länsimaisella ja tylsällä alueella. Satuin vain saamaan ylivoimaisen hyvän hotellitarjouksen, etten voinut vastustaa kiusausta – Tokiossa yöpyminen on keskimäärin kallista ja huoneet naurettavan pieniä. Kun pääsin paikalle, etsin tietysti lähistöltä kaikki mahdolliset viskipaikat, ja niitä löytyi kiitettävän paljon. Kiertelin monissa, kunnes löysin tieni Campbelltoun Lochiin.

Paikka sijaitsee erikoisessa paikassa lähellä Yurakuchon juna-asemaa. Ginzan merkkiliikkeiden keskittymästä pitää kävellä muutamia kortteleita Hibiyan puiston suuntaan, jotta tulee vastaan katutason yläpuolella kulkeva junarata. Siitä jyrää jatkuvalla syötöllä junia Tokyon hirviömäiselle asemalle ja sieltä pois. Radan alapuolella on rivissä erikoisia ravintoloita, joista yhdessä tuli käytyä silloin oikein kunnolla syömässäkin. Kalaruoka oli aivan ensiluokkaista, tunnelma ja tupakansavu katossa, meteli korviahuumaava. Sellaisen jälkeen ihmisen tekee herkästi mieli viskiä.

Campbelltoun Loch löytyy radan vierestä kulkevan kadun toiselta laidalta, paikallisen lounasravintolan kellarista. Sisäänkäynti on outo. Kyltissä on paikan nimi, katutasolta lähtee kierreportaat syvyyteen. Ei erityisen houkuttelevaa, pakko myöntää. Onneksi viskiaiheinen rekvisiitta on harrastajan näkökulmasta sen verran vakuuttavaa, että kiusaus laskeutumiseen käy ylitsepääsemättömäksi.

Alhaalta löytyy pahvilaatikoita ja roinaa, niiden välissä ovi. Kun siitä astuu sisään, tajuaa, että nyt on tultu viskipaikkaan. Suorakaiteen muotoisessa huoneessa ei ole muuta kuin rivi baarijakkaroita seinää vasten, baaritiski ja seinänkokoinen hylly – ja kaikki paikat aivan täynnä viskiä. Koko baaritiski on täynnä viskiä. Sitä viskiä on laatikoissa päällekkäin ja pinottuna jokaiseen mahdolliseen koloon, hyllyt ovat täynnä limittäin ja lomittain aseteltuja pulloja, takahuoneessa verhon takanakin on varmasti lattiasta kattoon viskejä.

Ja yhtäkkiä kaiken sen viskin keskeltä nousee pystyyn mies hymy kasvoillaan. Hän on paikan omistaja Nobiyuki Nakamura.

Nakamura on luonnollisesti kova Campbeltown-fani, siitä paikan nimikin juontaa juurensa. En kehdannut kysyä, miksi paikan nimi ei ole Campbeltown Loch vaan vähän vaihtelevasti Campbeltoun Loch tai Campbelltoun Loch, mutta tästä fanituksesta se joka tapauksessa kumpuaa. Nakamuralla on myös lämmin suhde Islayn saareen ja sen viskeihin. Hän kertoi käyvänsä usein hakemassa baariinsa täydennyksiä suoraan paikan päältä. Pääsin itse maistamaan esimerkiksi Bowmoren hand-filled-julkaisun, joka oli baarin pitäjän itsensä tislaamolla pullottamaa tavaraa.

Valikoimaltaan Campbelltoun Loch painottuu skottiviskeihin. Baaritiskillä oli oman vierailuni aikaan runsaasti Kilchomanin single caskeja, Lagavulinia, Ardbegia, valtavat rivit Old Malt Cask -pullotteita. Hyllyssä oli sitten laajemmin skotlantilaista viskiä laidasta laitaan.

Toisena iltana pyysin Nakamuraa suosittelemaan valikoimastaan jotain poikkeuksellista maistettavaa, ja päädyin nauttimaan luonnollisesti Springbankia. Pullote olikin mitä mainion. Itse poimin pöydältä yhden Glendronachin single caskin ja yhden Port Ellenin legendaarisen indie-pullotteen. Viskit eivät olleet mitenkään poikkeuksellisen kalliita, vaikka Port Ellenistä saa totta kai maksaa tänä päivänä joka puolella maailmaa merkittäviä summia. Kun loppulaskun aika tuli, sain eteeni käsinkirjoitetun paperin ja tajusin, ettei lompakkoni käteinen riitä maksuun.

Jouduin lähtemään rahanhakureissulle umpitäydestä baarista. Baari oli kyseisenä perjantai-iltana aivan viimeistä jakkaraa myöten täynnä, kun paikalliset salaarimanit olivat saapuneet palkitsemaan itseään viikon ahkeroinnista kunnon viskeillä. Sain neuvon, että lähin pankkiautomaatti olisi samassa korttelissa, sisäpihalla, erään pankkikonttorin eteisaulassa. Jouduin jättämään seuralaiseni baariin pantiksi juomaan kuohuviiniä.

Kun Tokiossa ei ole kaduilla järjellisiä nimiä eikä missään mitään numeroita suunnistamisen helpottamiseksi, oikean sisäänkäynnin löytäminen pieneen lasikoppiin vei oman aikansa. Kun sain luottokortin sisään japaninkieliseen koneeseen, löysin muutaman mutkan kautta tiedon, että kone toimii ainoastaan japanilaisilla pankki- ja luottokorteilla.

Oli pakko luovuttaa heti alkuunsa. Otin luottokortin ulos automaatista ja lähdin etsimään sellaista, josta voisi nostaa rahaa myös länsimaisilla luottokorteilla. Kävelin pitkän matkaa takaisin Ginzaan ja etsin Google Mapsilla automaatteja. Kaikissa sama juttu: länsimäinen kortti ei kelpaa. Yö oli pimeä, valomainokset välkkyivät, junat jyräsivät rauteilla. Yhtäkkiä tajusin, että Yurakuchon juna-aseman vieressä on Seven Eleven. Muistin, että niissä yleensä on sellaisia automaatteja, joissa myös länkkärikortit kelpaavat.

Olin oikeassa. Onnistuin löytämään pienen elintarvikemyymälän perältä portaat, joita pitkin pääsin nousemaan ahtaaseen yläkertaan. Sen takanurkasta löytyi pieni automaatti, johon joukko muitakin länsimaisia jonotti kortteineen. Kun sain setelit, huokaisin syvään. Seven Eleven oli ollut todella viimeinen ideani. Seteleiden nostaminen kesti lopulta kaikkineen noin tunnin. Kun lopulta laskeuduin takaisin Campbelltoun Lochiin ja avasin oven ahtaaseen baariin, japanilaiset taputtivat minulle ja luovuttivat seuralaiseni minulle takaisin juhlallisin elein. Maksoin loppulaskuni Nobiyuki-sanille ja kiitin kaikkia, ennen kuin nousimme takaisin kadulle. Ikimuistoinen viski-ilta, pakko myöntää.

Campbelltoun Lochin viskivalikoima, loistava omistaja ja äärettömän tiivis tunnelma tekevät siitä ehdottomasti vierailun arvoisen paikan, jos sattuu Tokioon ja eksyy kulmille. Baarissa on mahdollista kokea todellinen selkä seinää vasten -viskielämys, kun poimii baaritiskiltä viskipullon, pyytää siitä dramin ja nauttii sen äärettömän ahtaassa tilassa kymmenen japanilaisen keskellä. Sellaiset illat tuppaavat jäämään mieleen.

BenRiach 13 yo 2005/2019 Cask #2574 for World Of Whiskies, 58,1%

Maistelussa Rachel Barrien aikakauden single cask BenRiachin tislaamosta World of Whiskiesille. Näitä myytiin syyskuussa 2019 Edinburghin lentokentällä suurilta lavoilta ohikulkeville matkailijoille.

BenRiach 13 yo 2005/2019 Cask #2574

(58,1%, OB for World Of Whiskies, 10.5.2005–2019, Cask No. 2574, Oloroso Butt, 650 bts., 70 cl)

Tuoksu: Uh, mikä rikki. Ei onneksi mätää kanamunaa, vaan lihaisuutta ja ruutista pöllähtelyä. Dominoi tätä täysin. Paksua kermatoffeeta ja kinuskikastiketta, rasvaisuutta, vaahterasiirappia. Uuniomenaa, rusinaa, luumukeittoa. Hiukan ruohoisuutta ja happamuutta taittamassa imelyyttä. Vesilisä tuo hiukan mangoa esiin.

Maku: Edelleen rikkisyys on pääosassa, lihaisana ja vaativana. Toffee ja vaahterasiirappi ovat selvästi esillä, mutta nyt erittäin pureva tammi ja pippurinen napakkuus iskevät sekaan. Kyllä on vaikea viski. Raakaa päärynää, kirpeää omenaa, sitruksisuutta ja ruohoisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja levoton. Maltaisuutta, hiukan pähkinää, yleistä sekavuutta. Jälkimaku on edelleen kovin rikkinen ja ruutinen. Pippuria, toffeeta, rasvaisuutta, lihaisuutta. Tammi tuntuu varsin aktiivisena, seassa on pientä metallisuutta. Omenaa, päärynää, rusinaa, kirpeää luumua. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo hiukan hedelmäsalaattia pintaan, viinirypäleitä ja kiiviä.

Arvio: Kova pettymys, huono tynnyri. Näistä lähtökohdista olisi voinut olla selvästi parempaan, vaikka ei tämä mikään täysi fiasko viskinä sentään ole. Tosin vaikea tätä on selitellä parhain päin mitenkään. 81/100

Kilchoman Spring 2010 Release 46%

Lasissa on tällä kertaa kolmevuotiasta viskiä, joka on ensin kypsynyt ex-bourbontynnyreissä ja sen jälkeen nopeasti viimeistelty ex-sherrytynnyreissä. Resepti kuulostaisi varsin ankealta, ellei kyse olisi varhaisesta Kilchomanin pullotteesta.

Kilchoman Spring 2010 Release

(46%, OB, 2010, Oloroso Sherry Butt Finish, 9000 bts., 5 cl miniature)

Tuoksu: Tuttua Kilchomanin hiilisavua varsin maltillisessa muodossa. Sitruksisuutta, maltaisuutta ja tammisuutta. Nuori mutta pehmeä ja kutsuva tuoksu. Lääkemäisyyttä, suolaa, öljyisyyttä, merellisiä sävyjä. Kermatoffeeta, hiukan rusinaa, pihkaa, minttua, heinäisyyttä. Vesilisä avaa raikasta yrttisyyttä ja jodia.

Maku: Kuivakkaa hiilisavua, runsaasti kermatoffeeta ja hiukan erikoinen musteisuus. Märkää rantahiekkaa, oliivia, lääkemäisyyttä ja likaista fenolisuutta. Voita, sitruksisuutta, rusinaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Tammi pysyy pehmeästi mukana, samoin maltaisuus, mutta alkoholi hiukan karkailee eikä tasapaino oikein pidä. Sherryinen, minttuinen ja pähkinäinen puoli on kyllä persoonallinen tässä. Jälkimaku lähtee edelleen hiilisavulla ja merellisyydellä. Minttu nousee selvästi esiin, samoin heinäisyys ja sitruksisuus. Toffeeta, rusinaa, tammea. Lääkemäisyyttä, öljyä, suolaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa karheaa tammisuutta.

Arvio: Persoonallinen nuori Kilchoman, muttei silti nouse omien suosikkieni joukkoon. 83/100

Lagavulin 10 yo 43%

Maistelussa tänä kesänä tax free -myyntiin tullut kymppivuotias Lagavulin. Muutaman vuoden takaisesta kahdeksanvuotiaasta Lagavulinista pidin, tuoreemmasta Game of Thrones -julkaisusta en niinkään. Rehellisesti sanottuna odotukset tälle viskille ovat varsin matalat.

Lagavulin 10 yo

(43%, OB, 2019, Travel Retail Exclusive, Rejuvenated & Ex-Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Vegetaalinen turvesavu, lihaisuus ja jodi iskevät ensin. Rasvainen likaisuus hallitsee. Grillattua ananasta ja paprikaa, persikkaa, sitrusta, lakritsia, pientä tervaisuutta. Tuhkaisuutta, märkää rantahiekkaa, suolaa. Aktiivista tammea, hiukan suklaata ja vaniljaa. Pieni hunajaisuus on myös mukana.

Maku: Turvesavua, vegetaalisuutta, lihaa, suolaa ja rasvaisuutta riittää. Tuhti kattaus näillä volteilla, hedelmäisyys pysyy hyvin kyydissä mukana. Omenaa, ananasta, persikkaa, sitruunaa, banaania. Yrttisyyttä ja jodia tukee reipas pippurisuus. Suutuntuma on melko täyteläinen ja viskositeetti kohdallaan. Tuhkaa, pientä tervaa, lakritsia, hiukan bensaisuutta. Tammi on varsin reipasta ja aktiivista. Jälkimaku on edelleen likaisen turvesavuinen ja vegetaalisen maanläheinen. Tuhkaa ja likaista rasvaisuutta. Suolaisuutta, jodia, sitruksisuutta, tiukkaa tammisuutta. Hiukan karvaaksi kääntyvä ja korkeintaan keskipitkä finaali.

Arvio: Tässä on ehdottomasti hetkensä. Nuori ja suoraviivainen, toki. Omissa papereissani selvästi parempi kuin GoT-julkaisu mutta jää silti 8-vuotiaan rajuudesta. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Pehmeä ja miellyttävän makuprofiilin omaava Lagavulin”.

Ardmore 20 yo 1996, 49,3%

Maistossa Ardmoren tislaamon oma vintage-julkaisu, joka on pantu tynnyreihin 1996. Julkaisu on ollut vuoden 2017 puolella.

Ardmore 20 yo 1996

(49,3%, OB, 1996–2016*, First Fill Ex-Bourbon and Ex-Islay Casks, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen, raikas ja mineraalinen. Eucalyptusta, omenaa, aprikoosia. Mieto turvesavu leijuu vetten päällä. Sitruksisuutta, vaniljaa, heinäisyyttä, aavistus cantaloupemelonia ja vaahtokarkkia myös. Nätti hunajaisuus, puhdas tammi. Yllättävänkin monitahoinen ja kaunis tuoksu. Vesilisä avaa marsipaania ja mantelia.

Maku: Ei aivan yllä tuoksun nostattamiin koviin odotuksiin. Öljyinen ja happaman sitruksinen ensikosketus. Melko kuiva turvesavu ei heti löydä tasapainoa tammen ja hedelmien kanssa. Persikkaa, tammea, valkopippuria, hapokkuutta. Mineraalisuus ja heinä ovat edelleen mukana. Suutuntuma on melko öljyinen ja karhean mausteinen. Jälkimaku on varsin pippurinen ja happaman hedelmäinen. Mineraalisuutta, kuivaa turvesavua, happoja, heinää. Persikkaa, aprikoosia, sitruunaa, yrttisyyttä, hiukan kaakaojauhetta ja tummaa suklaata. Nahkaa, tanniineja. Melko pitkä finaali. Vesilisä saa bourbontynnyrit kunnolla esiin, vaahtokarkkia ja vaniljaa tulee pintaan.

Arvio: Mielenkiintoinen ja varsin omalaatuinen viski. Maku jäi silti pykälän odotuksista, kun tuoksu oli niin kompleksinen ja tyylikäs. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Smoke On The Water, ”Puhdaspiirteinen ja nätti Ardmore”.

Laphroaig 10 yo Cask Strength Red Stripe 55,7%

Vuorossa on sarjansa klassikkoviski. Vähän tietoa, paljon makua. Olen maistanut tämän aikoinaan, mutta siitä on kymmenen vuotta. Nyt tuli aika vierailla uudestaan tämän parissa.

Laphroaig 10 yo Cask Strength Red Stripe

(55,7%, OB, +/- 2007, Bottle Code LG110R1K, 100 cl)

Tuoksu: Suuri kotiinpaluu, aito Laphroaig-tuoksu. Todella kuiva ja tumma lääkemäisyys saa tämän lentämään. Turvesavu on isosti esillä, mutta ei silti tapa sävyjä. Tervaisuutta, suolaa, merilevää, hiilisyyttä, sitruksisuutta ja mentholia. Kevyitä vaniljan ja banaanin sävyjä. Nam. Vesilisä avaa päärynää ja makeutta, toffeeta ja kinuskia.

Maku: Upea, on upea. Turvesavua ja tuhkaa, lääkemäisyyttä ja sitruksisuutta. Merilevän ja suolan sävyt ovat läsnä, samoin mentholi. Suutuntuma on melko öljyinen ja nautinnollisen tasapainoinen. Kuivakkaa tammea, napakkaa pippuria, hieman toffeeta, lakritsia ja tummaa suklaatakin. Jälkimaku on tumman yrttinen ja lääkemäinen. Pippuri tulee todella hienosti kaikesta läpi. Kuiva tammi, terva, suolaisuus ja hiili tekevät tehtävänsä. Kuivattua hedelmää ja eucalyptusta. Öljyisyys kannattelee jälkimakua komeasti. Pitkä ja kaikin puolin uljas finaali. Vesilisä tuo pintaan makean hedelmäisiä sävyjä ja vaniljaisuutta.

Arvio: Tällaista Laphroaigin pitää olla. Pidän todella paljon. Tämä vie välittömästi ajatukset kymmenen vuoden taakse. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whiskynotes 89/100.

Arran 21 yo Lochranza Castle 47,2%

Arran julkaisi viime vuonna 20-vuotiaan Brodick Bayn, joka oli ensimmäinen esitys uudesta The Explorers Series -sarjasta. Se on edelleen tässä blogissa maistamatta, mutta lasiin pääsi sen sijaan sarjan kakkosjulkaisu Lochranza Castle, joka on 21-vuotiasta viskiä.

Tätä on pidetty pienikokoisissa sherrytynnyreissä ennen siirtoa Amontilladoon. Nämä Arranin omistamat Amontillado-tynnyrit ovat tiettävästi erittäin vanhoja, solerasysteemissä käytettyjä tynskiä.

Arran 21 yo Lochranza Castle

(47,2%, OB, 2019, The Explorers Series Volume Two, Ex-Sherry Hogsheads & Amontillado Finish, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Appelsiininen ja aromaattinen, runsaan maltainen ja varsin hapokas. Lopulta melko kuiva yleisilme, mutta täysin ilman vahamaisuutta. Perusmalt, ei erotu joukosta mitenkään. Melko aktiivista tammea, kanelia, inkivääriä, mausteisuutta. Sherryisyyttä, toffeefudgea ja öljyä. Mysliä ja aamiaismuroja.

Maku: Parantaa tuoksusta selvästi. Nyt on ryhtiä ja syvyyttäkin. Toffeeta ja uuniomenaa, mausteita ja maltaisuutta. Tammi toimii hyvin eikä yliohjaudu. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävä, jopa helppo. Muromaisuutta, mysliä ja kuivattuja hedelmiä tulee mukaan vähitellen. Appelsiinimarmeladin happamuutta, yrttiteetä, rusinaa. Jälkimaku on appelsiininen, tamminen ja mausteinen. Kanelia ja kuivattavia piirteitä. Hiukan maustepippuria, rusinaa. Murokeksiä, karvasmantelia. Melko pitkä finaali.

Arvio: Aivan asiallinen Arran, mutta jotenkin tämä ei silti säväytä. Jälkimaku on sentään oikein nätti. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

Mortlach 16 yo Distiller’s Dram 43,4%

Maistelussa viimein tämä kohuttu Mortlachin paluu. Tästä Distiller’s Dramista laitettiin ensin markkinoille huomattavan komea esitys, joka tuskin sisälsi mitään ihan tavallista 16-vuotiasta viskiä. Kun hype oli saatu liikkeelle, uusi batch oli ihan tavallista viskiä.

Tässä nyt tämä ihan tavallinen Mortlach. Ilahduttavaa tässä kuitenkin on se, että pullokoolla kikkailu on vihdoin ohi.

Mortlach 16 yo Distiller’s Dram

(43,4%, OB, 2019, Ex-Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja tuhti. Punaista omenaa, appelsiinia, maltaisuutta. Melko runsas tammi ja aavistuksen sekava kattaus marjaisuutta. Teroitettua lyijykynää ja pistäviä sherrysävyjä. Mortin klassinen lihaisuus tuntuu taustalla. Öljyisyyttä ja painoa riittää, karamellia ja toffeefudgea.

Maku: Muhkean öljyinen ja karhean maltainen. Hyvä viskositeetti, lihaisuutta ja appelsiinia riittää. Toffeeta, omenaa, havuisuutta, pihkaa. Melko täyteläinen suutuntuma kaikkineen. Tammea, tiettyä happamuutta, kakkupohjaa, murokeksiä. Hiukan suklaisuutta ja viikunaa. Jälkimaku on sitruksinen ja öljyinen, edelleen melko lihaisa ja mausteinen. Pippuria, maltaisuutta, hapokkuutta, paahdetta. Tammi pysyy melko reippaasti pinnassa. Keskipitkä finaali.

Arvio: Mortlach palailee kotiin. Peruspätevää tavaraa, mutta ei mitenkään poikkeuksellista. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 83/100.

Parhaita viskibaareja: Fiddler’s, Drumnadrochit

Jos satut joskus kulkemaan läntisillä Ylämailla Invernessistä Fort Williamin suuntaan, on suorastaan rikollista olla pysähtymättä Drumnadrochitin kylään ja poikkeamatta siellä sijaitsevaan Fiddler’siin. Paikka on Loch Nessin järven länsirannan tuntumassa, suurin piirtein puolivälissä järven molemmista kärjistä. Fiddler’sin edestä kulkee A82-maantie ja takana virtaa Enrick-joki Loch Nessiin. Matkaa Invernessistä kertyy runsaat 25 kilometriä lounaaseen. Fort Williamista kilometrejä Fiddler’siin kertyykin jo yli 80.

Sinne ei osu ihan vahingossa, joten sen kerran, kun sattuu kohdalle, kannattaa varata aikaa.

Fiddler’s Highland Restaurant & Whisky Bar tarjoaa oivallista pubiruokaa, huikean viskivalikoiman ja yösijoja uupuneille. Paikan omistaa loistava Jon Beach, joka tunnetaan maailman viskipiireissä erityisesti Port Ellen -keräilijänä ja Malt Maniacsin velmuilevana ulkojäsenenä. Jon Beachin meriitteihin kuuluu muun muassa täysin kreisien Glug Glug Clubin viskireissujen järjestäminen ja maailman harvinaisimpien viskipullojen tarjoileminen usein hyväntekeväisyyteen liittyvissä tastingtilaisuuksissa.

Olen käynyt Fiddler’sissä yhden ainoan kerran, mutta jo sen perusteella uskallan nimetä paikan maailman parhaiden viskibaarien joukkoon. Eikä kyse ole pelkästään yksityisestä ajattelusta, koska Fiddler’s on itse asiassa valittu jo neljä kertaa maailman parhaaksi viskibaariksi skotlantilaisen SLTN:n äänestyksessä. Paikka on ollut Beachin omistuksessa vuodesta 1996 saakka, ja majoitustilaa on Fiddler’sin seitsemän huoneen lisäksi toiset seitsemän huonetta vastapäisessä Oakdalessa. Mikäli matkustusreitti sattuu sopivasti Loch Nessin rannoille, en pitäisi huonona ideana pidempääkään pysähdystä Fiddler’sissä.

Syksyllä 2013 kohtasin vierailullani myös itsensä Jon Beachin, joka muina miehinä toi ruokaa pöytään, kaatoi real ale -tuoppeja hanasta ja ehdotti hyviä viskejä maistettavaksi. Jonin isä Dick on ollut aikanaan kovan luokan viskiharrastaja, ja äitinsä Ellenin takia keräilykohteeksi Jon on valinnut Port Ellenin, selviää Angus MacRaildin pari vuotta sitten Scotch Whiskyyn tekemästä haastattelusta. Tuolloin syksyllä kuusi vuotta sitten Jon väläytti myös kaikenlaisia pulloja, joita ei hyllyssä edes näkynyt, ja meidän seurueellamme hän maistatti nopeasti yhtä ikivanhaa blendiviskiä, Crawford’s Specialia. Aikamoista.

Itsessään Fiddler’s on erinomaisen viihtyisä pubi, jossa on normaalia kaupunkijuottolaa enemmän pöytäpaikkoja ja rauhallisia soppeja vetäytyä maistelemaan maailman parhaita viskejä. Viskihyllyt kiertävät seiniä ja ilman lukittuja vitriinejä esillä olevat pullot houkuttelevat lähempäänkin tarkasteluun. Olin omalla reissullani matkalla tislaamosta toiseen, joten en yltynyt mihinkään massiivisiin mukitteluihin, vaan otin kaksi pientä dramia ja keskityin tutkimaan hyllyjä. Port Elleniä, Broraa, Rosebankia ja monia muita harvinaisuuksia oli helppo poimia silmällä hyllyistä.

Hyllyille on annettu nimikylttejä teemojen perusteella. Local Heroes -hyllyissä oli paikallisia tai lähialueen viskejä, eli enimmäkseen Ben Nevisiä, Glen Mhoria ja muita Black Islen pulloja. Flights of Fancy -hylly oli tarjolla sellaisille vierailijoille, jotka halusivat maistaa jotain kohtuuhintaista mutta asiallista perusviskiä. Award-Winning Whiskies -hyllyllä oli viime aikojen palkittuja pulloja. Ja pitkät pätkät hyllymetrejä mennään tietysti myös aakkosjärjestyksessä, Aberfeldy–Balmenach, Glen Albyn–Glenfiddich… Valikoimaa toden totta riittää.

Tämän päivän hintatasosta en osaa luonnollisesti sanoa mitään, mutta syksyllä 2013 hinnat olivat vielä varsin kohtuullisia.

Toisaalta pitää muistaa, että baariin päästäkseen täytyy jo pulittaa matkustamisesta sen verran paljon rahaa, ettei yksittäisen lasillisen hinta enää juuri keikuta venettä, vaikka tilasin vähän kalliimmankin dramin. Sitä voi sitten kehnommalla kelillä nauttia sisällä pöydän ääressä, tiskillä tai terassilla. Ulkona on kesäisin myös järeästi varusteltu ruokakärry, josta voi tilata purtavaa helposti – Fish & Chipsistä lähtien.

Mikäli tulee siis asiaa Loch Nessin rantamaille, kannattaa välittömästi koukata Drumnadrochitiin ja astua sisään Fiddler’siin. Hyvällä tuurilla Jon Beachilla on sillä hetkellä jotain uutta kerrottavaa ja erikoista viskiä lasiin kaadettavaksi.