Tämän elokuun suurena yllätyksenä saapui kutsu poikkeukselliseen Balvenie-tastingiin, jonka vetäjäksi oli lupautunut viskin elävä legenda. Moista arvonimeä ei pidä koskaan käyttää kevyin perustein, mutta nyt peruste onkin harvinaisen raskas: malt master David Stewart on työskennellyt Balvenien tislaamossa yli 50 vuotta.

David Stewart oli kutsuttu Suomeen päättämään pop-uppina toimineen viskiravintola Bob Barleyn kaksivuotinen taival perjantaina 7.8.2015. Myös Viskin Ystävien Seura oli kuviossa mukana. Tastingin paikaksi oli valittu Hotelli Kämpin hulppea Peilisali, johon muutamalle kymmenelle osallistujalle katettiin huima setti viskiä eteen. Ja Dave Stewart vetämään tastingia. Milloin tällaista ylipäänsä tapahtuu? Käsittämättömän hienoa, että Stewart todella saapui nimenomaan Suomeen, kaikista maailman syrjäisistä paikoista.

”Quiet Davena” maailmalla tunnettu Stewart ei ollutkaan mikään täysin äänetön viskinero, vaan mies aloitti heti oikein kunnon luennolla siitä, mitä William Grant & Sons tekee nykyään ja mikä hänen oma roolinsa perheyhtiössä on. Mielenkiinnolla kuuntelin etenkin Ailsa Bayn tilannetta: tislaamon viski on nykyisellään kahdeksanvuotiasta, ja Stewartin mukaan siellä on tehty myös oikein kunnolla turpeista tislettä, ilmeisesti varsin rikkisellä vivahteella. Odotamme edelleen jännityksellä, mitä sieltä lopulta markkinoille ilmaantuu.

Muutenkin Stewart kehui yhtiönsä tislaamoiden tilannetta tällä hetkellä. ”Tulkaa lomalle Skotlantiin! Itse tosin vietän lomani erossa viskistä…”

Stewart puhui myös seuraajastaan Brian Kinsmanista, joka tuli hänen oppiinsa vuonna 2001 ja otti kahdeksan vuotta myöhemmin roolin koko yhtiön malt masterina. Kinsman myös vastaa täysin Glenfiddichistä, kun taas Stewartilla on edelleen oma vastuunsa lempilapsestaan Balveniesta.

Tastingissa jokaiselle osallistujalle oli jaettu lasien lisäksi eteen vaikuttava brosyyri, jossa listattiin Stewartin saavutuksia uransa aikana. Fast Facts tarjosi muun muassa seuraavat knopit:

• David aloitti työnsä Balveniella vuonna 1962, vain 17-vuotiaana.
• David on haistellut yli 400 000 viskitynnyriä uransa aikana.
• Keskimääräisenä päivänä David haistaa 30 viskitynnyriä. Uuden viskin luomiseen pitää tuoksutella suurin piirtein 300 tynnyriä.
• David oli yhtenä avainhenkilönä, kun viskien viimeisteleminen kehitettiin 1980-luvulla.

Puolisen tuntia ehti kulua, kun Stewart havahtui, että hiljaisilla suomalaisilla on edessään viskiä, jota jokainen toivoo pääsevänsä maistamaan. Ensimmäisenä suu kalibroitiin lasillisella klassikkoa, joka oli siis The Balvenie 12 yo DoubleWood 40%. Tutun hunajainen ja hedelmäinen ote oli edelleen tallella, samoin tammi ja mausteet.

Stewart muuten suosittelee vesilisää etenkin tälle 12-vuotiaalle ja nuorille viskeille yleensäkin. Hän itse kaatoi kannusta melkein puolet vettä omaan lasiinsa. Pääsinpä näkemään livenä, että ammattireiskojen vesilisä on oikeasti juuri niin suuri kuin huhut ovat kertoneet. Ne pipetit voi tosiaan veden kanssa unohtaa.

Maistelun lomassa Stewart muisteli, miten DoubleWood tuli markkinoille vuonna 1993. Sitä ennen myynnissä oli Balvenie Classic, jonka volyymit olivat olleet pieniä. DoubleWood oli menestys, ja se on edelleen kaikkien viimeisteltyjen viskien joukossa likimain ikoninen tuote. Stewart kertoi, että viski viettää keskimäärin yhdeksän kuukautta ex-sherryssä sen 12 vuoden ex-bourbonin jälkeen. Joskus kahdeksan, joskus kymmenenkin, mutta ainakin omasta mielestäni viimeistely ei ole mikään valtavan pitkä – siis jos vertaa vaikkapa Bowmore 15 yo Darkestiin, jota marinoidaan sherryssä kolme vuotta tuollaisen 12 vuoden ex-bourbonkypsytyksen jälkeen.

Viimeistely on samat yhdeksän kuukautta myös uudemmalla DoubleWoodilla, joka kypsyy ex-bourbonissa viisi vuotta pidempään. The Balvenie 17 yo DoubleWood 43% tuntui omaan suuhuni syvemmältä ja tummemmalta kuin 12-vuotias. Kuivatut hedelmät ja tietty sokerisuus olivat nätisti kohdallaan. Silti on rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että jotain kovapintaista näissä DoubleWoodeissa edelleen omaan makuuni on, kaikesta hunajasta huolimatta. En olisi varmasti koskaan ruvennut tutkimaan enempää Balvenien viskejä, ellen olisi aikanaan maistanut 21-vuotiasta PortWoodia. Se oli kattauksessa kolmantena.

The Balvenie 21 yo PortWood 40% oli juuri niin hyvää kuin muistin. Se oli aikanaan yksi ensimmäisistä speysidereista, joista Islay-viskien jälkeen todella innostuin. Nykypullote tuntui tuoksultaan selvästi iäkkäämmäältä kuin muistin. Vastaavasti maku taas oli aavistuksen purevampi ja mausteisempi. Kaikkineen kyseessä on edelleen upea viski, jossa vesilisä tuo vielä selvää viinisyyttä pintaan.

PortWoodiin käytetään nimenomaan Tawny-portviiniin käytettyjä tynnyreitä, jotka Stewart käy haistelemassa Speyside Cooperagessa ennen valintaa. Hän kertoi hylkäävänsä osan: sellaiset, joissa on erityisiä kynsilakanpoistoaineen sivuääniä. Stewart muistutti, että Balveniella on myös oma tynnyripaja, johon tulee Yhdysvalloista 50 000-60 000 bourboniin käytettyä tynskää vuodessa. Lisäksi kymmenen kertaa kalliimpia eli 500-600 punnan sherrytynnyreitäkin saapuu Espanjasta tuhansia joka vuosi. Siitä voi jokainen nopeasti laskea, millaiset massit tynnyrirallissa pyörivät.

Stewart äityi myös muistelemaan, miten ennen tynnyrinpäädyt aina kertoivat, kuinka monta kertaa tynnyri on jo täytetty: punainen kerran, sininen kaksi ja vihreä kolme. Nyt on käytössä paljon sellaista tietotekniikkaa, jota ei ollut 20 vuotta sitten. Mutta silti ihmistä tarvitaan tekemään valintoja. Varastosta kuulemma löytyy myös jokunen marsala ja pinot noir, mutta niitä ei ole vielä laitettu täyteen. Taustalla on menossa kaikenlaista, kun tynnyrien kysyntä kasvaa lujaa vauhtia.

Neljäntenä viskinä nenän edessä oli itselleni jo entuudestaan tuttu The Balvenie Tun 1509 Batch #1, 47,1%. Myös se oli tasan niin loistavaa kuin ennenkin, kaikessa mehiläisvahassaan ja öljyisyydessään. Stewart muistutti, että nuorinkin viski tässä 1509-pullotteessa on 21-vuotiasta – harvalla tislaamolla on tosiaan tällaisia varastoja, joista valita sopivia tynnyreitä menneiltä vuosikymmeniltä. Suurin osa Tun 1509:ään valituista tynnyreistä on pitänyt sisällään viskiä, joka on tislattu 1970- ja 1980-luvulla. Yhteensä 42 tynnyrin vattaukseen on laitettu sekaan siis jonkin verran jopa 40-45-vuotiasta viskiä. Stewart kertoi myös ohimennen, että Tun 1509:n kakkosbatch tuli markkinoille nyt heinäkuussa, siis ihan muutamia viikkoja sitten.

Viidentenä viskinä maistettiin varsin harvinainen yksilö, The Balvenie 25 yo 1974/2000 Single Barrel 46,9%. Ex-bourbonissa täyden neljännesvuosisadan majaillut viski oli mielenkiintoisella tavalla marsipaaninen ja intensiivisen vaniljainen. Löysin siitä myös runsaasti vaahtokarkkia ja tomusokeria. Makean päärynän ja liköörimäisen sitruksen ansiosta kokonaisuus ei ollut myöskään puiseva, vaan hienosti elävä ja suorastaan odottamattoman maukas.

Tässä vaiheessa yleisökin alkoi saada sen verran virtaa, että myös muutama kysymys lensi ilmoille. Kun miestä pyydettiin valitsemaan ex-bourbonin ja ex-sherryn välillä, valinta oli varsin odotetusti ex-bourbon. Stewartin mielestä viskin tyyli ja luonne tulee parhaiten esiin ex-bourbonista, kun taas sherry tuppaa ottamaan liian ison roolin liian herkästi. Näin saattaa Balvenien viskeissä ollakin, mutta en tiedä, yleistäisikö Stewart sitä sentään ihan kaikkialle. Balvenien tuotanto kypsyy kyllä hienosti ex-bourbonissa, siitä ei pääse mihinkään.

Tastingin viimeisenä herkkuna lasiin kaadettiin kaikkien odottama The Balvenie 40 yo 48,5%. Yleisön joukosta valittiin jopa vapaaehtoinen avaamaan pullo, palkintona oli auliisti kaadettu tuplasiivu – me muut saimme tyytyä tavallisiin. Porukka oli kuitenkin viskistä niin kiinnostunut, että lasien jakoa seurasi pitkä hiljaisuus. Jopa Dave Stewart alkoi kaikessa vaatimattomuudessaan kuulostella, eikö kukaan sanoisi mitään. Viski oli kyllä niin upea, että sitä oli pakko kunnioittaa. Siinä sherry kulki hyvin mukana, balanssi sen suhteen kohdallaan. Muutenkin viskin suklaiset ja marsipaaniset sävyt puhuttelivat kovasti.

Tastingin lopun yleisökysymykset vahvistivat vaikutelmaa Stewartista vilpittömänä miehenä, joka on aina rakastanut työtään. Hän jopa myönsi olleensa pettynyt, kun Tun 1401 lopetettiin – sellaista ei minkään tislaamon markkinointireiska sanoisi ikinä ääneen yleisön edessä. Kaikkineen Stewart pohdiskeli, että paljon on hänelläkin vielä viskikouluttamista edessä, kaiken muun ohella. Kiireinen mies, ollakseen vielä työelämässä seitsemänkymppisenä.

Kaikkineen oli hieno iltapäivä ja poikkeuksellisen hienoissa puitteissa. Kiitos järjestäjille. Toivottavasti Dave Stewartin kaltaisia legendoja saadaan Suomeen tulevaisuudessakin. Ja jos ei saada, voin tämän jälkeenkin kupsahtaa ihan tyytyväisenä. Dave Stewart kävi täällä.